M

 Runopoika sinussa pyysi minulta rakkauskirjettä. Sanoin että minä pyysin ensin.  

Sainkin sellaisen hyvin pian.. Meidän näköisemme. Sinulta minulle juuri kuten sen pitääkin mennä; aamulla kirjoitettu viesti joka osuu jokaisella sanallaan juuri kuten olet halunnutkin. 

Mutta minä en usko osaavani kirjoittaa sinulle rakkauskirjettä. En ainakaan vielä

 Sen pitäisi alkaa paremmin kuin puffet-jäätelön kääreestä pikaistukaissa bongattu kultsi, muru, puppeli tai hanipöö. 

Sen pitäisi olla jotain uniikkia, ei massaa.. sen pitäisi olla jotain mikä kiteyttäisi kaiken sen mikä jää sanomatta sanojen uupumisen vuoksi. Sen pitäisi olla jotain niin tajunnan räjäyttävää että muistaisit sen nyt ja aina. Mutta minulla ei ole sellaisia sanoja.

Minun rakkauskirjeeni sinulle on sielussani ja sydämessäni sanatonna, kunnes tulee aika päästää jotain siitä ulos. Pieniä palasia kerrallaan.

Siihen asti sinun pitää tyytyä rakkauden tekoihin. Tietoisuuteen että kiireisen työpäivän keskellä ajaisin tuomaan unohtuneet evääsi. Katkaisisin juhannuksen vieton ja toisin puuttuvan laturisi..  Kun meinaat polttaa näppisi, löydät pian keittiöstä uudet pannulaput.

Kaikki se rakkauteni on piilotettuna arjen asioihin, pieniin ja isoihin. Ja uskon vahvasti että tiedät sen. Se on jalkojen rasvaamista illalla, sohvalla röhnöttämistä vaikka olisi tekemistäkin. Se on juttelua kaikista kipeistä aiheista väsyneenä, kyynelten kuivaamista paidanhelmaan puolin ja toisin. Pelkojen kohtaamista. Aamupalan tekoa ennen töihinlähtöä. Se on pienen pieni huulten kohtaaminen julkisella paikalla yhtä paljon kuin kahdenkeskiseen suudelmaan hukuttautuminen. 

Nukkumista lusikassa käsi kädessä, ettemme ajaudu liian kauas toisistamme yön aikana. 

Kyllä mä kirjoitankin vielä. Just nyt tunne on liian iso puettavaksi sanoiksi. 

Tärkeintä on, että sä olet mun. Meillä on yhteinen me-kieli, tiedämme isolta osin missä seisomme. 

Mä rakastan sua.