Clearing skies

"Lävistä minut tässä,

opeta minulle nöyryys,

pujota minuun kielet,

soita säveleni..."

Kuume nousee, vaihteeksi. Ainoat lohtuni ovat tietysti panadol hottia deadpool-mukista sekä taustalla soiva uusin Dark Tranquillity. Mokoman Tuomo Saikkosen kuvahan tuossa on vain rekvisiittana....

Niin. Mokoma iski kuin miljoona volttia. Vei sielun ja sydämen. Olen sitä joutunut erittelemään niin monelle ihmiselle että oikeastaan olen väsynyt jo siihen. On ihmisiä joille asia on neutraali, sitten on niitä, jotka repivät uskomatonta vitutusta ja kilahtelevat aiheesta milloin livenä, milloin somessa ja milloin missäkin, ja sitten on niitä joille asia on ok. Eräs ystävättäreni Raumalta laittoi taannoin tekstiviestin; "Huomasin että Mokoma on keikalla täällä, ootko sieki tääl?". En ollut, valitettavasti.

Minulla oli lievä pakkomielle saada äitini kuuntelemaan Mokomaa. Laitoin spotify-linkkiä, mutta ei kuulema avautunut. Laitoin youtube-linkkiä, mutta ei jaksanut avata. Ei ole hänen musiikkiansa. Joten sitten piti jo heittäytyä kieroksi... Ensin tyrkytin KonMaria, ja kun sain äitini mukaan siihen että karsitaan turhaa tavaraa, olikin helppo kysyä että haluaako hän lahjaksi elämyksen vaiko tavaraa. No tottakai elämyksen. Loppu onkin historiaa.

Vein äitini siis yllätyksenä syömään Tampereelle Haraldiin ja TTT-klubille kuuntelemaan Mokoman akustista keikkaa. Jonossa hymähtelivät kovasti kun äitini oivaltaessa minkä bändin keikalle hänet raahattiin, hän ilmoitti karkaavansa milloin minnekin, ja milloin mitäkin kautta. Komensin seisomaan paikallaan ja vaikenemaan hyvän sään aikana.. No ei vaiennut, toisaalta, ei se sääkään ollut niin kovin hyvä.
Keikka alkoi, ja äitini kiemurteli ensimmäisen ja toisenkin biisin aikana. Sen jälkeen alkoi jalka vipattaa ja se kuuluisa tyttömäinen puna nousi naamalle kun päivänsankari tuijotteli Kuismaa alle metrin päästä.
Keikan jälkeen kyselin fiiliksiä, ja äitini ilmoitti isoon ääneen et "musta tuli kyllä fani!". Annalan äänenkäyttöä jaksoi ihailla, Kuisman kuolaamisen lisäksi. Toki raahasin muutaman ystävänkin keikalle, joten Kuisman edestä pyyhittiin sitten pariakin kuolalammikkoa.. Minä kun kuvittelin että naiset osaisivat sivistyneesti käyttäytyä...... Ostin lähtiessä sitten vielä oman kappaleen Lauluroviota äidillekin.

Seuraavana päivänä äitini tuumasi että hän oli ihan tosissaan kun sanoi että hänestä tuli fani. Ja kovin tosissaan hörähti ihailemaan Kuismaakin; mies hänen makuunsa, ja kitarakin. Siinä sitten hihiteltiin pari päivää, ja pelkäsin että Peikko menettää hermonsa kun talossa on leiriytyneenä fanittajia kaksin kappalein. Kirpparilta tarttui mukaan Mokoma-dvd ja äitini halusi katsoa sen toki samantien. Katsottiinkin. Ja tänään katselin vielä sitten uudemman kerran  (tai kuuntelin) koirien kanssa. Suosittelen.
Äitini lähti tänään ja Peikko katseli minua ja kysyi että "En ymmärrä. Mikä se saa ihmiset tuolla tavalla fanittamaan, yhtä bändiä ja noin paljon?" En tiedä osasinko vastata hänelle, mutta osasin perustella miksi hän ei saa samaa reaktiota.

