Kesäkuu

Kesäkuu. Ei ehkä niin kesäinen kuukausi kuitenkaan, edes meillä Suomen Saharassa. Mutta.. Kuukauden teemana oli sinnikkyys. Sopii hyvin ihmiselle joka on päättänyt treenailla Personal Trainerin kanssa ja pudottaa painoaan, hommata kadonneen kuntonsa takaisin, saada kodin haltuun ja pihan nätiksi ja koiran sisäsiistiksi ja... Kuinkas sitten kävikään? Jonkun verran tuli leivottua, mm. raparperipiirasta. Isoäidille olen tässä kuussa alkanut kokata. En raaski aina viedä niitä mikroaterioita, joten tuli sitten tehtyä sen verran isommin kotosalla ruokaa että pari kertaa viikossa vien sitten mennessäni jotain soppaa tai makaroonilootaa tms. Mitään tulisempia pöperöitähän hän ei välitä syödä, joten sen mukaan mitä tulee tehtyä, vien. Loput sitten niillä valmissapuskoilla ja sen sellaisilla. Isoäitini synttäreitä juhlisteltiin, tosin kun ei pyöreitä ollut niin paikalle ei tullut juuri ketään. Vein kuitenkin kakun ja kukiteltiin ja lahjottiin muutaman siskonmuksun kanssa. Mummo oli tyytyväinen, joskin muisti meuhkata jälkikäteen että kakku oli liian suuri! Tälläkin kertaa oioin ja tein valmiskakkupohjasta. Jos jossain vaiheessa syksyä vaikka leipoisi kakkupohjia pakkaseen valmiiksi muutaman, niin ei tarvitsisi valmispohjien kanssa leikkiä.. Kipuja on ollut koko kuukauden. Luulisi kortisoonin vähän vievän niitäkin, mutta kun ei. Eikä kyse ole taas mistään pienistä jutuista, vaan siitä ettei saa koko kroppaa liikkeelle ilman kipulääkitystä ja muita keinoja. En tiedä tekeekö sen lämpötilavaihtelu vai mikä ihme, mutta koko kuukausi on ollut hyvin tuskainen. Sain sitten puolen kuun paikkeilla kepitkin tuohon jalkaan, ja vielä epäilyä sydämen vajaatoiminnasta. Eli kunto on ollut todellakin paska. Se siitä liikunnasta, vaatii suuria ponnisteluja edes käydä lenkillä toisinaan. Joskus se jääkin siihen että seison pihassa katsomassa kun koirat juoksevat ravia, keppien kanssa ei ole helppo ajaa.. Loppukuusta oli päiviä kun en todellakaan päässyt ylös sängystä, ja kiittelin onneani että muksut olivat kylässä käyttämässä koiria. Toki järkkäilin niille jotain kivaakin, Pörrö käytti liikennepuistossa ja sen sellaista, että saatiin jotain tehtyä ennen kotiinpaluuta. Vanhin poika pyysi voileipäkakkua, joten vääntelin sellaisen. Itseasiassa kaksikin. Toinen napattiin mukaan ja ajettiin anopin ja hänen ystävänsä vuokraamalle mökille ja käytiin saunomassa ja virkistäytymässä. Toinen syötiin meillä isolla porukalla, isoäitinikin juhli mukana kesää ja lämmintä päivää. Pörrö on ollut muutenkin korvaamaton apu; hän otti muksuja yöksi että sain nukuttua kipujeni keskellä ja muuta sellaista. "Huomaan, että minussa on vielä monia pimeitä alueita, mutta sinnikkällä ja rohkealla työllä ne saa pikkuhiljaa puhtaaksi." Laurelin sisäsiisteys ei todellakaan ole edistynyt. Päädyin hommaamaan ystävättäreltä häkin lainaan, ja telkeän työpäivän ajaksi Laurelin sinne aina kun olen yli tunnin pois kotoa. Tämä päätös syntyi sen jälkeen kun alle 4 tunnin poissaolon jälkeen siivosin koiran tekosia nelisen tuntia. Oli paska- ja kusiläjiä ympäri kämppää, halkokori tyhjennetty ja pyöritelty jätöksissä ja ravattu ympäri kämppää niiden kanssa, silputtu sabluunoita yms. Eli kaikkea täysin mielipuolista riehuntaa. Samana iltana hyppäsin autoon ja hain häkin, saa edes vetää henkeä ennenkuin töistätullessaan aloittaa siivousurakan. Häkitys sujuu