Ihmissuhteiden burnout

Olen ollut kirjoittamatta, sillä oikean käden peukalon ojentajalihas on ollut hyvin pahasti tulehtunut. On edelleen tulehtunut, mutta jonkun verran antaa kuitenkin käyttää itseään.. Mutta se haittasi pahasti jouluvalmisteluja, töitä (sairaslomaa takana ja edessä), salilla käyntiä, kaikkea elämää.

Mutta nyt ajattelin kirjoittaa jostain ihan muusta, itsestäni ja ihmissuhteistani. Ne eivät koskaan ole olleet helppoja, ja olen ollut menneisyydessä hyvinkin ajattelematon ihminen. Ja välillä on raskasta olla totuuden torvi, se, joka kokee velvollisuudekseen puhua totta kun kysytään. Ja joka haluaa oikaista vääryyttä. Ja kun koko ikäni olen kuullut sitä että pitäisi kohdella muita kuten haluaisi itseään kohdeltavan, niin siten olen tietenkin opetellut toimimaan. Eli haluan, että minulle kerrotaan totuus niinäkin hetkinä, kun se ei minua miellytä. Ja oikeasti; minä en näe kaikkia niitä lankoja, joita ympärilläni on. Minä en aina ymmärrä ketä kaikkia asiat joita teen tai sanon, koskettavat. Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että vastuu on kuulijalla siinä missä sanojalla: jos jokin tuntuu loukkaavan, eikö silloin kannattaisi tulla kysymään mitä tarkoitin? Jos joku tuntuu paskanjauhannalta, eikö kannattaisi kysyä, mistä on kyse?
Puolueen kanssa kipuilin pitkään, sillä minusta tuntui että en vaan jaksa koko paskaa. Olen sitä mieltä, että olen saanut syytöksiä turhaan. Olen hankala, tiedän, mutta turhaa paskanjauhantaa on jumalattomasti, kun ihmiset eivät ole voineet tulla sanomaan asioita suoraan. Niiden setvimiseen olen sitten kuluttanut energiaani sen verran kun olen terveydentilaltani jaksanut. Tässä vaiheessa sanon kuitenkin ison kiitoksen muutamalle ihmiselle; en mainitse teitä nimeltä, mutta kerroitte minulle niistä "tulipaloista" joita jouduitte sammuttelemaan. Tiedän, että niitä tulee jatkossakin. Mutta toivon silti, että silloin kun niitä tulee, niitä ei sammutella heittelemällä jauhetta minne sattuu, vaan tulen alkulähteille: pyytäkää minulta selitys jos toimeni kummastuttavat tai arveluttavat. Motiivit ovat joskus piilossa, mutta koskaan en ole puolueelle pahaa tahtonut, vaan antanut aina kaiken minkä olen pystynyt.

Ystäväni. Te olette mitä olette; toiset läheisempiä kuin toiset. Muutamat puukottavat selkään toistuvasti, muutamat ovat ottaneet opikseen.. Ja muutama on äärimmäisen läheinen ja tärkeä. Erityisesti sinä, joka tänään soitit minulle.. Puhuimme paska-asioita ja uudelleenkouluttamisesta. En tiedä, luetko tätä koskaan, mutta tiedätkö, olet ainoa ihminen joka soittaa tai tulee käymään ilman että haluaa minulta mitään. Ihan vain jutellakseen ja höpötelläkseen ihan vain koska ihmisten joskus tulee jutella niitä näitä. Koskaan en tiedä mistä tulemme puhumaan kun soitat, tai kun tulet käymään; se on virkistävää. Anteeksi että se olet sinä joka "aina" soittaa, mutta se taitaa olla kiinni elämämme aikatauluista, teet kolmivuorotyötä, joten.. Mutta oikeasti, kiitos. En usko että oikeasti tiedät miten suurta osaa järjissäpysymisessäni näyttelet.

