Miesasialiike

Minua on joskus syytetty rankastikin feminismistä. Sittemmin on houkuteltu mukaan feministisiin projekteihin. Joka kerta olen kieltäytynyt. Olen aina ollut sitä mieltä että "Naisen euro on 80 senttiä" on paskapuhetta suomessa; sillä, onko siivoojana mies vai nainen, ei ole oikeasti väliä, tuntipalkka on sama. Ymmärrän kyllä sen, että toisista töistä saa enemmän palkkaa, mutta vielä en ole törmännyt todelliseen tilanteeseen, jossa mies saisi samasta työstä oikeasti enemmän palkkaa mitä nainen.

Irtisanouduin joskus feminismistä sillä varjolla että mielestäni feminismi ei aja tasa-arvoa vaan naisten ylivaltaa. En ole muuttanut kantaani. Mielestäni se nyt vaan menee niin, että tietty feministinen porukka hakee sillä feminismillään oikeutusta jyrätä miehiä ihan mennen tullen ja pyrkivät vaatimaan niitä oikeuksia ilman velvollisuuksia. Pitää olla niin että miehen tulee osallistua kotitöihin, mutta kun naisen pitäisi vaihtaa autonrengas niin sitten kipitetään sukulaismiehiin apua hakemaan. Ei se ole tasa-arvoa. Se on tasa-arvoa että tehdään se mitä muilta vaaditaan.

Toisaalta, minä en vaadi tasa-arvoa. Olen ihan selkeästi nainen jonka fyysiset puolet ovat erilaisia kuin miehellä, ja on selkeästi asioita joita koen miesten hommiksi ja naisten hommiksi. En vieroksu niitä asioita, öljyn vaihtoa naisella tai miestä imuroimassa, mutta selkeät roolit on aina hyvä olla. Jokainen menköön siihen muottiin ja askareisiin mihin itse kokee sopivansa. Minulle on hyvä näin, minä en halua olla kaikkien kanssa tasa-arvoinen, tasapäistetty ja samalla viivalla. Minä haluan olla minä. Ja onhan meillä erilaisia kroppia, erilaisia taipumuksia, erilaisia luonteita. Miksi kaikkien pitäisi pyrkiä edes olemaan tasa-arvoisia?

Mutta sitten on niitäkin tilanteita, joissa vihaan sitä eriarvoisuutta, ennakkoluuloja ja ihan suoraan sanottuna se on hevonpaskaa että me emme ole samalla viivalla, sukupuolesta huolimatta. 

Kun sain keskenmenon, se oli todennäköisesti kovempi paikka Peikolle kuin minulle. Peikko oli se, joka toivoi lasta, joka halusi ja odotti. Minä olin suhteellisen turta vielä siinä(kin) vaiheessa kun olin kuolleen sikiön pusannut ulos ja odottelin kyytiä kotiin.
Mutta oliko jälkeenpäinkään missään mitään apua ja tukea tarjolla siihen että mies on menettänyt odottamansa lapsen? Ei ollut. Ei yhden yhtä kriisipäivystyksen numeroa. Ei lupaa surra menetystä. Korostettiin vain sitä että nainen on se joka on synnyttänyt. Nainen on se joka päättää kropastaan. Nainen toipuu. Eikö miehellä ole tässä yhteiskunnassa oikeutta surra? Eikö miehellä saa olla emotionaalisia tarpeita? 

Tulin sillon siihen tulokseen että ehkä tarve on vähäinen ja sitä ei ole siksi huomioitu.

Taistelin erään ystäväni rinnalla hänen lapsensa huoltajuudesta. Puoliso harjoitti helvetillistä henkistä väkivaltaa joka oli suorastaan verrattavissa narsismiin. Hän väitti tämän ystäväni mm. harrastaneen seksiä uuden kumppaninsa kanssa heidän lapsensa nähden ja luoja ties mitä muita syytöksiä.
Niin. Väkivallan harjoittaja oli nainen. Ystäväni oli mies. 

Ja se tappelun määrä, todistelun määrä, mitä poliisillekin jouduttiin toimittamaan, oli uskomaton. Mihin jäi se että syytön, kunnes toisin todistetaan? Olisi varmasti pätenyt jos roolit olisivat olleet toisinpäin, jos nainen olisi vakuuttanut että mies on hullu. Mutta ei, kun mies menee valittamaan naisen hulluudesta lastenvalvojalle, kommentit eivät ole kovin kannustavia. 

