Valtapeliä

Ehkä suurin pelkoni elämässä on tavallaan se hylätyksi tulemisen pelko.. Ei siinä määrin että takertuisin, vaan siinä mielessä että tiedän jokaisen minut jättävän, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Niin että minun on joka tapauksessa syytä opetella olemaan yksin..
Silti kaipaan sitä huolenpitäjää. Ihmistä joka saa minut tuntemaan että olen turvassa. Aina.
Ihmistä, jonka kainalossa mikään ei satuta. Ihmistä, joka ei satuta. Ihmistä, joka ei loukkaa.

Pitkään luulinkin että olen löytänyt sellaisen.. Että Peikko on ihminen joka ei halua satuttaa, ei halua loukata. Ei ehkä osaa aina pitää turvassa, mutta ainakaan ei tahallaan loukkaa. Ja antaa minun olla sellainen omituinen kun olen..

Hiljalleen tuo usko on murentunut pois. Suurimmaksi osaksi kai alkoholin avustuksella. Joka kerta kännätessään hän on alkanut laukoa näitä totuuksia ääneen, mitä ajattelee minusta. Ja minun on aika vaikea päästää niitä enää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.. Sanotaanhan kuitenkin että juopon ja lapsen suusta kuulee totuuden.

Tänään hän oli iaänsä syntymäpäiväjuhlilla. Kyselin, että mihinkäs aikaan sitten aikoo tulla, lämmitetäänkö saunaa vai ei. Kaavailtiin että joa seiskan jälkeen aletaan lämmittelemään niin hänet voisi yhdeksän, kymmenen välillä hakea kotiin.
Reilu tunti siinä hakureissussa sitten kesti, matkaa tästä juhlakalun luokse on alle 10 minuuttia suuntaansa. 
Hermostuin. Kyselin tiukkasanaisesti perään ja ilmoitin että saunolisen voi unohtaa. Vastaus oli "kohta kotona". Soitin; karaokea oli laulamassa eikä suinkaan kotimatkalla.

Minun kantani asiaan oli eträ hän olisi voinut rueta tekemään lähtöä aiemmin kun kerran tiesi että oven suussa aina sitä asiaa alkaa löytymään, ilmoittaa minulle että hänet voi hakea myöhemmin, tai alunperin sopia että häntä ei tarvitse odotella saunan kanssa.
Hänen kantansa? Minä olen hysteerinen, alkoholistiperheessä traumatisoitunut draamaqueen joka ei ymmärrä normaalia alkoholinkulutusta, kahden kyrvän kasvattama ihminen joka antaa ymmärtää että on ok lähteä pippaloihin ja sitten heti toisen lähdettyä alkaa keräämään angstia että voi huutaa toiselle jollain tekosyyllä. Sain myös kuulla että hän ei ole isäni kaltainen, veneen alla asuva juoppo. Jos olisin jaksanut, olisin kertonut että ei todellakaan, hän ei ole mitään isääni verrattuna. Isäni on halutessaan aikaansaapa, tekee maailman parasta mustikkapiirasta, maailman parhaita kalapihvejä ja on kasvattanut mimulle järkeä päähäni. Toki hän on alkoholisti, mutta helvetin rehellinen sellainen, joka ei koskaan ole muuta väittänytkään olevansa. Hän ei ole koskaan antanut minun ymmärtää että hän olisi olosuhteiden uhri, vaan kertoo itse poistuneensa yhteiskunnan oravanpyörästä.
Peikko sen sijaan ei koskaan ole valmis katsomaan peiliin, ja jos katsookin, sieltä katsoo takaisin virheetön kuva. Joten ei, en koskaan ole hänen luullutkaan yltävän isäni tasolle.

 Ei sillä, hyvähän se on näiden vuosien jälkeen kuulla näitä rehellisiä ajatuksia...

Olen joutunut pistämään insuliinia. Riskiraskaus, diabetes ja muut terveydelliset ongelmat. Minulla on n.2kk aikaa kunnes tämä pieni ihme on suunniteltu astuvaksi maailmaan..

Piikkikammoisena en ole itse pistänyt, vaan miehet ovat joutuneet pistämään. Peikko ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta että voin sitten pistää tästä lähin insuliinini itse.
No, en voi. Nyt ollaan sitten ilman insuliinia ja otetaan terveydenhuollolta huutoja vastaan. Tiedn ennakoivista lastensuojeluilmoituksista ja lääkäri minulle sellaisesta ilmoittikin alkuraskaudesta ellen suostuisi insuliinia pistämään.. Eli nyt on sekin edessä että joudun selittelemään miksi en välitä tulevasta lapsestani tarpeeksi että opettelisin pistämään..

