Isoäitini Helvi

 

Isoäitini Helvi on minulle ollut hyvin tärkeä ihminen lapsuudessani ja nuoruudessani, ja tällä hetkellä, aikuisuudessa, päivittäinen kontakti. 
Olen väsynyt kuulemaan sukulaisiltani, miten olen hyväksikäyttävä paska, joka ajattelee vain omaa etuaan. Kirjoitan tähän nyt kuitenkin muutaman ihan kylmän faktan siitä, miksi isoäidilläni siivoaa joku muu kuin minä, miksi hänet "väkisin raastoin" Kouvolaan asumaan ja miksi hänelle edunvalvontaa hain.

Muutamia vuosia sitten kuskasin isoäitiäni sairaalareissuille ja pankkireissuille n.10km päähän kotoaan kun hän ei enää jaksanut pyöräillä. Ikää oli kertynyt hyvän matkaa ja sairauksiakin. Hän myös puhui minulle avoimesti siitä, että olen se ihminen, johon hän luottaa oman viimeisen tahtonsa hautapaikasta ja asioiden hoidosta. Vietimme suhteellisen paljon aikaa yhdessä. Ensin muutamia vuosia kerran kuukaudessa, kun kävimme asioimassa pankki- ja muut asiat ettei hänen julkisilla tarvinnut kulkea, sillä hän alkoi pelätä vähän paikallisjunia kun askel alkoi lyhentyä ja kaikki automatisoitiin. Sittemmin hän tuumasi, että haluaa antaa minulle Kela-asiointiin valtakirjan, sillä hän ei enää kokenut ymmärtävänsä esim. asumistuen tarkastushakemuksen kiemuroita jne. Joten hän ilmoitti minut lähiomaiseksi sairaalajärjestelmiin ja kirjoitti valtakirjoja. 
Sen jälkeen hän pyysi minua ottamaan osan raha-asioistaan kontolleni; että voisin käydä maksamassa hänen laskunsa konttorilla, nostaa hänelle käteistä ja mm. tankata pankkikortilta suoraan hänen tililtään sen verran että hän ei jäisi pelkkään kiitollisuudenvelkaan.  Eli pankin konttorissa kävimme virallisesti paperit tekemässä. 

Myöhemmin tilanne oli se, että ajoin jo kaksi kertaa viikossa tuon puolentoista tunnin matkan (suuntaansa) koska hän ei enää jaksanut portaita pitkin mennä kauppaan tai milloin oli sattunut mitäkin. Tällöin sitten juttelimme hyvät tovit hänen pahenevasta muistihäiriöstään ja päätimme että hoidan hänelle asunnon Kouvolasta, jossa itse asuin. Kävimme kahtakin asuntoa katsomassa ja hän päätyi rivitaloyksiöön. Hoidin muuton, vanhan asunnon irtisanomisen ja paperiasiat. Ja kuulin motkotusta sekä tietyiltä sukulaisilta että sitten hänen muutamalta eläkeläiskerhokaveriltaan. 
Pahoittelut heille, mutta vaikka hänen ikäluokkansa oli harvenemaan päin silläkin seudulla, en minä voinut laittaa tuolloinkaan elämääni täysin jäihin ja alkaa omaishoitajaksi toiselle paikkakunnalle. Eli kyllä, tekoni oli itsekäs ja halusin isoäitini lähemmäs itseäni helpottaakseni omaa elämääni. Tuollainen 6 tuntia matkoja ja muu paikanpäällä vietetty aika viikottain oli aika iso siivu elämästäni useiden kuukausien ajan. Hoidin tuolloin kuitenkin kaikki virastoasiat, kaupassakäynnit, saunottamisia, lääkärit jne.. Eläkeikätoverit sen sijaan vain viikottaisen kahvittelun; katsoin että isoäitini kahvitteluntarve ei ollut yhtä suuri painoarvoltaan kuin tarve saada ruokaa ja muiden asioiden hoitoa suht vaivattomasti. 