hyvin, Laurel menee häkkiin jo omatoimisesti kun se avataan. Eikä alun katastrofiläjien jälkeen ole tehnyt koppiin juuri mitään, vaan alkaa jo ymmärtää että kannattaa treenata pidätystä. Sohvaa pestään edelleen, samoin Laurelin omaa nukkumapaikkaa.. Päädyin kopituksen lisäksi ottamaan meille vakituisen koiranvahdin joka käy sitten toisinaan viettämässä aikaa tuon otuksen kanssa kun itse en vaan kykene kaikkeen mihin pitäisi. Peikko on paljon töissä. Todella paljon. Välillä arki tuntuu ylivoimaiselta kestää, eritoten kipupäivinä kun haluaisi vaan maata ja olla hiljaa. Puoluekokouksessa piipahdettiin, valinnat olivat loistavia. Puheenjohtajana on nyt nainen jonka visioihin luotan aivan täysin. Toivon hänen myötään hommien sujuvan vaalien alla; toivon yhteistyön saavan uusia ulottuvuuksia, piirien välisen kommunikaation parantuvat yms. Oma panos on hyvin vähäistä, vaikka oman piirini sihteeriksi tulinkin valituksi. Kipujen kera ei ole tullut tehtyä niin paljon mitä haluaisin, ja täytyy myöntää että motivaatiokin on välillä hukassa kun ei aktiiveja ole tarpeeksi että saisi alkeellisimpia asioita tehtyä tällä seudulla. Onneksi tämä meidän piirin pj on loistava, toimelias otus. Harmi vaan, että välimatkaa on Kouvolalla ja Lappeenrannallakin aika paljon.. Juhannusviikkoa ennen otin siskonpojan tähän. Ja sitten muutaman lisää. Koko loppukuun onkin ollut vaihtelevasti 3-4 hänen pojistaan meillä kesää viettämässä. Siskolla kolarinsa jälkeisiä leikkausjuttuja, joten ajattelin että toipukoon ihan rauhassa. Joku kritisoi minua siitä että olen hyvin itsekäs kun kirjoitan blogissani vain itsestäni, enkä mainitse esim. siskoni elämästä juuri mitään. Kyse ei ole siitä, etten välittäisi, vaan kyse on siitä että jokainen kysyköön siskoltani itse että mitä hänen elämäänsä kuuluu. Hän oli muutama vuosi sitten pahassa kolarissa, fyysisiä oireita on edelleen, keskivaikea aivovamma ja arjessa sen myötä haasteita. Koska välimatka on suuri, en kykene juuri auttamaan muutoin kuin olemaan jonkinasteisena kuuntelevana korvana ja ottamalla näitä isompia lapsia jotka tästä välimatkasta selviytyvät omin neuvoin bussilla. Enempää en koe mukavaksi hänen enkä itseni kohdalta tilannetta avata. Eli siitä vaan kyselemään jos kiinnostaa, hän on kutakuinkin yhtä avoin kuin minäkin, ja kertoo varmasti kaiken tarvittavan uteliaisuutenne tyydyttämiseksi.. Saimme Peikon kanssa todistukset että olemme suorittaneet tukiperhe-kurssin. Iso etappi sinällään, se on kuitenkin konkreettinen auttamismuoto tilanteessa jossa tietää että maailmassa tarvitaan apua mutta omat resurssit ovat lähinnä henkistä kanttia. Kävin myös järjestyksenvalvojakoulutuksen, joten keikkaa pukkaa! Käytiin ajelulla Jyväskylässä katsomassa "Liiton miehet"-kokoonpano. Itse en tosiaan välitä, mutta koska tiedän lukeutuvan Peikon suosikkeihin ja hyvävaimo-pisteet ovat olleet vähissä viime aikoina niin tässä oli nyt tilaisuus. Liputhan ostettiin jo viime kuun alussa, joten ei tarvinnut sen kummemmin miettiä. Siskonpoikia käytettiin tykkimäessä. Otettiin kahden päivän park hopper-rannekkeet, ja eivät pitäneet vesipuistosta, joten onneksi huvipuistossa riitti nähtävää ja riekuttavaa. Lopulta siis en kyennyt juuri mihinkään mitä suunnittelin, mutta sinnikkyyttä se oli jaksaa tämä kuu arkeakin. Personal Trainerin kanssa suunnittelin taukoa, en kykene tekemään oikeasti yhtään mitään.