Ajankäyttö ja tasapuolisuus

Ihmiset kysyvät monesti siitä tasapuolisuudesta.. Liittyen juurikin yleensä ajankäyttöön. Että kaikille kumppaneille pitäisi olla yhtä paljon aikaa. 
Julkisuudessa kun keskustellaan polyamoriasta, esitellään usein googlekalenteria, jonka avulla tasapainoillaan kaikkien polypallojen jäsenten ympärillä sekä sen, että kaikki ovat kartalla menoista. Synkataan kalentereja ja säädetään. Ollaan tasapuolisia ja hoidetaan kaikkea. 

Mulla ei ole googlekalenteria olemassa. Tai on, puolueaikojen jäljiltä, mutta en käytä sitä. Käytän paperista kalenteria, joka on lähes raamattuni. Siellä lukee kumppanien, lapsen ja omien menojen lisäksi paljon muidenkin läheisten menoja ja kuskauksia, huomioitavia asioita. Mä olen kynä-paperi-ihminen. En tietokoneotus. 

Mutta kalenteri on avainasemassa vain ja ainoastaan mulla menojen muistamiseksi. Kaikki muu ajankäyttö tapahtuu kuten normaalissakin perheessä, jossa vaara on että joku jää vähemmälle. Kun tulee kriisi, pieni tai iso, se saa aikaa eniten joka tarvitsee sitä. Verrataan taas niihin lapsiin: jos toisella lapsella on hammaslääkäri ja toinen on koulussa, hammaslääkärikäytettävä saa vähän enemmän aikaa vanhemmiltaan. Jos toinen on kipeä ja toinen ei, kipeä saa enemmän hoivaa. Jos toisella on koulussa hankaluuksia, toisella ei, yleensä huomio ja apu keskittyy siihen hankaluuksia omaavaan. 
Sama periaate mulla on kumppaneiden kanssa. Mä en yritä edes olla ajankäytöllisesti tasapuolinen millään tasolla. Mä jätän todella paljon kumppanieni omaan harkintaan ilmoittaa mulle milloin he tarvitsevat mitäkin, koska mä en voi aistia täältä pienen matkan päästä että mikä se tunnetila ja elämäntilanne just tänään on, ellei mulle sitä kerrota. 
On selkeästi porukkakokoontumisia, mikä on mahtavaa; moni polypari toimii siten että on yksi, jolla on useampia suhteita, eikä ne suhdesäikeiden päässä olevat ihmiset juuri ole tekemisissä kuin satunnaisesti, vaikka ovat, ja nyt puhutaan eettisestä polyamoriasta, tietoisia toisistaan kuitenkin. Harvalla on sisterwifes-tyyppisiä rakenteita, mutta niitäkin tiedän olevan ja tunnenkin yhden sellaisesta haaveilevan, alussa olevan polypallon. Toivon että he saavat toteutettua unelmansa ennenpitkää!
Mutta mä olen selkeästi onnellisimmillani silloin, kun mulla on koko porukka kasassa, muksua myöten. Silloin mulla on tunne että kaikki on tässä, mun ei tarvi miettiä, ei tule mitään yllättävää, ja jos tuleekin ulkopuolelta, nää kaikki saa otettua kopin jos tipahdan. 
Jokainen mun kumppaneista toimii eritavoin, huomioi eritavoin, eikä ilmeisesti koe olevansa juurikaan kilpailevassa asemassa keskenään. Oli se tunnepuoli, ajankäyttö tai vaikka seksielämä, jokaisella on vahvuutensa, ja oon pyrkinyt rakentamaan sen tasapainon niin että kerron heille myös sen; Miksi Juuri Sinä, Miksi Juuri Nyt. Haluan heidän tietävän oman merkityksensä omalle arjelleni, omalle onnellisuudelleni ja eritoten heidän vahvuutensa perhekokoonpanossa. 
Mä uskon että polypalloissa se, jolla on useita kumppaneita, on aina vastuussa omien kumppaniensa hyvinvoinnista sen suhteen että epätasapainoa ei synny. Kun on polypallo missä kahdella ja useammalla on kumppaneita, olen vahvasti siinä uskossa että jokainen on vastuussa vain omille kumppaneilleen ja metamurut tulevat sitten "omineen". 

Mä en usko että ihmisen ajankäyttö on rakettitiedettä. Joku kuittaili joskus mun somea seuratessaan että mulla tuntuu olevan enemmän vuorokaudessa tunteja kun hänellä. Se ei ole totta, tietenkään, vaan mä vaan käytän mun ajan eri tavalla. Jaan huomion eri tavalla. Mun elämän huonoin ajankäyttöväline on televisio; mä työnsin sen jo parikymmentä vuotta sitten elämässäni syrjään. Nykyään se On Olemassa, ja siinä kaikki. Ei voi sanoa että edes viikottaisin katsoisin jotain.. On ajanjaksoja että koukutun johonkin sarjaan ja katselen illat sitten sitä, kunnes tulee jotain muuta elämää tielle. Viimeksi katsoin Boston Legalin ja tuijottelin ihanaista roolihahmoa nimeltä Alan Shore. Ehkä fiktiivisistä hahmoista kaikken haluttavin, ihailtavin ja täydellisin. Kaikkine pikku eleineen ja olemisineen. Nam.  Taisin saada kaikki 5 kautta katsottua muutamia viikkoja sitten.. Ajatuksenani oli että aloitan Blacklistin uudelleen, mutta koska Peikko ilmoitti haluavansa katsoa myös, niin.. Niin. No, saatamme aloittaa koska tahansa tänä vuonna! Tai seuraavana. Aika näyttää.

