10.5.24

"Miksei sun miehillä saa olla muita naisia?"


Siksi, ettei rakkaus ole tasapuolista. Siksi että siinä ei ole kyse tasa-arvosta vaan tarpeista, niiden tyydyttämisestä sekä tunteista. Siitä, että kaikilla ei tarvitse olla kaikki samalla tavoin. Siitä, että mä olen vaan hullu, mustasukkainen ja omistushaluinen sekopää joka vaatii että kaikki on Mun. 

 Kai se on aika avata taas polyamoriaa ja avoimien suhteiden ja suljettujen suhteiden eroja. 

Meillähän on Peikon kanssa avoin suhde, joten hän on tällä hetkellä, kuten jo monta vuotta, oölut vapaa åitämään rinnakkaissuhteita. Hän ei halua toista primäärisuhteen kaltaista, vaan ainoastaan hetkwn huvituksia ja satunnaista kivaa. Ainoina sääntöinä meillä on ollut se että pelissä on tautien ehkäisy ja avoimuus siitä kenen kanssa heilastelemme. Ja hyvin aikaisessa vaiheessa esim. M:n suhteen kerroin asiasta, ja tarkensin sitä mukaan tilannetta kun tilanne eteni. 


Sen sijaan Pantterilla ja minulla oli suljettu suhde jonka hän halusi avoimeksi. Siinä avoimuudessa oli samat pelisäännöt mitä Peikon kanssa: ehkäisy ja avoimuus. Se, mitä Pantteri teki, satutti. Hän ei käyttänyt ehkäisyä sovitulla tavalla ja hän salaili ja valehteli saadakseen jännitystä. Yritin ymmärtää ja hyväksyä, antaa anteeksi. Ja lopulta joku onnistui vakuuttamaan pariksi viikoksi että on minua parempi vaihtoehto jos vaan Pantteri jättää minut ja omistautuu vain hänelle monosuhteessa. Pantteri uskoi ja päätti suhteen kanssani. Tämän jälkeen jännitys k.o naisen elämästä hajosi ja samalla se parisuhde, ja Pantteri jäi yksin.  Se, kannattiko, on jotain mihin vain Pantteri osaa vastata itse. 


Joten edellisen kirjoitukseni kommenteissa kysyttiin miksi M ei saisi pitää tätä ystävätärtään elämässään minun rinnallani. No. Siksi että heilläei ole romanttista suhdetta vaan vääristynyt ystävyyssuhde. Ja siksi, koska meillä on M:n kanssa suljettu suhde. Suljimme sen jossain vaiheessa koska molemmat olimme epävarmoja ja halusimme keskittyä toisiimme. Tutustua kaikessa rauhassa ja pitää omituisen perheemme ykkössijalla. 

M ei siis aina ole ollut kanssani suljetussa suhteessa: silloin se oli ok tehdä mitä halusi ja kenen kanssa halusi, koska sääntömme asian suhteen olivat hyvin vähäiset; asuimme eri kaupungeissa, tapasimme harvakseltaan ja meillä ei ollut yhteisiä lapsia pelissä jne. 


Tällä hetkellä tämän ystävättären kohdalla kyse on siitä että M on kyllä ollut ihastunut. Kiinnostunut. On varmasti edelleen, vaikka sanoo että suomut ovat tippuneet hiljalleen silmiltä ja hän ei välttämättä haluakaan kyseistä ihmistä elämäänsä ymmärrettyään että minä en mahdu mukaan ystävättären kuvaan M:stä. Että M on M ja hänen elämänsä ei kiinnosta ystävätärtä sen enempää. Ainoa asia mihin hän M:ää tuntuu tarvitsevan, on se kuuluisa paskakaivon virka. Oksentaakseen omaa pahaa oloaan hyvin pienellä vaivannäöllä. Ystävätär on luonut jossain määrin illuusion yhteenkuuluvuudesta ja ymmärryksestä. Merkityksellisyydestä. Siitä että hän on ihminen jonka vuoksi kannattaa muuttaa aikataulujaan, vetää itseään äärirajoille ja rakentaa patsaita. Joku joka antaa toisen elämälle tarkoitusta. Saa toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja tarvituksi. 

Mutta siitä jäi puuttumaan se, että hän olisi ollut kiinnostunut siitä miten toisella menee. Mitä toisen päässä liikkuu. Miten toisen aivotukset kulkevat. 

Tärkeää se on tuntea itsensä tarpeelliseksikin, ja siihen moni ihmissuhde perustuu toki. Se ei vaan voi olla koko rakennelman ainoa pilari, ja tässä tapauksessa melkein uskallan väittää niin olleen. 


M on joutunut rankimman kautta viime viikot sen tilanteen eteen että hänen on pitänyt määritellä ystävättären ja itsensä välinen ystävyys vuosien varrelta uusiksi. Se, mitä oli, oli hauskanpitoa, yhteisymmärrystä, yhdessäoloa. Se, mihin se liusui, oli lopulta rumaa hyväksikäyttöä, syrjääntyöntämistä ja toisen eriarvoistamista.  Yhteisten kaverisuhteiden manipulaatiota. Pahaa oloa  välinpitämättömyyden ja inhottavuuden rajamailla. 


Rohkaisin M:ää lähestymään kuitenkin vielä. Kertomaan että hän kaipaa sitä mitä ystävätär oli silloin joskus. Että hänen pitäisi osoittaa miten ystävätär on muuttunut. Ja että kertoisi tunteistaan.. 

Yhä useammin sain vastaukseksi M:ltä että hän on ylläpitänyt mielessään illuusiota joka on säröillyt viime vuosien aikana ja lopulta talven aikana romahtanut kasaan.  Siellä pn vain rauniot jäljellä.

Ehdotin että silti yrittää laittaa pisteen tälle kaikelle yhteisellä keskustelulla. Ystävätär kieltäytyi tulemasta tänne vaikka M ilmoitti että minä en olisi kotona ja että hän ei lomaviikollaan haluaisi ajella työkaupunkiinsa. Ja että ellei ystävätär halua keskustella ja selvittää asioita niin ehkä tämä on tosiaan tuomittava loppuneeksi. Ns. Kasvettu erilleen. 

No, viesti ei koskaan saanut vastausta. Kuittaantui vain nähdyksi. Eli ei ystävätärtä kiinnostanut koskaan selvittää yhtään mitään M:n kanssa. Ei kuunnella M:n huolia talvella kun M:llä oli vaikeaa muutamaan otteeseen ja hän olisi tarvinnut ystävän olkapäätä. 


Joten ehkä ystävätär onnistui itse sabotoimaan kuitenkin kaiken kieltäytymällä itsepintaisesti tapaamisista jotka eivät tapahdu Hänen Luonaan. 

Ehkä se on sitten minun onneni? En tiedä

 

Entä jos tulisi joku jonka kanssa M haluaisi suhteen? Katkeaisiko meidän suhteemme vai muuttaisimmeko suhteemme avoimeksi? 

Kuka tietää. Ratkaisevassa asemassa on se, hyväksyisikö se suhteeseen haluava toinen osapuoli minun olemassaoloni. Minä voisim jakaa todennäköisesti, mutta vain niillä ehdoin että olemassaoloani kunnioitetaan ja mimun ei tarvitse koskaan nyppiä puukkoja selästäni. 






8.5.24

Tunteita

 Omaa kipuilua hankalan tilanteen keskellä. On vaikea katsoa miten toinen joutuu kärsimään, mutta samalla vaakakupissa painaa kuitenkin oman itsen hyvinvointi. 

Inhottaa olla olemassa toisen elämässä tietäen, että aiheuttaa tuskaa ja painolastia kun todelliauudessa kuuluisi elää onnellisuuden ja rakkauden keskellä. 

Ja kuinka paljon voin itse ottaa kantaakseni siitä että M:n ystävätär on päättänyt olla mikä on ja vielä oikutella olemassaolostani niin selkeästi? Eikö oikeudenmukaisessa maailmassa tunnontuskat kuuluisi olla ystävättären puolella kun tekee oman ystävänsä elämästä hankalaa, eikä minun puolellani? 