Kun sitten muutin hänet Kouvolaan, sain todellakin ryöpyn joka jatkui muutamia vuosia. Kuulin olevani huora, hyväksikäyttäjä, rahojen perässä ja luoja ties mitä. Hoidin edelleen raha-asioita (mainittakoon että aina Helvin tahdon mukaisesti) ja käytin häntä kirjastossa, kahviloissa, tapaamisissa ja tietenkin edelleen kaikki virastoasiat. Palkkiota en sen kummemmin nostanut, kaikki tankkauksetkin näkyivät pankkitilillä koska ne kortilla tein. 
Kun Helvi tyhjensi säästötilinsä, en ollut mukana. Järjestin hänelle kuskin, ja hän kävi itse lopettamassa tilinsä. Rahoista en tiedä muuta kuin että hänen tyttärensä tuli käymään ja valitti tarvitsevansa jälleen kerran silmäluomileikkaukseen rahaa, kuten aika monta kertaa kolmen vuoden aikana, ja sen jälkeen rahoja ei tuon parin päivän yökyläilyn jälkeen ollut. Eikä tytärtäkään kyllä sen koommin näkynyt. 

Helvillä on kuitenkin elossa olevia lapsia kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Muutamia on kuollut tässä vuosien varsilla. Serkkuja minulla on sieltä sukuhaarasta n. 4kpl, joista kolme laittavat kuitenkin Helville säännölliset joulu- ja muut kausikortit. Helvi ei heidän nimiään muista, sillä ei koe tavanneensa heitä muuta kuin pari kertaa heidän ollessaan lapsia. (Tapasimme kaksi heistä Helvin pojan ollessa sairaalassa muutama vuosi sitten, mutta Helvi ei heitä tunnistanut eikä oikein rekisteröinyt olevaksi.)

Kuuntelin yökaudet tekstiviestin piippausta ja kännisoittoja muutamia vuosia, kunnes sitten viimein päätin että nyt saa loppua tämä jatkuva syytösten tulva rahojen ja muiden väärinkäytöstä. Hain Helville edunvalvontaa.

 Isäni halusi minut edunvalvojaksi ja siihen suostuinkin; olisinhan tilivelvollinen vuosittain rahankäytöstä, joten eivät sitten muut ainakaan perunkirjoituksissa lynkkaisi. 
En kelvannut edunvalvojaksi luottotietojeni menetyksen vuoksi. Yleinen edunvalvoja siis määrättiin, ja hänen kanssaan olen asioinut. 

Isoäidilleni en ottanut ruokapalvelua, vaan käyn hänelle kaupassa n.2x viikossa, kokkaan pari kertaa viikossa (osin siis kotipalvelu lämmittää tekemiäni annoksia, osin valmisruokia), hoidan akuutit apteekkiasioinnit, kuljetan mm. intervallijaksoille, sairaalakäynnit yms. Hoidan rikkimenneiden asioiden uusimisen (kodinkoneet, vaatteet yms) ja yritän vierailla koronan sallimissa rajoissa. 

Tämän kaiken teen siis ilman rahallista korvausta, ihan vain rakkaudesta isoäitiäni kohtaan. Minulla kun on edelleen tallessa kolmannella luokalla joululahjaksi saamani villasukat. Olivat nimittäin sen joulun ainoa joululahja minkä sain. 

Helvi on ihminen joka opetti minulle kodinpitoa, naisena olemista ja paljon tarvittavia elämäntaitoja. Hän on ehdottomasti yksi rakkaimmista ihmisistä joita tiedän. Jollei Helviä olisi, en todennäköisesti siihen puoleen suvusta pitäisi yhtään mitään yhteyttä, sen verran raskaita ihmisiä sieltä löytyy. Helvin vuoksi olen kuitenkin kestänyt vuosia haukkumaviestejä ja panettelua, öisiä soittoja ja ties mitä.
Isäni on toistaiseksi kadoksissa, joten hän on ilmeisesti hävittänyt puhelinnumeroni jonnekin. Tunnen kyllä syyllisyyttä etten aktiivisemmin häntä etsi, mutta toistaalta, minulla on tässä pieni lapsi arjessa, ja kädet täynnä muutakin kuin alkoholistien paapomista. Samasta syystä en juuri setääni tavoittele. 
Tätilläni todettiin keväällä syöpä, ja se on edennyt pahemmaksi. Hoidot eivät ole tepsineet ihan niin hyvin kuin mitä toivottaisiin, joten alkoholin käyttö on lieventynyt ja olen saanut tämän korona-ajan olla siltäkin osin rauhassa. Tunnen toki syyllisyyttä siitäkin, että en useammin kysy mitä hänelle kuuluu.. Mutta toisaalta, kuuntelen kyllä aina kun hän sattuu soittamaan / viestittelemään. 
Toinen tätini asuu hoitolaitoksessa. Hänen hoitolaitoksensa lopetti ja hän siirtyi sitten toiseen laitokseen, ja sieltä hoitajat laittavatkin whatsapp-viestejä kuvineen, joita voin näyttää Helville. Minun varmaan pitäisi sinnekin olla yhteydessä enemmän, mutta kun ei Helvi enää puhelimessa ymmärrä oikein puhua. 
Hänen muutaman lapsensa haudalla vierailen silloin tällöin, kerran tai pari vuodessa ja katson että kaikki on ok. Tai itseasiassa en niinkään haudalla, vaan muistolehdon muistolaatat katsomassa. Sinne Helvikin haluaa itsensä haudattavan, joten minun tulee selvittää mitenkä hänet toisen kaupungin uurnalehtoon saan..

