Katkeruuden täyteinen tilitys.

Tässä on ollut kaikenlaista meininkiä viime aikoina. Viikkoina, kuukausina..

Monet facebookkia seuranneet ovatkin tämän vuoden puolella päässeet aitiopaikalta seuraamaan miten olen vinkunut Pantterilta että tapaisi tytärtään. Hän sitten asetti kesän rientojensa jälkeen päivän jolloin haluaa tavata. Jätti silti taopaamatta ja sitten kun kirjoitin pahasta olostani asian suhteen, sain kirjeen hänen oikeusavustajaltaan että somepostaukseni ei ole ok jossa kerron hänen yksityisasioistaan  sekä terveydentilastaan. Eromme jälkeen käsittääkseni ainoa päivitykseni oli R-kioskin nyyttipullista jossa päivitykseni teksti kuului " Samanlainen kokemus kuin seksi taannoisen syöpää sairastaneen eksäni kanssa; pieni ja vaniljainen. Eli voin suositella! En siis eksääni vaan nyyttipullaa. "
(Kuulema minulla ei voi olla useampaa syöpää sairastanutta eksää joten tämä kuulema menisi kunnianloukkauksena. Ilmoitin oikeusavustajalle että minulla on viisi avioliittoa elämässäni, enkä ole kaikkien eksieni kanssa ollut naimisissa. Halutessaan,voivat kokeilla onneaan kyllä oikeusteitsekin. Eteneekö asia sitten minnekään, sitä en tiedä.
Infosin myös eksälleni että jos kanssani on niin vaikea asioida, voi aina asioida Peikon kanssa tai voi varata ajan lastenvalvojalle. Hän varasi ajan ja jätti pikkumaisuuttaan tietenkin M:n tiedot ilmoittamatta.
Hän myös ilmoitti että M ei saisi kommunikoida hänelle mitään. Mikä on mielestäni aika omituista kun kerran yhdessä huioltajia ollaan..
No, toiset ovat yhteistyökykyisempiä kuin toiset

Lastenvalvojalla hän ilmoitti että joutui keskeyttämään työharjoittelun sen takia että hänen polyamorien taustansa paljastui minun kirjoitteluni takia. Samaan aikaan hän on päpätynyt kulkemaan nykyisen, naimisisssa olevan naisensa päivityksissä nimellä "kumppani". Mutta kysyttäessä polyamoriasta (Missä vaiheessa suhdetta aloitte elämään polyamorisesti?) tämä nainen vastaa että "Mä en nyt ihan saa kiinni mitä tässä kysytään". Eli edelleen vaikka toinen kulkee nimellä kumppani ja toinen aviomiehenä, heillä on mukamas miehensä kanssa vain avoin suhde. No, polyamorisena väitän että kyse on enemmästä mutta jokainen määritelköön itse. Ja tässäkin tapauksessa intressini asiasta mainita on nimenom,aan se että minulle jauhetaan paskaa että on opiskelua lopetettu  minun päivitysteni ansiosta.  Kysäisin tietysti asiasta Pantterilta niin "kumppanilla on lupa, minusta kirjoitaa, sinulla ei".

Mainittakoon tähänkin että kirjoitan itsestäni, omista kokemuksistani ja siitä, miten hyvää isää leikkivä mies tapaa omaa tytärtään. 

 

Useampana kertana kun on perunut tapaamisen tyttärensä kanssa, voi sitten jälkikäteen katsella miten oli kuitenkin aikaa käydä kumppanin kanssa kahvilla. Tai leffailemassa. Teatterissa. Tai vaikka muumimaailmassa. 
Sekin sattuu kovin, eikä yksinomaan ajan jakautumisen takia. Uudessa perheessään on siis pariskunnan lisäksi sijoituslapsia, joten sinne uppoaa aika ja rahat kun oma tyttärensä ei pääse minnekään koska itselläni ei tänä vuonna ollut mahdollisuutta osallistua tyttäreni kesänviettoon rahallisesti. (Kiitos hallitus.)

 Taannoin siis tämä Kouvostoliiton Pantteri otti tyttärensä, vei tämän prismaan ja action Parkin eteen ja ilmoitti että liput maksavat 60 euroa kappaleelta niin ei voikaan tytärtään sinne viedä. Sattui sieluuni muuten lapsen kanssa pohtia asiaa; itkin yön vihaani Pantteria kohtaan. Ketään lasta ei kohdella näin; ei viedä yhtään minnekään ja ilmoiteta että on kallista. Varsinkin kun tiedän, että rahaa oli kun isänsä perinnön on saanut. 
Eikä pelkästään se, vaan samalla kasvatukseni sabotointia; Olen kuluttanut hyvin paljon aikaa siihen että lapseni ymmärtää rahan arvoa. Olemme kiertäneet kauppoja yhdessä, vertailleet hintoja. Kiertäneet kirppareita ja pohtineet uuden ja käytetyn hintaa.. Ja verranneet hintoja maitopurkeissa jne. Joten ei, action Parkin liput eivät ole 60 euroa, vaan huoltajaranneke on 7.50 ja lapsen lippu kahdlle tunnille 15,50.....

Toki mainittakoon että muutamia kuukausia myöhemmin, eli viime viikolla, Panntteri vei tyttärensä action Parkkiin... 

 

Rahallisesti Pantterihan ei ole koskaan panostanut minuun tai tyttäreensä. Suhteemme aikana en saanut ystävänpäivä- tai joululahjoja, ja kerran sain synttärilahjaksi teepaketin ja ristikkolehden. 
Tyttäremme sai 35 euron potkulaudan, mutta sitä ennen ei koskaan yli 5 euron lahjaa. Kynsilakat viime vuonna joulupaketista jotka sain Normalista kahdella eurolla.. Sinällään sattuu, että Papan perintö on jotain mistä tyttärensä ei tule hyötymään koskaan senttiäkään, Papan ja Horsmaneitoseni välit olivat hyvin rakastavat, ja muistona onneksi on paljon yhteisiä kuvia ja leikkihetkiä, joilla voin osoittaa että pienestä ihmisestä välitettiin paljon. 

Nyt minulle on infottu että uusi kumppaninsa saa mm, synttärikuukautenaan joka päivä lahjoja, on saanut joululkalenteria, maksettu lävistyksiä ja useita tapahtumalippuja. Juu, minä olen itse ollut niin paska kumppani että minä en ansainnut sen paremmin ainoitakaan treffejä kuin lahjojakaan. Minä vain mahdollisitin ja maksoin. Asumisen ja kaiken muunkin.
Mutta miksi tämä kohtelu tytärtään kohtaan? Sitä en ymmärrä. Ja toki hän tulee maksamaan oikeusavustajalleen vielä useamman erän ihan vain satuttaakseen minua. Mitä minä tein niin väärin suhteessamme että kaikesta pitää tehdä sirkusta?  Mitä minä tein niin väärin että ansaitsen vain paskaa? En ansainnut mitäänm suhteessamme, enkä kunnioitusta erommekaan jälkeen. Itse annoin anteeksi pettämiset ja kaiken paskan mitä eteen lapettiin.

Toivon tyttäreni joskus ymmärtävän että hänessä ei ole ollut vikaa. Että tämä isänntekele kostaa jotain minulle ja hän on vain sijaiskärsijä. Ja toivottavasti tämä uusi nainen arvostaa kaikkea sitä rahamäärää mitä Pantteri taloon kantaa ja häneen investoi. Ja sijaisäitinä ja äitihaavetta kantavana ihmisenä toivon todellakin että myös ymmärtää millaisen ihmisen kanssa seurustelee; millainen tämä ihminen on isänä. 
Oman katkeruuteni olen kuitannut sillä että olin tyhmä; nielin vuosia sen kaltoinkohtelun, paskanjauhannan ja ties minkä uhriutumisen ja narsistisen paskakläytöksen. Maksoin ja tuudittauduin uskoon että vaikka erosimme, hän haluaa lapsellemme hyvää. Jos jotain kadun, niin sitä että en tapellut lapsemme laiminlyöntiä vastaan kovemmin. Olen vain kitissyt Somessa, kun en ole muutakaan ymmärtänyt.
Toisaalta, en ole halunnut myöskään että lapseni joutuu vastahakoista ihmistä tapoaamaan.. Joten näillä menin. Nyt kuitenkin kun näen mitä kaikkea muihin voi satsata, minua harmittaa niin että en osaa sitä sanoiksi edes pukea.
 
Onneksi kuitekin on muistanut leuhkia saamillaan piparkakkutaloilla ja muila lapselleen, että varmasti on lapsella paska mieli. Koska hei, mun adhd-tyttäreni on jo hyvä maskaamaan ja lapselle tyypillisesti kertoo pahan olonsa meille turvallisemmille aikuisille, ei Pantterille..

joten jos sä luet tätä, ja sulla on lapsia jotka ei asu sun kans? Kerro sille kasvattajalle että se tekee hyvää duunia. Kerro että sä arvostat. Älä hankaloita sen elämää vaikka se ois sun eksä, koska se kaikki vie mehut siltä kasvattavalta, ja se kaikki heijastuu siihen lapseen. Oikeesti.

Lapsi ei ansaitse koskaan olla kiistakapulana. Lapsi ei ansaitse kuulla pahaa vanhemmistaan.

Mun ekat kerrat "pahanpuhumista" on muuten sitten sen kerran kun kivahdin Pantterille puhelimessa. Aloitti puhelun kertomalla että ei ole tullut tapaamaan tytärtään kun "äitin kanssa on ollut vaikea sopia". Ai luoja että paloi käämi. Karjaisin että älä perkele valehtele tyttärellemme. Mä olen joka helvetin tiistai pitäny tytärtäsi valmiustilassa oottamassa sua ja susta ei ole kuulunut.
Tätä me sitten selviteltiin lastenvalvojalla ja ties missä; mä en ole hankalaoittanut yhtään mitään ja olen useampaan otteeseen tarjonnut mahdollisuuksia vaihtoehtoisiin keinoihin; voi sopia muiden kanssa tapaamiset kuin minun jne.
Mutta hei, edelleen; toiset vaan on yhteistyökykyisempiä kuin toiset. Ja toiset kykenee valehtelemaan päin naamaa kun taas toiset eivät.

Oli se maailma mikä tahansa missä itse kunkin todellisuus seisoo, sen pitäisi aina olla sellainen missä lapsen elämä tehdään mahdollisimman tasaiseksi ja hyväksi. Sellainen, missä lapsi saa tarvitsemansa. Ja jossa empatiat ja sympatiat ovat lapsen puolella.

Eksäni nakerrelkoon piparia ja kustantakoon vaikka kruunun jalokivat uudelle perheelleen; mutta voisi se uusi nainen kunnioittaa tytärtäni sen verran että ei hieroisi kaikkea tätä tyttäreni naamaan Pantterinsa kanssa. Minä kun en oikeasti kykene lapselleni tarjoamaan sairauksieni kanssa kovin paljoa, Peikko kustantaa harrastukset ja minä ja M pyöritämme arkea, ja siitä se luksus on sitten kaukana.

Mutta ehkä nyt lopetan tämän katkeran tilitykseni, mutta ehkä tämä kaikki osaltaan selittää tämän vuoden blogihiljaisuutta. Koko vuosi on ollut tappelemista tuulimyllyä vastaan ja jatkuvaa vääntöä ja olemassaolon oikeutusta.

Omat arvot?

 

Eilen piti eräässä ryhmässä pohtia omia arvojaan, asioita, jotka ovat tärkeitä. Asioita, jotka ovat merkityksellisiä.. Itsestäänselvyyksiä tietenkin perhe, ystävät, riittävä toimeentulo, rakkaus, koti. Turvallisuus. Ja lopulta se, että elää sellaista elämää kuin haluaa.
Ja kerää ympärilleen ihmisiä jotka ovat sellaisia, joita ymmärtää, kunnioittaa, joiden kanssa haluaa tallustaa maapallolla.

