Monisuhde-elämää

 Hämmästelin ja toisaalta ymmärsin tuota sisarvaimot-skandaalia, kun neljästä vaimosta kolme oli päättänyt liiton 2022 aikana.
Ikävää sinäänsä että taas annetaan paskaa kuvaa polyamoriasta, ja tämä äijä ilmoitti palttiarallaa ettei ole rakastanutkaan vaimojaan vaan päättänyt vaan olla heidän kanssaan ja nyt on se yksi ainoa elämänrakkaus löytynyt, joka kylläkin ilmoitti ettei ole varma onko se mies nyt sellainen jonka kanssa yksiavioisesti haluaisi kuitenkaan elää... Artikkelin voit lukea seiskan sivuilta tästä klikkaamalla..

 Mutta niin. Ymmärrän siinä mielessä että vaatiihan se tasapainoilua olla tasapuolinen kaikille, ja ilmeisesti lapsetkin ovat kasvaneet jo tuossa hötäkässä ja mies voi lopettaa "hurmaamisen". On helppo laiminlyödä muita kumppaneitaan ja elää vain sen uusimman hurmassa jos muilla on siinä jaloissa lapsia pyörimässä. Toisaalta, tämä uusi vaimo tuli vissiin yli 10 vuotta muiden jälkeen kuvioihin, joten johan sitä taas mahtui iltatähteä miehen elämäänkin ?

Myös Lola Odusoga kertoo kauneuden ja terveyden artikkelissa miten hän ei kaipaa puolisoa, kumppanuutta ja yhteistä kotia. Syyksi hän kertoo sen että on väsynyt ylläpitämään kulissia, ja että yksin hän voi luoda sennäköisen ja oloisen elämän kun itse haluaa.

Näissä molemmissa lienee syynä nimenomaan se kulissi ja väsyminen.
Mitä jos suoraan lopettaisi suorittamisen, kulissin ylläpitämisen ja normejen mukaan elämisen? Mitä jos ei mieti kaikenkaikaa miltä kaikki näyttää muiden silmissä?
itse kokeilin ja jäi pysyväksi elämäntavaksi. Mä en osaa enää ajatella että mun pitäis estellä itseäni tekemästä asioita jotka tekevät mut onnelliseksi, tyytyväiseksi ja jotka auttavat mua olemaan Just Mä, Just se paras versio itestäni.

Netti ja aikakausilehdet ovat pullollaan neuvoja parisuhde-elämästä. Olen lueskellut niitä pienen ikäni, ja en usko että olen tullut ns. hullua hurskaammaksi. Viimeisimpänä katselin Temppareita ja pohdin että ei se noinkaan ole hyvä, lähdetään saarelle houkutusten äärelle ja ollaan kusipäisiä kaikille ettei vaan tule kukaan houkutelleeksi mihinkään. Eli ulkoistetaan sekin tavallaan muille, ettei tule pettäneeksi.
Mutta polyamoriaan harvoin saa neuvoja tai käsikirjaa. Miten huomioida toista ja kolmatta.. Miten muodostaa arki sellaiseksi että se on kaikkien kannalta tasapuolista? Ja tarvitseeko sen olla? Pitääkö väkipakolla olla tasapuolinen, vai toimiiko se että jokainen saa sen mitä tarvitsee? Siinä määrin mitä tarvitsee? Miten määritellään onnellisuus parisuhteessa? Entä monisuhteessa?
Kuinka paljon pitää viettää aikaa yhdessä? Kuinka paljon porukalla? Milloin ihmisellä itsellään on oikeus päättää, sopiiko tämä suhdemuoto juuri itselleni..? MIten paljon pitää antaa valtaa sille, mitä muut ovat mieltä? Miten paljon pitää antaa muiden säädellä sitä, mitä kotona tapahtuu?

Mutta niin, se oma tapani? Mä olen ihan oikeasti tyytyväinen elämääni. Se, miksi arjessa enemmän näkyy vain toisen kumppanin naamaa, selittyy aika pitkälti menneillä vuosilla. Peikon kanssa on koettu jo monia asioita, ja ne arkisemmat jutut näyttäytyvät sitten omanlaisenaan "taustakohinana" elämässä. Sen sijaan se arki, mitä toisen, M:n kanssa on, on kuitenkin hyvin eroavaa. Ihan koska luonteet, lapsiperhearki, ikä, oma kunto. Kaikki vaikuttaa tietenkin kaikkeen..
Mutta silti se on minun elämäni. Minun tapani. Minun arkeni.
Eikä sen pitäisi vaikuttaa kenenkään perheeni ulkopuolisen elämään. Eihän?