Polyamoria, lehtijutut

Minusta ja meidän perheestä on ollut lehdissä juttua viimeisen parin vuoden aikana. Yle teki dokumentin polyamoriasta (sinua, sinua rakastan) jonka kommenttiosasto on suljettu. Se johtui siitä että ihmisillä oli tarve kertoa mielipiteensä; miten hirveältä näytän, miten sairas perhe olemme ja kaukana eivät tappouhkauksetkaan olleet. Taisin kerran aikanaan selailla läpi, vastata muutamaan ja se siitä. Ei kiinnostanut oikeastaan enempää.
Juttuja on ollut myös Hymyssä, Kauneus ja terveys -lehdessä ja viimeisimpänä tätä kirjoittaessa ilta-sanomissa.
Iltasanomien facebook-sivulle linkatun jutun kommenteista hyvin suuri osa on sitä tavallista ahdistusta ja paskaa, mitä ihmiset suoltavat. Moni yrittää loukata purkaakseen omaa pahaa oloaan, moni menee virran mukana. Harva ajattelee että millainen ihminen sitten on se, josta noita juttuja kirjoitellaan.
Niin. Se huomiohuora joka on tyrkyllä joka paikassa, "polymeerihuora".

Se, mitä jutuissa ei koskaan kerrota; MIKSI minä olen esillä? Miksi minä en jatka elämääni siellä varjoissa, missä muutkin polyamoriset perheet? SIKSI, että jos tekisin niin, kuka riskeeraisi itsensä ja perheensä minun puolestani? Kuka lähtisi asettamaan itsensä alttiiksi kaikelle halveksunnalle, arvostelulle, syljeskelylle? Sietäisi sitä että pihaan heitellään kondomeja, kadulla huudellaan huoraksi? Kuka muu jaksaisi tätä paskaa käsitellä?
Miksi sitä sitten on käsiteltävä? Koska ihmiset pelkäävät kaikkea uutta aivan järjettömästi. Koska ihmiset nimenomaan kippaavat sitä paskaa polyamorikoiden niskaan ihan uskomattomia määriä. Melkein toivon, että iltasanomat pitävät kommenttiosaston auki, jotta ihmiset voivat oikeasti käydä katsomassa sitä paskan määrää. Lehteä tästä ei pidä syyttää, missään nimessä. Olen sitä mieltä että jokainen on vastuussa siitä, mitä sormiltaan internettiin suoltaa, oli alkoholia veressä tahi ei. Polyamoriasta on vaan jonkun puhuttava. Jonkun on oltava se, joka toimii paskapuskurina sen aikaa että tämä koetaan suht normaalina, niin että voimme ihan kaikki tulla "kaapista".

Minä tiedän ettei tässä "elämäntavassa" ole mitään hävettävää. Ei mitään vikaa. Ei mitään rikollista, ei mitään kummallistakaan, jos tarkkaillaan ihmisluontoa. Monogamia on astunut kuvioihin vasta uskontojen myötä, ja uskonnot ovat ilmestyneet kuvioihin siksi, että ihmisiä on helpompi ohjailla. Ihmisillä on jostain syystä luontainen tarve olla komenneltavina, olla osa laumaa. Uskonto mahdollistaa tämän. Mutta se siitä..

Eli koen polyamorian itselleni luontevana. En sitä suosittele ihmisille jotka eivät sitä niin koe. Mutta minä haluan puhua nimenomaan polyamorian hyvistä puolista. Siitä rakkauden määrästä mikä meilläkin on; siitä on jaettavaksi. Lähipiirini, se todellinen sellainen, tietää että minä olen aina rakastanut rajattomasti. Minä annan ystävieni puolesta todellakin vaikka paidan päältäni, meille ovat tervetulleita yksinäiset joulunviettoon, ihmiset kriisin keskellä jutustelemaan. Annan helposti anteeksi sen mitä minuun puretaan, mutta olen suorapuheinen ja kusipäinenkin silloin kun tilanne sellaiseksi käy. En ole empatialässyttäjä, mutta kuuntelen ja pyrin ongelmia ratkaisemaan.

Tässä tapauksessa haluan tehdä polyamoriaa tunnetuksi. Jos joku muu perhe näihin haastatteluihin jne suostuisi, olisin iloinen. En kuitenkaan sitä polypiireissä vaadi, eritoten perheiltä, sillä ihmisen nälviminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen on kertakaikkisen käsittämätöntä. Meitä on enemmän kuin tiedättekään, mutta suurin osa pitää taipumuksensa omana tietonaan, sillä ulkopuolisten asenne on mitä on.
Minä pyrin siihen, että muutaman vuoden päästä aika olisi kypsä sille, että voin luottavaisin mielin laittaa kansalaisaloitteen juridisten vanhempien lisäämisestä nykyisestä kahdesta neljään. Tämä ei palvelisi pelkästään polyamorikkoja, vaan eritoten uusioperheitä, joissa lapset on tehty nuorena, mutta sittemmin erottu ja perustettu perheitä joissa on isäpuoli ja äitipuoli mukana. En sano että juridisen vanhemman lisääminen pitäisi olla läpihuutojuttu, vaan kuten nykyisen oheishuoltajuuden hakemisessa, pitäisi tilanne selventää hakemuksessa ja vanhemmuuden hakemisen olla perusteltua.