Eräs ystäväni, miespuoleinen, mietti taannoin eroprosessia. Hän mietti vaimonsa jättämistä siksi, että ei enää ollut aikoihin tuntenut yhteenkuuluvuutta. Suurin ongelma koko asiassa oli se, että hän pelkäsi menettävänsä lapsensa. Lohdutin että tappelen kyllä hänen vierellään tarvittaessa, että hän ei tule menettämään koskaan lapsiaan. Ehkä lupasin isoja, mutta tiedän että olisin sen tarvittaessa ollut valmis tekemään. 

Eräs ystäväni tappoi itsensä muutamia vuosia sitten. Ampumalla. Kävi muuten hyvästelemässä minutkin ennen tekoaan, että ei ollut ihan hetken mielijohteesta.. Enkä minä ymmärtänyt hyvästejä niin lopulliseksi mitä ne sitten paljastuivat olevan. Mutta hänen itsemurhansa syy oli se, että vaimonsa oli ilmoittanut lähtevänsä ja vievänsä lapset. Ja tässä maassa se menee edelleen niin että kun  nainen päättää puhua paskaa silmät, korvat ja suut täyteen, miestä ei uskota. Mies on aina paska. Ihan joka kerta.
Joten en ihmettele epätoivoa.
Toivon vain, että olisin osannut silloin sanoa jotain toisin. Toivon että olisin osannut pukea sanoiksi kaikki tunteet ja ajatukset. Että olisin osannut reagoida. Tai että jos en minä, joku muu. Se kuuluisa "joku muu".

Muistatteko erään hätäkeskuspäivystäjän kommentin kun mies soitti pyytääkseen apua pahoinpitelevän vaimonsa suhteen? 

"Otatsä naiselta pataas siel?"

Jokainen voi vaikuttaa omassa arjessaan asenteeseensa. 

Vaikka niitä kovin räikeitä esimerkkejä ei tässä lähiaikoina ole, onneksi, tullut vastaan, niin silti yksi joka herättää minussa ihmetystä.
Kun Pantteri lähti lähes 10 vuoden pituisesta suhteestaan, josta suurin osa oli vietetty aviossa, ihmiset päättivät että hän jätti vaimonsa syyttä suotta, lähti vieraan pillun perään. Ja sitä syytöstä en voi ymmärtää; en kun tiedän todellisen tilanteen. Toisaalta, en myöskään koskaan ole ajatellut että joku lähtee syyttä suotta kävelemään. Jos joku lähtee, niin aina siihen on syy. Harvemmin todellakaan toimivasta liitosta kukaan lähtee, mistään syystä, etsimään yhtään mitään, sen paremmin vierasta sukuelintä kuin omaa rauhaakaan. Kyllä siinä jotain on mennyt yleensä vähän pitemmän aikaa pieleen jos näin pääsee käymään.

Pantteri lähti eroprosessiinsa ilman että hän lähti luokseni. Fyysisesti kyllä, tuli meille miettimään asioita. Mutta hän ei lähtenyt kenenkään luokse, ei etsimään uutta suhdetta. Hän lähti etsimään poispääsyä tilanteesta jossa ei enää kyennyt hengittämään vapaasti. Etsimään itseään, elämäänsä. Eikä hän siinä kohtaa sulkenut vaimoltaan ovea, vaimonsa päätti sen tehdä erinäisin tavoin ihan itse. 

Mutta ne ystävät, sukulaiset, tuttavat..

He näkivät vain sen, mitä haluavat nähdä kaiken tämän keskellä; stereotypian miehestä joka vaihtaa naista. He eivät kyenneet näkemään vuosien pahaa oloa, eivät muutosta ihmisessä joka oli muuttunut varjoksi itsestään paskojen olosuhteiden keskellä. He eivät kyenneet ottamaan vastuuta siitä, että heidän olisi tullut puuttua tilanteeseen. Avata silmänsä, auttaa.  

Minä puutuin. Minä en jaksanut katsoa vierestä. Minä menin ja työnsin lusikkani soppaan. Minä riuhdoin ja revin kunnes sain tehtyä selväksi ettei tilanne voi jatkua siten.

Ja vasta myöhemmin, ei paljon myöhemmin, mutta myöhemmin kuitenkin, lukuisten keskustelujen ja tutustumisen jälkeen minä vasta rakastuin. Vasta niiden keskustelujen, yhteyden luomisen jälkeen Pantteri rakastui. Vasta sen jälkeen kun eropäätös oli tehty. Vasta kun olimme tutustuneet toisiimme.
Hän lähti liitosta joka ei toiminut. 

Hän lähti etsimään itseään. 

