Mitä jos..

Aina sanotaan että pitäisi kulkea toisen saappaissa, jotta voi arvostella toisen tekemiä valintoja. Pitäisi tietää kaikki se, mitä ei tiedä, jotta voisi kyetä ymmärtämään täysin toisen tekemiä valintoja. Pitäisi hahmottaa ajankulu, ajatukset kaikki..

En voi antaa sellaista tietämystä kenellekään. En voi kuvailla tilanteita niin selvästi, että kukaan ymmärtäisi mitä käyn läpi, tai edes miltä minusta tuntuu. Mutta jostain syystä, jota en tiedä itsekään, aion yrittää.

Miltä sinusta tuntuisi aina olla syypää kaikkeen muiden silmissä? Pyyteettä hoidan isoäitiäni, käyn kaupassa, hoidan virastoasioita, setvin laskuja jotka hän heittää roskikseen kertomatta minulle. Selvittelen miksei hän mene pesulle, ja mihin hänen ruokansa ja rahansa häviävät. Kokkaan hänelle tai vien mikroaterioita. Vaihdan lakanat. Siivoan toisinaan.
Hän on muistisairas, mutta hän asuu kotonaan. Yksin.

Vähintään kerran viikkoon saan viestin tai soiton joko isältäni, hänen veljeltään tai yhdeltä siskoltaan jonka sisältö on sama, vaikka sanat vaihtelevat. Olen isoäitiä hyväksikäyttävä huora. Siinä se.
Tämmöisiähän nämä ovat:

"Niinpä niin. Paula-tytteli pumpaa, lypsää ja kusettaa. Mielistellen yli 90v mummuaan, ajeluttelee ja vähän avittelee, järjesti hänelle palvelu / saattohoito"kodin" ym ja kuolaa viimeisiä ropoja maallisista jäännöksistä odottaessaan että mummosta aika jättää. Ja mummeli makselee ja kustantaa kuvitellen että hänestä jää kauniit muistot - raadollisen kuvottavaa touhua".

Niin.. Paitsi ettei isoäitini ole kyennyt hoitamaan mitään rahallisia asioita aikoihin, ja hänen sairaalalaskunsa ovat isompia kuin tulot, jonka takia haen kuukausittain kelalta toimeentulotuen hänelle ihan paikan päälle mennen, koska hänellä ei ole verkkopankkitunnuksia, ja jos olisikin, minä en voisi niitä käyttää. Mummeli ei maksee mitään muuta kuin omat ostoksensa, jotka minä hänelle vien, koska hän ei jaksa enää itse liikkua juurikaan. Käyn hänen luonaan lähes päivittäin, kotihoito käy 3 kertaa päivässä. Muut sukulaiset kerran vuodessa jos edes sitä. Ja minä olen se joka vähän ajeluttaa ja kuppaa...

Isoäitini ollessa sairaalassa tätini ilmoitti minun olevan sairas huora ja että hän on tyytyväinen kun sain keskenmenon vuosia sitten. Ilmoitti ettei halua minua enää koskaan nähdä. Näitä viestejä kännissä laittelee harva se viikko.Vuosi sitten pyysi äitinsä kylään ja minä vein, 92-vuotiaan vanhuksen. Ei sitten avannut ovea, ja jouduimme setvimään mistä on kyse. Vein isoäidin takaisin kotiin (ajomatka suuntaansa 3 tuntia) ja poliisit asunnolle; tätini oli yrittänyt itsemurhaa pillereillä ja makasi siellä ulosteissaan. Sairaalareissu.Ja minähän se sairas olenkin..

Mutta se siitä. Sitten voidaan mennä "ystäviini". Muutamat ovat juoruilleet siitä että koska olen puhunut että luovutan tuon meidän Laurelin, tanskandogin suhteen, että minulla ei ole osaamista, eikä aikaa, eikä rahaa tuon koiran kasvattamiseen. Viimeisimpänä huhuina sellaiset, että piiskasin sen siihen kuntoon että jouduin käyttämään eläinlääkärillä ja siksi en sitä nyt vie ulos puistoilemaan enkä halua kenenkään näkevän koko koiraa. Muutoinkaan en välitä koiristani yhtään, koska en ole valmis niiden kanssa mitään tekemään.
Niinhän se tietty on.

Tai sitten ei. Tai sitten Laurel sai stafylokokkitulehduksen tassuunsa, laitoimme siihen rahaa tässä kuussa lähes nelisen sataa euroa, kuukauden antibiootit, 2x päivässä haavanhoito ja sitomiset, antibioottisin voitein ja pesuin ja Laurel ei ole voinut kävellä sillä tassulla. Omasta mielestäni ymmärrettävistä syistä on käynyt vain hihnalenkillä ja vapaana viimeisen viikon aikana ainoastaan omassa pihassa, nurmikolla. Kyllä, meille väsättiin aita, jolloin kivetys on eristetty että tosiaan juoksee NURMIKOLLA. Mutta senhän minä meille teetin ihan huvikseni, omaksi ilokseni, koska en välitä niistä koirista, halusin vain aidata pihan kahtia kun näyttää niin vitun kivalta ja sopii talon väreihin. Ja feng-vitun-suihin.