Polyamorian ovat monet tuominneet sairaaksi, ja kun ovat kuulleet tyttärestäni, on vinguttu milloin mitäkin, huudeltu viranomaisia avuksi ja karjuttu isoon ääneen lasua. Luonnotonta, kamalaa ja hirveää. Lapsi elää sairaassa ympäristössä.
Luitteko mistään mediasta juttua kun äiti oli lähtenyt bilettämään viikoksi ja katkaissut talosta vedet? Niin. Kolme vuotias oli vaan unohtunut kotiin ja isoäitinsä löysi hänet nälkään ja janoon menehtyneenä. Jumalauta että on polyamoria sair,,, Eikun hetkinen. Ihan yh-äidistä taisikin olla kyse.

Kaikki tietävät Eerikan. Miten isä ja lapsen äitipuoli sitoivat lapsen, teippasivat nukkumaan. Tappoivat. Vahingossa. Sellainen mukava monogaminen hetero-otuspariskunta se.

Pointti tuli varmaan tältä osin selväksi; lapset kärsivät perhemuodoista huolimatta. Miksi? koska vanhemmat jäävät yksin. Väsyvät. Tai sitten kaksi psykopaattia löytävät toisensa, vakka kantensa valitsee.

Me olemme tunteneet tässä perheessä toisemme 10 vuotta. Ylikin, itseasiassa. Suhteesssa emme toki ole olleet niin pitkään, Peikon kanssa taidetaan seitsemättä kriisivuotta tässä mennä ja Pantterin kanssa taitaa pari vuotta olla kohtsilleen täynnä.
Meidän lapsemme ei ollut "vahinko". Yllätys kyllä, mutta ei vahinko. Jätimme tietoisesti ehkäisyn käyttämättä yhdynnöissämme ja salaa mielemme sopukoissa toivoimme että maailmasta löytyisi keijupölyä meidän talomme ympärille sen verran että ihme tapahtuisi. Että ansaitsisimme jotain niin hienoa.

Me ihan tietoisesti teimme lapsen joka kasvaa kahden täysivertaisen isän kanssa. Yhden ei-niin-täysipäisen äidin kanssa. Muutaman enemmän tai vähemmän karvaisen koiran kanssa. Yhden kissan. Ihanan, sekopäisen tuttavapiirimme keskellä.  Tämä ei ollut mikään yhden illan jutun tuotoksena tullut "hupsista"! Tämä ei ollut niin että kännissä pantiin kimpassa, ei tiedetä kuka on isä eikä uskalleta selvittää. Tämä oli tietoinen valinta. Ja tämä on meidän elämämme. Meidän tapamme. Meidän onnellisuutemme.

Minua saa arvostella. Minua saa haukkua. Meidän perheestämme saa olla huolissaan, mutta tuskin tarvitsee. Olen hyvin varma siitä että kolmen aikuisen perheessä on voimavaroja hyvin paljon. Olen varma, että lapsestani kasvaa tasapainoinen ja ihana ihminen.. Tai että niin kauan suuntaus on se, kunnes maailma pääsee vaikuttamaan perhettä enemmän. Jos hänelle ulkomaailma toistaa jatkuvasti, miten epänormaalia on rakastaa, niin kyllähän se vaikuttaa väistämättä. Kun hoetaan että vanhempansa ovat mieleltään sairaita, kyllä hän viimeistään nuorena kummastelee. Ei pelkästään vanhempiaan, vaan sitä ristiriitaa, minkä tilanne luo. Hyvät kotiolot, rakastavat vanhemmat. Ja sitten se ilkeä puhe muiden suusta.

Edelleen pyydän samaa mitä usein facebookissa ja muualla mediassa; Aikuinen.. Ajattele mitä puhut. Ajattele miten puhut meistä. Siellä on jossain ne pienet korvat, jotka imevät sinulta kaiken mitä vaan pystyvät. Ne kuuntelevat. Ne katsovat sinua ylöspäin. Arvostavat. Ehkä ne kuuluvat tyttärellesi. Ehkä pojallesi. Mutta ne voivat kuulua naapurin lapselle. Siskosi lapselle. Veljesi lapselle. Kummilapsellesi.. Kenelle vain.
Ja jos sinä kerrot että on väärin elää kuten me elämme, menee kauan ennenkuin ne pienet korvat ovat tarpeeksi kasvaneet että osaavat muodostaa toisenlaisen kuvan maailmasta. Ja siihen mennessä hän on ehkä kerennyt koulukiusata, nettikiustata, aiheuttaa paljon pahaa polyperheiden lapsille. Rikkoa heidän sielustaan niitä palasia, jotka muutoin olisivat niitä palasia jotka ihmisen pitävät ehjänä, luottavaisena, vähemmän katkeroituneena.
Älä tuhoa muiden tulevaisuutta omalla katkeruudellasi. Pelasta osa maailmaa pelastamalla sukupolvemme lasten tulevaisuus.