Suojakännit

Olin halunnut pitkään jotain, mitä en ole voinut saada. Siitä on annettu palasia, mutta ei kokonaan kuitenkaan ulottuvilleni. Ja kyllähän sitä tietää, että kun kovasti haluaa jotain, niin sitä nyt sitten haluaa, ellei joko työnnä asiaa mielestään tai sitten keksi jotain korvaavaa tilalle. Ihan sama onko se sitten joku ihminen, tupperware-kippo, tietynvärinen marimekko-laukku vai miehen ostama ruusu. No, kuitenkin. Halusin jotain ja minulta se on toistaiseksi kielletty.. 

Sitten tuli joku, joka on muutaman vuoden kysellyt että haluaisinko hänen omansa? Tähän mennessä on ollut helppoa sanoa ei. Nyt sitten ei ollutkaan, ja melkein menin hakemaan haluamani. Sain kuvia, kuvailuja ja kaiken mahdollisen millä minua houkuteltiin että tule nyt edes katsomaan ja kokeilemaan josko otat tämän asian. Päätin että ei, ei korvikkeita tällä kertaa vaan pidän pääni. Tavaraa ja krääsää on. Olen tällä kertaa nyt sitten ilman ja sitten kun saan varsinaisesti haluamani, sitten vasta.. Mutta koska olen itsehillinnältäni heikko, minulla on edelleen impulsiivinen persoonallisuushäiriö, ja halusin Todella Kovasti, niin piti ensimmäistä kertaa aikuisiällä kokeilla että toimiiko alkoholi oikeasti hyvänä estäjänä. 
Toimi se! Hain lidlin blackberry-siideriä ja tietenkin vaniljavodkaa. Sen verran että voin hyvällä omallatunnolla sanoa että sori, en ole ajokunnossa menossa yhtään minnekään. 
Ja sitten kuitenkin sen verran vähän että pysyi tolkku päässä etten jaellut osoitetta että tule nyt sitten tuomaan se tänne. Siinä mielessä onnistuin, ja tästähän se alkoholistin ura sitten voisikin aueta..

Mutta. Olen keskiviikot päättänyt pitää lapsivapaata monesta syystä: aivoni kaipaavat omaa aikaa, omaa taajuutta ilman "äitiäitiäitiä". Niin että voin olla hetken vain minä, ilman että tarkkailen kaikkea mitä on ympärilläni. En kenenkään tarpeita, en koirien, kissojen, miesteni, lapsen.. Ihan vain minä itse. Ja sitä että valitsen ympäristöni melun itse, ilman että kukaan muu vaikuttaa asiaan. Ja ehkä juu satunnaisesti ihan vain aikuisaikaa. Pääasia siis että itse saan valita, olla jonkunlaisessa kontrollissa itsestäni ja ympäristöstäni. 

Eilen sitten tuo kontrolli meinasi jo särkyä alkutekijöihinsä kun menetin täysin ajattelukykyni. Tiedän, että olen aina löytänyt kaikkeen ratkaisun, ja usein kykenen tarjoamaan niitä muillekin. Eilen kuitenkin oli tilanne että kaikki menettämisen pelko, oman kontrollin menettämisen pelko ja kaikki paska kaatui hetkeksi niskaan. Olen M:n kanssa joutunut niin hankaliin ja uusiin tilanteisiin viime aikoina että eilen oikeastaan tajusin kunnolla että tilanne on levähtänyt niin käsiin että mulla ei taida olla enää naruja lähimainkaan nipussa mistä nykyä. Ihan arpapeliä, tyhjään huitomista, ei minkäänlaisia toimintamalleja, ei kykyä kontrolloida mitään. Ja vähiten omaa päätä ja käytöstä. 
Ei siinä sitten, tietenkin tilanne oli erityisen hajottava, mutta jossain mieleni perukoilla olen sitä mieltä että halajamani "suojakänni" ei ainakaan auttanut sitä että näkökykyni oli hetken aikaa tulevaisuuden suhteen täysin tunnelia. Ei mitään ympärillä, pelkät seinät. Ei muuta kuin kaksi ulospääsyä: käänny takaisin ja palaa entiseen tai paina eteenpäin. Ei sivupolkuja. 
Aika pitkälti paniikinomainen romahtaminen hiippaili hyvin lähelle. Ahdistus enemmän kuin paniikki, tarkalleen ottaen.. Mutta selkeästi tilanne että jos olisin ollut jossain julkisessa paikassa kaiken romahtaessa, se olisi eskaloitunut siihen että en olisi omin jaloin kävellyt tilanteesta pois. 
Toisaalta, ihan hyvä muistutus siitä ett kaikki ei omassa päässä edelleenkään ole läpikäytyä ja käsiteltyä. Vielä on työmaata, ja asioiden hautaaminen ei ole hyvä keino. Tahtovat tulla pintaan kun maaperä liikkuu..
No, siinä kohtaa kun M päätti saapua vaalealla ratsullaan pelastamaan, alkoi tunnelinäkymä hälvetä ja ratkaisu oli hyvinkin yksinkertainen. Itseasiassa tänä aamuna näen jo useitakin ratkaisuja käsillä olevaan ongelmaan, mutta eilen ratkaisuja oli hyvin suppeasti. Eli kun M saapui paikalle, pahin oli jo onneksi aikalailla ohitse. 
Syytän silti alkoholia osittaisesta näkökykyni menetyksestä, joten ei nyt vielä deekuasteelle sitten.