Ja löysi. Hän löysi itsensä. Löysi ihmisen jota monet tuttavat ovat luonnehtineet uudeksi ihmiseksi. Hän löysi ihmisen jonka minä olen tuntenut lähes 10 vuotta. Se ihminen oli vain haudattu, jopa pantterilta itseltään vuosikausiksi uinumaan.

Ja se, ihmiset hyvät, on sitä helvetin tasa-arvon puutetta. Se, että te heti oletatte, että vika on eniten ja jopa yksinomaan miehessä. Koska nainenhan on aina uhri, huolimatta miten pitkään on laiminlyönyt miestä. Huolimatta henkisen väkivallan määrästä. Huolimatta kaikesta siitä mitä suomalainen mies sietää omalta vaimoltaan, äidiltään, sisaruksiltaan, työkavereiltaan.  Naisilta jotka vaativat tasa-arvoa ja silti lytistävät miehiä henkisesti pahemmin kuin ihmistä koskaan tulisi alistaa.

Ja silti miehet rakastavat valtaa väärinkäyttäviä naisia. Hyväksikäyttäviä ääliöitä. Alistavia paskakasoja. Kantavat arpia sisällään, muistoesineitä matkassaan..

Enkä minä ole puhdas pulmunen. Olen satuttanut lukuisia miehiä toiminnallani. Mutta olen pyytänyt anteeksi. Olen ymmärtänyt hiljalleen mitä olen tehnyt ja pyrkinyt kasvamaan ihmisenä. Jokaisen tulisi tehdä samoin.

Helvetti. Me tarvitaan miesasialiike. Miehilläkin on perkele tunteet.

Ja oikeus niihin.

Kaikkien niiden keskustelujen jälkeen mitä Pantterin kanssa olen käynyt hänen tunteistaan ja tuntemuksistaan ennen eropäätöstä ja sen jälkeen, tiedän erään Vesalan biisin kuvaavan sitä tilannetta täydellisesti. Tiedän että hänen vaimonsa syyttää erostaan minua, rankastikin. Myönnän että olen siinä määrin kyllä vastuullinen, että olin avaamassa Pantterin silmiä. Mutta minä en ole se syy, miksi hän kaipasi tilaa, miksi hän halusi lähteä. Tiedän, että on vaikea myöntää itselleen menettäneensä miehensä omien tekojensa takia, oman olemisensa ja ajatusmaailmansa takia.. Ja varsinkaan sitä ei tule myöntäneeksi muille. On helpompi haukkua se puoliso kusipääksi joka yllättäin lähti ja löysi uuden. Tai mielummin valehdella sen menneen niin että löysi uuden ja lähti.. Totuudellahan ei ole väliä, eihän, Kaisa? 

Tiedän senkin, että Vesalan biisi ei ole saanut alkuaan parisuhde-erosta. Sanat silti sopivat tähän tilanteeseen paremmin kuin hyvin.

Vesala - Ei pystyny hengittää

Mä en käy sun kanssa sotaa,

 ei en osallistu ollenkaan,

 mä vaan haluun päästä niin kauas

kuin mä voin koskaan päästä sun luotas.

väsyin verhojas asettelemaan,

 olen nähnyt kun toisiin sattuu

 ei mua saa jäämään

 sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan,

 joo-o mä en pelkää enää mitään

 en puheita, yksinäisyyttäkään

 oli mullakin tunteet

 oli mullakin sydän

, e-oo ja se päättyy nyt tähän

 oli mullakin voimaa vaan vähän

 mä en oo näkymätön mä oon hengissä vielä, 

e-oo mun on pakko lähtee

 sun lähellä ei vaan pystyny hengittää

 vaikka vietkin kaiken tilan 

kerrot kuinka mä tuun sen pilaamaan 

niin oon tullu aina kun pyydetään

 tullu peittelee kaikki jäljet 

olen oppinut valehtelemaan jo pienenä tietenkin, 

hei sain tuttuu kaavaa toistaa

 sä voit puhuu musta ihan mitä vaan ja ihan kenelle vaan, 

jo-oo ne voi uskoo jos ne haluu

 mä en jaksa mitään selittää

 oli mullakin tunteet oli mullakin sydän, 

e-oo ja se päättyy nyt tähän 

oli mullakin voimaa vaan vähän

 mä en oo näkymätön mä oon hengissä vielä, 

e-oo mun on pakko lähtee 

sun lähellä ei vaan pystyny hengittää 

 oli mullakin tunteet oli mullakin sydän, 

e-oo ja se päättyy nyt tähän

 oli mullakin voimaa vaan vähän

 mä en oo näkymätön mä oon hengissä vielä, 

e-oo mun on pakko lähtee 

sun lähellä ei vaan pystyny hengittää...