On toki olemassa niitäkin pakonsanelemia tilanteita, sukulaisia tai muita, joita ei voi valita. Omien lasten kumppaneita, anoppeja, joiden kanssa on tultava toimeen.
Ensinmainittuja, eli epämiellyttäviä sukulaisia ei juuri enää ole elämässäni elossa. Lapsellani ei vielä ole kumppania ja onneksi minulla on siunaantunut vanhemmiten vain upeita anoppeja ja anoppikokelaita, joita voi oikeasti sanoa ihailevansa useassa asiassa ja joiden elämää on kunnia olla seuraamassa. No, he ovatkin niitä jotka ovat kumppanini kasvattaneet, joten eiväthän he voi läpeensä pahoja olla?

Kun aikanaan Peikon ystävät oikuttelivat minusta, Peikolle oli kova paikka valita. Mutta silti hän ei koskaan epäröinyt; hän näki minut, tunsi minut, tiesi millainen olen ystävänä, ihmisenä ja kumppanina. Hän oli siihen mennessä jakanut isohkon siivun arkea kanssani, kun taas hänen ystäviensä kuva oli yleensä värittynyt ulkopuolisten ihmisten toimesta jo valmiiksi. Toki minullakin oli varmasti asiaan osani, en edelleenkään ole ihminen joka kaunistelee asioita jos ei moiseen ole syytä.
Mutta joka tapauksessa, Peikon elämä köyhtyi jonkun verran muutamien ihmisten käännettyä selkänsä. He päätyivät tilaan jossa vielä tänäkin päivänä juoruavat meistä, ovat muka järkyttyneitä miten Peikko edelleen on kanssani. Ja siinähän se onkin; minä olen. He eivät. Minä näen Peikon, Peikko minut.  Olisivat  nielleet omat mielipiteensä ja tutustuneet niin ehkä asiat olisivat toisin.

Olen ihminen jolle muiden kohtelu on iso asia; jos joku kohtelee hyvin, ei pidä maksaa paskalla takaisin. Valehtelua ja kieroilua en siedä. Olen hyvin mustavalkoinen mitä tulee ystävyyteen; joko luen ystäväkseni ja annan vaikka paidan päältäni, tai sitten he ovat käsivarren mitan päässä ja pysyvät tuttavina. Kerran selkään puukotettua ei enää paluuta ole.

Joten olen taas tilanteessa missä minun pitää miettiä omia arvojani. Ja omaa arvoani. Omaa tärkeyttäni toisten elämässä. Ja sitä, kuinka paljon uhkavaatimuksia voin esittää..

Aikanaan meillä oli M:n kanssa riita, joka liittyi äärimmäisen löyhästi ihmiseen jonka luona hän oli silloin. Se oli jatkumoa tilanteeseen jossa olin hävinnyt usein samalle ihmiselle. Ystävyys on tärkeää, tiedän. Minullakin on ollut ihmisiä elämässäni että hyppään ylös ja ajan kuusamoon hinaamaan autoa pakkasyönä. Tai jos joku soittaa itkien että parisuhde katkesi, ajan kevyesti 200km tarjoamaan olkapäätäni ja kupin teetä. Joten ymmärrän uhrauksia..
Mutta ystävyydessä on aina kyse siitä että meillä on yhteys, meillä on molemminpuolinen kunnioitus. Molemminpuolinen ymmärrys ja halu auttaa toista. Ystävyys ei ole minun kirjoissani hyväksikäyttöä eikä pelkästään toiselle osapuolelle tilanteiden mahdollistamista. Sen täytyy olla vastavuoroista.

Kyseinen M:n ystävä siis. M tuli luokseni kuin myrskynmerkki. Me selvittelimme Isoja Asioita, silloin paikalla oli myös Pantteri ja Peikko, ja Peikko yritti tasoittaa tilannetta parhaansa mukaan että näkisin M:n kannan ja hän minun. Pantteri näki hyvin selkeästi minun kantani, näki miksi minuun sattui ja kovaa.
Tuona iltana puhuimme tuntikausia ja silloin sohvalla M ilmoitti että jos hänen täytyy valita kyseisen ystävättären ja minun välillä, hän sanoo minulle hyvästit.
Se sattui, enkä ymmärtänyt mistä hän oletti valinnan tulevan. Minuun sattui toki se, että valinta oli hänelle näennäisen helppo, mutta myös se, että hän oletti että jollain tavalla joutuu valitsemaan. Ja toisaalta, miksi olisi joutunut? Eihän siinä ollut kuin ystävä, johon M oli ihastunut joskus? Ja minun piti olla ihan muuta kuin ystävä.
(Sittemmin en nukkunut enää kyseisellä sohvalla ja tulin sen myöhemmin pilkkoneeksi ja kantaneeksi jätelavallekin.)

Puhuimme asioista, ja selkeästi kun yhdessä edelleen olemme, saimme jotain selvyyttä asioihin ja jatkoimme yhdessä. Silti tuo ystävätär on monesti välissämme.

Tuon ilmoituksen jälkeen yritin ymmärtää M:n mieltä kyseisen ihmisen suhteen. Tuin kaikin tavoin mitä osasin; yritin tutustua tähän ystävättäreen. Yritin maanitella M:ää juttelemaan, menemään kahville, tapaamaan entiseen malliin. Yritin niellä omat katkeruuteni ja epävarmuuteni ja rohkaista kaikin tavoin.
Lopulta tulin siihen tulokseen että ei ketään ystävää pidetä siten miten M häntä piti. Painostin M:ää kertomaan tunteensa ja keskustelemaan mitä haluaa. Pyysin häntä kertomaan kaiken tälle ystävättärelleen ja kokeilemaan, olisiko heillä yhteistä tulevaisuutta, sillä minusta ei olisi kilpailemaan niin vahvojen tunteiden kanssa. M soitti hänelle, mutta hän ei halunnut jutella puhelimessa kuulema sellaisia. Joten M meni paikanpäälle 8.7.2023. Olin paskana kun odotin lopputulemaa..
Lopulta M meni paikalle mutta he eivät jutelleet. M ei kertonut, ystävätär ei halunnut jutella. Ja sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.

Huomasin lopulta viimeisen vuoden aikana että tuo M:n ystävyytenä pitämä ei ole oikeasti ystävyyttä. Tämä ystävätär ei koskaan, valehtelematta koskaan, kysy M:ltä mitä kuuluu. Kaataa vain oman paskansa tarvittaessa M:n niskaan.
Yritin saada häntä syksyllä kahville M:n kanssa, ja hän sanoi että tulisi muuten seuraavana päivänä mutta bensat ovat vähissä. Siirsin hänen tililleen bensarahat. Seuraavana päivänä hän oli kuulema liian väsynyt. Palautti rahat myöhemmin eikä koskaan tullut.
Useampana päivänä syksyn mittaan kerroin että M:llä on isoja asioita läpikäytävänä, olisi varmaan syytä edes kysäistä mitä kuuluu tai tarjota olkapäätä. Kuten sairaalassaoloaikanani. Mutta ei. ystävätär ei halunnut juuri pitää yhteyttä.
Olemme M:n kanssa jutelleet ja olen kartoittanut paljolti mennyttä heidän kohdallaan. M on ollut käytetävissä, hyppyytettävissä, mutta nyt kun hän ei asu "naapurissa" niin aikaa ei koskaan löydykään. Aina on työvuoroja, aina on vaikka mitä.
Kannustin M:ää pitämään yhteyttä ystävättären tyttäreen kun ovat tunteneet hyvin pitkään.  Yritin toki siis jutella ja rohkaista muutoinkin yhteydenpitoon mutta M tuntui uskovan että ystävätär ei välitä, ei halua olla tekemisissä kun kerran ei koskaan sitä aikaa löydy edes viestillä kysyä miten menee.. Lopulta viestin näin:

"Mmhm. Oon ehdotellu viikolla ja viikonloppuna mut ei tunnu käyvän koskaan. Jos jostain syystä et halua M:ää nähdäniin toki se on ihan ok. Ite se tuskin kyselee kun olettaa jo vahvasti et kun sä et tarvii häntä enää mihkää nii et aio pitää yhteyttäkään. Halusin kovasti osoittaa että se hölmö on väärässä,, mut mut.. Aika kauanhan tosta on ku viimeks ootte nähny."

Vastaukseksi sain "kiitos syyllistämisestä".

"Mmhm. Mä kerroin tilanteen, sie itse valitsit syyllistyä. Kuten sanoin, jos ei näkemiselle koe tarvetta, se on ok. Ois vaan enemmän ok kertoa se myös vastapuolelle. Tai sit toki jos M:n ajatukset osuu kohdalleen niin tietäähän se sit jo asioiden laidan."

No, käytännössä tämä jäi viimeiseksi keskusteluksi ja olen ollut ignoressa reilun puoli vuotta. M itse on kysellyt tapaamista, mutta ei ole onnistunut.
Hiljalleen tajusin myös että tämä ystävätär on nakertanut kuilua M:n ja erään tämän miespuolisen ystävän välille jo muutamia vuosia. On eri asia pitää asiat omana tietonaan kuin antaa tahallisesti toisen ymmärtää väärin ja puhua toisesta negatiiviseen sävyyn yhteisille tuttaville jne. Itse en hyväksyisi tätäkään käytöstä ystävyyssuhteen rakennuspalikaksi.  

Joten nyt sitten olen tilanteessa jossa minun pitää hyväksyä että elämässäni on välillisesti ihminen jolle olen sinällään ilmaa. Joka ei kunnioita paskan vertaa minua, ja joka saisi koska tahansa ilmoitettua M:lle että onkin päättänyt että joo, ollaan vaan yhdessä. Ja sitten jäisi nähtäväksi mitä tapahtuu? Että kuinka paljon painaa vaakakupissa se ystävyys ja M:n mielikuvat ystävyydestä ja ihastuksesta vuosien varrelta.. Ja kuinka paljon se mitä on nyt?
Sillä ei ollut merkitystä viime kesänä. Paljonko on muuttunut vuodessa? Paljonko minä olen saanut omaa asemaani vahvistettua?
Menneessä olen kysynyt että olenko vain korvike tälle ihmiselle.. Ja M on kertonut että toivoo että tämä ystävätär olisi hänelle samaa kuin Peikko minulle. Kaikesta siitä huolimatta että M  on ollut uskossa että ystävätär ei välitä, M silti menee käymään tai irroittaa aikaansa heti jos ystävätär haluaa jotain murusia huomiostaan jaella. Ei koskaan M:n toiveesta, aina vain jos tämä ihminen itse haluaa kertoa jotain itsestään. Ja vastavuoroisesti "entäs sulla, onko kaikki ok?" Sitä ei koskaan tule. Ei kertaakaan...

Haluanko minä jatkaa tätä?
Kuinka paljon minä voin rikkoa itseäni tällä?

Aikanaan Pörrön kanssa kun olin, eräs nainen ilmoitti minulle että saisi Pörrön koska tahansa, mutta ei huoli tätä koska Pörrö ei suostu käyttämään farkkuja.
Pörrö nauroi asialle, ja teki selväksi että ei tule tätä naista eikä tule farkkujakaan. Olen siitä edelleen kiitollinen.

Nyt olen sitten tilanteessa että kun M ei ole keskustellut tämän ihmisen kanssa tunteitaan koskaan selväksi, saan olla varpaillani koko ajan. Ja koska tiedän että tuo ystävätär ei kunnioita M:n ja minun välejä, on nakertanut M:n elämää aiemminkin, niin mistä minä tiedän jos hän haluaa vaikka vain satuttaa M:ää ja tuhota meidät vain näyttääkseen omaa valtaansa, pönkittääkseen egoaan? Näyttääkseen itselleen että saa haluamansa jos siltä tuntuu?

Jos parisuhteen pitäisi perustua luottamukselle... Onko minulla täysi luottamus? Miksi tuollainen ihminen on elämässäni? Mikä sitoo M:n ystävyyteen jossa minä en näe oikein mitään.. En vastavuoroisuutta. En kunnioitusta. En toisesta välittämistä. Näen vain M:n ihastuksen, M:n uhrautuvuuden. Ja kuinka pitkälle se menee? Kuinka paljon M on valmis antamaan meistä vaikka pelastaakseen hänet? Kuinka monta riitaa vielä samasta ihmisestä? Kuinka paljon paskaa fiilistä tämän ihmisen käytöksestä? Kuinka monta kertaa näen M:n murtuneena kun toinen ei välitä? Kuinka monet morkkikset minun on koettava kun taistelen sen kanssa että haluan ilmoittaa että okei, mene sinä jatkamaan ystävyyttä sen ihmisen kanssa, minä jatkan omaa elämääni...?