Ja kuitenkin minä olen se joka miettii että voiko M olla onnellinen tässä tilanteessa lainkaan. Eikä tilanne oliai alkuunkaan niin hanakala ellei siellä olisi takana jo yhtä katkennutta ystävyyssuhdetta, joskin kieroutunutta ja väsynyttä, seksuaalisaävytteistä sellaista. Mutta yhtäkaikki se on minun vikani että se katkesi, kun ei eksä hyväksynyt sitä että M:n elämässä on joku joka näkee hänen arvonsa ja ihmisyytensä.  En vain kestä sitä että olen katkomassa kaikki hänen ystävyyssuhteensa. Se ei toimi siihen kuvaan minkä olen itsestäni itselleni antanut, eikä millään tavoin omaan arvomaailmaani kuulu sanella kenenkään ystävyyksistä. 


 En silti pääse yli tilanteesta josaa saan itaeni kiinni ajattelemasta että ehkä M haluaisi kuitenkin minun olevan tämä ystävätär. Todellisuudessahan kyseessä on kaunis, hoikahko tanssijanainen. Minä taas.. Niin. Eiköhän naamani ja kroppani olemus ole jokaiselle lukijalle jo tässä kohtaa hyvinkin tuttu. 

Tilannehan on se etten ole oikeastaan juurikaan kokenut mitään alemmuuskomplekseja suhteessa keneenkään. Olen aina ollut itseeni tyytyväinen just tällaisena. Mutta nyt kun alusta asti mulle on tehty selväksi miten tämä ystävätär on se päiväunien kohde ja kaipauksien ruumiillistuma, olen hiljalleen oivaltanut että itsetuntoni ei kestä sitä. Minä en _tiedä_ että minut on valittu. Minuun on todennäköisesti tyydytty. 

Sen sijaan esim. Peikko teki selvän valinnan, kuten Pantterikin. Minä en ollut ainoa vaihtoehto, joten minun ei koskaan tarvinnut pohtia asiaa sen enempää. Kelpasin näin. 


Sen sijaan koko ajan takaraivossani jäytää ajatus että jos kyseinen ystävätär huolisi M:n, hän voisi tulla ja poimia tämän kun voikukan: saa helposti mukaansa jos on välittämättä aiitä että kädet tahmaantuvat näkyvästi toviksi aikaa.. 


Ja kun olen sanonut pelkoni ääneen, M on sanonut että tilanne on epätodennäköinen koska ystävätär ei tule häntä huolimaan. 

Ei siis koskaan niinpäin että minä olisin se jonka luokse hän valitsisi jäädä. 


Kuinka minä neuvoisin ystävääni samassa asemassa kuin itse olen? 

Sanoisin että nyt on korkea aika lähteä menemään ennenkuin itseen sattuu enempää. 




30.4.24

Omat arvot?

 


Eilen piti eräässä ryhmässä pohtia omia arvojaan, asioita, jotka ovat tärkeitä. Asioita, jotka ovat merkityksellisiä.. Itsestäänselvyyksiä tietenkin perhe, ystävät, riittävä toimeentulo, rakkaus, koti. Turvallisuus. Ja lopulta se, että elää sellaista elämää kuin haluaa.
Ja kerää ympärilleen ihmisiä jotka ovat sellaisia, joita ymmärtää, kunnioittaa, joiden kanssa haluaa tallustaa maapallolla.

On toki olemassa niitäkin pakonsanelemia tilanteita, sukulaisia tai muita, joita ei voi valita. Omien lasten kumppaneita, anoppeja, joiden kanssa on tultava toimeen.
Ensinmainittuja, eli epämiellyttäviä sukulaisia ei juuri enää ole elämässäni elossa. Lapsellani ei vielä ole kumppania ja onneksi minulla on siunaantunut vanhemmiten vain upeita anoppeja ja anoppikokelaita, joita voi oikeasti sanoa ihailevansa useassa asiassa ja joiden elämää on kunnia olla seuraamassa. No, he ovatkin niitä jotka ovat kumppanini kasvattaneet, joten eiväthän he voi läpeensä pahoja olla?

Kun aikanaan Peikon ystävät oikuttelivat minusta, Peikolle oli kova paikka valita. Mutta silti hän ei koskaan epäröinyt; hän näki minut, tunsi minut, tiesi millainen olen ystävänä, ihmisenä ja kumppanina. Hän oli siihen mennessä jakanut isohkon siivun arkea kanssani, kun taas hänen ystäviensä kuva oli yleensä värittynyt ulkopuolisten ihmisten toimesta jo valmiiksi. Toki minullakin oli varmasti asiaan osani, en edelleenkään ole ihminen joka kaunistelee asioita jos ei moiseen ole syytä.
Mutta joka tapauksessa, Peikon elämä köyhtyi jonkun verran muutamien ihmisten käännettyä selkänsä. He päätyivät tilaan jossa vielä tänäkin päivänä juoruavat meistä, ovat muka järkyttyneitä miten Peikko edelleen on kanssani. Ja siinähän se onkin; minä olen. He eivät. Minä näen Peikon, Peikko minut.  Olisivat  nielleet omat mielipiteensä ja tutustuneet niin ehkä asiat olisivat toisin.

Olen ihminen jolle muiden kohtelu on iso asia; jos joku kohtelee hyvin, ei pidä maksaa paskalla takaisin. Valehtelua ja kieroilua en siedä. Olen hyvin mustavalkoinen mitä tulee ystävyyteen; joko luen ystäväkseni ja annan vaikka paidan päältäni, tai sitten he ovat käsivarren mitan päässä ja pysyvät tuttavina. Kerran selkään puukotettua ei enää paluuta ole.

Joten olen taas tilanteessa missä minun pitää miettiä omia arvojani. Ja omaa arvoani. Omaa tärkeyttäni toisten elämässä. Ja sitä, kuinka paljon uhkavaatimuksia voin esittää..

Aikanaan meillä oli M:n kanssa riita, joka liittyi äärimmäisen löyhästi ihmiseen jonka luona hän oli silloin. Se oli jatkumoa tilanteeseen jossa olin hävinnyt usein samalle ihmiselle. Ystävyys on tärkeää, tiedän. Minullakin on ollut ihmisiä elämässäni että hyppään ylös ja ajan kuusamoon hinaamaan autoa pakkasyönä. Tai jos joku soittaa itkien että parisuhde katkesi, ajan kevyesti 200km tarjoamaan olkapäätäni ja kupin teetä. Joten ymmärrän uhrauksia..
Mutta ystävyydessä on aina kyse siitä että meillä on yhteys, meillä on molemminpuolinen kunnioitus. Molemminpuolinen ymmärrys ja halu auttaa toista. Ystävyys ei ole minun kirjoissani hyväksikäyttöä eikä pelkästään toiselle osapuolelle tilanteiden mahdollistamista. Sen täytyy olla vastavuoroista.

Kyseinen M:n ystävä siis. M tuli luokseni kuin myrskynmerkki. Me selvittelimme Isoja Asioita, silloin paikalla oli myös Pantteri ja Peikko, ja Peikko yritti tasoittaa tilannetta parhaansa mukaan että näkisin M:n kannan ja hän minun. Pantteri näki hyvin selkeästi minun kantani, näki miksi minuun sattui ja kovaa.
Tuona iltana puhuimme tuntikausia ja silloin sohvalla M ilmoitti että jos hänen täytyy valita kyseisen ystävättären ja minun välillä, hän sanoo minulle hyvästit.
Se sattui, enkä ymmärtänyt mistä hän oletti valinnan tulevan. Minuun sattui toki se, että valinta oli hänelle näennäisen helppo, mutta myös se, että hän oletti että jollain tavalla joutuu valitsemaan. Ja toisaalta, miksi olisi joutunut? Eihän siinä ollut kuin ystävä, johon M oli ihastunut joskus? Ja minun piti olla ihan muuta kuin ystävä.
(Sittemmin en nukkunut enää kyseisellä sohvalla ja tulin sen myöhemmin pilkkoneeksi ja kantaneeksi jätelavallekin.)

Puhuimme asioista, ja selkeästi kun yhdessä edelleen olemme, saimme jotain selvyyttä asioihin ja jatkoimme yhdessä. Silti tuo ystävätär on monesti välissämme.

Tuon ilmoituksen jälkeen yritin ymmärtää M:n mieltä kyseisen ihmisen suhteen. Tuin kaikin tavoin mitä osasin; yritin tutustua tähän ystävättäreen. Yritin maanitella M:ää juttelemaan, menemään kahville, tapaamaan entiseen malliin. Yritin niellä omat katkeruuteni ja epävarmuuteni ja rohkaista kaikin tavoin.
Lopulta tulin siihen tulokseen että ei ketään ystävää pidetä siten miten M häntä piti. Painostin M:ää kertomaan tunteensa ja keskustelemaan mitä haluaa. Pyysin häntä kertomaan kaiken tälle ystävättärelleen ja kokeilemaan, olisiko heillä yhteistä tulevaisuutta, sillä minusta ei olisi kilpailemaan niin vahvojen tunteiden kanssa. M soitti hänelle, mutta hän ei halunnut jutella puhelimessa kuulema sellaisia. Joten M meni paikanpäälle 8.7.2023. Olin paskana kun odotin lopputulemaa..
Lopulta M meni paikalle mutta he eivät jutelleet. M ei kertonut, ystävätär ei halunnut jutella. Ja sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.

Huomasin lopulta viimeisen vuoden aikana että tuo M:n ystävyytenä pitämä ei ole oikeasti ystävyyttä. Tämä ystävätär ei koskaan, valehtelematta koskaan, kysy M:ltä mitä kuuluu. Kaataa vain oman paskansa tarvittaessa M:n niskaan.
Yritin saada häntä syksyllä kahville M:n kanssa, ja hän sanoi että tulisi muuten seuraavana päivänä mutta bensat ovat vähissä. Siirsin hänen tililleen bensarahat. Seuraavana päivänä hän oli kuulema liian väsynyt. Palautti rahat myöhemmin eikä koskaan tullut.
Useampana päivänä syksyn mittaan kerroin että M:llä on isoja asioita läpikäytävänä, olisi varmaan syytä edes kysäistä mitä kuuluu tai tarjota olkapäätä. Kuten sairaalassaoloaikanani. Mutta ei. ystävätär ei halunnut juuri pitää yhteyttä.
Olemme M:n kanssa jutelleet ja olen kartoittanut paljolti mennyttä heidän kohdallaan. M on ollut käytetävissä, hyppyytettävissä, mutta nyt kun hän ei asu "naapurissa" niin aikaa ei koskaan löydykään. Aina on työvuoroja, aina on vaikka mitä.
Kannustin M:ää pitämään yhteyttä ystävättären tyttäreen kun ovat tunteneet hyvin pitkään.  Yritin toki siis jutella ja rohkaista muutoinkin yhteydenpitoon mutta M tuntui uskovan että ystävätär ei välitä, ei halua olla tekemisissä kun kerran ei koskaan sitä aikaa löydy edes viestillä kysyä miten menee.. Lopulta viestin näin:

"Mmhm. Oon ehdotellu viikolla ja viikonloppuna mut ei tunnu käyvän koskaan. Jos jostain syystä et halua M:ää nähdäniin toki se on ihan ok. Ite se tuskin kyselee kun olettaa jo vahvasti et kun sä et tarvii häntä enää mihkää nii et aio pitää yhteyttäkään. Halusin kovasti osoittaa että se hölmö on väärässä,, mut mut.. Aika kauanhan tosta on ku viimeks ootte nähny."

Vastaukseksi sain "kiitos syyllistämisestä".

"Mmhm. Mä kerroin tilanteen, sie itse valitsit syyllistyä. Kuten sanoin, jos ei näkemiselle koe tarvetta, se on ok. Ois vaan enemmän ok kertoa se myös vastapuolelle. Tai sit toki jos M:n ajatukset osuu kohdalleen niin tietäähän se sit jo asioiden laidan."

No, käytännössä tämä jäi viimeiseksi keskusteluksi ja olen ollut ignoressa reilun puoli vuotta. M itse on kysellyt tapaamista, mutta ei ole onnistunut.
Hiljalleen tajusin myös että tämä ystävätär on nakertanut kuilua M:n ja erään tämän miespuolisen ystävän välille jo muutamia vuosia. On eri asia pitää asiat omana tietonaan kuin antaa tahallisesti toisen ymmärtää väärin ja puhua toisesta negatiiviseen sävyyn yhteisille tuttaville jne. Itse en hyväksyisi tätäkään käytöstä ystävyyssuhteen rakennuspalikaksi.  

Joten nyt sitten olen tilanteessa jossa minun pitää hyväksyä että elämässäni on välillisesti ihminen jolle olen sinällään ilmaa. Joka ei kunnioita paskan vertaa minua, ja joka saisi koska tahansa ilmoitettua M:lle että onkin päättänyt että joo, ollaan vaan yhdessä. Ja sitten jäisi nähtäväksi mitä tapahtuu? Että kuinka paljon painaa vaakakupissa se ystävyys ja M:n mielikuvat ystävyydestä ja ihastuksesta vuosien varrelta.. Ja kuinka paljon se mitä on nyt?
Sillä ei ollut merkitystä viime kesänä. Paljonko on muuttunut vuodessa? Paljonko minä olen saanut omaa asemaani vahvistettua?
Menneessä olen kysynyt että olenko vain korvike tälle ihmiselle.. Ja M on kertonut että toivoo että tämä ystävätär olisi hänelle samaa kuin Peikko minulle. Kaikesta siitä huolimatta että M  on ollut uskossa että ystävätär ei välitä, M silti menee käymään tai irroittaa aikaansa heti jos ystävätär haluaa jotain murusia huomiostaan jaella. Ei koskaan M:n toiveesta, aina vain jos tämä ihminen itse haluaa kertoa jotain itsestään. Ja vastavuoroisesti "entäs sulla, onko kaikki ok?" Sitä ei koskaan tule. Ei kertaakaan...

Haluanko minä jatkaa tätä?
Kuinka paljon minä voin rikkoa itseäni tällä?

Aikanaan Pörrön kanssa kun olin, eräs nainen ilmoitti minulle että saisi Pörrön koska tahansa, mutta ei huoli tätä koska Pörrö ei suostu käyttämään farkkuja.
Pörrö nauroi asialle, ja teki selväksi että ei tule tätä naista eikä tule farkkujakaan. Olen siitä edelleen kiitollinen.

Nyt olen sitten tilanteessa että kun M ei ole keskustellut tämän ihmisen kanssa tunteitaan koskaan selväksi, saan olla varpaillani koko ajan. Ja koska tiedän että tuo ystävätär ei kunnioita M:n ja minun välejä, on nakertanut M:n elämää aiemminkin, niin mistä minä tiedän jos hän haluaa vaikka vain satuttaa M:ää ja tuhota meidät vain näyttääkseen omaa valtaansa, pönkittääkseen egoaan? Näyttääkseen itselleen että saa haluamansa jos siltä tuntuu?

Jos parisuhteen pitäisi perustua luottamukselle... Onko minulla täysi luottamus? Miksi tuollainen ihminen on elämässäni? Mikä sitoo M:n ystävyyteen jossa minä en näe oikein mitään.. En vastavuoroisuutta. En kunnioitusta. En toisesta välittämistä. Näen vain M:n ihastuksen, M:n uhrautuvuuden. Ja kuinka pitkälle se menee? Kuinka paljon M on valmis antamaan meistä vaikka pelastaakseen hänet? Kuinka monta riitaa vielä samasta ihmisestä? Kuinka paljon paskaa fiilistä tämän ihmisen käytöksestä? Kuinka monta kertaa näen M:n murtuneena kun toinen ei välitä? Kuinka monet morkkikset minun on koettava kun taistelen sen kanssa että haluan ilmoittaa että okei, mene sinä jatkamaan ystävyyttä sen ihmisen kanssa, minä jatkan omaa elämääni...?

Roikunko M:n kanssa koska edelleen koen että en ansaitse olla onnellinen, vaan olla varpaillani lopun elämääni? Eikö tämä pari vuotta stressin ja epävarmuuden keskellä ole nakertanut minua tarpeeksi? Jatkuvasti huomaan olevani enemmän epävarma, enemmän mustasukkainen. En luota niin paljon kuin haluan.  Ja minä luulin että kykenen pudottamaan mustasukkaisuuden pois. Mustasukkaisuus kun on puhtaasti vain epävarmuutta, omaa pahaa oloa..

Ja silti tiedän kykeneväni luottamaan, uskomaan; Peikkoon luotan edelleen kuin kallioon. Luotan, uskon ja tiedän että hänellä  on järjettömän iso kynnys pettää minun luottamukseni.

Joten voinko minä vielä kääntyä pois?




22.3.24

Tuhoaisti

 Eilen julkaistiin KUUMAA-bändin biisi tuhoaisti. Tai siis tänään julkaistiin, mutta oli suomipopin ennakkosoitossa. Kuuntelin sanat ennen hammaslääkäriin menoa ja kertakaikkiaan iski kyllä kovasti viimeiseen muutamaan vuoteen nuo sanat..

Ja sitten toisaalta, mulle vinkattiin että kaksplussan juttu on päässyt kommenteistaan feissarimokiin.  Sieltä poimin taas yhden kommentin, tai tarkalleen kaksi kommenttia.


 
 
Niin. Mulle on sama kelle polyamoria ja kelle monogamia sopii ulkonäöllisesti ja kelle se on sopimatta. Tunnen kauniita polyja, itse olen rumimmasta ja ylipainoisimmasta päästä. Sen takia onkin helppo olla julkipoly; tietävät nuo miehenikin että vaikka kuinka naamaani tungen lehteen kuin lehteen niin ei ole ketään joka tulisi viemään väkisin makkariinsa. Helppo puhua rakkauden puolesta ja perhe-elämästä tällä naamalla ja kropalla siis  <3

Mielenkiintoista silti miten näkemys on että tässä ollaan niin rumia että kuka vaan kelpaa. Erityisesti Pantterin kohdalla niitä yrittäjiä oli kyllä ihan riittämiin. Vaan siinä kohtaa kun alettiin vaatia yksinoikeuksia, Pantteri nosti niskavillansa pystyyn ja pakeni paikalta. Siinä kohtaa minulla ei ollut osaa eikä arpaa, vaikka naiset kuinka niin halusivat uskotella. Tarjouduin poistumaan kuviosta jos olen riitakapulana, ja lopulta siihen se kaatuikin; joku lupasi ikuisuuden jos minut työnnetään sivuun. Minut työnnettiin, ja siihen päättyi sitten sekä minun että Pantterin yhteiselo ja muutama tovi myöhemmin sitten se toinenkin vuosisadan rakkaustarina.
Kovasti myös aikanaan Peikon eksä kävi vaatimassa suudelmia kesken karaoken ja illanvieton, ja kun ei niitä saanut, kävi papattamassa ulkona oleville synttärivieraille että hittoako Peikko näkee tämmöisessä seksittömässä muumimammassa.
M:n olisi tietysti halunnut omakseen eksänsä. Tai lähinnä halunnut pitää siitä irtosuhteilusta ja satunnaisista panoistaan kiinni, niin kovin että piti yrittää mua ja muutamaa ystäväänikin vakuuttaa siitä miten paska mies mulla onkaan rinnalla..

Mutta kommentissa otin yhden erityisen kohdan ruodittavakseni: "Käytännössä monisuhteinen henkilö tekee henkistä väkivaltaa ensimmäistä puolisoaan kohtaan".
 
Joo, se ensimmäinen puolisoni silloin 18 vuotiaana otti ja erosi kun äitinsä käski takaisin kotiin inhottavan Jyväskyläntyttösen luota. 

Mutta vakavasti: Peikko on itse myöntänyt että aina ei ole helppoa katsoa mitä touhuan. Mutta toisaalta, hyvin paljon siitä oli aikanaan ja on vieläkin harhakuvitelmaa siitä, miten toinen saa sen mistä itse haaveilee. Ja siinä kohtaa Peikko joutuu tanssimaan omien demoniensa kanssa ja katsomaan todellisuutta silmiin; onko merkkejä siitä että jotain salataan olevan? Vai onko siinä rinnalla se sama vaimo joka kipujaan steppaa yömyöhään ja kiukkuaa ja kärttyää kun kipulaastarin teho laskee loppuviikkoa kohti huolimatta kenen kanssa päiväänsä viettää..

Mä en koe että olen tehnyt henkistä väkivaltaa Peikkoa kohtaan. Olen sitä mieltä että ympäristö kyllä tekee sitä, tuttavapiiri ja se piiri joka kommentoi lehtiartikkelia tai nettikirjoitusta ja on tietävinään miten päin persettä Peikko asioita kannattelee.. Kertovat miten säälittävä mies jakaa naisensa kaikkien pantavaksi..  (Hei, tää on se avoin suhde. Se kohta missä mä jaan myös Peikon, senkun käytte kielimiehen luona kyläilemässä. Ei ole ongelma. Ongelma tulee aina vasta siinä kohtaa kun hyppii mun varpaille ja työntää mua sivuun mun miesteni elämästä. Ne miehet ei tykkää siitä yleensä...) Tai miten epävarma mies on mies joka ei laita vaimoaan kuriin ja estä kuksimasta ympäri.
Vaan harvassa ovat ne ihmiset jotka taputtaisivat olkapäälle ja onnittelisivat siitä itsevarmasta otteesta millä Peikko elämäänsä vetää eteenpäin. Siitä hetkestä jolloin Peikko virnistää että "kunhan vaimo on onnellinen, perhe on onnellinen".

Rakkauksia on monenlaisia.  Mä olen onnellinen kun näen Peikon onnellisena. Mä tiedän olevani osa sitä kuviota, mutta tiedän, että meidän kahden kommunikaatio ja arki on hyvin erilaista, ja mä en ole se, joka Peikon kykenee arjessa tekemään onnelliseksi. Se toimii paremmin niin että näemme päivittäin mutta emme sido itseämme liiaksi toisiimme. Rakastan lujaa, pidän kiinni lujaa, mutta me emme aina ymmärrä toisiamme. Meillä on eri tavoitteet, eri päämäärät. Meillä on erilaiset tuntemukset, erilaiset halut elämän ja arjen suhteen. Sen sijaan meillä on rakkaus, koti, lapsi. Meillä on samat arvot, samanlainen huumori ja litania asioita joissa seisomme toistemme takana.  Antaisin paidan päältäni. Henkeni Peikon käsiin. Hän on ollut peruskallioni, ja tulee sitä olemaan jatkossakin.
Mutta koskaan rakkaudet eivät ole samanlaisia, olivat ne rinnan tai peräkkäin.

Miksi "todistelen" tässä kohtaa tätä asiaa?
Kirjoitin alkuun Tuhoaistista. Sanat menevät näin:


Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics
Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Sillon ku sä et oo täällä
Sun varjosi seiniä maalailee
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.

Me ei puhuta sanoil.
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi ja päinvastasii
Muttei kukaan muu oo osunu muhun tällei
tullu seinistä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee mut mä tahdon, mä tahdon, joo

Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan.

Sillon kun sä et oo täällä,
Sun varjosi seiniä maalailee
Mä pidän valoja päällä
Mut sun äänesi korvissa huokailee
Ja sä olet vieny voiton,
mun on turha esittää vahvempaa
Se mitä pakenin ennen,
Mä tahdon, mä tahdon joo..


Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan..


Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan.
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan.
Se on tuhoaisti joka sekottaa,
estää syttynyttä sammumaan..



Niin. Siinä on aika pitkälti tosiaan se, mitä mulla on alusta asti ollut M:n kanssa. Toki rakastuneena sitä valvotaan äärimmäisen pitkään ja kiehnätään toisissaan. Seksiä ja ties mitä tuntikausien suutelua, jos muiden puheita on kuunteleminen. Kokemukset asiasta allekirjoittaneella on vähäisiä alkuhuumista.

Mutta nimenomaan ne alkuaikojen valvomiset meillä oli seksin ja kiehnäämisen sijaan itseasiassa tuntikausien puhumista. Jossain kohtaa tehtiin tietoinen päätös että me ei voida enää käydä asioita läpi iltasella, ei voida enää varastaa uniajasta yhtään. Ja silti ajoittain päädytään sitä tekemään! Se on se tuhoaisti se.
Aiemmin meillä oli vahva tarve tietää kaikki. Kaikki. Toisistamme. Itsestämme. Elämästä. Puhua, selvittää, ymmärtää. Tuntikausien abc-keskusteluja siihen asti että se hiivatin abc menee kiinni. Ja siitä jatkamaan toiselle abc:lle. Ja siitä lopulta äärimmäisen väsyneenä vielä jonnekin. 
Lopulta yhteisiä viikonloppuja, kunnes tajuttiin jotain mallia "ei, aika ei riitä näin kaikkeen mitä me halutaan". Ja sitten on pitänyt olla puhumassa illat ja päivät ja kaikki. Meistä. Tulevasta. Menneestä. Nykyisyydestä. Diagnooseista. Ihmisistä ympärillämme. Projekteista. Töistä. Ihmiselämä sanoittaen, eikä loppua näy.. 


M hajoilee siihen toisinaan että me ei enää puhuta päivällä juurikaan viestien muodossa, kuten alussa. Hänen demoninsa todennäköisesti kuiskivat että "ainoa" ero hänellä ja Peikolla on nimenomaan se puhuminen, ja lopulta kun hän puhuu ja Peikko ei, niin mähän menen ja etsin jonkun joka puhuu mun kanssa. Joka elää saman läpi mun kanssa mitä M eli. Enkä tiedä kauanko siihen menee vakuutella, että tää on uniikkia mulle; mä en oikeesti kenenkään toisen takia ole tinkinyt niin paljoa yöunista mitä M:n. En edes tyttäreni. Mä en ole elämässäni puhunut kenenkään kanssa sanoilla niin paljon mitä M:n. Mä en tunne ketään henkisellä tasolla niin hyvin mitä M:n. Nää 3 vuotta mitä tässä on takana, ovat olleet täynnä puhetta, täynnä asiaa. Eikä mua haittaa että meillä on hiljaisiakin hetkiä. Mä en usko että se on erilleen kasvamista, se on vaan hiljainen vaihe, ei mikään downgrade, vaan ihan vaan vaihe.

Joten; mä rakastan. Kahta miestä romanttisesti. Joskus rakastin kolmea, ja sitä kolmattakin omalla uniikilla tavallani. Ei ole olemassa kahta ihmissuhdetta jotka olisivat toistensa kopioita vaikka toinen osapuoli pysyisi samana. Eihän eksienkään kanssa ole koskaan ollut samanlaista kuin nykyisten, hyvässä ja pahassa.
Poly tai ei poly, ruma tai ei ruma. Kaikki ihmissuhteet ovat omanlaisiaan.



Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics
Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics
Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics
Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Sillon ku sä et oo täällä
Sun varjosi seiniä maalailee
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics
Mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Me ei puhuta sanoil
Meidät koodattiin eri tavalla rakastuu
Ollaan jotenki samoi
Ja päinvastasii, mut ei kukaan muu
Oo osunu muhun tällee
Tullu seinästä läpi kysymättä lupaa
Ja joka solua särkee
Mut mä tahdon, mä tahdon
 
Joo mä haluan kaiken, susta ihan kaiken
Vaikken oo nukkunu tuntiikaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
Ja sä olet poikkeus, ainoa poikkeus
Joka pystyy mut murtamaan
Se on tuhoaisti, joka sekottaa
Estää syttynyttä sammumaan
 
Sillon ku sä et oo täällä
Sun varjosi seiniä maalailee
https://lyricstranslate.com/en/kuumaa-tuhoaisti-lyrics

17.3.24

Supervoima


 Eilen päivittelin someen Turmion kätilöiden keikasta. Julkaisin kuvan siis kumppaneistani ja kas kummaa, tunnin sisään joku itseään jumalattarena pitävä oli löytänyt tiensä kommenttiosastoon.  Arvata saattaa että hänen asiansa oli jotain mikä on vaan pakko saada kerrotuksi: että mieheni ovat saatanan likaisen ja rasvaisen näköisiä ja mitäpä muutakaan voi olettaa kun nainen näyttää tältä. 

Jäin yllätyksekseni pohtimaan hänen tarvettaan julkaista kommenttinsa. En tiedä olenko loukannut hänen ystäväänsä jotenkin vai miksi hän päätyi ylipäätään selaamaan sivuani. Voiko joku oikeasti vaan olla niin esteetikko että toisten olemassaolevien ihmisten ulkonäkö yököttää niin paljon että siitä syntyvä pahaolo on vaan päästävä purkamaan jotenkin? Mikäli näin on, olen vilpittömän pahoillani että postaan epäesteettisiä kuviamme julkisuuteen, mutta kehotan vahvasti jatkossa skippaamaan sivujeni katselun. 

Myös viimeisimmän julkaistun artikkelin kommenteissa oli tosiaan tämä nimimerkki "Kia Maria" joka vahvasti puuttui mm. Lapseni lihavuuteen sekä ulkonäkööni. Sain ykaityisviestejä, jotka kylläkin juonsivat alkunsa siihen että hän laittoi viestejä koskien omaa mielenterveyttään, fyysistä terveydentilaansa ja ahdistustaan, keskellä yötä M:lle. Kuuntelin viestit ja kommentoin artikkelien kommentteihin että nyt on ayytä vetää siitä käsijarrusta, hommata apua mielenterveysongelmiinsa jne. Hän kertoi olevansa 4 kk:lla raskaana ja pohdin, auttaisiko hänestä tehdä huoli-ilmoitus, kun käy itsemurha-alttiudestaan ja syömishäiriöstään kertomassa ihan tuntemattomalle ihmiselle. Eihän siihenkään kai ole syynä kuin huomionhaku tai avunpyyntö? 

No, hän riemastui kommenteistani sen verran että aieltä tuli litania syytöksiä, joissa kertoi että vaikka hän tekee only fanssia, hän ei ole julkisuudenhenkilö, ja että seuraava artikkeli mitä voin lukea julkisuudesta, on se että minä olen kiusaaja kun hänestä puhun perättömiä. 

En tiedä tosiaan kuinka paha olo hänellä on, vai onko tämä kaikki vaan jotain leikkiä ja sellaista olemista mitä minä en ymmärrä vanhuuttani. 


En tiedä mitä minun tästä kaikesta pitäiai ajatella. En ole koskaan peräänkuuluttanut kehorauhaa, enkä toisaalta ole kerännyt itselleni mitään harhaluuloja ulkonäöstäni: olen sairaalloisen lihava, 161 cm ja 122kg. Hiukseni ovat harmaantuneet, ja pidän ne lyhyenä laiakuuttani. Rintani alkavat jo riippumaan ja raskausarpia on ympöri kehoa. Tissit ovat isohkot, mutta niin on vatsanympäryskin. 

En silti osaa arvottaa itseäni ulkonäköni kautta, enkä oikein ymmärrä ihmisiä jotka niin tekevät. Tottakai minä katson ihmisiä, jotka näyttävät hyvältä; belmyran kuvia on aina ilo katsella instasta. Rakkaideni hymyjä. Miesteni käsivarsia. Kaikkea kaunista.

Mutta ilmeisesti ihmisten ulkoiselle rumuudelle olen täysin sokea; jokainen ihminen jonka olen nähnyt, on omannut jonkun kauniin piirteen.  Jokaisen ihmisen onnellisuus on ollut tähän asti kaunista katsottavaa. On kauneusihanteita ihmisten ja aikakausien mukaan, ja kaikki eivöt kaikkien silmään istu. Eivät minunkaan. Mutta kuten sanoin: jokaisesta ihmisestä olen tähän saakka löytänyt jotain ulkoisesti kaunista ja viehättävää. Jokaisesta jotain mikä on erityistä. 

Joten jos austa tänään tuntuu tosi rumalta ja siltä että maailma mulkoisee sua, mene peilin eteen ja pohdi sitä että jos olisit edessäni, mä kertoisin sulle jotain positiivista sun ulkonäöstä. Ehkä se on sitten se mun supervoima tässä elämässä? 

16.3.24

Pari suhdetta


 

"Miksi se on sen kans?"

Siksi, ettei se tiedä muuta mallia. Siksi, että ihmiset ovat mitä ovat, ja kuvittelevat tosi usein että tällee tän kuuluu mennä. Ne pitää rakkautena riippuvuutta ja yhteenkasvamista. Ne pitää rakkautena sitä että selvitään kaikesta paskasta yhdessä mitä ite on kipattu siihen esteeks ja rämmittäväks läpi.  Harva niistä esteistä pariskunnilla on tullut eteen ihan vaan koska elämä. Eli syövät ja tämmöset. Sitten on ne pariskunnat, jotka eivät ymmärrä erota, vaikka oikeasti ei vaan enää ole mikään hyvin. Jääräpäisyyttään?
Koska ne ei oikeesti tiedä muusta. Ne vaan on, koska on oltava joku ja lopulta asiat on hyvin koska toinen ei juo. Toinen ei lyö. Tai on ekaa kertaa kumppani jolta saa hyvää seksiä. Tai joku joka on kotona eikä aina tallilla tai padelissa. Kai.

Oikeasti en tiedä miksi ihmiset on, tiedän vaan miksi itse joskus olin. Tiedän, mitä olen menneisyydessä luullut hyväksi suhteeksi; että minä ansaitsen aina vähän paskaa kaikesta mitä olen, kaikesta mitä ajattelen. Että en minä voi koskaan olla täysin onnellinen. Kukaan ei ole.

Eikä media ole koskaan helpottanut. Rakkausromaaneista puhutaan halveksuvasti, yritetään normalisoida ei-toimivia parisuhteita että saataisiin ihmiset olemaan onnellisia sen verran että syntyvyyttä on, että ihmiset edes säilyisivät.

"Näin pariskunnat oikeasti nukkuvat". "Näin monta kertaa keskiverto pariskunta harrastaa seksiä per viikko". "Keskiverto pariskunta suutelee noin 8 kertaa päivässä".

Aina verrataan keskivertoon. Ja oikeasti ne ovat haastattelututkimuksia, jossa kaikkien on lyötävä lisää vettä myllyyn ettei vaan olla huonompia kun muut. Ainoa mikä ei valehtele, on erotilasto. Erotilasto vaan ei lopulta kerro eron todellisia syitä, kertovat kuitenkin että pariskunta jossa toisella on adhd ja toisella ei, päätyvät todennäköisimmin eroon kuin ei-adhd:t.
Miksi? No varmaan siksi että ei muisteta suudella 8 kertaa päivässä. Nukutaan liian lähellä, koska adhd-mies kaipaa tietynlaista kosketusta, hellimistä, enemmän kuin ei-adhd. Ja seksikin vaatii adhd:lta ponnisteluja että jaksaa keskittyä ja pitää mielenkiinnon yllä, joten ei sitäkään touhua muista ja jaksa edes viikottain ylläpitää.

Ja sitten haikaillaan menneiden aikojen perään. Silloin kaikki oli paremmin, sai hakata vaimoa rauhassa ilman että se lähti omalta kylältä minnekään. Eikä ollut adhd:takaan, oli vain hysteerisiä naisia ja peräkammarin poikia.
Mutta sitten oli niitä päättäväisiä pariskuntia jotka menivät yhteen ja pysyivät yhteen. Enkä mä usko että siinä oli diagnoosilistauksista kyse, vaan siitä, että silloin tutustuttiin toiseen ihmiseen ja sen tarpeisiin, kun ei oikein ollut muutakaan. Oltiin tiedonjanoisia, oltiin omia itsejämme, eikä aina vertaamassa muihin. Verrattiin leivosten ulkonäköä eikä seksin määrää. Mokkapalojen myyjäisten menekkiä eikä suutelun kellottamista.

Jos koko elämä on elämän suorittamista, sitä että tekee kuten muutkin, pyrkii tavoittelemaan elämää jollaisen kuvittelee olevan itselleen hyvä, suorittamaan tietyt pisteet ja pyrkimään siihen että on kaikki se mitä media painottaa, onko se sitten oikeasti onnea? Onko se jotain millä saa itsensä tyytyväiseksi? Onko se jotain, millä saa taiottua menneet menneeksi ja itsensä ehjäksi? Suorittamalla elämää?

Kaksplussa julkaisi nettijulkaisuna jutun meistä uudelleen. Kommenteissa oli kaikennäköistä, mutta ennenkaikkea kummastelua siitä että tämmönen ruma ihminen vetää puoleensa tollasia rumia ihmisiä ja useitakin vielä. 

Jäin pohtimaan toki pinnallisuuksia, mutta myös niitä asenteita kommenteissa että "hyvä että yhdenkään miehen kanssa pärjää". Ei sillä asenteella varmaan se suhde kyllä kukoistakaan. Toistuva teema kuitenkin läpi kommenttikentän; halutaan itselle onnellinen parisuhde, hyvännäköisen kumppanin kanssa. Miksi tolla on jotain mitä mulla ei ole vaikka mä teen paremmin kun toi?

Totta. En oo fitness, enemmän fatness. Kipu näkyy silmistä, elämäntavat on vähän perseellään. Mitään suorittamisia ei oikein jaksa, makaan läskeineni sohvalla kun mies tulee kotiin. Tai sitten makaan kipuisine läskeineni sängyllä toisen miehen kokatessa kun toinen mies tulee kotiin. Paskaa, mutta arkea.
Ja vastapainoksi siellä on niitä päiviä kun odotan kumpaakin lasagnevuooka höyryten ja pahoittelen että jomman kumman on taas pestävä uuni kun minä vähän kokkailin. Ja silloin minulla on kaksi virnuilevaa miestä vitsailemassa siitä kumpi saa kunnian siivota jäljet ja kumpi kustantaa  uuden pullon uuninpesuainetta. Ei suinkaan hapannaamoja ilmoittamassa että makarooni keitettynä on ihan kiva juttu niin ei tarvi aina mun jälkiä siivota. Eikä kipupäivinäkään käydä vittuilemassa sängyn vieressä vaan kysymässä onko joku särkylääke mitä tarvitsen. Ja nykyään M:n astuttua elämään myös "Onko jotain erityistä vai vaan kivut?"

Mä olen yrittänyt parantaa käytöstäni, yrittänyt jättää menneitä traumoja taakse. Yrittänyt olla peilaamatta koko elämää muihin, koska sillä ei saavuteta mitään kivaa. Se vaan sattuu kaikkeen ja kaikkiin.
Mä en ole sitä oikein osannutkaan, joten mun on helppo sanoa. Edes kouluaikoina en ymmärtänyt että olisi pitänyt osata olla kuten muut, käyttäytyä kuten muut. En osannut, en ymmärtänyt, joten en käyttäytynyt. Olin ja elin, tein mitä halusin. Ja ei, ei se aina ollut hyvä. Vaikeimman kautta satutin monia ihmisiä ymmärtämättömyyttäni. Mua kohtaan oli mm. kumppaneilla odotuksia, jotka rikoin. En satuttaakseni, kuten jokainen lehtiotsikko pettäjistä huutaa, vaan koska en ymmärtänyt.

Mutta vanhemmiten olen viisastunut ja oppinut tasapainoilemaan omien halujen, oman kapinani ja olemiseni kanssa, sekä toisten tarpeiden. Suorittamisen ja kipujen. Traumojen ja kommellusten. Kaiken.
Mutta ennenkaikkea olen oppinut olemaan peilaamatta mennyttä nykyisyyteen; ei ole asioita joita mun olis pitänyt tehdä toisin. Olis pitänyt silloin, mutta millään tasolla just nyt, tässä hetkessä, en voi korjata mitään mennyttä. Mä en voi oireilla menneistä suhteista, menneestä elämästä nykyhetkessä. Mä en voi olla yks hiton iso, valuva haava. Mä oon vaan mä.

Enkä mä jaksa suudella kahdeksaa kertaa päivässä. Se ei oo mun juttu. Vieläkään. Mut mä oon onnellinen, ja mä uskon että suurimmaks osaks mun kumppanitkin on, koska mä kuuntelen, välitän ja haluan olla tässä. Haluan tuntea, haluan ymmärtää. En vai olla siksi että ois joku vierellä etten ois yksinäinen.

5.3.24

Psykonartun haudastanousu

 Lähdin eilen "elämää ja ajatuksia tekstiksi" -ryhmään. En varmaan muuten ikinä olisi tullut menneeksi sellaiseen, mutta kun tuttu ohjaaja mainosti sellaista pitävänsä tänä keväänä niin.. Niin. Ja mullehan tietenkin tekstin tuotto on suht helppoa, ja viime aikoina äitiyden keskellä tuntuu että oma sanavarasto katoaa hiljalleen, oma tunneilmaisu katoaa samaa tahtia kuin lapsella se kehittyy. Se, että lapsi sanoittaa omia tuntemuksiani paremmin kuin minä itse, ei olisi niin traagista ellei lapseni olisi tosiaan vasta viiden vanha. Eli oli pakko alkaa etsimään keinoja parantaa omaa itseilmaisua. Keinoa päästää kaikkea sitä ulos mitä on pään sisällä, ja blogissa on pienimuotoisia esteitä, kuten ne lukijat. Mitä voin sanoa ilman että luen sitä facebookin naistenhuoneista... Ei se arvostelu haittaisi. Ei kommentointi. Mutta vääristely, väärintulkinta, se, että otetaan irralleen asioita asiayhteyksistä. Tai heitetään 12 vuotta sitten ilmoille heitetty ajatus kiveen hakattuna faktana ja muuttumattomana osana persoonani. Niin se ei mene, ei lainkaan.. Kaikki kirjoitettu ei ole kiveen hakattua. Ei elämänohjenuorasta väännettyäkään. Se kaikki on osa minua, osa mennyttä. Osa aivoja, ajatuksia, osa sitä mitä olen ollut, osa sitä mitä minä olen nyt.

Mutta ryhmässä kirjoitan vain itselleni. Keskustelua kirjoituksista on, ja rakastan kuulla muiden elämästä, muiden ajatuksista. Bloggaajasta tulee helposti mieleen että tarve on puhua vain itsestään, olla itsekeskeisyyden huipentuma, koska nämä ovat minun elämääni, minun ajatuksiani, minä minä minä.. Mutta. Ihmisessä usein tuppaa olemaan muitakin puolia.

Mutta eilen kirjoitin vastauksena kysymykseen "Mitä haluaisin tutkia, kehittää, muuttaa elämässäni" vastaukseksi näin:

"Moni asia on just nyt hyvin. Jos jotain pitäisi muuttaa, on se niinkin pieni asia kuin oma asenne itseä kohtaan.
Pitäisi osata olla armollienn kaikissa niissä väärissä asioissa joissa on itseltään vaatinut liikaa. Ja vaatia enemmän niissä asioissa kun on antanut mielensä vaeltaa kuin ellun kuuluisien kanojen..
Hiljalleen löysin itsestäni uudelleen mustasukkaisen puolen. Sen olisin taas valmis hautaamaan, sillä se muistuttaa minua siitä etten vuosien, ehkä vuosikymmentenkään taistelujen jälkeen usko olevani riittävän hyvä."


Ja siinä kohtaa katkesi ajatus, koska oikeasti minulla ei ole mitään sanottavaa asiaan. Otin tatuoinnin aikanaan. Se on aika samanlainen kuin muilla naisilla, samoja aikoja otettu; "Sinä riität". Taustalla itselläni on kuitenkin vähän toisenlaiset sanoitukset vaikka ajatus on sama. Useimmilla hentoinen tatuointi tulee Mikko Harjun biisistä "Sinä riität". Sen sanoitukset menevät näin;

"Istut sohvan nurkassa
Ja katsot lempileffoja
Ja notebookin lopussa
Kyyneleet vierii poskilla
Sunnuntai-illat kotonaTuntuu maailmanlopultaKun yli kakskyt vuotiaanaJoudut yksin nukkumaanLiian monta tyhjää arpaaEikä yhtään voittoaMut mä lupaan
Sinä riität, sinä riitätOlet kaunis juuri noinJa sä löydät vielä jonkunJoka ei koskaan mene pois
 Sinä riität, sinä riitätOlet täydellinen noinAurinko nousee, aurinko laskeeMut hymys aina loistaa voi
Lähikaupan kassallaKatsot pariskuntiaJa sun ostoskorissaVain yksi purkki maitoaKaipaat sitä oikeaaJoka kosketuksella saa energiat virtaamaanJa sinut täysin sekoomaanVain elämää ei todellakaanTää on niin paljon suurempaaJa mä lupaan
 

Sinä riität, sinä riität

Olet kaunis juuri noinJa sä löydät vielä jonkunJoka ei koskaan mene poisSinä riität, sinä riitätOlet täydellinen noinAurinko nousee, aurinko laskeeMut hymys aina loistaa voi

Ei kerro, kerro kuvastinKen on maassa kaunehinKun prinsessat ja prinssitKulkee joka kadun kulmassaEi kerro, kerro kuvastinKen on maassa kaunehin
Sinä riität, sinä riitätOlet kaunis juuri noinJa sä löydät vielä jonkunJoka ei koskaan mene poisSinä riität, sinä riitätOlet täydellinen noinAurinko nousee, aurinko laskeeMut hymys aina loistaa voi
Sinä riität."


Omani on tosiaan Mokoman samannimisisestä biisistä, eli "Sinä riität". Sama aihepiiri ehkä, mutta.. Tunnelma on hyvin eri. Henkilökohtaisempi.

"Sanoja joka suunnaltaLupauksia, toiveitaEn aio korvaani kallistaaEi ole aika autuudenPelastuksen, ihmetekojenNyt on aika mutkat suoristaa
 
Ei kiehdo taivas ja helvettiEi krusifiksi ei fetissiVoin siirtä kantani tuonnempaanEn ole kiinnostunut profetioistaTaivaspaikoista, määräsijoistaOlen kiinnostunut sinusta.
 
Saat olla juuri tuollainenEn tahdo valmistaTahdon sinut heikkouksineenSinä riität minut täyttämään
 
En lue karman lakiaEn toimi Kristuksen veressäEn kuule kaikuja avaruudestaEn tahdo tietää mantran voimastaKuulla lehmän suurastaTahdon tietää enemmän sinusta
 

Saat olla juuri tuollainenEn tahdo valmistaTahdon sinut heikkouksineen
Sinä riität minut täyttämään

Sinä riität
 
Saat olla juuri tuollainenEn tahdo jumalaa tahdon ihmisenSaat olla keskeneräinenEn tahdo valmistaTahdon sinut heikkouksineenSinä riität minut täyttämään
Riität minut täyttämäänRiität minut täyttämäänRiität minut täyttämään"


Ongelmani ei niinkään enää elämässä ole ollut se, ettenkö tietäisi olevani hyvä ja riittävä tietyissä asioissa. Ammatissani, äitiydessä, ystävänä, eri rooleissa toimiessani. Ongelma on ollut että en ole ollut oikein ihmisenä, roolittomana itsenäni riittävä kenellekään. Aina joku on jotain vailla.
Todellisuudessa Peikko taitaa olla ensimmäisiä ihmisiä joka on hyväksynyt minut tämmöisenä kuin olen, hyvinä ja huonoina. Tai lähinnä Peikko oli ensimmäinen, joka näki kaiken, mutta päätti olla piittaamatta huonoista, ja nähdä hyvän. Rakastaa huonoista välittämättä. Ja siksi hän on peruskallioni, hän on se joka opetti hyväksymään itseni tämmöisenä. Epätäydellisenä.