Eräs "tuttavapariskunta" on arvostellut pitkään tekemisiäni. Olisin kovasti tämän naisen kanssa tässä parin viikon aikana yrittänyt päästä juttelemaan ja kyselemään asioista kasvotusten mutta ei ole onnistunut koska "mies on töissä" ja "mies on treenaamassa" ja milloin mitäkin. Kuuntelen hänen huoliaan siitä että lapsella on viivästystä puheen kehityksessä yms. Kuuntelen itkua miten mies juo liikaa, eikä ole kotona kun ramppaa "entisten naapureiden luona" ja paljon muutakin.
Olen nyt kuunnellut arvostelua kautta rantain siitä että olen raskaana, siitä että päädyin polyamoriseen suhteeseen ja paljosta muusta. Jokainen tekemäni asia, ihan kauppakäyntejä myöten on analysoitu. Tämmöisessä talossa ei voisi lasta kasvattaa, eikä varsinkaan näiden ihmisten kanssa, minusta itsestäni puhumattakaan. Eikä tällä eläinlaumalla.
Näin minusta puhuu pariskunta, jonka luona kävimme siivomassa yhteensä 27 tuntia koska eivät olleet jaksaneet aikoihin viedä roskia, siivota mm. keittiön kaappeja tai laittaa mitään tavaroita paikoilleen. Kissojen vessaa en ollut nähnyt siinä kunnossa sitten pahimpien juoppokämppien siivouksen. HE arvostelevat sitä, voinko minä kasvattaa lapseni talossa, jossa ei ole sisäsuihkua.
Ihmiset, joiden koirat kuulema eläinsuojeluvalvonta oli suositellut lopetettavaksi, arvostelevat minun tapaani pitää omaa laumaani.
Ja tosiaan; jos ei mies viihdy kotona töiden ulkopuolella edes jouluna, saati muina juhlapyhinä, koska suhde on niin perseellään, miten he voivat arvostella minun suhdettani, kun kuitenkin kaikki me kolme olemme yhtä perhettä, eikä meistä kellään käsittääkseni ole tarvetta vetää viinaa päätä täyteen tai yrittää löytää pakopaikkaa kodin ulkopuolelta jokaiselle vapaahetkelle?

Ja toinen on eksäni. Eksäni ja ystävättäreni.
Molempia olen tukenut kuuntelemalla lukemattomat itkut ja ahdistukset. Kummallekin yrittänyt olla tukena ja rauhoittavana seurana aina kun olen voinut. Kummaltakin olen saanut sangoittain paskaa niskaan  vuosien varrella niin uskomattoman monta kertaa etten enää jaksa pysyä laskuissa. Toki saan sen anteeksipyynnön aina ajoittain, ja taas kelpaan kuuntelevaksi korvaksi.
Siellä istutaan sitten yhdessä terassilla kehumassa omaa erinomaisuuttaan ja naureskelemassa miten meillä ei mitään tapahdu ja he sentään tekevät kaikenlaista puuhastelua.  He siirtävät koira-aitauksia ja tekevät puuhommia (meiltä lainatulla moottorisahalla jonka haukkuvat totaalisen paskaksi.) He naureskelevat sille että Pantteri on laittanut kuvaa istuttamastaan kukasta, miten helvetin vähäinen saavutus viikonlopulle. Tai että miten Peikko ei ole varmasti tehnyt sitä eikä tätä.
Tietääkö jompikumpi heistä mitään täällä tapahtuvista asioista? Tiesivätkö että toisen isä oli sairaalassa yötä? Tietääkö kukaan ystävistäni miten minun raskauteni menee? Tietääkö joku mitä komplikaatioita sain insuliinin aloituksesta viime viikolla? Kysyikö teistä kukaan? Ja toki, jos oma kumppaninne ei ole koskaan stressannut teidän voinnistanne, voitte kysellä itseltänne miksei, tai voitte vaan uskoa että on helvetin hyvä että saadaan kuitenkin asioita aikaiseksi.
Minä ymmärrän kyllä omia kumppaneitani; Peikolla on lomautuslappu kädessä ja aika helvetisti tekemistä että saa työnantajalta tarvittavat liitteet. Pantterilla on omat ongelmansa. Ja ei ole minun tehtäväni edes avata niitä julkisesti. Kuitenkaan; te ette tiedä ja arvostelette silti.

Miltä se tuntuu kun tietää "ystäviensä" arvostelevan jokaisen teon, tekemättä jättämisen ja ties minkä? Miltä se tuntuu, kun jokainen ystävä arvostelee kumppaniasi joka helvetin kaarteessa? Arvostelee ulkopuolelle kaiken sinun käyttäytymisesi ja tekemisesi ja perhe-elämäsi, mutta sinulle itsellesi kumppanisi käytöstä joka hetki?