Roikunko M:n kanssa koska edelleen koen että en ansaitse olla onnellinen, vaan olla varpaillani lopun elämääni? Eikö tämä pari vuotta stressin ja epävarmuuden keskellä ole nakertanut minua tarpeeksi? Jatkuvasti huomaan olevani enemmän epävarma, enemmän mustasukkainen. En luota niin paljon kuin haluan.  Ja minä luulin että kykenen pudottamaan mustasukkaisuuden pois. Mustasukkaisuus kun on puhtaasti vain epävarmuutta, omaa pahaa oloa..

Ja silti tiedän kykeneväni luottamaan, uskomaan; Peikkoon luotan edelleen kuin kallioon. Luotan, uskon ja tiedän että hänellä  on järjettömän iso kynnys pettää minun luottamukseni.

Joten voinko minä vielä kääntyä pois?

Tuhoaisti

 Eilen julkaistiin KUUMAA-bändin biisi tuhoaisti. Tai siis tänään julkaistiin, mutta oli suomipopin ennakkosoitossa. Kuuntelin sanat ennen hammaslääkäriin menoa ja kertakaikkiaan iski kyllä kovasti viimeiseen muutamaan vuoteen nuo sanat..

Ja sitten toisaalta, mulle vinkattiin että kaksplussan juttu on päässyt kommenteistaan feissarimokiin.  Sieltä poimin taas yhden kommentin, tai tarkalleen kaksi kommenttia.

 

 

 

Niin. Mulle on sama kelle polyamoria ja kelle monogamia sopii ulkonäöllisesti ja kelle se on sopimatta. Tunnen kauniita polyja, itse olen rumimmasta ja ylipainoisimmasta päästä. Sen takia onkin helppo olla julkipoly; tietävät nuo miehenikin että vaikka kuinka naamaani tungen lehteen kuin lehteen niin ei ole ketään joka tulisi viemään väkisin makkariinsa. Helppo puhua rakkauden puolesta ja perhe-elämästä tällä naamalla ja kropalla siis  <3

Mielenkiintoista silti miten näkemys on että tässä ollaan niin rumia että kuka vaan kelpaa. Erityisesti Pantterin kohdalla niitä yrittäjiä oli kyllä ihan riittämiin. Vaan siinä kohtaa kun alettiin vaatia yksinoikeuksia, Pantteri nosti niskavillansa pystyyn ja pakeni paikalta. Siinä kohtaa minulla ei ollut osaa eikä arpaa, vaikka naiset kuinka niin halusivat uskotella. Tarjouduin poistumaan kuviosta jos olen riitakapulana, ja lopulta siihen se kaatuikin; joku lupasi ikuisuuden jos minut työnnetään sivuun. Minut työnnettiin, ja siihen päättyi sitten sekä minun että Pantterin yhteiselo ja muutama tovi myöhemmin sitten se toinenkin vuosisadan rakkaustarina.
Kovasti myös aikanaan Peikon eksä kävi vaatimassa suudelmia kesken karaoken ja illanvieton, ja kun ei niitä saanut, kävi papattamassa ulkona oleville synttärivieraille että hittoako Peikko näkee tämmöisessä seksittömässä muumimammassa.
M:n olisi tietysti halunnut omakseen eksänsä. Tai lähinnä halunnut pitää siitä irtosuhteilusta ja satunnaisista panoistaan kiinni, niin kovin että piti yrittää mua ja muutamaa ystäväänikin vakuuttaa siitä miten paska mies mulla onkaan rinnalla..

Mutta kommentissa otin yhden erityisen kohdan ruodittavakseni: "Käytännössä monisuhteinen henkilö tekee henkistä väkivaltaa ensimmäistä puolisoaan kohtaan".
 

Joo, se ensimmäinen puolisoni silloin 18 vuotiaana otti ja erosi kun äitinsä käski takaisin kotiin inhottavan Jyväskyläntyttösen luota. 

Mutta vakavasti: Peikko on itse myöntänyt että aina ei ole helppoa katsoa mitä touhuan. Mutta toisaalta, hyvin paljon siitä oli aikanaan ja on vieläkin harhakuvitelmaa siitä, miten toinen saa sen mistä itse haaveilee. Ja siinä kohtaa Peikko joutuu tanssimaan omien demoniensa kanssa ja katsomaan todellisuutta silmiin; onko merkkejä siitä että jotain salataan olevan? Vai onko siinä rinnalla se sama vaimo joka kipujaan steppaa yömyöhään ja kiukkuaa ja kärttyää kun kipulaastarin teho laskee loppuviikkoa kohti huolimatta kenen kanssa päiväänsä viettää..

Mä en koe että olen tehnyt henkistä väkivaltaa Peikkoa kohtaan. Olen sitä mieltä että ympäristö kyllä tekee sitä, tuttavapiiri ja se piiri joka kommentoi lehtiartikkelia tai nettikirjoitusta ja on tietävinään miten päin persettä Peikko asioita kannattelee.. Kertovat miten säälittävä mies jakaa naisensa kaikkien pantavaksi..  (Hei, tää on se avoin suhde. Se kohta missä mä jaan myös Peikon, senkun käytte kielimiehen luona kyläilemässä. Ei ole ongelma. Ongelma tulee aina vasta siinä kohtaa kun hyppii mun varpaille ja työntää mua sivuun mun miesteni elämästä. Ne miehet ei tykkää siitä yleensä...) Tai miten epävarma mies on mies joka ei laita vaimoaan kuriin ja estä kuksimasta ympäri.
Vaan harvassa ovat ne ihmiset jotka taputtaisivat olkapäälle ja onnittelisivat siitä itsevarmasta otteesta millä Peikko elämäänsä vetää eteenpäin. Siitä hetkestä jolloin Peikko virnistää että "kunhan vaimo on onnellinen, perhe on onnellinen".

Rakkauksia on monenlaisia.  Mä olen onnellinen kun näen Peikon onnellisena. Mä tiedän olevani osa sitä kuviota, mutta tiedän, että meidän kahden kommunikaatio ja arki on hyvin erilaista, ja mä en ole se, joka Peikon kykenee arjessa tekemään onnelliseksi. Se toimii paremmin niin että näemme päivittäin mutta emme sido itseämme liiaksi toisiimme. Rakastan lujaa, pidän kiinni lujaa, mutta me emme aina ymmärrä toisiamme. Meillä on eri tavoitteet, eri päämäärät. Meillä on erilaiset tuntemukset, erilaiset halut elämän ja arjen suhteen. Sen sijaan meillä on rakkaus, koti, lapsi. Meillä on samat arvot, samanlainen huumori ja litania asioita joissa seisomme toistemme takana.  Antaisin paidan päältäni. Henkeni Peikon käsiin. Hän on ollut peruskallioni, ja tulee sitä olemaan jatkossakin.
Mutta koskaan rakkaudet eivät ole samanlaisia, olivat ne rinnan tai peräkkäin.

Miksi "todistelen" tässä kohtaa tätä asiaa?
Kirjoitin alkuun Tuhoaistista. Sanat menevät näin:

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus

Joka pystyy mut murtamaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus

Joka pystyy mut murtamaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Sillon ku sä et oo täällä

Sun varjosi seiniä maalailee

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.

Me ei puhuta sanoil.
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi ja päinvastasii
Muttei kukaan muu oo osunu muhun tällei
tullu seinistä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee mut mä tahdon, mä tahdon, joo

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan.

Sillon kun sä et oo täällä,
Sun varjosi seiniä maalailee
Mä pidän valoja päällä
Mut sun äänesi korvissa huokailee
Ja sä olet vieny voiton,
mun on turha esittää vahvempaa
Se mitä pakenin ennen,
Mä tahdon, mä tahdon joo..


Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan..


Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan..

Niin. Siinä on aika pitkälti tosiaan se, mitä mulla on alusta asti ollut M:n kanssa. Toki rakastuneena sitä valvotaan äärimmäisen pitkään ja kiehnätään toisissaan. Seksiä ja ties mitä tuntikausien suutelua, jos muiden puheita on kuunteleminen. Kokemukset asiasta allekirjoittaneella on vähäisiä alkuhuumista.

Mutta nimenomaan ne alkuaikojen valvomiset meillä oli seksin ja kiehnäämisen sijaan itseasiassa tuntikausien puhumista. Jossain kohtaa tehtiin tietoinen päätös että me ei voida enää käydä asioita läpi iltasella, ei voida enää varastaa uniajasta yhtään. Ja silti ajoittain päädytään sitä tekemään! Se on se tuhoaisti se.
Aiemmin meillä oli vahva tarve tietää kaikki. Kaikki. Toisistamme. Itsestämme. Elämästä. Puhua, selvittää, ymmärtää. Tuntikausien abc-keskusteluja siihen asti että se hiivatin abc menee kiinni. Ja siitä jatkamaan toiselle abc:lle. Ja siitä lopulta äärimmäisen väsyneenä vielä jonnekin. 
Lopulta yhteisiä viikonloppuja, kunnes tajuttiin jotain mallia "ei, aika ei riitä näin kaikkeen mitä me halutaan". Ja sitten on pitänyt olla puhumassa illat ja päivät ja kaikki. Meistä. Tulevasta. Menneestä. Nykyisyydestä. Diagnooseista. Ihmisistä ympärillämme. Projekteista. Töistä. Ihmiselämä sanoittaen, eikä loppua näy.. 

M hajoilee siihen toisinaan että me ei enää puhuta päivällä juurikaan viestien muodossa, kuten alussa. Hänen demoninsa todennäköisesti kuiskivat että "ainoa" ero hänellä ja Peikolla on nimenomaan se puhuminen, ja lopulta kun hän puhuu ja Peikko ei, niin mähän menen ja etsin jonkun joka puhuu mun kanssa. Joka elää saman läpi mun kanssa mitä M eli. Enkä tiedä kauanko siihen menee vakuutella, että tää on uniikkia mulle; mä en oikeesti kenenkään toisen takia ole tinkinyt niin paljoa yöunista mitä M:n. En edes tyttäreni. Mä en ole elämässäni puhunut kenenkään kanssa sanoilla niin paljon mitä M:n. Mä en tunne ketään henkisellä tasolla niin hyvin mitä M:n. Nää 3 vuotta mitä tässä on takana, ovat olleet täynnä puhetta, täynnä asiaa. Eikä mua haittaa että meillä on hiljaisiakin hetkiä. Mä en usko että se on erilleen kasvamista, se on vaan hiljainen vaihe, ei mikään downgrade, vaan ihan vaan vaihe.

Joten; mä rakastan. Kahta miestä romanttisesti. Joskus rakastin kolmea, ja sitä kolmattakin omalla uniikilla tavallani. Ei ole olemassa kahta ihmissuhdetta jotka olisivat toistensa kopioita vaikka toinen osapuoli pysyisi samana. Eihän eksienkään kanssa ole koskaan ollut samanlaista kuin nykyisten, hyvässä ja pahassa.
Poly tai ei poly, ruma tai ei ruma. Kaikki ihmissuhteet ovat omanlaisiaan.

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus

Joka pystyy mut murtamaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus

Joka pystyy mut murtamaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Sillon ku sä et oo täällä

Sun varjosi seiniä maalailee

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Me ei puhuta sanoil

Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu

Ollaan jotenki samoi

Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu

Oo osunu muhun tällee

Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa

Ja joka solua särkee

Mut mä tahdon, mä tahdon

 

Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken

Vaikken oo nukkunu tuntiikaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus

Joka pystyy mut murtamaan

Se on tuhoaisti, joka sekottaa

Estää syttynyttä sammumaan

 

Sillon ku sä et oo täällä

Sun varjosi seiniä maalailee

https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Puhu Pahaa

 Olen saanut aika paljon palautetta hiljenemispäätökseeni liittyen. Myönnän, että ajatuksenani oli kunnioittaa erään ihmiset tahtoa ja huolenaiheita ja lopettaa koko kirjoittaminen.
Kyse ei missään vaiheessa ole ollut siitä että minulla ei olisi sanottavaa, vaan ihan puhtaasti ristiriidasta sen kanssa, onko sanottavani sellaista, että haluan aiheuttaa sillä ristiriitoja muiden elämään. 