Vastaus fanitukseen lienee sama sekä äitini että itseni kohdalla, eri syistä tosin. Se johtuu siitä että Mokoman musiikki osuu johonkin kohtaan joka herättää horroksesta. Äitini oli taannoin narsistin kanssa pitkähkössä suhteessa, ja saanut muiltakin monesti turpaansa, sekä henkisesti että fyysisesti. Hän on rakentanut siis suojakuoren, jonka myötä hän on lopettanut elämisen. Hänestä on tullut arka ja varovainen.. Hiljalleen kaikki se, mitä äidistäni oli jäljellä, oli oikeasti valumassa pois. Ystävät ovat muuttuneet, elämä on muuttunut. Äidistäni oli tullut elämätön, hiljainen, vetäytyvä kotihiiri.
Mutta nyt huomasin äitini heräävän taas eloon; huomasin hänen fiilistelevän. Huomasin hänen karsivan sen tantta-iskelmäkuoren hetkeksi päältään ja paljastavan oman sisäisen rokkinaisensa. Muistin muutaman illan kun viiletimme teininä ollessani samanlaisine hapsutakkeinemme iltaa istumassa. Muistin baari-illan kun häädimme yli-innokkaita miehiä pois teeskentelemällä olevamme lesbopari. Muistin millainen äitini on ollut, ja toivon, että hän muistaa nyt itsekin kuka on.

Tiedän tuon tunteen, sillä olen itsekin ollut unessa muutamia vuosia. Osittain eri syistä, osittain samoista syistä. Narsistin takia, juu, mutta monen muunkin. Haahuilin etsimässä itseäni vielä ensimmäiset vuodet Peikon kanssa, ja tiesin vain suurinpiirtein missä suunnassa olen, mutta vasta kuunneltuani "mutta minulta puuttuisi rakkaus"-biisiä ajatuksella, aloin oivaltaa asioita. Elävien kirjoihin oli minulle se herättävä levy, äidilleni se on selkeästi laulurovio.

Joskus ihminen vain tarvitsee sen ulkopuolisen herättäjän. Jollekin se voi olla keskustelu ystävättären kanssa, jollekin oma oivallus pakkasyössä kävellessä. Minulle se on useimmiten musiikki, työstän kaikkia fiiliksiäni musiikin kautta, ja siskoni tekee samaa. Isäni soitteli aikoinaan bändissä, joten jossain määrin se on opittua, jossain määrin luontaista. Mutta ei siis ihme jos äitini tekee osittain samaa.. Toisaalta, se on aina helppo myös turruttaa itsensä: merkityksetöntä musiikkia muutama vuosi väliin niin selviää narsisteista, erosta, kaikesta.. Jopa itsestään.

Sitä minä en kyllä tiedä, miksi Äitini Kuismaan kehitti fiksaation. Toki tiesin että jos johonkin, niin Kuismaan. Mutta mutta... Se kun tuli melkein yhtä rajusti kuin oma ihastukseni Saikkosen suhteen. Mutta kai se on sukuvika, ihastuminen puhtaasti jonkun ulkonäköön. Eräs lähisukulaiseni katseli erään tuttavani lihaksia ja viestit olivat sitten mallia "Noi lihakset saa sellaisen typerän pikkutyttöpunastuksen naamalle" ja "Hei beibe, reenaaks makuuhuoneessa mun kans pakaroita". Ei aiheesta enempää niin säilyy aviosopu silläkin parilla....
Omani on kunnossa, ja voi hyvin. Äitini keitteli teetä / kahvia ja mieheni eilen sitten vaihtoi autoon poppisvehkeitä. Äitee kyseli että "otatsää jotain", ja vastasin että "no sen Saikkosen pulloon". Mieheni kommentti: "Ei kerkee ihan vielä."
Älkää säälikö Peikkoa, se tietää millaisen hirviön on vaimokseen ottanut. Ja tietää ihan tasan tarkkaan aikeeni Saikkosen suhteen, eli aion jatkossakin käydä keikalla ja kuolaamassa.