Isäni on kadoksissa. En tiedä missä hän on. En ole varma, haluanko edes varmuutta asiaan.. Pitkään suljin silmäni ja ajattelin että on missä on, kyllä hän sitten ottaa yhteyttä taas haukkuakseen kun on valmis.
Tein kuitenkin viikonloppuna matkan paikkakunnalle jossa asuin taaperovuosinani. Tapasin isäni hyvän ystävän ja hänen työkaverinsa. Se sävy, millä he kertoivat muistojaan isästäni, sai minut muistamaan niitä hyviä hetkiä, ja ymmärsin, että alan olla katkeroitunut ja väsynyt siihen, että kannan vastuuta ja huolta aikuisesta ihmisestä. Eikä se ole mitään, mitä olisin valinnut. Se vaan on jotain, mitä on. En koskaan saanut häneltä sitä huolenpitoa, mitä olisin oikeasti tarvinnut. Miksi minä en osaa sitten olla huolehtimatta hänestä..?

Isoäitini. Toisen omaishoitaja olin, ja lopulta saatoin hänet haudan lepoon. Toisen raahasin Tuusulasta lähemmäs itseäni, jotta voin huolehtia hänestä täällä. Kävimme tänään kahvilla ja kaupalla, ja hän kiirehti kovasti ostoksilla. Kerroin hänelle ettei ole kiire, että voimme rauhassa etsiä hänelle mieluisimman shampoon ja hajuveden. Etsimme, ja hän, muistihäiriöinen isoäitini, oli tyytyväinen ja rentoutunut kun menimme kotiinsa. Minun pitäisi enemmän antaa hänelle aikaani, sillä tiedän, ettei yhteistä aikaa enää ole jäljellä paljoa. Minun pitäisi mennä ja olla hänen kanssaan. Ja kunhan saan terveyteni kuntoon, menenkin. Kävelen sinne päivällä, teen lumityöt ja istun kahville. Kunhan vain voin olla varma, ettei minussa ole mitään mikä vaarantaisi hänen terveytensä. Hänkin kun toipuu keuhkokuumeesta yms..

On eräs ystävä, jota haluan kiittää upeistä juttuhetkistä. Nainen, joka tuskailee eron ja uuden suhteen välimaastossa. Hänkään ei varmasti tiedä, miten virkistävää seuraa minulle on. Minua harmittaa, että oma teveyteni on pettänyt minut niin pahasti, etten kykene lähtemään salille seuraksi rehkimään kuten haluaisin. Enkä pääse täältä kahvittelemaankaan kahden kesken kuten haluaisin, koska autoni hajosi. Pitänee opetella bussilla liikkuminen, kunhan vain saisi aikaiseksi.

Linux. Debian. Sitä minä kaipaan, mutta se, että saisin edes oman koneeni käyntiin, vaatisi uskomattoman määrän keskittymiskykyä, enkä usko että saan ihan heti itseäni kasaan senkään suhteen..

Ja sitten on hän, jonka lasken parhaaksi ystäväkseni. Pörrö. Ilman häntä en olisi tässä, tietenkään. Kun putket jäätyvät, rahatilanne kaatuu päälle, ja yksinäisyys tuntuu tukahduttavalta, tiedän, että siinä on ihminen, johon voin luottaa. Tiedän, että hän tietää, miltä tuntuu repiä puukkoja selästään. Tiedän, että hän tietää hyvin pitkälle sen, millaisessa suossa yritän tarpoa. Tiedän, että hän näkee virheeni, ja yrittää osoittaa missä kohtaa menen metsään. Usein olen liian jääräpäinen kuunnellakseni, ja ystävyydessämme ehkä vielä liian usein molemmat pääsemme sanomaan "mitäs minä sanoin". Ehkä joskus opimme kuuntelemaan toisiamme enemmän ja paremmin. Toistaiseksi tappelemme vielä jonkun verran ja sitten sovimme. Tärkeintä on, että hän on siinä. Eikä maailmassa ole mitään, mitä en hänen vuokseen tekisi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteisten kokemusten ja yhteisten ihmisten vuoksi yhteen hyvin tiukasti. Se voi olla tukahduttavaa, tai ehkä vähintään hämmentävää ihmisille, jotka eivät ymmärrä, mitä kaikkea olemme käyneet läpi. Ystävyytemme alkoi toki parisuhteena, mutta kokonaisuudessaan lähes 10 vuotta kestänyt tuttavuus on sellaista, mihin mahtuu niin mielettömän paljon. On romahduksia, on huippuhetkiä. On työkuvioita, ihmissuhteita, kuolemaa ja syntymää. On kaikkea mahdollista. Ja tulee olemaan. Siinä on ihminen, jonka toivon tuntevani niin kauan, kun elämämme kestää.