Tiedän erään ihmisen olevan hyvin pettynyt, että kirjoitan. Lupaan kuitenkin, että käytän, jos mahdollista, entistä enemmän harkintaa siinä mitä sanon. Tai miten sanon. Ja yritän muistaa kaikki ne pointit joita keskustelussamme kävimme lävitse.

Suurin painostaja kirjoittamiseen jatkamiseen on kuitenkin ollut M. 

M lukee muutamaan otteeseen kirjoituksiani, ja kertoo ymmärtävänsä asioita paremmin kun lukee näitä blogista. Kirjoitin hänelle joskus ihan sähköpostikirjeenkin, mutta mutta. Silloin kirjoitan ihmiselle, yhdelle sellaiselle tietylle, ja onhan siinä tietenkin eri sävy kuin siinä kun kirjoitan enemmän tai vähemmän itselleni ja blogiin eksyville persoonille.

Muutama ihminen on kommentoinut blogiin, anonyymina kylläkin, että ei haluaisi että lopetan. Enemmän on niitä jotka ovat livenä kertoneet lukevansa, seuraavansa ja tavallaan se ihanin kommentti oli "Kun sä tunnut kirjoittavan niin usein sellaisista asioista joita itekin jossain määrin käyn läpi". Se on se pointti miksi mä kirjoitankin; jotta ihmiset löytäisivät näkökulmia asioihin, kokemuksia, ajatuksia.. Ja myös niiden tabujen rikkomisia.

Mä huomasin että viime lauantaina mun blogissa oli kävijöitä facebook-linkkauksen kautta 264. Eilen oli 242. Normaalisti täällä on käynyt hiljaisina päivinä n. 20 ihmistä kurkkaamassa että onko mitään sanottavaa löytynyt. En tiedä, kuka on linkannut ja missä ryhmässä, mutta mulla on vahva usko että siellä on M:n eksä asialla. Jos näin on, mä toivoisin vaikka nimetöntä kommenttia että missä ja miksi. Sen verran klikkauksia kuitenkin.. 

Just nyt istun yksin mökillä. Koirien kanssa. Muut ovat liikenteessä. Rauhallista, kaunista ja tykkään isosti. Kontrasti arkeen on iso muutoinkin kun ympäristönä.
En silti saa mielestäni mennyttä puolta vuotta. Jotain tilanteessa on niin vääristynyt ja rikki, etten ymmärrä. Mun kuuluis olla onnellinen, ihmisten mun ja M:n ympärillä pitäs olla joko onnellisia tai neutraaleja. Ei sen, että joku löytää oman onnensa, kumppaninsa jne, pitäisi ketään satuttaa? Jos jonkun pitäisi olla tilanteesta rikki, niin kai sitten vaikka Peikon? Ei muiden.

M:llä on eksänsä kanssa sovittelu aloillaan rikossyytteitä koskien. Asia ei koske minua, ellei lasketa henkistä kuormitusta kaikesta siitä mitä katson vierestä.
Mun on vaikea tajuta sitäkin, miten ihmiset, tässä meidän iässä, käsittelevät erojaan, yhteenmenemisiä yms. Mä olen paria ero-biisiä luukuttanut, kun tykkään sanoista. Toinen on Tupen puhu pahaa ja toinen hiljattain ilmestynyt Aston Kalmarin kauniimpi ilman sua. Molemmat liittyvät mielessäni tilanteisiin joissa itse olen vain sivusta seuraajana. 

Kirjoitan muuten eri mielentilassa kuin aikoihin. En ole valmistellut yhtään mitä aion sanoa tästä eteenpäin, joten tää on todellakin se free flow-osuus tästä eteenpäin..

Kun mä tosiaan tapasin M:n, meillä oli aika selkeä suunta. Me haluttiin vaan tutustua. Pitää kivaa. Välittää toisistamme lujaa. Kuulla toisistamme. Olla osana arkea mutta vahvasti vain etäisyyden päästä. Mutta yhtäkaikki, olin siinä uskossa että me ollaan aika pitkälti me, meidän suhde on meidän suhde, ja se, mitä tapahtuu M:llä muiden kanssa, ei ole mun asia. Ja mitä mulla tapahtuu muiden kanssa, ei ole M:n asia. Toki kumpikin tiesi ihmissuhteista muihin ja suurinpiirtein ne elämän reunamilla olevat hahmot nimeltä ja niin pois päin.

Mutta tää tilanne pääs yllättämään puskista aika isosti. 

Me ollaan löydetty jotain, mitä me ei osattu odottaa. Eikä toivoa. Me oltiin kumpikin enemmän tai vähemmän luovutettu sen suhteen että olis sellainen ihminen jonka kanssa arkea ois mahdollista muokata sellaiseksi toimivaksi läjäksi missä on hyvä olla, missä viihdytään ja mikä toimii.
Ja se muodostui meille hyvin vastentahtoisesti. Nopeasti, mutta oikeasti vastentahtoisesti. Me ei haluttu muuttaa yhteen. Ei jakaa sitä arkea viestejä ja satunnaisia tapaamisiä lukuunottamatta. Me vakuuteltiin kyllä aika pitkään ettei asuta kyllä tulevaisuudessa edes samassa kaupungissa. Oma aika on tärkeää kummallekin.
Tässä kohtaa väittäisin muille että se oli surkeaa itsetuntemuksen puutetta.. Mutta ei. Kenen tahansa kanssa tilanne olisi ollutkin juuri niin. En olisi halunnut yhtään mitään. Olisin ollut yksinasujana, satunnaisesti mieheni luona oleskeleva mölliäinen. Ihminen joka väsyy siihen että joku hengittää niskaan. Ihminen joka kavahtaa kosketusta, eikä halua nukkua kenenkään vieressä joka yö. Ihminen joka kaipaa kirjaimellisesti tilaa ympärilleen.
Mikä muuttui? Ei mikään. Ja kaikki.
Se, että löysin M:stä sen kadottamani puoliskon. Sen, jolle mun tarvii hyvin vähän selittää yhtään mitään. Jolle mun ei tarvii kertoa että milloin tilanne on se, että pysyy nyt oikeasti kaukana. Ihmisen, joka lukee mun kehonkieltä täydellisesti. Ihmisen joka ymmärtää milloin on se hetki että tarviin vaan että joku kietoo siihen pumpuliin ja puhaltaa haavat pois.
Siinä on ihminen, joka väsyy samoihin asioihin kun minä. Ja sen takia tietää milloin me steppaillaan oman jaksamisen rajoilla. Ne on keskenään yllättävän lähellä toistemme rajoja, vaikka sen rajan ylittäminen oireilee eri tavalla.

Peikon ystävät lukevat tätä toisinaan. Ja kertovat Peikolle sitten että hei, sua ollaan heivaamassa laidan yli. Hiljainen ero, toi nainen on myyty jo muualle. 

Se ei pidä paikkaansa. Polyamorian kauneus; kaksi täysin erilaista suhdetta. Ei periustein. Eri tunnetasolla, samalla sitoutumisella. Eri vakavuudella, eri arjellakin. Mutta tän kohdan taitaa ymmärtää vain toinen ihminen joka elää polyamoria-arkea. Tottakai monosuhteissa se uusi suhde tuntuu paremmalta kun se, jonka päätyi katkaisemaan syystä tai toisesta. Tässä mä en ole luopunut Peikosta missään vaiheessa. vaikka tottakai omistautuminen M:lle on työntänyt arkea Peikon kanssa kauemmas. Jos M olisi ilkeämielinen, omistushaluinen ja keskustelukyvytön otus, niin joo, olisi isoja ongelmia kaiken kanssa. Mutta kun ei ole; M tiesi kuitenkin mihin tuli, ja alusta asti on juteltu hyvin paljon siitä mikä on realistista, mikä on mahdollista, mikä on mahdollisuuksien rajoissa muuttaa ja mikä on pysyvää.
Peikko on aina ollut viimeksimainittua. Peruskallio. Ihminen, joka on. Ei ihminen joka on sen aikaa "kunnes". Peikko on muuten, sivuhuomiona, vähintään kahdesti pelastanut M:n ja mun välit / mahdollistanut tän suhteen jatkumisen.
Ekalla kerralla mä sain ryöpyn niskaani et mä tein jotain, mä olin hankala ja ilkeä ja mun on kannettava vastuu siitä että M meinas luovuttaa. Mä kuuntelin saarnan, otin vastaan neuvot ja kiukun, ja otin niitä ratkaisevia askelia M:ää kohti.
Toisella kertaa istuimme olohuoneessa, suhteessa oli silloin vielä kolmen sijasta neljä. M loukkasi mua tavalla jota mä en melkein ajatellut antaa anteeksi. Peikko selitti, kuunteli kumpaakin ja yritti toimia tulkkina välissä. Pantteri oli tärkeä osanen, koska muutoin mä olisin kokenut että mut on jyrätty ja pakotettu näkemään vain jotain mitä en halua edes katsoa.

Ne kaksi oli varmaan kaikkein eniten keskiössä kaiken suhteen. Siellä on monia riitoja, monia yhteenottoja. Kaikki väärinkäsityksiä, kaikki väsymystä. Kaksi niistä missä Peikko on ollut ratkaisevassa asemassa ja kaksi sellaista, missä M itse on ollut päästämättä irti. Toinen laivalla, toinen eräs abc-yö. Yö, jolloin kumpikin totesi että ei tässä oo mitään järkeä, tää ei toimi, me ei pystytä. Mut me halutaan. Ja siitä rakennettiin taas tätä kaikkea.
Nyt on ollut aika pitkään sitä, että meillä ei ole muuta kuin epävarmuutta. "Eihän toi nyt ole luovuttanut?" Mutta ei enää isoa kriisiä mistään. Pelkoa ja epävarmuutta tilanteissa, joissa jompikumpi näkee toisen epävarmuuden ja väsymyksen mistä tahansa asiasta. Mutta ehkä sitä itsetuntemusta ja toiseen luottoa kuitenkin on jo niin paljon että silloin ei enää keskustella väkisin yötä läpi ja vedetä väsyneenä viikkoa hampaat irvessä, vaan annetaan olla, pohditaan tahoillamme ja keskustellaan sitten kun se asia on jossain muodossa kummankin päässä. Tähän asti se kauhukuva siitä että toinen ei jaksa, että toinen luovuttaa, on pakottanut vääntämään asioista tuntikausia ilman että kuva on itselle, saati ehkä toisellekaan selvä.
Luotto kasvaa ajan myötä.
Ja meillä on kummallakin se sama pako-reaktio ihmissuhteissa tätä nykyä. Ihmissuhteissa, tilanteissa, kaikessa. Oma väsymys painaa niin kovaa että epämiellyttävä tilanne kahlataan läpi tasan siihen asti että siitä pääsee pois ja nuolemaan omat haavat ihan rauhassa. Joten se sitten on näkynyt molemmin puolin.

Kerron tämän ylläolevan siksi, että haluan antaa ymmärrystä; me toimimme siksi että me olemme me. Yksikkönä, yhdessä ja erikseen. Meillä on kyky nähdä toisemme, meillä on kyky tuntea toisen reaktioita, toisen ajatuksia. Ja silti meillä on tarpeeksi eroja, että löytyy vielä jotain millä yllättää, jotain, mihin tutustua.
Mutta ensinmainittu on se, miksi me toimimme meille. Vaikka Just Sä olisit kuinka mun tai M:n elämässä, se suhde ei vaan olis samanlainen. Se, mitä sulla ja mulla oli, tai mitä sulla ja M:llä oli, ei olisi koskaan ollut sitä mitä mulla ja M:llä. Koska ihmiset. Luonteet. Elämä. Kaikki.
Joten älä kysy iteltäs miksi et sinä. Maailma ei toimi niin. Oikeasti.
Mä en antanut yhdellekään eksälleni paskaa elämää ja parisuhdetta siksi että olisin ollut ilkeä ja inhottava ja ties mitä. Mä en ollut heille vaan yhteensopiva muutoin kun sillä hetkellä sen hetken aikaa. M:n kohdalla samoin; se mitä on ollut, on ollut. Se on mennyt. M on elänyt kuten sillä hetkellä on ollut tilanne. Ei se ole satuttanut ketään tahallaan. Ei ole ollut antamatta asioita tahallaan. Te ette vaan olleet oikeita toisillenne sillä saralla, kuten en minäkään ollut oikea entisilleni. Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi historiaa, muistoja, elämää. Me kaikki olemme mitä olemme, juuri siksi mitä olemme olleet Menneisyys tekee meistä sen, mitä olemme nykyään.

