Viimeinen kannanotto

 

Palaan vielä kerran tähän seksuaalisen ahdistelun syyttelyyn, kun tuntuu olevan nyt puheenaiheena kulissien tuolla puolen.
Olisin varmaan osittain syyllistynyt epäilemään samoja asioita ihmisistä kuin mitä minusta epäillään, jos tilanne olisi toisenlainen. Eli tottakai mä puolustan kumppaniani ja kieltäydyn näkemästä ja suljen silmäni "ilmiselvältä".
Mutta korostan: ei ole ollut tapana sulkea silmiä tosiasioilta. Päinvastoin.

Ja tänään sille eksällekin laitoin selityksiä, lähinnä omasta toiminnastani, mutta ne jääköön meidän välisiksi minun osaltani. Hän tehköön mitä tekee omalta osaltaan saamillaan tiedoilla.

Julki haluan kuitenkin tuoda omat pointtini:

M on aspergerinsa ja add:nsä takia ihminen jolla on vahva, oma moraalikoodisto. Hän on myös selkeästi yliajattelija. Ja monia muita piirteitä; niiden ansiosta tiedän, että hän ei koskaan, ei menneessä eikä nykyisyydessä, ole ihminen joka tekee kenellekään mitään mikä on vastentahtoista toiselle ihmiselle. Hän ei riko kenenkään fyysisiä rajoja _koskaan_.
En näe häntä edes kännitilanteessa puristelemassa ketään sen paremmin rinnoista kuin pakaroista niin että vastapuoli ei ole rohkaissut toimintaan. Pienikin ele, pienikin sävähdys ihan missä tahansa tilanteessa ja M viheltää pelin poikki voimakkaasti.

Okei, mun moka. Mä kirjoitin jotain bdsm:stä, alistamisesta, dominoinnista. Ja jokunen somepäivitys siitä että mustelmat eivät aina ole väkivaltaa, joskus ne ovat vain rajua rakkautta. Ja sen jälkeen tämä eksä sai sitä vettä myllyynsä ja mielikuvia asioista.
Mä olen siitä jokaiselle tilanteesta kärsineelle osapuolelle anteeksipyynnön velkaa. Mä en siinä kohtaa ajatellut että niitä kirjoituksia voidaan käyttää polttoaineena mielikuvitukseen perustuville syytöksille. 

M:n ja mun seksielämä on joo hyvin haparoivaa, kokeilevaa ja teinimäistä. Uusia asioita kummallekin. Molemmin puolin kunnioittavaa. Keskustelevaa. Kaikkea.
Mutta: ei koskaan mitään mitä ei tehtäisi täydessä yhteisymmärryksessä. Ei väkivaltaa. Ei haavoja. Ei kipua. Ei toisen alistamista;  Ei henkistä eikä fyysistä. Sen enempää ei ehkä ole asiaa syytä avata. Mutta vastauksena kysymyksiin; kaikki on ok. Enemmän kuin ok.

Ja pyydän ulkopuolisia lukijoita muistamaan sen, että tää on mun näkemys. Mun kokemus. Perustuen kaikkeen mitä mä koen elämässä, rakkaudessa, maailmassa. Sillä hetkellä kun kirjoitan.
Tää ei ole absoluuttinen totuus. Tää on mun elämä.

Mä kirjotin 2017 somepäivityksen:

Ja mä voin sanoa että mä olen saanut sen mitä maailmankaikkeudelta pyysin. Mun rinnalla on ihminen joka ei pura muhun turhaa ahdistustaan, eikä kiukkuaan. Ja joka kietoo mut pumpuliin niinä päivinä kun mä oikeasti tarvitsen sitä. Mä en ole rakkauden sokaisema; mä näen M:n huonot päivät. Mä näen mihin hän kykenee. Mä näen mitä hän voisi olla pahimmillaan. Mä näen kiukuttelun, piikittelyn, pimeyden, sarkastisuuden.. Mutta tärkeintä; mä näen myös syyt niihin. Mä koen vahvasti että mä ymmärrän. Ja mä tiedän, mistä se kuva tulee niille jotka kokee että M on pätevinään ja että M on kusipää. En mä ole sokea.
Mä vaan en myöskään ole sokea muiden ihmisten teoille ja vaikutuksille.

Ja tärkein muistutus; ihminen on aina erilainen ystävilleen, vanhemmilleen, sisaruksilleen, työkavereilleen, kumppanilleen, lapsilleen.. Ihminen on lopulta kuitenkin peili, ja joskus peilissä on säröjä ja kuva vääristyy.

Mutta mä olen onnellinen siitä että M on tässä. Mun. Olin sitten sokea tai en, mutta mä olen niin varma kuin ihminen voi toisesta olla olematta paikalla: ne ahdistelusyytökset olivat turhia, perättömiä ja valheellisia. Niihin ei ollut aihetta. Se oli puhdasta "vastapuolen" ahdistuksen, pettymyksien ja muun pahan olon ja kiukun purkamista, sen enempää avaamatta. Ikävää että sattui eskaloitumaan näin, mutta väitän että tässä ei nyt hän ajatellut millä asioilla "leikitteli", ja miten vakavia tuon sortin syytökset ihmisen loppuelämälle ovat.

Ja hei M..