Ainoa sukulainen jonka kanssa kontaktin vähyys harmittaa on kuitenkin Helvin sisko ja hänen perheensä. Molemmat sisaruksista kuitenkin ovat jo muistihäiriöisiä ja huonokuuloisia ja välimatkaa on satoja kilometrejä, niin ei oikein tule sitten nähtyä. Viimeksi tapasivat 5 vuotta sitten, ja olettivat viimeiseksi tapaamisekseen. Haluaisin järjestää vielä yhden kerran heidät yhteen, mutta voi jäädä tekemättä, sillä Helvi hätääntyy jo 20 minuutin ajomatkasta kampaajalle. 

Yritän siis ylläpitää mahdollisimman paljon vanhan rouvan kontakteja, olla edelleen se ihminen johon hän voi nojata. Ja olenkin se, jota hän kauhunsa hetkellä huutaa. Joka kerta tapaturman tms sattuessa hän turvautuu nimeeni, joten tiedän, että olen tärkeä. 

Vietän viikottain hänen kanssaan aikaa. Puhumme samoja asioita, sillä olen nähnyt muistihäiriön kehittymisen. Olen ollut se joka on vierellä, ihan hautaan saakka.  Hautaan saamisen jälkeen minulla on jäljellä vain asunnon tyhjennys, lopun hoitaa onneksi virallinen edunvalvoja. Perinnön perässä en ole, sillä tiedän että mitään omaisuutta Helvillä ei ole. Lapsensa ovat hänet kupanneet viinanhimoissaan tyhjäksi jo vuosia sitten. Jopa vähän arvokkaammat maljakot on viety. Eivätkä todellakaan minun toimestani; minä olen kieltäytynyt ottamasta tavaraa vastaan lukuunottamatta tuota hänen tekemäänsä tilkkupeittoa. Perunkirjoituksiin minun ei tarvitse osallistua, sillä meillä on yksi sukupolvi välissä.  Joten velvollisuuteni loppuvat siihen päivään kun olen hänen asuntonsa tyhjentänyt. Ja siihen päivään loppuu myös velvoitteeni kuunnella yhdenkään Helvin lapsen murheita, asioita ja huolia. Kannan siitä päivästä lähtien ainoastaan oman suruni. 

Ja nyt se kiukkuinen sana: Joka helvetin sukulainen joka kokee tästä päivästä eteenpäin oikeudekseen arvostella yhtään mitään minun toimintaani siten, että se kantautuu korviini, voi painua niin perkeleen pitkälle kun maailmassa tilaa riittää. Yksikään teistä ei ole tässä. Yksikään teistä ei jaa arkea eikä juhlaa. Yksikään teistä ei ollut sairaalassa kun Helviltä leikattiin lonkka. Yksikään teistä ei aja öisen puhelun takia katsomaan onko kaikki ok. Yksikään teistä ei ole avaamassa sitä ovea ja tarkastamassa että mahtaako rouva enää herätä yöuniltaan / päiväuniltaan. Yksikään teistä ei kanna sydämessään niin suurta huolta hänestä, mitä minä kannan. 

Toisaalta; hän tietää kuka minä olen. Hän tietää ketkä ovat kumppaneitani, ja hän tunnistaa lapseni. 
Omien lapsiensa nimiä hän ei enää pysty muistihäiriöltään luettelemaan. Ja siitä voitte syyttää ihan vain itseänne.