Mutta sitten on vielä se yksi.
Se mahdollisesti tärkein, se, joka todennäköisesti haluaa olla vierelläni, mutta jonka arvoinen en missään nimessä ole.. Ei kulu päivääkään, ettenkö vihaisi itseäni sen takia, miten olen elämäni elänyt. Ei kulu päivääkään, etten vihaisi sitä, että tuhoan hänen elämäänsä olemalla tässä hänen rinnallaan. Hänen olisi pitänyt saada terve, järkevä nainen, joka on sydämellinen ja rakastettava. Sellainen, joka tulee ihmisten kanssa toimeen. Sellainen kaunis ihminen, jota ystävät jumaloivat. Sellainen, joka on toimelias ja antaa kaikkensa parisuhteelle ja elämälle.

Mokoma - Mutta minulta puuttuisi rakkaus

lyhty sammunut pääni päällä

ei yksikään ajatus elä

kipu esittäytyy ystävänä

on aina vain lähempänä

vaalin sitä rakkaudella

sillä ei ole minulla toista

huokaan hiljaa

heitän kukan vastaan

päivät seuraavat toinen toistaan

ja minä odotan

jotain tapahtuvan

ja minä odotan

jonkun saapuvan

onko jossain minulle koti

johon joku minua kaipaa

muistelen aikaa jolloin vielä

nauroin ja tunsin vihaa

nyt olen kehys vailla kangasta

luuta ja heikkoa lihaa

ja minä odotan

jotain tapahtuvan

ja minä odotan

jonkun saapuvan

onko jossain minulle koti

johon joku minua kaipaa

ryntääkö joku syliin

jos olen ollut poissa pitkän aikaa

itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois

huomaako edes kukaan

onko haudallani kynttilöitä

kukkia saanko mukaan

nyt olen kehys vailla kangasta

luuta ja heikkoa lihaa

onko jossain minulle koti

johon joku minua kaipaa

ryntääkö joku syliin

jos olen ollut poissa pitkän aikaa

itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois

huomaako edes kukaan

onko haudallani kynttilöitä

kukkia saanko mukaan

Sen sijaan hän sai minut. Loppuunpalaneen ihmisen. Sekä henkisesti että fyysisesti.
En tiedä, korjautuuko mikään minussa enää koskaan. En tiedä, odottaako minua tämän vuoden lopussa mahdollinen uudelleenkoulutus vai sairaseläke. Tiedän vain, että joudun käymään jutustelemassa mukavia valkotakkisille, ja mahdollisesti aloitan lääkityksen ensi kuussa, josko itseinhoni siitä vaikka vähenisi. Lääkkeitä lääkkeiden päälle, kätevää?
Minä olin joskus jotain, mitä halusin. Annoin kaikkeni ihmisille, jotka tarvitsivat. Kun tajusin rueta suojautumaan, olin jo heittänyt itsestäni liikaa menemään. En tiedä, onko minun mahdollista saada itseäni kasaan enää. En tiedä, kykenenkö rakastamaan ilman että ajattelen, että Peikko lähtee vielä. En tiedä, kykenenkö käymään hänen kanssaan missään, ilman että ajattelen, että hänen vierelleen kuuluisi joku huoliteltu, kaunis industrial-henkinen nainen eikä muumimamma joka ei muista katsoa peiliin kuin kolme kertaa viikossa.. En tiedä, kykenenkö repimään itsestäni niin paljon, että rakentaisin tätä kotia, panostaisin tähän taloon, kun neljä päivää seitsemästä olen varma, että hän löytää jonkun monin tavoin paremman ja lähtee viereltäni, ja minä jään taas kerran tyhjän päälle.
Ja nyt sitten on hyvä kysyä että emmekö ole naimisissa, onko meillä avioehtoa jne.. Ei ole ehtoa, olemme naimisissa. Mutta koskaan en tulisi viemään pennin kunaa erossa. Kun katsotaan aikaisempia eroja, olen antanut eksieni pitää lähes tulkoon kaiken mitä ovat halunneet. Niin minä antaisin nytkin.. Minä rakentaisin vaikka kaiken tyhjästä jos tarve tulisi. Tai sitten jättäisin rakentamatta. Mutta mitään en veisi pois, mitä ei mukanani ovesta heitettäisi.
Kuinka paljon rakkautta laimentaa se, että toinen koko ajan jarruttaa ja epäröi? Kuinka paljon voi sabotoida omaa suhdettaan sillä että jatkuvasti uskoo että ei tämä tule kestämään koska toinen ansaitsee parempaa? Tuleeko koskaan hetkeä, että uskon, että olen ansainnut tuon ihmisen rinnalleni?