Niin, siis televisio, eikä täten tällä hetkellä edes Alan Shore vie juurikaan aikaani. Minulla on siis aikaa kuunnella kumppanieni ajatelmia silloin kun he haluavat niistä kertoa. Live-tapaamisiin minulla on hyin vähän aikaa, jos niissä ehdoton vaatimus on kahdenkeskisyys. Jos taas saan tehdä esim. kotona samalla jotain, aikakartta laajentuu huomattavasti. Kykenen tekemään vaikka töiden / harrastusten parissa jotain koneella / siivoamaan samalla kun kuuntelen kumppaniani, tai vaikka kokkaamme koko porukalle. koen vahvasti että parisuhteissa kahdenkeskinen aika on hieman yliarvostettua. 
Olemme menneet ihan minimiajalla Peikon kanssa tyttäremme synnyttyä. Toisinaan käymme keikalla tms, ja osalla keikoista tyttäremme on mukana. Hetkeäkään en usko että lapsen takia seksielämämme on muuttunut tai vaikeutunut. Jos kohta lapsiarki kuluttaa eri tavalla, niin en tarvitse kuitenkaan koko illan treffejä ja täydellisen tyhjää kotia / hotellihuonetta seksille. Ei meistä useakaan aikuinen tarvitse, jos vaan avaamme silmämme. Voi se olla että takavuosien pettämisistä ja lortto-elämästä jäi käteen se, että aina löytää aikaa ja tilaisuuden moiselle toiminnalle näin halutessaan. 

Ja koska parisuhteet ovat oikeasti suureksi osaksi muuta kuin seksiä. Ne ovat yhteenkuuluvuutta. Sitoutumista. Arkeakin, vaikka asuisi erillään ja etäsuhteessa. Luottamusta. Ja kaiken sen saa toimivaksi vaan keskustelulla. Harvassa ovat ne asiat mitkä blokkaavat täysin ihmisiä keskustelemasta mistään. 
No, yksi niistä oli muuten todettavissa laivalla; aioimme mennä hetkeksi karaokeen M:n kanssa kun muutama seurueesta halusi laulaa. Kävely laivakannelle, karaokemestan ovelle ja ihan täysin keskustelematta aiheesta molemmilta: "Ei." ja ympäri. Joten joo, on asioita jotka blokkaavat keskustelun, mutta niitä harvoin on arjessa niin paljoa. 

Eli kumppanini hakeutuvat seuraani, joko kahdenkesken tai porukkaan, ja juttelemme. Joko kahdenkesken tai porukalla. Tai he keskenään. Ihan mistä vaan. Ei aina Tunteista. Ei elämänhallinnasta. Ei isoista asioista. Politiikasta. Pelaamisesta. Oluista. Tuoksukynttilöistä. Lapsista. Uutisotsikoista. Siivouksesta. Leffarepliikeistä. Musiikista. Kaikesta? 

Mä kyselin kahdenlaisilta polyilta eilen kokemuksia tasapuolisuudesta koska lopulta mun oma näkökanta on ihan hiton rajoittunut. Mä olen omasta mielestäni tarpeeksi tasapuolinen, olen käytettävissä tarvittaessa, ja en yritä luoda keinotekoista tasapuolisuutta. (Juu, esim. rahallisesti yritän saada kaikille samanarvoiset lahjukset juhlapäiviniä, keskittyä kertomaan saman aiheen positiivisa asioita kaikille samalla viikolla, ellei kukaan mitään erityistä toivo jne. Mutta siinäkään en ole neuroottinen, ja sitten tulee joku ulkopuolinen häiriö kuten tuo ihanainen ystävämme POSTI joka estää asioiden perilletulon...) 
Osa polyista oli niitä joilla oli useita kumppaneita ja osa oli sitten kumppani jollekin useamman suhteen pitäjälle. Vastaukset eivät eronneet: suurimmat kiistakapulat olivat ajankäyttö ja ikävän tunne arjessa. Aivan ylivoimaisesti.  Eli siellä ei ole juurikaan mitään suurta mustasukkaisuusdraamaa, ei sellaista että sitä huomiointia tapahtuisi epätasapainoisesti (lahjat, kortit, muistamiset, osallistuminen suvun juhliin jne). Oletin itse hajontaa olevan enemmänkin.. Mutta ajankäyttö ja ikävä, ihan jokaisella jolta vastauksen sain. 

Eli joo, mä oikeastaan itsekkäästi vedän tästä johtopäätöksen että kun näistä kolmesta vain yhden suusta on tullut aikanaan "musta tuntuu että sulla ei oo aikaa mulle", olen selvinnyt suht hyvin tasapainoiluni kanssa. Parantaa voi aina, tietenkin.