Niin. Olen tästä nyt muutaman naispuoleisen tuttavani kanssa keskustellut ja väitän että ihmisiltä puuttuu nyt todellisuudentaju, realismi ja kaikki mahdollinen maalaisjärki ja oheisvermeet. Kyllähän minä Saikkosen laittaisin pulloon ja äitini kuulema aikoo kaapata Kuisman purkkiin. Sekös sitä sitten ihmisiä huudattaa... Mutta se realitycheck nyt faktojen muodossa tähän väliin: Olen seisonut Saikkosen vieressä muutamaan otteeseen mm. lämppäribändin aikana yleisössä sekä työroolissa. Ja se ihminen on edelleen pullottamatta. Ja sai pitää paitansakin päällä. Enkä edes mennyt nunnuttamaan hiuksiansa.. Ja kaikessa kaameudessani ja sekopäisyydessänikään en ole vielä siinä pisteessä että todellisuudentajuni olisi hämärtynyt niin paljon, että kuvittelisin oikeasti ihmisen mahtuvan purkkiin. Se on sanonta, kun haluaa omia jonkun itselleen ja pitää lähellään. Sillä ei tarkoiteta juuri mitään, se on ehkä sitten vanhempien ihmisten tapa keskustella, ei todellinen tilanne. (Jumalauta että tuntuu tyhmältä selittää tätä. Ihan oikeasti.. Pääsiskö helpommalla jos vaan eliminois jatkossa kaikki alle 35v ihmiset kaveripiiristään..)

Ja muutenkin se paskanjauhanta saisi loppua, selän takana ja naaman edessä; mä olen paska stalkkeri, mä en oikeasti tiedä edes Saikkosen kotikaupunkia, en tiedä lasten lukumäärää, en avio/avoliittovuosia, en jumalauta mitään muuta kun ulkonäön, bändin ja roolin bändissä / levy-yhtiössä. That's it.

edit: Onko ihmiset oikeesti niin hiivatin sekasin, että jos ne fanittaa jotakuta julkisuuden henkilöä, siitä ihmisestä pitää tietää kaikki, repiä kaikki yksityiselämä auki, mennä hipeltämään ja ties mitä? Hitto, mä en uskalla mennä hakemaan edes nimmaria, varmaan saisin paskahalvauksen jos sattuis puhumaan mulle missään moodissa.. Töissä se on ihan jees työntää se sisäinen fanityttö syvälle.. Toisten kohdalla onnistuu, toisten kohdalla ei. Ihan hyvä se on kuulkaa näin kaukaa ihastella vaan, turvallista ja mukavaa.

edit2. No onhan ne sekasin. Justiinsa tuli puhetta yhden kanssa että meneehän ne ihmiset viemään salkkareiden kuolinpaikoille kynttilöitä ja sättimään näyttelijöitä kaupassa roolihahmojen tekemisestä.
Menetin juuri uskoni Suomen kansaan. Hyvää itsenäisyyspäivää, meillä ei ole toivoa ellei jostain saa ostettua aivosoluja sukupolvelle joka on tuhonnut aiemmat pepsimaxilla ja muulla aspartaamimömmöllä.

  Dark Tranquillity - Clearing Skies

 

"Our backs can never carry
These atrocities around
So we focus on what's safely within reach
To market our concerns
Inside this time and place
There is nothing more you can be to me
Bring out your fear
Bring out your death
Bring out your pain
For now we lie to ourselves to live
Sorrow will find you
You're the only one who knows
things I never say
And nothing can be done
Til skies are clear again
These are things we never talk about
So hear me out this time
I know one day this sorrow will find you
Let your heroes burn their crowns
You're better than this I know
This world can change the best of us
Sometimes for the worst
Sometimes for the ones we try to hold
The ones we hold on to
Bring out your fear
Bring out your death

for now we lie to ourselves to live
sorrow will find you
you're the only one who knows
things I never say
and nothing can be done
til skies are clear again
these are things we never talk about
so hear me out this time
I know one day this sorrow will find you..."