Sitten, onneksi vasta vuosia vuosia myöhemmin tuli M. M on se, joka näkee kaiken. Joka rakastaa sitä huonoakin, ei pelkästään katso sen ohitse ja lävitse. Ihminen, joka aidosti täydentää sitä, mitä olen. Hyvässä ja huonossa. Todennäköisesti huonoina päivinä olemme järkyttävä pari, en kestäisi kumpaakaan meistä huonona päivänä yksin jos sattuisin olemaan ulkopuolinen. Saati että meitä olisi kaksi vastassa. Ilkeitä, sarkastisia kusipäitä. Itsekkäitäkin, joo. Kaikkea sitä mitä minusta on luonnehdittu, myönnän olevani. Ja kaikki se, mitä minulle vakuuteltiin M:n olevan, M kyllä on. Näen täysin mistä syytökset tulevat.
Mutta kun se o
n osa ihmistä, ei koko ihminen.  Ja tärkeintä on se, että on joku, jonka seurassa voi olla pahin itsensä.. Ja että on joku, jonka seurassa voit olla parhaimmillasi. Joku, jonka seura saa sinut parhaimmillesi.

Ja sen oivalluksen myötä olen kehittänyt itselleni yhdistelmän, joka on järjettömän riivaava. Tunnistan itsessäni tällä hetkellä M:n suhteen mustasukkaisen psykonartun, joka on valmis menemään äärimmäisyyksiin. Sen teinipennun, joka takertuu toiseen ja tukahduttaa. "älä mene, älä tee, älä soita sille, älä tekstaa, älä tee mitään mikä vaarantaa sen että löydät jotain parempaa kuin minut". 
Ja joka päivä joudun tappelemaan sitä vastaan. Joka päivä taistelen päätäni vastaan ja yritän vakuutella, että olen riittävän hyvä. Ja koska useimmiten epäonnistun siinä, jatkan sillä että vakuutan itseäni siitä että jos hän on lähteäkseen, hän lähtee. 
Jos minä en riitä, minä en riitä. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään, millä toisen saisi pidettyä, jos toinen haluaa pois. Ei auta mennä naimisiin. Ei auta tehdä lapsia väkisin. Ei viiltää ranteita auki. Ei vetää yliannostusta lääkkeitä, jotta toisessa herää hoivaustarve. Ja kyllä, kaikki nämä edellämainitut ovat keinoja joita olen nähnyt hyvin läheltä erotilanteissa..
Joten muistutan itselleni että hän on tässä, vaikka minä en ole koskaan luvannut olla tämän enempää. Päinvastoin, sanoin alusta asti että tämä elämäni on alamäkeä, ei nousukiitoa. Olen tämä mikä olen, enkä tule olemaan tämän parempi. En halua uskotella että "vanhene kanssani, paras on vasta edessäpäin".

Ja M:n luonne ei psykonartun esiintuloa auta.. Hän haluaa ymmärtää ja tietää, kiehtoutuu ihmisistä ympärillään. Ihailee ja ihastuukin, uppoutuu keskustelukumppaniinsa. Uppoutuu tilanteisiin, huomaa kaiken. Lukee pieniä merkkejä. On intensiivinen tarkkailija joka antaa keskustelukumppanilleen 100% huomiointia keskustelussa mikäli aihe / ihminen on tarpeeksi herättämään hänen mielenkiintonsa tasolla tai toisella.
Ja toisinaan sitä on äärimmäisen tuskaista katsella, koska .. No. Se normaali ihminen keskustelussa on mukana ehkä 80% persoonastaan, panostaa minkä panostaa, ja ajatus siinä harhailee sitten jonnekin omien kokemusten ja kauppalistan välimaastoon. Harva ihminen on sellainen, joka panostaa ja kietoutuu ihmisten mieliin niin että toinen osapuoli huomaa ja tuntee sen. Silloin, kun on syvä ihastumisvaihe, rakastuminen tai vastaava, sitä tapahtuu ihmisten välillä. Joten siksi on järjettömän kamalaa katsottavaa kun M keskustelee jonkun kanssa sillä intensiteetillä millä hän asiat tekee.
Ja siksi minä yleensä jättäydyn M:n suhteen taka-alalle, ja annan hänen tehdä mitä hän tekee; saa toisen osapuolen tuntemaan itsensä kiehtovaksi ihmiseksi jolla on paljon annettavaa toiselle.
Pahaksi onnekseni tein sen että kerroin M:lle joskus jotain tämän suuntaista, ja hän on toisinaan alkanut kontrolloida tuota piirrettään uppoutumalla sivusilmällä keskustelun lomassa vaikka kännykkäpelaamiseen ollakseen vähemmän läsnä. Toisaalta heikkoina päivinäni olen siitä kiitollinen, mutta samaan aikaan olen ärsyyntynyt, koska en kuitenkaan pidä siitä että hän kontrolloi itseään säästääkseen minua. En pidä siitä että hän antaa kuvan ihmisille joita tapaa, että hän ei ole tapaamisessa täysin mukana.

Mutta mustasukkaisuus, epävarmuus ja omistamisen halu ovat maailmassani negatiivisia asioita. En halua niitä itseeni kohdistettavan, enkä halua kohdistaa niitä muihin. En kumppaneihini, en lapsiini, en mihinkään. Enkä Peikon suhteen kohdistakaan. Jossain kohtaa yhteiseloamme tosiaan oivallus siitä että Peikko näkee minut ja on siinä omasta vapaasta tahdostaan, löi läpi niin että se johti avoimeen suhteeseen ja polyamoriaan. Meillä on kummallakin ollut epävarmuuksia, joskus jopa olen miettinyt muutaman sekunnin ajan, että mitä tässä on järkeä.. Mutta ajatukset katoavat nopeasti. Tulee joku biisi radiosta, josta muistan miksi Peikko on siinä. Tulee muisto facebookissa vastaan. Tulee tilanne vastaan, puhelinsoitto.. Jotain mikä muistuttaa miten onnellinen kuitenkin olen, vaikka ulkopuolelle sitä saakin tämän tästä todistella väsymiseen asti. 
Kuten nytkin tiedän tapahtuvan: Peikko saa kuulla olevansa hölmö kun ei näe että olen täysin rakastunut M:ään ja vielä julkisesti kerron sen.
Olisihan se idiotismia olla täysin rakastuneessa tilassa tässä kohtaa peikkoon.. Meillä on kohta 20 vuotta yhteistä tuntemista, vissiin jotain 13 vuotta yhteiseloa josta 10v naimisissa. Emme me ole rakastuneita, me vain rakastamme. Luotamme. Tavalla jota en olisi uskonut joskus edes mahdolliseksi omalla kohdallani.
Ja tottakai on mahdollista, että joku päivä se ulkopuolinen ääni voittaa Peikon sisäisen äänen, ja hänestä tulee epävarma siitä, mikä tilanne on. Tällöin luotan sanojen voimaan, ja uskon että hän tulee kertomaan tilanteesta. Ainakin aiemmin niin on ollut; kun tuntuu että palli jalkojen alla heiluu liiaksi. Ulkopuolelle en osaa sitä todistaa, eikä tarvitsekaan.. Riittänee kun katsoo toista silmiin ja kysyy että tuntuuko susta oikeesti siltä että me ollaan ajautumassa erilleen tai halutaan erota? Ei me tähän mennessä olla tunnettu niin. Epätavallinen tämä suhde on mutta ei missään nimessä epävakaa.

Mutta M.. Hän on kuitenkin ollut tässä hyvin vähän aikaa. Suljettua suhdetta on takana hyvin vähän aikaa. Kaiken käsittely on kesken. Joten psykonarttupiirteeni saattaa pulpahdella tahtomattani esiin ajoittan, pahoittelut siitä tulevaisuutta varten asianosaisille.