Pystyynnostettu emakko

 

Joillakin ihmisillä on tarve loukata, satuttaa. Purkaa omaa pahaa oloaan. Eivätkä je osaa oikein muuta tapaa purkaakaan kaikkea..  Tosiasia kuitenkin on että toista ihmistä ei oikein sanoilla voi loukata ellei ihminen ole valmis loukkaantumaan. Minä kun en oikein osaa ulkonäköäni kohtaan tarkoitettuja kommentteja ottaa loukkaavina. Olen aika sinut itseni kanssa: tiedän mitä olen, tiedän mitä kroppani on ja mihin sen kanssa pystyn.
No, minä ajattelin kuitenkin nyt hieman ruotia tuota viimeisimmän kirjoitukseni kommenttiosaston älynväläystä. Taidan tietää kuka sen kirjoitti, mutta siltä varalta että olen väärässä ja se onkin jonkun random-ihmisen ajatuksia eikä henkilökohtaista katkeraa purkausta, pohditaan hetki minua.

On totta että mulla on tissit. Oon niistä melkoisen ylpeä. Ne on isot ja pehmeät, ja toimii moneen kivaan juttuun.
Ja sitten on se toinen silmiinpistävä osuus: ylipaino. Se ei oo haitannu mua juurikaan, enkä usko että sinällään tulee haittaamaan. Aikuisikäni olen ollut ylipainoinen, ja muutamaan otteeseen kirjoittanut blogissakin aiheesta: yksikään mies ei oo pokannut mua mistään sillä ajatuksella että mulla ois se sumopainijan puku päällä jonka sitten heitän makkarissa pois. Jokainen joka on päässyt seksiin asti, on kyllä ollut näkevä ja tunteva mies joka on tiennyt minkämuotoisen ihmisen viereltään löytää. Tästä syystä en ole muuten harrastanut kännipanojakaan muutoin kuin tuttujen kesken. 

Mä en ole jaksanut juuri laittautua. Osaanhan mä, mutta ei oo ollu tarvetta ku satunnaisesti. Oon kelvannu kumppaneille ja ystäville tämmösenään. Toki jos kumppanit on nähneet että ihan just häntä varten oon laittanut jotain, joko miellyttävää vaatetta tai huulipunaa tai vaikka sen koko meikin, niin kyllähän sieltä silmistä erityinen tuike löytyy siihen kohtaan. Se tuike ei syty siksi että mä näyttäisin tavallista paremmalta vaan siksi, että mä tein jotain fyysistä jolla osoitin et "hei, mä huomioin nyt vaan sut".

Mussa on aika vähän mitään feikkiä. Hiukset on omat. Ripset. Kulmat. Kynnet. Kaikki. Jopa ajatukset epävarmuuksineen kaikkineen. Ja tää ei tarkoita että ylenkatsoisin niitä jotka laittautuu ja koristautuu; se heille suotakoon siinä missä mulle annetaan mahikset olla laittautumatta. Sen verran utelias luonne oon että oon antanut itselleni selvittää mitä se vaatii, ripsihuolto, kynsihuolto, hiusten pidennykset ja muu. Ja arvostan sitä mitä ihmiset itselleen tekevät!
Mä itse en itselleni halua sitä, en kaipaa sitä, mutta on ihan jees että muut tekee.

Mutta koko ajanhan sitä kaikki hokee et "mä teen tän itelleni enkä miehille" ja muita klisheitä. Entä jos lopettas sen höpötyksen ja tekiskin miestään varten? Jos kuitenkin kertoisi toiselle et nää räpsyripset on nyt mulla just siksi että mä voisin tuijotella sua niillä palvovasti? Että otin nää hiustenpidennykset jotta voit ottaa paremmin tukasta kiinni kun... Niin.

Mä teen paljon asioita kumppanieni ja ystävieni vuoksi. Heikosti itseni vuoksi.. Ja myönnän: mulla on siinä parantamisen varaa.
Mutta mitä tulee tähän kommentin "pystyyn nostettu emakko": mennään vähän syvemmälle.
Mä muuten oikeasti tarvitsen apua noustakseni lattialta. En siksi että tää painoluokka 120kg tekis nousun hankalaksi, vaan siksi, että mulla on selän kans ongelmia ja lonkan kanssa. Lonkassa on rustokasvaimia, ei kulumia. Joten se tulee kiukuttelemaan hyvät tovit tästä eteenpäin, huolimatta mitä numeroita painolukemastani löytyy.
Emakko saatan ollakin, tissit ainakin on.

"Mä en ymmärrä miten kukaan suhun koskee pitkällä tikullakaan".

Niin. Ensinnäkään kenenkään ei tarvitsekaan ymmärtää, mutta siltä varalta että joku oikeasti pohtii asiaa niin ruoditaan auki.
Mullehan on kelvannut pitkät tikut, lyhyet tikut ja keskimittaiset tikut. Joten en oo ollu nirso. Enkä ulkonäkökeskeinen.
Arvostan kovasti esim. salipettereiden duunia (Moi Atte) mitä ne tekee kroppansa eteen. Katson kyllä mielelläni, ihailevastikin. Mut mä katon myös töissäkäyvän miehen kroppaa. Isävartaloa. Kitaristeja. Nörttipojat on jees. Sillä ulkonäöllä ei oikeesti ole niin paljon väliä kun sillä hygienialla. Hyväntuoksuinen ihminen nyt vaan on hyväntuoksuinen ihminen. Puhdas ja ihana, sellainen jonka vartalolla mun sormet ja kieli mielellään seikkailee.
Niin. Mun sormet. Mun kieli. Miehen kropalla.
Mä en makaa sängyssä ja näytä viehättävältä juurikaan. En tiedä miten se edes onnistuisi tämmöiseltä emakolta.. Mutta mä tykkään olla aktiivinen. Tykkään tuottaa toiselle nautintoa. Ja toisaalta, jos se toinen löytää jotain kivaa mun kropasta, mistä se saa itselleen nautintoa, hyvä niin. Jos se löytää jotain kivaa mistä mä nautin kans, mä en epäröi näyttää sitä.

Hyvä seksi on hyvää seksiä. Huono seksikin on seksiä. Ja loistava seksi on loistavaa seksiä silloin kun molemmat osapuolet on siinä mukana ja löytää ne kohdat toisistaan mitkä iskee tulta.

Joten vahvasti uskon että siks ne koskee: mulla on itsetunto kohdallaan, mä en häpeile mun kroppaa ja mä huomioin ne. Siks ne haluaa.

Mitä tulee psyykkiseen puoleen.. Mä sanoin että mä oon persoonallisuusvampyyri. Mä elän siitä että saan kuunnella ihmisten mieliä, että mä saan tutustua niihin. Että mulla on itseäni kiehtovia ihmisiä ympärillä. Muutoin mä näivetyn.

Eli ne mun ihmiset tykkää musta, koska mä tykkään niistä, kiehtoudun niistä, haluan kuunnella niiden höpötystä mistä vaan jutuista vaikka maailman tappiin asti. Kuuntelun taito on kaikkein tärkein taito. Läsnäoleminenkin. Se, että on siinä hetkessä eikä koko ajan mieti omiaan. Se, että paneudun käsillä olevaan juttuun, paneudun toisen höpinään. 

Siks myös kaikki mun pitkäaikaiset parisuhteet on kehittyny ystävyydestä.