Kyllä mäkin olen menneinä vuosina miettinyt useita kertoja että miksi mä en saanut sitä mitä eksäni uudet. Miksi mä en ollut se, jonka ois voinu viedä jonnekin, jonka kans ois tehty niitä asioita mitä "nykyisen naisen". Mä oon kuluttanu elämästäni hyvin monia tunteja miettien, mitä mä tein väärin, miksi mä olin väärä? Mitä mä oisin voinut tehdä toisin ollakseni oikea jollekin.. Miksi mä en saanut rakennettua mitään pysyvää?
Mut todellisuus on siinä että mä en ymmärtänyt että se vaatii kemiaa, luonnetta, ei pelkästään tahtoa ja rakkautta. Se ois tarvinnut ymmärrystä, sitä että on tarpeeksi yhteistä, tarpeeksi eroja. Tarpeeksi jotain mihin tarttua, tarpeeksi vakaata materiaalia mihin rakentaa.

Mä ymmärrän että eksistä kuuluu puhua pahaa joidenkin ihmisten maailmassa. Mä ymmärrän että kuuluu juoruta, kuuluu purkaa omaa paskaa oloaan. Kuuluu mustamaalata..
Mutta siitä on niin kovin vähän aikaa kun mä erosin Pantterista, että muistan vähän liian hyvin miltä tuntui olla se, josta kerrottiin asiat vääristellen, että mä en tavallaan voi hyväksyä sitä että niin toimitaan. Ja nykyaikana kun on netti.. Mitä sä kerrot jossain face-ryhmässä ja ylilaudalla, se seuraa niin pitkän aikaa toista, ettei siitä ole oikein käsitystäkään.
Mut seuratkaa nyt vaikka poliittista porukkaa; siellä on kaiveltu rasismi-huutelut ja kissanpolttamiset vaikka niistä on vuosia. Mitä nettiin laittaa, niin siellähän se sitten on. Hyvässä ja pahassa, ja eritoten pahassa. Kun kirjoittaa itsestään, kertoo itsestään, silloin on vastuussa itse sanomastaan. Mutta kun sä kirjoitat sun eksästä, ja eritoten jos kirjoitat valheita, se on kokonaan eri asia. Kun kirjoitat täysin nimettömänä, niin ok, sä saat purnata ja kiukutella. Mut se, että sä olet nimetön ja sun uhri on tunnistettavissa? Se ei enää ole ok. Ja rikossyytteiden alaiset syytökset? Ne ei ole ok. Ei koskaan.
Mä toivoin että kaikki tää kirjoittaminen näistä ajatuksista olis ollut tyhjää, turhaa ja nyt jo ohi. Mä toivoin että niitä linkkauksia ei enää tulis. Mutta tässä ollaan, jälleen kerran.
Toistelemassa itsestäänselvyyksiä tekstimuodossa ja toivomassa että joku ottaa onkeensa, joka tänne tulee linkkauksien perässä. Että joku siellä sanois poikkipuolisen, epäilevän sanan ja olis se joka katkaisee ketjun..
Mut nyt tältä erää lopetan tän ajatusten virran taustalla soivan biisin sanoihin.

TUPE - PUHU PAHAA

Ala ajan kanssa vihaa
Aja mun talon ohi etkä kato ees pihaa
Ihan mitä vaan et must tulee sulle ilmaa
Koska meitsii ilman sul ois kaikki nii hyvin

 

Puhu pahaa must sun frendeille
Sano et oon spede joka antaa väärii merkkejä, mimmien kanssa pelleilen
Vaikka mä sanon et poikaystävää must ei saa
Leijaa et oot tääl mut mä en harrasta suhteita
Vaikka puhuinki suoraan ja susta sen kyl huomaan
Että vaikka sanon ei sä mielipiteen voit mokaa
Mietin miten vitussa
Oon täs taas joku kusipää tai sit jonkun poikaystävä

 
Eikä tuntee voi kyl paljookaan
Mut vastarakkaus on jotain mitä en pysty tarjoomaan
Enkä haluu sul pahaa mieltä mut meitsi on sitä mieltä
En sano et sitoudun jos en sitä oikeesti tiedä

 
Kusipään rooli kai mun vastuul
Dramaattinen lopputulos jälleen
Kysyt et miten tää ny täst jatkuu
No vaik tälleen

 

Puhu pahaa must sun kavereil
Lähe frendinkaa dokaa, ja ota joku mukaa
Kyl se olo aamul paranee, tai sitte ei
Puhu jengil että sama se, mitä tein
Ala ajan kanssa vihaa
Aja mun talon ohi etkä kato ees pihaa
Ihan mitä vaan et must tulee sulle ilmaa
Koska meitsii ilman sul ois kaikki nii hyvin
Ihan mitä vaan, jotta pääset tästä yli

 

Ehkä meitsi on se ongelma
Ku kerroin alust asti ettet täältä löydä onnea
Ehkä tänään, mut en voi olla sun kokonaan
Sä voit sanoo mitä vaan, jos se helppaa sun oloas

 
Kutsu narsistiks, paskaks artistiks
Joku joka oikeest teräviä tarvitsis
Voit sanoo et mulla on vitusti ongelmii
Ja vääristää tarinoit siitä miten sua kohtelin
Sillä ois väliä, jos en susta välittäis
Klisee mut ongelma on mussa, kai sä sen käsität
Sinne pääsisit jos sydämessä olis paikka
Mut sillä aikaa sä voit vaikka

 

Puhu pahaa must sun kavereil
Lähe frendinkaa dokaa, ja ota joku mukaa
Kyl se olo aamul paranee, tai sitte ei
Puhu jengil että sama se, mitä tein
Ala ajan kanssa vihaa
Aja mun talon ohi etkä kato ees pihaa
Ihan mitä vaan et must tulee sulle ilmaa
Koska meitsii ilman sul ois kaikki nii hyvin

 
Puhu pahaa must sun kavereil
Lähe frendinkaa dokaa, ja ota joku mukaa
Kyl se olo aamul paranee, tai sitte ei
Puhu jengil että sama se, mitä tein
Ala ajan kanssa vihaa
Aja mun talon ohi etkä kato ees pihaa
Ihan mitä vaan et must tulee sulle ilmaa
Koska meitsii ilman sul ois kaikki nii hyvin
Ihan mitä vaan, jotta pääset tästä yli...

Heikoin lenkki?

 On totta että kirjoitan hyvin avoimesti yleensä kaikesta, mutta sitten on olemassa niitä asioita, jotka ovat vaan omassa päässä. On asioita, joita ei vaan kirjoiteta koska mm. lapsen yksityisyys. On asioita joita ei kirjoiteta koska muut ihmiset.

Ja on asioita, joita kirjoitan siksi että haluan vertaistukea, antaa tai saada. Ja tämä kirjoitus on juuri sitä; vertaistuen antamista jollekulle siellä näytön toisella puolen.

Viimeiset viikot olivat aika uuvuttavia. Oli pikaisesti suunniteltava häiden suhteen enemmän kuin mitä ajattelin. Se oli kivaa, tykkäsin, halusin ja tarjouduin, mutta koska se tapahtui kaiken muun ohella, se verotti aika isosti. M oli upea ja apuna, myös Peikko teki isosti. Äitinikin kykeni kynnelle, joten olimme kaikki vähän väsyneitä (mutta onnellisia!!) häiden jälkeen.
Samaan syssyyn sattui isompaa työtuurausta, päivien venymistä, lapsen sairastuminen, koiran mahdollinen lopetustuomio, M:n asuntohommia.. Kaikkea. Isosti kaikkea elämää, ja ihan kivaakin, mutta kaikkea kerralla. Pitkiä päiviä poissa kotoa, pitkiä päiviä ilman keskustelua, kosketusta, yhtään mitään. Kotiin illalla, kaatuminen sänkyyn. Aamulla juosten kohti arkea.

Kun sitten tuli se hetki että tuo M:n exä-keissi levähti silmille, minä lopulta väsähdin. Tämän viikon keskiviikkona jouduin aamulla keräilemään sieluni sirpaleita ensin kämpän lattialta ja lopulta autonikin lattialta. Olen sanonut koko kesän, että jaksamiseni menee niin äärirajoilla, enkä kerkeä pysähtyä. On ollut eroa, on ollut suorittamista, sairastelua ja nyt sitten viime lauantaina aterooma takana kankun ja reiden taitteessa. 7 pvää viikossa haavahoitoa ja sinnittelyä kaiken paskan kanssa.

Ja M veti samaa tahtia, on vetänyt kevään ja kesän, joten aloimme molemmat olla aika kaaoottisessa tilassa jo ilman exiäkin..
Niin. Se hetki.. Mainittuna aamuna päätin että minä en nyt tänään mene rikki, suoritan päivän tehtävät ja katotaan mikä on illalla fiilis. Mutta sitten tapahtui jotain mikä heitti minut rajan yli; se kertakaikkinen tunne että minä en enää jaksa tätä. En selvittää yhtään mitään. En jaksa enää saada kaikkea soljumaan nätisti. Menetin uskoni meihin, menetin toivoni siitä että yhtään mikään tulee toimimaan.
Sanoin M:lle että olemme yhdessä tämän eksäepisodin yli joka tapauksessa, mutta sen jälkeen katsotaan mitä meistä on enää jäljellä. Minulla oli isosti olo että annan ja annan, eikä mikään asia muutu. Minut imetään kuiviin, kaikki vaatii niin helvetisti että masennun taas enkä kykene nousemaan enää.

Ja tämä on se vertaistukikohta: Joka helvetin ihminen meistä väsyy. Ilman kannustusta, tunnustusta, ilman sitä hetkeä että kokee olevansa tarpeellinen. Jokainen väsyy kun pinotaan painolastia harteille helvetinmoisella tahdilla. Kasataan asioita pinoon ja kun se pino sortuu, siinä saattaa jäädä alle, eikä henki oikein enää kulje..

Minä en hoitanut tilannetta hyvin. Oikeasti. Minä ilmoitin, raukkamaisesti whatsappilla tuon kaiken. Että en jaksa. Että sinnittelen nyt kun kerran aloitettiin, ja rakkaus on olemassa edelleen mutta keinoja ei.
Eikä siitä niin kauan ole kun edellisen kerran pyristelin irti. Mutta fakta on, että tilanne, jossa minulla on joku jolle kiukutella etten jaksa, on uusi. Koska hei, aina on ollut vain pakko jaksaa. Vaikka kuinka olen aikanaan Peikolle, Pörrölle, Pantterille, kenelle vain kiukutellut että en jaksa, niin asiahan on ollut niin että minä olen vain sinnitellyt. Painanut läpi aivan kaikesta, Pantterin syöpädiagnooseista. Kuolemista. Kolmet perunkirjoitukset vuodessa.. Painajaisista. Elämästä.
Ja täytyy myöntää että ei ole aina ollut helppoa, että M on astunut elämääni. Hän oli vierellä kun kannoimme isäni hautaan. Silloin otin ensimmäisen kuvan hänestä julkisuuteen tyttäreni kanssa, jos oikein muistan.. Mutta se iso ristiriita siinä että samaan aikaan käyn isoimpia kriisejä elämässäni, niitä asioita jotka vaativat totaalista omistautumista ajallisesti ja jotka vaativat resursseja aivan järjettömästi, ja kuitenkin yritän tutustua päivä päivältä enemmän ihmiseen jonka kanssa olen päättänyt elää lopun elämääni. Yrittänyt sopeuttaa tuollaisen vannoutuneen ikisinkun elämän omaani, polyamoriseen lapsiperhekuvioon.. Ja tässä kohtaa voi toki kuitata että hei, johan te pari vuotta olette... Mutta...
Ensimmäiset hetket olivatkin sitä; iso kuvio ensin. Perhe. Yhteiset hetket. Ja siinä on oikeasti pohja, joka on rakennettu kuitenkin aika lujaksi. Jos olisimme yrittäneet rakentaa ensin meidät, kahdenkeskisen suhteen, ei se olisi kantanut ihan näin pitkälle. Piti olla ensin kaikki me. Sitten tuli vasta ne täysin kahdenkeskiset hetket. Aiemmin oli vain sanoja, isoja ja pieniä sanoja. Joka päivä.
Sitten oli perheaikaa. Ja sitten me. Ja Me aika kiireellä.. Joten samaan aikaan kaiken sovittaminen ja toiseen tutustuminen. Katastrofista toiseen kävelyä ja silti aivan järjettömän isoja onnenhetkiä. Sanoinkuvaamatonta yhteenkuuluvuutta.
Ja se jälkimmäinen alkoi hiipua. En nähnyt enää pointtia kävellä katastrofista toiseen. Tuntuu että tästä paskasta ei ole mitään ulospääsyä, koko ajan ulkopuolelta tulee jotain käsiteltävää sitä tahtia että en kerkeä käsitellä.

