Kylän juoruja

On paljon asioita, joita en ymmärrä. En ymmärrä miten se kenellekään kuuluu, miten itse kukakin elää. En ymmärrä miksi maailma on niin täynnä vihaa. En ymmärrä mistä sodat tulevat.

En ymmärrä miksi ihmisiä niin vähän kiinnostaa luonto, ympäristö ja faktat asioista.

En ymmärrä miten kukaan kykenee turvaamaan Jumalaan, raamattuun tai vaikka lentävään spagettihirviöön.

Mutta ihan oikeasti se on käsittämättömintä, että ihmiset jaksavat keksimällä keksiä juoruja, joille ei ole edes nähtävissä alkuperää.
Meillä puhuttiin lapsena "rikkinäisestä puhelimesta". Yritettiin toistaa pitkä lause sanasta sanaan, ja katsottiin miten se muuttui matkalla. Se oli minusta aina hauskaa, paitsi silloin kun joku kakaroista sitten tahallaan väritti, tahallaan muutti lauseen toiseksi. Silloin se lakkasi olemasta hauskaa, se oli vain ärsyttävää.
Näin aikuisena koen asian samoin. En jaksa juoruilla toisista, enkä oikein ymmärrä sitä. Tottakai puhun ystävieni kanssa muista, puhumme niin julkkiksista kuin muista ihmisistä. Mutta emme koskaan sellaiseen sävyyn, että olisi tarvetta värittää asioita. Ihan näissä normaaleissakin asioissa on kestämistä ja puhumista.
Jostain syystä olen sitä mieltä, että minun on pakko käydä näitä juoruja ja muita lävitse sen verran, että tiedän edes osittain mistä ne ovat saaneet alkunsa. Yleensä on nähtävissä että mistä juorut lähtevät; jonkun kanssa kun käy kahvilla niin aina joku siitä saa sitten kipinää pesäänsä että "ahaa, suhde!!" En tiedä, eivätkö ihmiset sitten normaalisti käy kahvilla tuttaviensa kanssa.

Mutta nyt on tosiaan muutama vähän erikoisempi juoru liikkeellä; olen kuulema yhden koiristamme huutanut hengiltä. Huutanut niin kovaa, että koira on kuollut sydänkohtaukseen. Koira, joka on ollut nyt kotona koko ajan, eikä edes kyläillyt missään. Ihan tuossa ulkoilee muun lauman kanssa ulkona.
Ja sitten vähän väritetympi; että olen ottanut naapurin lapsia ihan tänne ja pitänyt väkisin tontilla ja huutanut heille tunnin verran kun ovat yrittäneet varastaa kottikärrymme.
Ei ole lapsiin ollut mitään kontaktia. Ei sitten viime pääsiäisen virpomisen jälkeen. Eikä kottikärryjään ole kukaan varastanut. Haravat on kyllä varastettu ja pari pihapatsasta. Ja heitelty kortsuja ja rotanmyrkyllä terästettyjä ruispaloja pihaan. Ynnä muuta sangen ihanaa.
Mutta niin, nämä ovat ne juorut joille en keksi edes alkulähdettä.

Kasvaako meillä nyt täällä Kouvolan perslävessä sukupolvi, joiden sosiaalinen hyväksyntä muodostuu vain siitä, kuka tietää mehevimmät juorut "naapurustosta"?
Niin että pitää ihan tosissaan keksimällä keksiä jotain ihmeellistä, jolla ei ole yhtään mitään totuuspohjaa?
Niin, meistä ei voi juoruilla että meitä on nähty sen ja sen ihmisen kanssa, kun kyseessä on tämmöinen avoin polykolmikko. Toki haukutaan huoraksi ja ties miksikä, ja ystävieni elämää hankaloitetaan sillä että heitä "epäillään" että ovat kanssani suhteessa, tai jopa miesteni kanssa suhteessa. Väsyttävää se on, jos jotain..

No, minun aivoni eivät riitä puuttumaan, eivät ymmärtämään ja purkamaan tätä kaikkea.
Vaikka olen jossain määrin "tyrkyttänyt" itseni julkisuuteen, halunnut antaa polyamorialle jonkinlaiset kasvot, en silti usko että on moraalisesti oikein tehdä lapseni tulevaisuudesta helvettiä juoruamalla hänen vanhemmistaan täyttä paskaa pitkin kyliä. Nykypäivänä ne jutut eivät jää todellakaan omille kylille.

Miksi minä sitten riskeeraan lapseni tulevaisuutta? Edelleen siksi että saisin hänelle muovattua maailmaa enemmän siihen suuntaan, että hän saa rakastaa ketä tahansa, missä tahansa, millä tahansa tavalla. Jos hän on ihminen joka haluaa omistaa elämänsä yhdelle naiselle / miehelle, haluan, että hän todellakin voi niin tehdä. Mutta yhtälailla haluan hänelle ihan saman oikeuden elää monen ihmisen kanssa vaikka kommuunissa tai julistautua nunnaksi. Minun ei tarvitse kaikkea ymmärtää, mutta tiedän, että tulen hyväksymään tyttäreni valinnat, olivat ne mitä hyvänsä. Ja minä sentään olen se ihminen, josta on sanottu, että olen niin voimakastahtoinen ettei kanssani kukaan kykene olemaan eri mieltä.

Vaan kuinka se nyt sitten menee, olenko kuitenkin kärkevien, vankkumattomien mielipiteideni kanssa sittenkin suvaitsevaisempi kuin Juuri Sinä? Olenko myös moraaliltani kuitenkin vahvempi, kun minun ei tarvitse tuomita niitä jotka eivät elä kanssani samalla tavoin?

En minä vaadi sinua elämään polyamorisesti. Pyydän sinua vaan pitämään aiheesta "turpasi kiinni" silloin kun lapsesi ja hänen kaverinsa ovat kuulosalla. Sinä olet se, joka muovaa perustaa heidän moraalilleen ja ajatusmaailmalleen.