Totuuden nimissä on myönnettävä, että Peikossa on huonoja puolia vaikka kuinka. Hän on liian harkitsevainen, unohtelevainen ja ihan suorastaan laiskakin toisinaan. Tai ehkä vain liian mukavuuden haluinen.. Mutta silti. Silti.
Minä olen tuhonnut tahattomasti hänen ystävyyssuhteitaan. Olen saanut hänet eristettyä ihmisistä omalla käytökselläni. Olen saanut katkeruuteni tarttumaan häneen.. Vaikkakin hän on sitä mieltä, että olen vain avannut hänen silmänsä näkemään tietyissä ihmisissä tiettyjä asioita....

Mutta silti. Kun katson häntä nukkumassa, minä rakastan. Rakastan niin että halkean. Vihaan itseäni niin että tekisi mieleni lähteä. Jättää kaikki. Uskoa että hän toipuu, että hän löytää sitten sen oikean, rakastavan vaimon. Sellaisen, joka tekee kaiken sen, mitä minä haluaisin tehdä, mutta en kykene. Fyysisesti voisin ehkä jossain määrin hyväksyä sen, että olen rajoittunut.. Mutta henkinen rajoittuneisuuteni on yksinkertaisesti sellaista, että en pääse siitä yli. Tiedän, että minun pitäisi. Mutta en voi. En vaan pysty..

Ehkä myönnän, että se "elämäni suuri rakkaus", X, on vaikuttanut minuun musertavasti. En kykene selittämään itselleni miksi toimin kuten toimin. Miksi en tehnyt mitään oikein. Ja sitä ajatellen pelkään kai vieläkin tehdä yhtään mitään. Lisäksi jokainen mennyt ihmissuhde, parisuhde ja ystävyyssuhde, on syönyt minusta palasia. Minä en tiedä, miten eheytyisin? Minä en tiedä, ihan oikeasti, miten minun tulee toimia, että tulen ehjäksi?

Mokoma - Lunnaat

Tulit kenties toisesta ajasta
Jostain kaukaa vieraasta paikasta
Et esitellyt itseäsi
Silti asetuit taloksi
Suljit verhot ja piilouduit visusti

Otit minut syliin
Puristit ja teit sen selväksi
Otit minut syliin
Että vierelläni hetken kulkisit

Vaadit lunnaiksi kaikkea kaunista
Auringon nousuja, linnunlaulua
Riistit minulta kohokohdat
Ja sulloit ne säkkiisi
Kun vihdoin lähdit
Et sanonut hyvästi

Otit minut syliin
Puristit ja teit sen selväksi
Otit minut syliin
Että vierelläni hetken kulkisit
Otit minut syliin
Kuristit ja sitten hellitit
Otit minut syliin

Otit minut syliin
Puristit ja teit sen selväksi
Otit minut syliin
Että vierelläni hetken kulkisit
Otit minut syliin
Minut syliin