Joten joo. M:n eksä järjesti katastrofinsa siihen kohtaan että minä melkein luovutin väsymykseni kanssa, jota en osannut käsitellä. Koska ainoa keino mitä minä tunnen sellaisten käsittelyyn on pakeneminen.
Kun Jyväskylä alkoi kaatua päälle, muutin pois.
Kun parisuhde alkoi ahdistaa, kävelin pois.
Kun internet alkoi ahdistaa, suljin isolta osalta koneen. Menin pois. Haparoivin askelin, mutta menin silti. Yli kymmeneksi vuodeksi jonnekin mistä vain muutamin kurkkauksin somen kautta katsoin mitä tapahtuu.

Joten yritin paeta.
M oli siivoamassa kun tulin kotiin väsyneenä ja aikalailla luovuttaneena. Varovaisesti hän tarttui kiinni. Hän veti kätensä irti ja yritti peittää kyyneleensä kun hän katsoi minua ja käänsi päänsä pois ja sanoi "sä olet luovuttanut". Se kivun aalto mikä lävitseni meni sillä hetkellä kun näin että satutin, oli aika lamauttava.
Sillä hetkellä toki myönsin luovuttaneeni, jälkeenpäin ajateltuna vaan toimin kertakaikkisen väärin. Mulla ei vaan ollut työkaluja, ei keinoja, ei mitään mistä lähteä työstämään ylöspääsyä. Mä halusin vaan ulospääsyn.

Ilta meni miten meni, sinnitellessä. Juttelimme, suoritimme arkea.. Mutta yö korjasi uskomattoman paljon. Juttelimme väsymyksestä illalla, ja siitä mikä meissä on muuttunut muutaman viikon aikana. Läheisyys. Kiilto toisen silmissä. Se, että meillä ei ollut aikaa olla lähekkäin, olimme fyysisesti liian väsyneitä kaatuessamme nukkumaan. Ei aikaa, ei mitään..
Joten viime yönä M antoi itsestään enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa. Hän piti kiinni. Suukotti, piti kiinni, piti lähellään. Kietoutui minuun. Langaton lataus.
Aamulla ei ollut kiirettä minnekään, kun haavahoitokin oli vasta päivällä, Pörrö otti kummityttönsä yökylään.. Eli täysin rauhallinen aamu täynnä puhdasta rauhallisuutta. Ei mitään vaatimuksia mistään juuri siihen hetkeen.
Ja M kiemurteli aamupäivällä levottomana, joten tajusin: hei. Toi ihminen teki tän just siks et mä tarvitsin tätä. Ihan vaan siks.
Se on jotain mitä on mielettömän vaikeaa selittää, mutta niin se vaan menee: kun toinen on rikki, sitä pitää antaa itsestään. Kaikki se mitä pystyy. Olla rakennusaineena toiselle. Ehdoton rakkaus ilman vaateita.

Joten: joskus on ok hajota. Nää ois tämmöselle "mä meen mistä vaan läpi"-ihmiselle, joka kantaa mukanaan asennetta "tottakai pärjään, onko vaihtoehtoja" ihan kivoja asioita harjoitella ennakkoon. Oikeasti.
Mä liian usein oon tässä puolen vuoden aikana ollut luovuttamassa, koska tuntuu että resurssit ei vaan riitä.. Ja että mä en vaan riitä. Mä en osaa. Mä en kykene. Oon riittämätön paska.

Ja hei. Silti mä riitän.
Ja just tänään?
Tänään mä pystyn mihin vaan. Koko loppuviikon mä siirrän vuoria, koska mä tiiän että mulla on toi yks upea vieressä, joka paikkaa jos mä en pysty. Se joko pesee keittiön lattian ku oon väsy, nukuttaa muksun, pitää sillä aikaa seiniä pystyssä kun mä käperryn itseeni ja itken paskuuttani tai sit se antaa omasta rakkaudestaan niin paljon että mä lataudun.
Monissa suhteissa on paljon hyvää, paljon voimavaroja. Ne on erilaisia, mulla jos kellä on kokemusta et sitä ihminen voi olla niin onnellinen niin monin tavoin. Mut just tähän elämänhetkeen tää on se mitä mä tarviin. M on mun ihminen. Mun laturi. Ja mä idiootti melkein luovutin.

Seksuaalisesta ahdistelusta

 Isäni sanoi aikanaan että mitä ei voi peittää, sitä pitää korostaa. Yleensä puhuttiin sisustuksesta, mutta näin nettiaikana olen aika pitkälti myös vetänyt sen omaan blogiini ja muuhunkin; kun joku asia on karannut käsistäni, helpoin tapa käsitellä asiaa on kirjoittaa se auki.

Valitettavasti uusimman kumppanini eksä on se, joka on aiheuttanut niin paljon päänvaivaa ja paskaa, että ajattelin käydä sitä vähän läpi. Kysymättä lupaa itseasiassa keneltäkään, en kumppaniltani, en kyseiseltä eksältä. Haluan tilanteen pois päästäni, haluan oikoa asioita ja haluan kertoa että "kaunis anteeksipyyntö" on kaikkea muuta kuin todellisuudessa kaunis. Siitä kun ottaa vittuilun pois, ei jää jäljelle kuin tyhjiä sanoja. Tiedän kirjoitukseni aiheuttavan mielipahaa kumppanilleni ja eksälleen, mutta koska jälkimmäiseksi mainittu veti pelin aika likaiseksi, koen etten enää viitsi niellä sitä paskan määrää mitä minulle on tässä syötetty.

Eli: Kumppanini seurusteli 20 vuotta sitten ihmisen kanssa, jonka kanssa tiet erosivat yhteensopimattomuuden takia. Sen jälkeen suhde jatkui kasuaalina seksisuhteena, lähinnä suihinottojen merkeissä. Muutamia kertoja vuodessa ja muutamia hiljaisia vuosia välissä. Kumppanini on ollut minulle avoin tämän kahden vuoden ajan elämästään, tunteistaan, tuntemuksistaan.. Ja lopulta kun olemme puhuneet suhteen säännöistä, olemme valinneet että vaikka satuttaisimme toisiamme, olemme rehellisiä. Brutaalin rehellisiä. Ja ymmärrän, että se hämmentää tätä eksää suuresti.
Tilannehan oli niin että nämä kaikki asiat olivat tiedossa kun päätin laittaa viestin tälle ihmiselle; halusin tutustua muodollisesti, koska kyseessä oli kumppanilleni tärkeä ihminen. Olen tutustunut myös muihin hänen elämänsä ihmisiin, joten tämä eksä, joka viikottain (useita kertoja viikossa) piti yhteyttä, oli tietenkin listalla "tutustumisen arvoinen ihminen mikäli ajattelemme että M muuttaa tänne suunnalle, jotta k.o ihminen kokee turvalliseksi vierailla meilläkin."

Siitä alkoi se avoimen kirjeen julkaisemiseen johtanut episodi.
Ensin hän otti yhteyttä ihmisiin, ja alkoi nimittelemään minua. Ei tulosta. Nosti sitten panoksia ja alkoi jauhaa kahdesta asiasta: he eivät koskaan ole seurustelleet, pelkästään hengailleet soluasunnossa yhdessä, ja että tämän jälkeen M on seksuaalisesti häntä ahdistellut.
Ihmiset alkoivat kyseenalaistaa että miksi sitten olet hänet vielä päästänyt asuntoosi, kutsunut kylään, pitänyt yhteyttä, ollut automatkoilla yhdessä jne. No, sitten alkoi se "no pitäisiköhän minun tehdä sitten rikosilmoitus". Siihen kohtaan kärysi minulta lopullisesti se käämi sitten.
Eräs ystävättäreni sitten kuunteli teennäistä valitusvirttä siitä että "voi kun paula vain tietäisi millainen M oikeasti on". Ystävätär rohkaisi laittamaan viestiä minulle.
Sain viestin. Viestin sisältö on aikalailla paskaa: M on väkisin suudellut, vaatinut kortsun kanssa suihinottoja ilman että asiaan on suostuttu, kourinut tissejä väkisin, hivellyt reittä autossa..
Vastasin mailiin. Ilmoitin että tiedän kaiken tämän ja tiedän, että tämä eksä oli tasan tarkkaan mukana. Makukortsu tuskin oli M:n preferenssi näinä kertoina? Joo, hän ehdotteli suihinottoa, toisinaan eksä, vai pitäisikö sanoa fwb-suhteen naispuoleinen osapuoli suostui, toisinaan ei. Kun hän pyyteli palvelusta johonkin asiaan, saattoi M kysyä että saako kahvin kanssa jälkkäriäkin. Ihan noin niinkun viesti-muodossa, ei paikanpäällä alistaen ja ahdistaen. 

Ja M:n osalta on sanottava että vaikea uskoa että ketään väkisin on suudellut kun ensimmäinen kielari on vaihdettu meidänkin osalta itseasiassa vasta maaliskuussa.  Ei ollut kovin intohimoinen suutelija, pelkkiä epävarmoja pikkupusuja, vaikka siinä kohtaa seksiäkin oli jo takana.. Toki heitän haasteen; jos sieltä joku löytyy todistamaan tämän vääräksi ja on niitä suudelmia M:n kanssa vaihdellut isoatikin ennen vuotta 2023 niin seison sitten korjattuna asian suhteen...

Onneksi niissä videoissa, joita heidän väliltään on, kuitenkin käy ilmi että suihinoton suorittaja ei ole veitsi kurkulla asian äärellä.

Hän myös syytti minua siitä että aiheetta väitin hänen käyttäneen henkistä väkivaltaa. Mutta sitähän se oli sekä suhteen aikana että sen jälkeen. Todennäköisesti kyllä M on ollut sanallisesti ilkeä, minä tiedän kyllä hänen ivallisen, sarkastisen ja ilkeän puolensa. Se harvoin suuntautuu minuun, mutta olen siitä äärimmäisen tietoinen. Se on hyvin peitelty puoli, mutta hei.. Useimmiten meillä sarkastisilla kusipäillä on se asiakaspalveluhymy naamalla tarvittaessa. Joten sori, en voi tuomita M:ää, toimin itse täsmälleen samoin.

Laitoin sitten viestiin että maanantaihin asti aikaa esittää anteeksipyyntö julkisesti siitä paskanjauhannasta että M olisi seksuaalisesti ahdistellut. Muistutus siitä että tutkintapöytäkirjat ovat käsittääkseni julkisia ja hänen aviomiehensä luettavissa, oli ehkä osaltaan syynä anteeksipyynnön saamiseen.
Ensimmäinen versio ei sisältänyt nimiä. 

Toinenkin versio, pyynnöstä lyhennetty sellainen, jätti lopulta pois sen mitä toivottiin: M:n koko nimen julkaisemisen / tägäämisen, jotta M voisi käyttää kyseistä anteeksipyyntöä siinä kohtaa kun tulevaisuudessa kaivetaan ahdistelusyytökset esiin. Sitä ei tullut. Kuvakin joka anteeksipyynnössä on, on täyttä vittuilua.

