Ystävyys

Minulla on ystävä. Hän oli vuodenvaihteessa tahollaan naimisissa, toisessa kaupungissa. Ja kuvittelin, että heillä menee hyvin. Hänen miehensä vaikutti, viimeksi tavatessamme, todella sydämelliseltä ja mukavalta ihmiseltä, ja he sopivat toisilleen. Monesti fb:stä katselin miten puhuivat toisistaan rakkaina ja yhdessä oli ruokaa herkuteltu ja milloin mitäkin. Kuvittelin siis kaiken olevan hyvin.
Ja sitten oli hyvä ystäväni, miespuoleinen sinkku.

No, he tapasivat meillä, hengailivat, ja loput voi sinällään melkein arvata, sehän oli melkein rakkautta ensi silmäyksellä. Kävelivät käsi kädessä, olivat maailman rakastuneimpia. Nainen kertoi että hänen miehensä on aivan kamala ihminen. Väkivaltainen, mielettömän itsekäs, ja näyttelee olevansa paljon parempi kuin onkaan. Että heillä on mennyt jo kauan ihan perseelleen. Nainen jutteli kanssani asiasta paljon, ja kummastelin silloin että eipä ole aiemmin sanonut puolikkaalla sanallakaan, että heillä menisi huonosti. Kummastelin, että miten on mahdollista, että olin miehestä saanut aivan toisenlaisen kuvan, mitä tämä nainen nyt minulle maalasi. Ja miespuoleinen ystäväni ilmeisesti kuuli ja nieli tarinat myös.  Nainen korosti useaan otteeseen, että he ovat eroamassa olleet jo pitkän tovin, eikä tämä eroaie nyt todellakaan ole tämän uuden ihastuksen aiheuttamaa. Korostin, että jos nainen nyt jatkaa tämän ihastuksensa kanssa, minun puolestani on huolehdittava yhdestä asiasta: Minä, itsekkäästi, en todellakaan halua että hetken päästä edessäni on tilanne jossa kaksi ystävääni eivät voi olla samassa tilassa keskenään. Niitä ihmissuhteita on täällä jo liikaa.

Ihmettelin miespuoleisen ystäväni valintaa, ja kummastelin naisen pohdintaa. No, nainen ilmoitti siis jättävänsä miehensä, tietenkin, ja kertoi että ovat päättäneet erota sovussa, koska miehestäkin on ruennut tuntumaan siltä että ovat vain kämppiksiä. Asunto oli miehellä haussa, suuria suunnitelmia tehty näiden kahden ihmisen välillä. Asiaan liittyi lapsikin, ja nainen ja lapsi vierailivat tämän uuden miehen luona myöskin yhdessä. Välimatkaa oli muutaman tunnin ajomatkan verran.

Erään ystävättären kanssa asiasta puhuimme, sillä hänkin kummasteli tämän miespuoleisen ystävän valintaa ja hänelle sanoin että en usko että tuo tulee kestämään. Ystävätär kysyi että kuinka kauan on se aika, jolloin suhde katsotaan kestäneeksi.. Sanoin että vuotta olen tässä veikkaillut, mutta kaksi on kyllä ehdoton maksimi. Ja siihen se sitten päättyi, reiluun kuukauteen, koska nainen päätti palata miehensä luokse.

Syy, miksi tämän kerron tähän, on yksinkertainen: Minä en ymmärrä. Minä olen kuvitellut aina olevani sosiaalisesti älykäs jossain määrin. Se, miksi usein suututan ihmisiä ympärilläni, ei ole sitä, ettenkö tietäisi mitä ihmiset haluavat kuulla, vaan olen vain joskus välittämättä siitä, koska omassa arvomaailmassani ystävyydessä laitan suorapuheisuuden mielistelyn edelle. Ja siitä eivät vaan kaikki tykkää, koska varsinkin nykymaailmassa on trendi, että taputellaan selkään eikä osoiteta missään nimessä toiselle missä kohtaa tämä virheen tekee elämässään..

Niin. Minä juttelin tälle miehelle, jota nainen alunperin oli jättämässä. Halusin tietää, missä kohtaa oma ihmisarvioni meni pieleen. Heidän täälläoloaikansa aikana en saanut yhtään sellaista kuvaa miehestä, jonka nainen eteeni täällä maalaili. En kertakaakaan kuvitellut että hän olisi itsekäs ihminen. Ja kun sitten mies jäi vielä lasta ja eläinlaumaa sinne vahtimaan kun nainen halusi tulla tännepäin, niin se vielä enemmän oli ristiriidassa kaiken kuulemani kanssa; ei itsekäs, toista alistava ja painostava ihminen todellakaan jää vahtimaan toisen laumaa siksi aikaa kun toinen lähtee tapaamaan uutta miestä! Minä edelleen sain päähäni sen kuvan, että mies on uhrautuvainen ja välittää suuresti tästä naisesta.

