Polykohtaamisia

 

Tänään pitkästä aikaa tuli eräs nuori ihminen juttelemaan kun roikun torin laitamilla Pantterin kera. Hän tuli ujosti kyselemään että olemmehan me ne joista oli dokkari... Hän kiitti että tulimme julkisuuteen, ja kertoi että uskaltautui nyt itsekin sen myötä kertomaan ihmisille että elää itsekin polyamorisessa suhteessa. Kiitos hänelle juttutuokiosta jos koskaan tätä sattuu lukemaan! 
Oikeasti oli pitkästä aikaa aivan supermahtavaa kuulla että dokkarista ja omista ulostuloista on jollekin jotain inspiraatiota ja positiivista fiilistä. Liian paljon olen viime aikoina vaan saanut sitä negatiivista huorittelua ja vähän ehkä uponnut sinne jonnekin suonsilmäkkeeseen kiroamaan koko polyamorian. 

Niin. Olen kiukutellut luottamusongelmista, ja petoksista. Ajattelin, että keväiset asiat olisivat kaivanneet enemmän itselleni aukikirjoittamista ja aivotyötä. Toisaalta, aikaa aivotyölle ei ole ollut. Tai niin vakuuttelin itseäni, kunnes otin sitten itseäni niskasta kiinni ja aloin pohtia asiaa. 
Parisuhdeterapeutti kertoi minulle että minun tulisi ymmärtää että Pantteri on niin alussa polyamorisen taipaleensa kanssa, että hän on edelleen jumissa siinä vanhassa monogamisessa mallissa, ja siksi ei uskalla kertoa minulle suhdeviritelmistään ennenkuin ne ovat ihan käytännön tasolla. 
Toisaalta, tinderissä juttelen (parhaillaankin) erään miehen kanssa joka kyselee että onko minun ihan pakko kertoa miehilleni jos käyn "vieraissa". Sanoin että on: se on sitä eettistä polyamoriaa. Hän ehdotteli että enkö voisi olla hetken epäeettinen? Voisin, mutta en halua. 
Minulle on aivan täysin sama, mitä muut omissa suhteissaan tekevät. Olen moraaliton paska, ja ymmärrän pettämisen useat eri syyt. Eikä minua lopulta kiinnosta, onko vastapuoli suhteessa vai ei, jos puhutaan vain hetkellisestä ilosta. Sen sijaan omia kumppaneitani kohtaan olen rehellinen heidän pyynnöstään ja yhteisestä sopimuksesta: minä kerron jos olen johonkin menossa ja oletan vastavuoroisesti heidän (JATKOSSA VARSINKIN!) kertovan minulle jos ovat menossa. 

Ymmärrän tietynlaisen jännityksenhaun. Olen saanut siihen itseasiassa yllättävältä taholta apua (ymmärtämiseen, en suinkaan jännityksenhakuun..) keskustelemalla adhd-ihmisen tarpeista erään tuttavani (no, melkein hänet ylennän ystäväksikin jo) kanssa. Tämä ja tinder-kokemukseni ovat osoittaneet että hyvin moni ihminen hakee sitä katkoa arkeen, jännitystä sillä pettämisellä itsellään. Sinällään minun on vaikea ymmärtää kun en itse saa mitään kicksejä siitä että pettäisin ketään selän takana (ystävät, kumppanit) vaan mitä olen pettänytkin, olen pettänyt niistä syistä jotka ovat olleet puhtaasti joko pettymyksien purkamista tai jopa ihan puhtaasti fyysistä vetovoimaa. En ole koskaan saanut mitään hyvää fiilistä kiinnijäämisen pelosta. Toisaalta, tästä syystä ei myöskään julkiset paikat juuri ole suosikkejani sellaisiin hommiin.... 

Mutta niin. Minä tosiaan olen jossain määrin ymmärtänyt Pantterin tarpeita saada sisältöä ja jännitystä näiden sivusuhteiden kautta. Se, että minua on siinä sivussa satutettu, on tosiaan ollut vain sitä "sivuosumaa", ei pääasia niissä kuvioissa. Yllättävän kauan meni tästäkin narsistisesta ajatuksesta päästää muuten irti.. Mutta sen kun teki, niin päivttäissykkeet laskivat taas muutamalla asteikolla. 