Se kolmeviikkoinen, mistä viesteissä puhutaan, oli ihan tovi sitten. M oli kesälomalla ja testasi kuinka kauan k.o ihminen on hiljaa jos M ei laita viestiä. Rohkaisin lopulta laittamaan ja sanoin että "kerro miltä susta tuntuu". Tilanteen nykykuvaushan on "pahoitit mielesi ja annoitkin mulle siitä palautteen todella suoraan." Juu, M antoi palautteen kertomalla että ikävöi, ja että tuntuu tosi paskalta kun tämä ystävä ei ota yhteyttä muulloin kun tarvitessaan jotain tätä nykyä. Että olisi kiva jos tämä kysyisi M:ltä joskus muutoin vain mitä kuuluu, tai edes jättäisi puhumatta päälle jos M yrittää kertoa jotain.

Jokainen tilanne, jota olen itseasiassa tovin seurannut vierestä, on ollut hyvin vääristynyt. Se, että väittää ettei suhdetta ole ollut, vain pelkkää hengailua.. Ja nyht lopulta kaikki asiat on väännetty niin että hän on viaton enkeli ja kärsinyt syvästi ahdistelevasta mulkusta (tämäkin kutsumanimi mm. ryhiksen kanssa löytyy eksän viesteistä..)
Nyt olen ämmä ja narttu, joka vaati anteeksipyyntöä.
Samaan aikaan tämä eksä myös selitti ettei ole minua haukkunut, eikä puhunut minusta pahaa. Lähes saman hengenvedon aikana oli mielenkiintoista nähdä ne viestit mitä hän on minusta puhunut. Miten M on muuttunut niin hirveäksi ihmiseksi kun tapasi minut. Ilmeisesti siis aika pitkän aikaa sitten.. Vaan paskamyrskyhän lähti liikkeelle vasta sitten kun tämä eksä tajusi kuka olen, ja että meillä oli kuin olikin jotain yhteistä historiaa ja yhteisiä tuttuja. Ensin oli yritys vääntää M ja minut erilleen paskaa jauhamalla ja se kun ei onnistunut niin muut irvikuvashowt siihen sitten kanssa.
Yritin aluksi muuten ottaa tämän paskashow:n kanssa yhteyttä eksän nykyiseen mieheen. Olisin sanonut hänelle aikalailla näin: "yritä saada hänet rauhottumaan, koska nyt puhutaan asioista joilla on oikea rikosnimike. Sä et halua tätä paskamyrskyä sun kumppanin osalta yhtään enempää ku mä mun."
Sain ignoren, joten ok. Mennään sitten tällä vaihteella. Se mitä tämä nainen ei halunnut minun kertovan miehelleen, liittyi varmaan tämän naisen toiseen eksään ja pikkusotilaaseen joka kaipaa huomiota. Ja ei, tällä ei viitattu heidän yhteiseen lapseensa.

Joten: mä en henkilökohtaisesti ymmärrä miksi nämä syytökset seksuaalisesta ahdistelusta ja paskanjauhaminen sekä minusta että M:stä. Me oltais, ja tässä kohtaa todellakin käytän ME-muotoa, annettu tämän kyseisen ihmisen poistua elämästämme ihan rauhassa. Sieltä tuli syytökset "mä luulin sun olevan yhden naisen mies". Joo, M on edelleen yhden naisen mies, ja siksi hyvä ihminen sä et ole enää kuvioissa. Mä olen. Se, että mulla on useita miehiä vaikka sä et voikaan ymmärtää tätä sairasta elämäntapaa ja "mitä sun äitiskin tosta sanoo?", niin se ei ole oikeasti sun päänsärky. Ei ole ollut koskaan, eikä tule olemaan. Joo, sun entinen poikaystävä 20 vuoden takaa on päätynyt nyt ilkeän nartun hyväksikäytettäväks. Mut sun omat mailit ja viestit sekä meille että sun kavereille kertoo sanoillaan sen että sä olet onnellinen kun ei tarvii sekaantua asiaan, sä haluat vaan et sut jätetään rauhaan ja että sä saat elää omaa elämääsi. 

Mitä jos nyt lukisit ne sanat, tiputat katkeruuden ja paskanjauhannan ja nimittelyn pois ja teet just niin: keräät oman elämäs rippeet ja keskityt elämään rauhassa? Me ei olla sun tielles asettumassa, kunhan sä et jatka tota aloittamaas linjaa vaan käännät sen paattis oikeesti nyt vaan uusiin tuuliin.

Ja ne jotka mut tuntee... Mä en tee tätä ilkeyttäni, vaan koska mun rakasta on uhattu. Sen myötä mun koko perhettä; mä en halua lasuja siitä että mä asun yhdessä jonkun seksuaalirikosihmisen kanssa. Mä en halua että ihmiset kuvittelee että mä en ole tietoinen näistä syytöksistä, enkä mä oikeasti jaksa niitä jauhaa "selväksi" kenenkään kanssa sen enempää kun mun kumppanitkaan. M on mikä on, ja me tiedetään mikä se eksä on. Me luotetaan M:ään.
Ja joo, tää paska vaikuttaa mun arkeen; M stressaa ja sillon se tuoksuu erilaiselle. Mun kainalopaikka on erituoksuinen kun 2 viikkoa sit, ja mä en tykkää siitä. Joten...

Ps. M:n luonteesta kuvaavaa on se, että kun sanoin että lopettaa ton paskanjauhannan tekemällä rikosilmotuksen eksänsä puheista tai laittaa fb:hen julkiseksi pyynnöksi että saa logit ihmisiltä joille tää eksä on jauhanut paskaa, M:n, eli haukutun, paskanjauhannan kohteena olevan ihmisen vastaus oli: "kaikki tulis julki.. Ja mä en halua olla se joka paskoo niiden avioliiton."
Joten anteeksi M. Mä tein tän sun selän takana. Mä toivon että sä joskus annat mulle anteeksi, ja mä toivon että tää ei riko meitä kokonaan.

Avoin kirje miesystäväni ex-naiselle.

 Hei, mieheni eksä. 

Kirjoitan sinulle avoimen kirjeen siitä syystä että minua ihan kevyesti ottaa ns. ohimoon että otat valikoidusti viestejä ja jakelet niitä yhteisille tuttavillemme. Niistä olet todennäköisesti fb-stalkkauksesi kanssa selvittänyt tässä ajassa n. 4kpl, todellisuudessa niitä on n. 10. Koska halusit laitella kuvankaappauksia ja kertoa heille omaa versiotasi, niin teen tässä pientä ennaltaehkäisyä asian suhteen ja kerron oman versioni "meistä" ennenkuin ihmiset muodostavat virheellistä kuvaa tilanteesta.

Mutta asiaan: On totta että kyselin sinulta asioita. Minä olen se joka ensin otti yhteyttä, ja koska juttelit takaisin, kyselin tietenkin asioita. Kyselin miksi erositte, ja kerroit ettet edes tiedä miksi. Kyselin myös paljon muutakin. Kerroit aika avoimesti monesta asiasta, erityisesti omassa elämässäsi, joten oletin että me olemme ihan kivoissa väleissä.

Syy miksi otin yhteyttä, oli puhtaasti se että ajattelin sinun olevan tärkeähkö osanen mieheni elämää, ja halusin välttyä tilanteelta että stalkkaat somepäivityksiäni ja muodostat oman kuvasi. Halusin antaa sinulle avaimet käteen ja mahdollisuuden tutustua ihan minuun itseeni, eikä netti-imagoon ja juorujen kohteena olevaan ihmiseen. Sulla oli mahdollisuus kysyä mitä halusit, päästä tilanteen kanssa "sinuiksi". Mese-yhteystiedot sulla jo onkin, ja tässä kohtaa jo puhelinnumerokin sitä varten että sä jatkossa haluat kysyä asiat multa suoraan jos niissä kysyttävää on, tai mikäli sä haluat asioista keskustella. Oon sillee ikävästi kontrollinhaluinen että mun kumppaneiden läheiset ystävät on sellasia et ne pelaa rehellisesti, avoimin kortein eikä mua selkään puukottaen. Siinä sitten on ihmisellä itsellään mahdollisuus valita pysyykö menossa mukana vai tyrkätäänkö kärryiltä kymeen kellumaan.

Kertaakaan et kysynyt mitään multa. Kertaakaan et ilmaissut haluasi tietää millainen ihminen minä olen, vaan sen sijaan kyselet tuttaviltamme millainen minä olen. Ja sehän on se järkevin, turvallisin ja paras tapa toimia? Ja mikä parasta, voi aina muodostaa kuvansa sen perusteella mitä joku on kertonut riidan hetkellä paskaa oloaan ja epävarmuuttaan purkaessaan ja vielä lisätään; väärinkäsitysten seurauksena. Niitä voi sitten kantaa mukanaan muutamia vuosia puhumatta asiasta ja.. No. Omia valintoja.

Minä kyselin taannoin parilta tutulta että oletko ihminen johon uskallan ottaa yhteyttä, ja mahtaako persoonasi olla sellainen että kestät yhteydenottoni. En kysellyt M:ltä, koska en halunnut häntä väliimme, enkä eritoten astua teidän väliinne millään muotoa. Ystävyys on tärkeää ja minä yritin sitä vaalia teidän osaltanne monella tapaa. Tavoin, joita et edes tiedä.

En tiedä mikä agendasi on, eikä se oikeasti minua juuri liikuta. Vasta sitten kun paska osuu oikeasti tuulettimeen, joudun reagoimaan.. Ja usein siinä kohtaa se on jo myöhäistä, joten siksi osittain tämä julkinen ennaltaehkäisy. Sinä toimit selän takana juoruten, et kasvotusten, ja siksi olen tänään päättänyt että en pidä sinusta, en luota sinuun, enkä hyväksy metodejasi.

Haluan silti korostaa: minä annoin mahdollisuuden sinulle kertoa itsestäsi, olla osa elämäämme. Itse aiheutit käytökselläsi sen, että olet nyt osa M:n elämää, mutta et meidän elämäämme. Mä en halua juoruilevaa ihmistä lähelle itseäni, ja aika rajoilla paskan käytöksen kanssa mennään että haluan sua lähelle miestänikään..

Mä
annoin
sulle
mahdollisuuden.

Siihen se tiivistyy. Jatkossa ei ole kyse siitä että täällä on hullu, mustasukkainen akka joka on kateellinen ex-muijalle. Se on kuva jonka haluat antaa, mutta se on valheellinen kuva. Vahvasti valheellinen.

Täällä on reviiritietoinen, suojelunhaluinen, lujasti kumppaniaan rakastava kusipäinen nettipersoona joka ei jaksa katella hiekkalaatikollaan kovin pitkään ihmistä joka viskoo randomisti hiekkaa ympäriinsä lapiotolkulla ymmärtämättä keneen osuu ja kuinka laajalti. 

Mun hiekkalaatikko hei, mun säännöt. 

Joten mä arvostan jos sä jatkossa leikit yhteisillä pelisäännöillä. Muutoin mä en tykkää. Ja jos mä en tykkää, mä pidän huolen että muut tietää etten tykkää.

Hyviä leikkihetkiä!

Ero Pantterista

 

 

 

Muutamat ihmiset ovat kyselleet lauantaisista päivityksistä ja elämästä tällä hetkellä.. On totta että lauantai oli monelta osin todella vaikea, ja olen siis eronnut Pantterista. M:n kanssa käytiin läpi jotain, josta en oikeastaan välitä tässä kohtaa julkisesti puhua, ja päivitykseni liittyi juurikin siihen asiaan. Hetken aikaa olin henkisesti hyvin epävarmoilla vesillä, enkä oikeasti tiennyt minne suunnata sen asian kanssa. Asia on nyt jossain määrin hoidossa, ja kaikki ok. Kiitos jokaiselle joka huolehti hyvinvoinnistani siinä kohtaa.