Tänään on ollut aika paska päivä. Olen saanut eräältä ystävältäni koko päivän kuulla miten kaikki, mikä tässä talossa tapahtuu, on väärin hoidettu. Aloitin kuuntelemisen tästä saarnasta siinä puoli yhden aikaan. Kuuntelin siihen kuuteen asti, kunnes hän sai isoäitini, joka kotiutettiin sairaalasta, seurakseen tuohon pihalle motkottamaan kun en ole vielä pihaa saanut kesäkuntoon. Tätä kestin puoli kahdeksaan, kunnes omat mieheni tulivat kotiin ja isoäidin tuli kotisairaanhoito vastaanottamaan.
Koko päivän kuuneltuani miten miehet eivät saa mitään aikaan (puolustelin osaa hommista, mm. äitienpäivänä ei oikein muuta kerennyt kun äitienpäivävierailut neljään paikkaan ja lisäksi yhden hiivatin ison juuriston omaavan angervon siirron, ja osan hommista myönsin että vituiksi menee, mutta selittäen että minä en vain jaksa koko ajan organisoida kaikkea.)
Ystäväni tiesi että päivän aikana olen stressannut kotiasioista, isoäitini sairaalaan joutumisesta sekä diabetes-hoitajan soitosta ja mm. lääkkeen soveltuvuudesta itselleni. Hän tiesi, että miehet lähtivät kaatamaan omenapuuta. Hän tiesi, että minä en täältä kotoa käsin voi vaikuttaa asiaan..
Silti. Hänen piti saada minulle paska mieli valittamalla lähtiessä ettei koskaan enää tule lainaamaan autoaan yhtään mihinkään. Hän valitti että voimme palauttaa peräkärryn vaikka työntämällä, hän lähtee vetämään kun saa autonsa takaisin. Ja sitä rataa. Minuun piti päästä purkamaan kaikki helvetin turhaumat ilman, että minä saatoin tilanteelle Yhtään Mitään. Puhumattakaan miten hän hoki että olisi pitänyt jäädä sinne ystävättäreni luokse koska täällä kaikki on paskaa. Eli kun tämä ystäväni sattuu olemaan se eksäni, joka on ystävättäreni kanssa kilpaa haukkunut elämääni viikonlopun ajan, niin miten minun pitäisi suhtautua?

Mitäpä tässä. Nielen kaiken, otan vastaan vähän lisää paskaa ja kun hän tarvitsee kuuntelijaa ja auttajaa jollekin virasto/lääkäri/mille tahansa asialleen, minä kuuntelen. Joskin kiusaus sanoa siinä kohtaa että meneppä puhumaan sille ystävättärelleni, kun tuntuu seura paremmin kelpaavan ja kiukuttelematta...

Mutta sinä joka luet tätä; kun seuraavan kerran näemme, voisitko olla arvostelematta minulle kumpaakaan miehistäni? He eivät ole maailman täydellisimpiä ihmisiä. He eivät ole niitä ahkerimpia. He eivät ole mallikelpoisimpia, eivätkä he näytä taivaallisen jumalaisilta adoniksilta (sinun silmissäsi). Voisitko muistaa kuitenkin että minulle he ovat kaikki kaikessa? Voisitko muistaa että he näyttävät minun silmissäni maailman ihanimmilta kun he hymyilevät minulle? Voisitko muistaa että puhut rakkaistani? Voisitko siis kunnioittaa minua sen verran, että jättäisit heidät keskustelujen ja arvostelusi ulkopuolelle? Minä tappelen kotona sitten niistä asioista mitkä ovat tekemättä, mutta minä en tarvitse SINUA kertomaan miten he voisivat käyttäytyä toisin, miten he voisivat tehdä asioita tms. Minä rakastan heitä, tuollaisenaan. Nyt ja tässä hetkessä.

Jos et halua luoda itsestäsi idiootin kuvaa silmissäni tulevaisuudessa, älä enää juorua minusta kylillä asioita, joista et tiedä. Älä soita ystävällesi että "arvaa mitä? Nyt ne sen Paulan miehet ovat tässä kaupalla kaljahyllyllä, missähän se Paula on?". Älä ilmoita ystävällesi että "hei, mä näin Paulan tänään keskustassa, ei se raskaana ole, se on vaan tavallinen läski". Älä levitä perättömiä juoruja koiristani tai kissoistani, jatka samalla linjalla kuin muutkin ja soita se eläinsuojelu paikalle. He ovat jo viralliset raporttinsa tehneet, ja toistaiseksi olen selvinnyt ihan mallikkaasti, on katsottu koirien kunto, on katsottu että on vettä ja ruokaa ja ulkoilevat. On tehty ennakoivia lasuja ja on tsekattu kotini soveltuvuus lapsille. Jos olet huolissasi oikeasti, ota yhteyttä viranomaisiin. Älä juorua kylillä.
Muutoin se on vaan ihan puhtaasti paskanjauhantaa, ja sinä et ole muuta kuin paskanjauhaja.