Eli juu, polyamorinen, avoin suhde. Kyllä, minun miehiäni saa yrittää vokotella, sänkyynsä tai muutoin. Mutta syytä on ymmärtää että aina nuo tuntuvat kotiin tulevan. Siitä, miksi niin on, voi keskustella heidän itsensä kanssa. Ehkä se on kotiintuloa häntä koipien välissä, ehkä siksi että minä nyt vaan olen tämmöinen muumimamma jonka kanssa on mukava jutustella ja leikkiä kotia. Oli niin tai näin, loppujen lopuksi se ei ole minun asiani sitäkään pohtia. Pääasia että tulevat. 
Toki tiedän heidän menneiden kumppaniensa / säätöjensä / panojensa siitä pahoittaneen mielensä ja oikuttelevan. Ei vaan koskaan pitäisi verrata, ei ajatella aluksi että ovat parempia kuin minä, koska he kykenisivät omistautumaan vain yhdelle kumppanille. Eikä myöskään olevansa huonompia sitten kun he eivät riittäneetkään ainoaksi kumppaniksi. 

Polyamoria ei myöskään ole seksuaalinen suuntaus. Se on vain ja ainoastaan kyky rakastaa samanarvoisesti useampaa ihmistä. Minulle se on sitä. Joku muu voi toki määritellä toisin. 
Avoin suhde: se on se asia mikä antaa luvan mennä ja tehdä muiden kanssa mitä tekee. Sillä ei loppujen lopuksi ole mitään tekemistä polyamorian kanssa, sillä myös monogaminen suhde voi olla avoin. Ja polyamorinen suhde voi olla suljettu (sen hetkisten kumppanien kesken.) 

Mutta kun kävelen tuolla jossain, minulle saa tulla juttelemaan. En minä olisi lähtenyt näihin haastatteluihin ja dokumentteihin, ellen nimenomaan haluaisi asiasta keskustelua. Tottakai otan vastaan kritiikkiä ja palautetta hyvässä ja huonossa. Kerron ja vastailen kyllä mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja aiheisiin. Eli ei tarvitse pelätä reaktioita. Uskon, että mieheni myös juttelevat ihan mielellään aiheesta. 

Eroan kuitenkin monesta polyamorisesta tyypistä yhdessä asiassa:  minä en juuri viihdy kaltaisteni seurassa. Polypiireissä on paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, minkä omassa elämässäni skippaan mielelläni. On olemassa suhdeanarkiaa, joka taas ei ole minun juttuni. On primäärikumppaneita ja sekundäärisiä kumppaneita, ja minä en taas mielelläni juuri erottele niitäkään, enkä arvota ihmisiä. En myöskään etsi aktiivisesti kumppaneita tai seksiseuraa; jos joku kiinnostava tulee kohdalle niin katsotaan sitä asiaa sitten. Olen asioille avoin, mutta en jaksa sitä tietynlaista jatkuvaa pariutumisentarvetta, mikä monen ihmisen kohdalla tulee ilmi kun polyamoriasta puhutaan.  Olen myös hyvin perhekeskeinen ja lisäksi melko dominoiva: minulta ei tarvitse kysyä lupaa, mutta vaadin että minua infotaan. On nimittäin todennäköisempää että polyihmiset yleensä eivät halua että joutuvat infoamaan / hyväksyttämään kumppaneitaan toisillaan. Minä taas koen että minä perhepolyna haluan tietää ketä elämässämme kulkee sivuraiteilla. Tunnenhan minä miehieni ystäviäkin, tai ainakin tiedostan heidän olemassaolonsa ja nimensä. Ei kai se sen kummempaa ole.. 
Eli vertaistukea, mitä monesti voisin kuvitella, polyihmisten hakevan hakeutumalla polypiireihin, en ole itse kokenut niistä erilaisten näkemyksieni vuoksi löytäväni. Muutaman ihmisen kyllä; yksittäisiä polyja sieltä täältä ja yhden aivan mahtavan polypariskunnan; Ville ja Tellu. Kiitos että olette olleet siellä jossain, elämäni olisi yksinäisempää, kurjempaa ja vertaistuettomampaa ilman teitä <3