Mutta Pantteri tosiaan löysi itselleen uuden naisen, joka ei halua polyamorista kuviota. Minä taas en halunnut jäädä kakkosvaihtoehdoksi, enkä kenenkään back-up-planiksi, joten tässä olen. Kahden miehen nainen, jälleen. Pantteri on selittänyt monelle että erosimme siksi kun minä olen mustasukkainen, olen hylännyt hänet ja työntänyt pois perheestä ja omistautunut täysin M:lle. Osittain valhetta, sillä hän päätti itse etsiä elämässään jotain muuta kuin minut. Hän valitsi erottaa itse itsensä koko kuviosta ja perheestä. Minusta.

Olen kuullut paljon syyllistyksiä, paljon kaikenlaista mistä en oikeastaan välitä keskustella. Yllättävää kyllä, ihmiset ovat olleet huolissaan juuri siitä; kun minä en jaksa puhua asiasta. Se ei johdu siitä että olisin shokissa. Se ei johdu siitä että olisin surun murtama, sillä minun on rehellisyyden nimissä myönnettävä että en osaa olla tällä hetkellä sitä. Ymmärrän tilanteen, hyväksyn tilanteen.. Mutta oikeasti olen käsitellyt asian jo mielestäni. Olen surullinen siitä että en saanut tilannetta korjattua jo aiemmin, mutta koen vahvasti että se ei ollut enää minun käsissäni. Minä yritin kaiken sen mihin voimani ja keinoni riittävät, mutta täytyy myöntää että minä en ollut riittävä (tälläkään kertaa, en Pantterille.) enkä tarpeeksi kaivattu. Normaalisti, aiemmassa elämässäni olisin tällä hetkellä lyöty maahan, syyttäisin itseäni kaikesta siitä mitä jätin tekemättä, sanomatta, yrittämättä. Olen kuitenkin nyt vähän vahvemmalla pohjalla.. Olen käsitellyt asian niin monen monituista kertaa lävitse, että asiasta ei ollut käytännössä tekemättä muuta kuin itse eropäätös, jonka Pantteri teki. Huonosti, valehdellen ja päin persettä, mutta teki, yhtäkaikki.
 

Todellisuutta on että viimeiset vuodet minua on laiminlyöty sellaisilla tavoilla joita ei lopulta viitsi kerrata, ei ajatella, ei puhua ääneen. Pantterin pettämiset, itsemurhauhkailut ja muut ovat lähipiirin tiedossa mutta myös luettavissa blogista. Viimeisimmät ovat kirjoittamattakin; pantteri näytti puhelintaan, sain lukea aika monenkirjavia keskusteluja "ystävättärieni" ja pantterin väliltä; olen käytännössä leimattuna sekopäisen mustasukkaiseksi ja omistushaluiseksi ihmiseksi joka on ihan holtiton. Uuden naisen silmissä olen myös "lapsen äiti" jonka kanssa on pakko olla tekemisissä, ja joka ei osaa päästää pantterista irti. Muille sitten tosiaan olen ihminen joka uppoutui liikaa M:n seuraan ja jätti pantterin huomiotta. Mutta kaikessa on aina puoli totuutta.

Meillä oli avoin suhde. Minä en koskaan ottanut ketään elämääni ilman "hyväksyntää" ja ilmoitusta. Pantteri tykkäsi enemmän heilutella häntäänsä. Ne muutamat ekat kerrat sattuivat, ja sattuivat lujaa. Uskoin rakastavani, uskoin että Pantteri oli minulle se ihminen jonka kanssa halusin elää lopun elämääni. Se ihminen joka oppisi luottamaan minuun ajan kanssa. Siksi me kävimme parisuhdeterapiaa muutaman vuoden.
Viimeiset pari vuotta anelin terapeutin kuullen että Pantteri päästäisi minusta irti, koska minä en osaa työntää poiskaan. Koska minä rakastan, olen velvollisuudentuntoinen ja minä koen että en halua häntä jättää yksin koska olen luvannut sydämeni hänelle, kuten Peikolle. Koska he ovat tasa-arvoisia.
Olivathan he, minun sydämessäni. Minun ajatuksissani. Jopa keskinäisessä arvojärjestyksessään.

Kun Pantteri alkoi tuntea itsensä syrjääntyönnetyksi, ei ollut enää minun käsissäni tehdä tilanteelle mitään. Silloin oli jo muita kuvioissa hänen osaltaan, ja oli sitä kuuluisaa vettä virrannut kymessä jo niin paljon että kaikki oli peruuttamatonta. Minä yritin oman osani, ja puhun puhtaasta sydämestäni kun sanon että yritin kaikkeni seistäkseni hänen rinnallaan kummankin syövän läpi, pettämisten, varastamisen, valehtelun.. Kaiken. Yritin rakastaa hänet ehjäksi, mutta en kyennyt. En onnistunut. Sillä se ei ole tehtävissä, ei minun, ei sinun, ei hänen osaltaan, ei muiden osalta. Ihmistä voi auttaa vain jos ihminen todella yrittää itse.

En osaa olla katkera menneestä, olen katkera vain siitä miten Pantteri tämän tilanteen hoiti. Hän salasi suhteensa niin pitkälle kun pystyi. Sitten sain soiton ystävättäreltäni että hän on nuoleskelemassa jonkun kanssa viereisessä kaupungissa. Kysyin asiasta, mutta sain yli puolen vuorokauden hiljaisuuden ja lopulta myöntymisen. Eli samalla tavalla kuin aiemmat suhteensa.
Minä pyysin vain rehellisyyttä ja sen, että kertoisi minulle missä mennään.

Perjantaina käytin kaikki kolme miestäni lounaalla ja Pantteri ilmaisi vahvasti haluavansa minua, fyysistä kanssakäymistä jne. Pepun puristelua kesken työpäivän ja muuta vastaavaa. Mielessäni rakentelin tietysti yllätyskäyntiä lauantaille, että laittaisin päälleni jotain nättiä ja menisin auttamaan sen kämpän siivouksessa ja voisimme katsoa yhdessä viimeiset jaksot yhteisestä sarjastamme. No, ei tarvinnut mennä kun Pantteri oli toivottanut jo alkoholin ja toisen naisen elämäänsä tervetulleeksi. Pettymys minulle, suru siitä että en saanut sitä rehellisyyttä ja "nättiä eroa". Olisin halunnut erota ystävinä, mutta .. No. Olemme puheväleissä, mutta tuskin pitkään sillä kuvalla mitä hän minusta maalaa ympäri kylää ja tälle uudelle naiselleen. Niin, siihenhän se Pantterin taannoinen "minusta ei saa kirjoittaa enää julkisesti" -päivitys juonsi juurensa: valheet alkoivat kaatua päälle kun minä hehkutin onnellisuuttani ja polyperhettäni ja uudelle naiselle piti syöttää kuvaa hullusta eksästä jonka seuraa Pantteri-raukka yrittää välttää ja .. Niin. Mitä nyt käveli kukka kädessä luokseni useamman kerran parin viime viikon aikana. Mahtoi olla vaikeaa pysyäkin kaukana.. Vai vetää lähelleen? En tiedä kumpi tilanne on voitolla näissä kerronnan määrissä. Kiinnostaa kyllä kuulla jos vielä jotain muutakin minusta kuuluu ympäriinsä.. 

Polyamoria. Se ei ole kaikkien juttu. Se on vahvasti minun juttuni, mutta Pantteri ei vaan ollut oikea ihminen minulle. Enkä minä hänelle. Minä tosiaan yritin korjata, mutta minä ja se, mitä persoonastani näiden kuuden vuoden aikana kykenin antamaan, ei korjannut yhtään mitään. Se vaan nakersi minua vähemmän itsekseni, häivytin itseäni kuin haamuksi ja varjoksi itsestäni.  Olin onnellinen hetkittäin, mutten kokonaisvaltaisesti. Reagoin kriiseihin, reagoin kaikkeen siihen mikä Pantterin elämässä oli hankalasti. Oli itsemurha-uhkailua, huomionkalastelua. Piti ajaa keskellä yötä hakemaan haminasta kun tappeli tyttöystävänsä kanssa.. Piti tarjota vuorotellen laastaria, jeesusteippiä ja reikänauhaa, tilanteesta riippuen.

Mutta jokaisen itsemurha-uhkailun, jokaisen pettämisen, valheellisuuden paljastuessa ja syöpäuutisten keskellä minä valmistauduin luopumaan hänestä. Mietin yöt läpeensä ja päivät pääksytysten että millä tavalla kaikki tapahtuu. Miten. Missä. Kenen kanssa. Kenelle ilmoitan? Miten tilanteen hoidan? miten kerron lapsellemme? Miten muille sosiaalisissa piireissämme? Mitä minun on hoidettava ennenkuin voin itse romahtaa? Miten hoidan itseni sen jälkeen kuntoon? Miten käsittelen suruni? Katkeruuden? Kaiken?
Minä valmistauduin päästämään irti yli kahden vuoden ajan, mutta joka kerta pidin kiinni kyynelten keskellä. Pidin kiinni kun luulin oikeaksi ratkaisuksi, vaikka jäin ja ja yritin. Uhrasin itseäni. Uhrasin Peikon aikaa. Helvetisti. Mutta kun Pantteri viimein teki viimeisen itsemurhauhkailunsa iltana, jolloin minun piti olla lapseni kanssa, minulla keitti yli. Silloin minä otin ja noudatin M:n antamaa neuvoa: vein Pantterin avaimet pöydälle ja sanoin että nyt riittää. Mene ja tee mitä teet, minä en ole enää vastuussa. Ja siinä kohtaa minusta tuntui että Pantteri ymmärsi lopullisesti sen että minä päästin irti. Itsestäni voin uhrata paljon ja ymmärtämättä tilannetta kumppaneistani. Mutta lapsestani en senttiäkään.

Osaltaan Pantteri puhuu totta kun hän sanoo että minä keskityn tätä nykyä vaan M:ään. Niin teen. Ja se on tietoista.
Olen elänyt elämää jossa olen ollut isolti huomiopaitsiossa. Olen ollut kuin näyteikkunassa polyamorian mannekiinina, mutta minun toiveitani ei ole kuultu. Minä olen antanut mitä olen osannut ja kyennyt, saamatta muuta takaisin kuin armonpaloja sen verran että päivitän nätisti hyvät hetket someen ja itken sisäänpäin huonot hetket. Arkea en kerennyt rakentamaan kun kaikki oli reagointia tilanteisiin. Väsyin.

M huomasi tilanteen jossain kohtaa ja alkoi hiljaisesti kapinoida vastaan. "Hitto sä olet väsy"; lause jonka kuulin usein. Niin usein että ymmärsin että tilanne ei voi jatkua näin. "Hei, ei noi jätkät nyt kuunnelleet yhtään mitä sä halusit sanoa". Niin. Eivät. Mitä enemmän sain vahvistusta sille kaikelle mitä näin, sitä enemmän uskoin itseeni; minulla on oikeus olla minä. Ei vain #polyperhe.
7 viikkoa sitten tein Peikon kanssa sopimuksen; 8 viikkoa teen mitä teen, olen minä. 8 viikon ajan laiminlyön häntä valitettavan paljon sillä keskityn miettimään mitä minä haluan, mitä minä teen, miten minä haluan elää. Ja näiden 7 viikon aikana olen alkanut oppia aika monia asioita itsestäni. Selvää on, että haluan aika paljon muutoksia. Mutta selvää on sekin, että olen edelleen sillä kannalla että rakastan useampaa ihmistä yhtäaikaa, samantasoisesti. Tällä hetkellä vaan kokoonpanossa on muutoksia. Siitä tippuu yksi ihminen pois omasta tahdostaan.

M on erilailla täydentävä ihminen mitä Pantteri oli. Ennenkaikkea M ei kuluta, vaan tällä hetkellä antaa enemmän kuin kuluttaa. Kerron siitä myöhemmin kun pohdin ajankäyttöä laajemmalti. Mutta tässä kohtaa otin asian esiin korostaakseni että ymmärrän Pantterin syytökset laiminlyönnistä ja poistyöntämisestä ja M:ään keskittymisestä. Se kuitenkaan ei ollut vahinkoa, vaan täysin tietoista itsensä suojaamista ja rakkauteen upottautumista. Sukeltamista hetkeksi tilanteeseen jossa minulla on käsissäni ihminen jolle minä olen pienen hetken se mitä tarvitaan, ilman kriisejä. Puhtaasti vain kumppanina.