Olen pohtinut blogissani muutamaan otteeseen sitä, että olen ihminen jota kukaan ei kaipaa. Ihminen, joka ei koskaan kuule mistään, että "minulla oli sinua ikävä": Hyvä jos parisuhteessaankaan.. Kuulen kyllä, että olen ihmisenä arvokas. Kuulen, että olen tärkeä. Että olen auttanut ihmisiä. Mutta en koskaan kuule sitä että kenelläkään olisi minua ihan oikeasti ikävä, tai että seurani olisi ollut kaivattua. Olen tullut siihen tulokseen tässä vuosien varrella, että en tosiaan ole hyvää seuraa, sitä sen kummemmin erittelemättä. En vain ole sosiaaliselta käyttäytymiseltäni lahjakas, tai oikeastaan... Ehkä minä tiedän, miten minun toivotaan käyttäytyvän, mutta minä en vain välitä tarpeeksi. Tai välitän liikaa.. Tiedä siitä sitten. En vain jaksa olla tekopyhä paska joka nuolee persettä, jos rehellisiä ollaan.

Mutta jo pennusta asti on ollut selvää, että minussa on jotain perustavaa laatua olevaa pahaa. Pahaa karmaa, pahaa jotain. Sellaista, mihin en voi itse vaikuttaa. Taikauskoisempi saattaisi nostella niskavillojaan pystyyn seurassani ja karttaa viimeiseen asti.. Mutta todellakin; kenelläkään ei koskaan ole ollut minua kohtaan huolenpitoviettiä. Minä en herätä kenessäkään, en edes omissa kumppaneissani, sellaista tunnetta että minusta tarvitsisi huolehtia millään tavalla.

Tiedättekö, jos lähdette matkalle, ehkä kumppaninne on oikeasti huolissaan että tippuuko lentokone, näkeekö hän teitä koskaan. Tai että jaksatteko arjessa. Tai jos olette kipeänä, niin paranetteko, tai voiko hän tehdä jotain helpottaakseen oloanne.. Tuoda kupillisen kuumaa, särkylääkkeen, käyttää koiran ulkona puolestanne.. Tai että pärjäätkö rahallisesti. Onko sinulla rahaa laskuihin, onko sinulla kaikki kunnossa. Kyllähän sitä kysytään, useinkin, mutta niin että joku tulisi ja ottaisi vaikka oikeasti kädestä kiinni ja sanoisi että tästä selvitään. Niin että joku tulisi ja laittaisi sinulle ruokaa silloin, kun et oikeasti jaksa yhtään mitään. Tai pesee koneellisen pyykkiä. Meillä kaikilla pitäisi olla sellainen ihminen, lapsuudessa se on isä, äiti, sisarukset. Tai sitten aikuisena ystävä, kumppani, kämppis..

Mutta minulla ei tosiaan ole.

Kaikenlaista sitä alkoholistin lapsi pohtii elämänsä aikana, ja saatika jos molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja: mikä heidät sai juomaan? Mikä sai vanhemmanvaiston sijaan hylkäämään lapsensa, mikä sai olettamaan että lapsi pärjää vaikka sitä ei ruoki, tai osta sille uusia vaatteita?
Mikä saa ihmisen hylkäämään lapsensa, miten viinan kutsu voi olla niin voimakas?

En tiedä. Se on se joku paha minussa, koska en ole luonyt myöskään muihin "hoivaajiini" sellaista suhdetta. Yksikään nuorisokodin ohjaajista ei ole elämässäni mukana, yksikään ei kysy koskaan kuulumisia. Eikä eritoten kerro omista asioistaan mitään.. Sosiaalityöntekijä vaihtui vähän väliä, jopa perhetyöntekijä otettiin silloin tukemaan äitiäni ja tukemaan siskoani, mutta minä en päässyt hänen kanssaan minnekään.
Kun siskoni lähti sijaisperheeseen, sijaisperheen äiti oli sitä mieltä että minulla on huono vaikutus siskooni, joten en saanut häntä muutamaan vuoteen tavata. Tuolloin nuorisokodin hoitaja oli sitä mieltä että minä olen kunnollinen nuori ja yritti ajaa asioita eteenpäin.. onnistumatta kuitenkaan. Myös silloin, kun koulun rehtori potki minut pihalle, molemmat "omat hoitsuni" saivat tapella että saivat minulle päättötodistuksen aikaiseksi, ja siihen osallistui vanhan kouluni henkilökunta myös. Mutta eivät he minusta ihmisenä sinällään välittäneet, he vain tekivät työnsä, hemmetin hyvin tekivätkin. Ja toki lastensuojelutyössä pitääkin itseään suojata, ei silloin voi kiintyä nuoriin joita tulee ja menee, ovesta sisään, toisesta ulos. Kyllähän minä sen tiedän..

Mutta edes nyt, kun olen naimisissa taas kerran, minä en herätä hoivaviettiä. Minä olen kipeänä, ja kumppani unohtaa minun olevan kipeänä, koska en koko ajan ruikuta että olen kipeänä. Omasta mielestäni taas ruikutan sitä liiankin kanssa, kyllästymiseen asti. Mutta silti, usein peikko ilmoittaa että "ainiin, unohdin".

Voiko tälle tilanteelle ikinä tehdä mitään, vai tulenko minä aina olemaan vain.. tämmöinen? Perustavaa laatua oleva paha?