Toissapäivänä tuumailin miehilleni että minua ei ehkä synnyttäessä kannata silitellä, koen sen epämiellyttävänä.. että mielummin ovat vain paikalla, ihan ilman kännykkää kiitos. Varoitin, että jos liikaa lääppii, saatan huitaista. En nimittäin tiedä muuta kuin että synnytys sattuu ja en yleensäkään kipupäivinäni siedä sen paremmin läheisyyttä kuin kosketusta..
Pantteri ilmoitti minulle että tuntuu siltä että voin mennä synnyttämään ihan keskenäni.

Jos minulla ei ole oikeutta tuntea mitä tunnen, ei olla mitä olen.. Miksi minun pitäisi elää näin? Miksi minun pitäisi antaa tulevan lapseni nähdä että minua ei arvosteta ja että parisuhteet / ihmissuhteet ovat valtapeliä? Minusta ne eivät saisi sitä koskaan olla..

Minä en koskaan, en niinä hetkinä kun olen halunnut Peikosta erota, KOSKAAN ole uhannut jättää häntä yksin minkään asian kanssa. Olen aina sanonut että vaikka eroaisimme, tuen kaikessa missä voin ja osaan. Autan järjestämään mitä vain.. Minulle ei olisi koskaan, ikinä, minkään riidan yhteydessä tullut mieleen ilmoittaa mitään noin paskaa kuin että voin jatkossa pistää insuliinini itse. Se on ihan suoraan vallankäyttöä, se on minulle suoraan sitä että minut halutaan alistaa käyttämällä heikkoa kohtaani minua vastaan.  En ymmärrä sellaista.


Enkä ymmärrä hyökkäystä vanhempiani kohtaan.. He ovat tehneet virheitä menneisyydessä.. He ovat silti hyväksyneet valintani elämässä, hyväksyneet kumppanini. Ehdoitta. Avanneet kotiensa ovet, ottaneet vastaan..
Sen sijaan Peikon isä ja hänen puoli suvustaan. Sieltä niitä "kyrpiä" enemmän riittää. He ovat onnistuneet tekemään elämästäni helvettiä kasvattamalla Pörrön sisaresta narsistisimman kusipään johon olen törmännyt. Olen saanut kuulla olevani väkivaltainen psykopaatti ja muuta paskaa. Minua on häädetty Pörrön elämästä isänsä toimesta, ja tämän (jo edesmennyt) vaimo heitteli kaupan kassana työskennellessään vaihtorahani pitkin lattioita jotta sai nöyryyttää kun niitä sieltä keräilin.. Peikon mummo, eli isän äiti, on haukkunut minut huoraksi ja ties miksikä muuksi sekä minulle päin naamaa että muille ihmisille. Koskaanhan en ole sen puolen juhliin ollut tervetullut, ja tämä ihana appeni on tehnyt selväksi että ei aio papaksi rueta jos lapsi onkin biologisesti Pantterin eikä Peikon. Minä en ole vielä tehnyt selväksi että lapsella on sen verran isovanhempia, että vaikka olisi Peikon biologinen, hänen pappauttaan ei tässä perheessä tarvita.

Ja minun vanhempani olivat niitä kyrpiä koska heillä oli vaikeaa kun oli lapsi, ja sortuivat pullosta lohtua etsimään?

Olen jokatapauksessa saanut kuulla tänään näitä totuuksia sen verran että tiedän etten aio alkoholin kanssa olla tekemisissä toviin. Tämän ilmoituksen annettuani sain kuulla sen verran lisää elämäntotuuksia, että tulin siihen tulokseen että minun taitaa olla parempi rueta nyt pohtimaan toden teolla että mistä kaivelen asunnon ja muuttoauton ennen synnytystä. Minä en halua lapselleni ainoatakaan alkoholinhuuruista riitaa hänen elämänsä alkumetreille, ja mielestäni Peikko tänään osoitti käytöksellään ettei kykene hillitsemään itseään ja sanomisiaan alkoholin alaisena, eikä hän kykene näkemään omia virheitään ja näin ollen kehittämään käytöstään..


Ja toki, tunnen  itseni loukatuksi. Silti se ei tule yllätyksenä; minä tiedän sisimmässäni etten koskaan tule yhdellekään ihmiselle olemaan tärkein kaikista. En koskaan se, jota varjeltaisiin kaikelta pahalta. En se, joka pidettäisiin turvassa.