Narsistiko? Voiko minun narsistitutkani olla niin sekaisin etten huomaisi..?

En usko. Tosiaan, juttelin muutamat hetket, ja lopulta tämän toisen suhteen kestettyä n. 5 viikkoa, nainen päätti palata miehensä luokse. Miehen, joka väitetysti pahoinpitelee fyysisesti ja psyykkisesti, joka alistaa ja on itsekäs eikä yhtään ajattele naista.

Vai.. Oliko kyse kuitenkin siitä että nainen halusi hetken hurmiota, hetken draamaa? Miksi nainen palaisi sellaisen miehen luokse, ellei kyseessä olisi tapaus jossa nainen nyt vaan on halunnut mustamaalata ihmistä muille? Ja se on se suurin ihmetyksen aiheeni. Jos ihminen on niin hyvä, että on kelvannut elämänkumppaniksi edes hetkeksi, eikö hän kelpaisi loppuelämän ystäväksi? Miksi mustamaalata toista ihmistä muille? Miksi valehdella toisesta ihmisestä? En tule ikinä ymmärtämään sitä. En nyt, en koskaan. Minä en ymmärrä, miksi piti satuttaa kahta ihmistä, ja sitä kautta itseasiassa vielä useampia, yhden hallitsemattoman ihastuksen takia? Satutettu on toki ihastusta, satutettu on sitä omaa aviomiestä, ja satutettu on oikeasti myös ystäviä; minun tulisi nyt jatkaa ystävyyttä tämän naisen ja hänen miehensä kanssa, ja joka hetki kyseenalaistaisin, että lyököhän tuo mies oikeasti, että onko se sitten kuitenkin hullu naistenhakkaaja? En minä voi enää sydämellisesti suhtautua ja olla varauksetta onnellinen heidän puolestaan tämän jälkeen. 

En tiedä, tulevatko enää toimeen keskenään. Tapa, jolla nainen puhuu tästä nyt jo menneestä ihastuksestaan, on hyvin välinpitämätön. Saan sen kuvan, ettei ole väliä, pääasia että naisella itsellään on hyvä olla. Ja minusta on äärimmäisen surkeaa olla siten ajattelevan ihmisen ystävä.

Kysyin eilen tältä naiselta, että onko kaikki hyvin tämän menneen ihastuksen ja hänen välillään. Vastauksessa hän tuumasi:

"Se ei oo pelkästään mun asia tehdä sovinto, eiköhän se oo myös sen. Mut sä oot varmaan jo siitä sillekki sanonu. "

Vastasin hänelle että mielestäni hän on satuttanut tätä ihastustaan, ei ihastus häntä, joten hänen on tehtävä aloite välien sopimiseksi. Ihastus on mielestäni sitä laatua, että häneen on kyllä helppo välit säilyttää, hän on sosiaalinen ja draamaa välttävä otus, ja kummastelin tuossa sitäkin että heidän pitää tehdä sovinto.. Ilmeisesti siis jossain määrin jotain riitaa on ollut, en tiedä, eikä se minun asiani olekaan. Tässä vaan taas ollaan siinä tilanteessa, että minä toivoin ja jostain helvetin syystä uskoinkin, että jos kaksi ihmistä ovat kykeneviä kaveriporukassa ihastumaan ja aloittamaan suhteen, luulisi, että he saisivat myös asiansa sovittua siten, että jatkavat ystävinä, tai vähintäänkin toimeentulevina kahtena aikuisena. Tällainen on äärimmäisen rasittavaa ystäville, jotka sitten seisovat välissä ja tarkkailevat että mitä tapahtuu. Ja kyllä, ihastuminen on kahden ihmisen välinen asia, mutta se, että jatkuuko ystävyys ympärillä oleviin ihmisiin, niin se on sitten jo useamman ihmisen kauppa se.

Ja jos jollekin jäi epäselväksi vielä tässä vaiheessa että mikä minua tökkii, niin tiivistettäköön: vastuuttomuus ja valehtelu. Ne ovat ne asiat, mitä en käsitä. Tämä tilanne olisi voitu hoitaa sitenkin, että valheita ei olisi kerrottu. (Olen tässä vaiheessa varma, että aviomiehen väitetty käytös on valehtelua) Ja vastuullisuus (välien säilyttäminen ystävyyden nimissä) olisi tullut siitä että välit olisivat kunnossa vaikka romanttinen tapailu on loppunut.