On niitä päiviä kun jaksan katsoa ikkunasta ulos ja nähdä pihan perällä kukkivan omenapuun ja toivoa pölyttäjiä ja pörriäisiä. Ja sitten on niitä päiviä kun katson vain läheistä mäntyä, joka näyttää näyttävän keskisormea joka haaraumallaan.
Yritän opetella hengittämään syvään ja ymmärtämään että kyse on valinnoista, kyse on perspektiivistä. Yritän ymmärtää että suhtautumistapa ratkaisee, sitähän minä hoen kaikille. Miksi silti tämä kymenlaaksolainen paskanjauhanta, kieroilu ja kaikki muu paska tuntuu ylitsevuotavalta? Missä on se positiivinen, reipas ihminen joka olin? Mistä minä kaivan sen takaisin? Saanko minä sitä koskaan esiin, vai vaatiiko se todellakin radikaalin irtautumisen Kouvolasta? Voiko kaupunki olla niin tympeä ilmapiiriltään että se imee minusta kaiken energian? Voiko joku paikka olla ihan vaan paikkana niin läpimätä, että suurin osa sen ihmisistä on läpimätiä?
On täällä hyviä ja ihania ihmisiä. En vain aina tiedä mistä niitä etsisi.. Ja tiedän, että he eivät kyllä etsi minua.
En oikeasti kykene arjessa ravistelemaan sitä hartioille tippuvaa paskaa pois. Ihan fyysisesti olen yrittänyt sitä ravistusliikettä, olen yrittänyt karsia tavaraa, ihmisiä, ajatuksia. Olen yrittänyt vaikuttaa: minulla on personal trainer joka kertoo miten tulee syödä ja liikkua. Minulla on oppaita kertomaan miten tulee siivota ajatuksia ja asuntoa. Mutta mistä minä saan oppaan joka kertoo minulle miten minun tulee ajatella? Mistä minä ammennan sitä positiivista energiaa ja voimaa?
Kotona leposyke on 113-130 välillä. Ihan vain kun olen rauhassa tässä sohvalla. Verenpaineet ovat katossa, sillä vihaan tätä kaikkea. Opin olemaan varuillani sen kusipäisen naapurin takia, enkä vieläkään osaa karistaa sitä pois. En vieläkään osaa lähteä kävelemään täällä, lähteä katsomaan ihmisten pihoja ja nauttia säästä. En kykene istumaan ulkona koirien kanssa, sillä heti kun joku kulkee talon ohitse, luikin sisälle ja mietin että mitähän tuokin on lukenut ja kuullut minusta.
Sen Pörrön siskon kanssa otin aikoinaan yhteen ja sen jälkeen aina ajoittain kuulen itsestäni yhtä jos toista. Viimeisin on tosiaan se lähestymiskielto-juttu. Mistä helvetistä nämä ihmiset repivät kiinnostusta elämääni kohtaan? Mistä he repivät juoruja joilla ei ole _oikeasti_ mitään todellisuuspohjaa? Minä en tunne täältä ketään, ja kaikki tuntevat minut. Miksi? Mikä minun elämässäni on sellaista että siitä jaksaa juoruta?
Miten käy leposykkeen kun heitän luurit korville ja lähden metsään? Silloin ollaan 90 tietämissä. Kun lähden vielä ilman koiria, kuten tänä aamuna töihin, oltiin luvussa 77.
Hieno homma ihmiselle jonka on käsketty liikkua niin että syke on siellä 125 tietämillä....
Voiko burnoutin saada muusta kuin työstä? Voiko sen saada kokonaisvaltaisesti asuinpaikasta ja ympäristöstä?
En usko että koskaan pääsen täältä pois. Miksen jäänyt keskisuomeen? Miksen muuttanut sinne pohjanmaalle? Miksen pohjoiseen? Mitä helvettiä minä teen täällä, kaupungissa josta en ole koskaan pitänyt? Kaupungissa joka työntää eteeni narsisteja, juoppoja, mielenterveydeltään järkkyneitä neitejä joiden elämäntehtävä ei olekaan parantaa omaa elämänlaatuaan vaan kurjistaa kaikkien ympärillään olevien elämä..
Vaikka niihin ei lähtisi mukaan, niitä silti kantaa mukanaan. Jokaista kuulemaansa sanaa.
Minua syödään elävältä.
Miksi en ole tarpeeksi tyhmä, jotta voisin vain sokeasti uskoa jumaliin ja muihin, uskoa edelleen että kaikella on tarkoituksensa? Miksi en voi uskoa ettei kukaan saa enempää kuin jaksaa kantaa? Vai onko sittenkin olemassa jumala, joka kutsuu todellakin vain tiettyjä ihmisiä, ja sitten on se kourallinen joka haluaisi, mutta ei koskaan tule pääsemään lähellekään..?
Tässä kaupungissa on jotain niin helvetin vialla. Enkä minä osaa irroittautua tästä. Betonihelvetti tai helvetti, ei sen väliä; juuri missään ei todennäköisesti ole pahemmin kuin täällä.
Mokoma - Syvyys on vaiti
Lasken sormet rintaan
Kosken tyyneen pintaan
Aalto rantautuessaan
Sydäntäni musertaa
Kerään rohkeuttani kokoon
Tunnen kuinka joka koloon
Paha olo virratessaan
Tulvan aikaan saa
Työnnään pääni
Pinnan alapuolelle
Kurottaudun syvemmälle
Huudan
Vastaathan
Vastaathan
Kuulethan
Kuulethan
Miksi tämä kaikki
Osakseni sallittiin?
Kuulethan
Kuulethan
Vastaathan
Vastaathan
Miksi olet hiljaa
Hiiskumatta
Vaiti niin?
Jälleen huomaan kuinka
Raivo ottaa vallan
Vereni kuohahtaa
Se on miltei kiehuvaa
Työnnän pääni
Pinnan alapuolelle
Kurottaudun syvemmälle
Pohjaan
Vastaathan
Vastaathan
Kuulethan
Kuulethan
Miksi tämä kaikki
Osakseni sallittin?
Kuulethan
Kuulethan
Vastaathan
Vastaathan
Miksi olet hiljaa
Hiiskumatta
Vaiti niin?
Syvyys on vaiti
Syvyys on vaiti
Syvyys on vaiti
Syvyys on vaiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti