Poika

Pari kirjoitusta taaksepäin päätin, etten tilannetta sen kummemmin avaa julkisesti, vaan jokainen jonka tarvitsee tilanteesta jotain tietää, voi tulla ihan itse kysymään.
Nyt siskoni toimien takia päädyin kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun; Poika on muuttanut pois ja siskoni päätti poistaa meidän koko poppoon facebookista. Tilanne ehkä vaatii kuitenkin siis avaamista, ne huhut siipien katkaisemista ennenkuin lähtevät laukalle..

Poika päätti silloin taannoin karata meiltä, ja valitti sitten koti-ikäväänsä. Hain karkaamisen jälkeen Pojan kriisipäivystyksestä kotiin. Oma suunnitelmani oli, minkä hänellekin kerroin, että jatketaan sitä tietä mitä ollaan kuljettu, kevääseen asti ja katsotaan sitten siinä kohtaa että mikä on tilanne. Käydään terapiassa. Että pidennetään kotonakäyntejä yövierailuiksi ja katsotaan että ne lähtevät menemään hyvin, mutta että koulu täytyy sujua. Jos sitten kesällä vaikka kesälomaa siellä vanhempien luona.
Meille kuitenkin annettiin ohjeeksi että Poikaa ei saa pakottaa kouluun, koska siellä saattaa olla kiusaamista meneillään. Opettaja ja oppilaat vakuuttelivat että ei ole, Poikakin sanoi aluksi että ei ole, mutta muutti kertomustaan sitten huomatessaan että siitä oli se hyöty, ettei häntä kouluun pakoteta.

Hän oli koulusta pois 2 viikkoa ja tiukassa valvonnassa, 24/7, kohonneen itsemurhariskin vuoksi. Vahdimme siis aikuisten voimin poikaa, mutta kielsin mm. pleikkarin pelaamisen ja kännykkäpelaamisen koska hän kieltäytyi tekemästä läksyjä joita opettaja antoi. Lukeminen ja omat lelut saivat riittää virikkeeksi, mikä hänen mielestään tietysti oli tylsää. Puhelinta sai käyttää muuhun paitsi pelaamiseen ja pornon katseluun.

Sitten Poika pääsi osastojaksolle, omasta tahdostaan. Ja kotilomalle viikonloppuna, jolloin osasto käski hänet pakottaa kouluun perjantaina. Veimme, ja kyyti oli valmiina päivän päätyttyä poiskin, mutta hän oli karannut ilman päällysvaatteita pikkupakkaseen ja ilmoittanut opettajalle lähtevänsä käymään vessassa eikä enää palannut koululle vaan lähti menemään.
Taas rattaat pyörimään, poika löytyi tuntikausien päästä tien laidasta kylmissään apua huutelemassa. Menin kriisipäivystykseen ja hain pojan meille, omasta tahdostaan. Lähdin käymään kaupassa, koska poika pyysi omenamehua ja viinirypäleitä. Sillä aikaa tilanne oli kärjistynyt, hän uhkaili sitten miehiä että vetää heitä turpaan, lyö, hakkaa ja vahingoittaa muillakin tavoilla.
Sanoin että en pysty jäämään tänne pojan kanssa Peikon lähtiessä töihin, vaan soitin sähikäisen paikalle ja kävimme viemässä pojan osastolle viikonlopun viettoon.
Sen jälkeen poika ei halunnut minua enää nähdä, enkä siis ole useisiin viikkoihin häntä nähnyt.

Hän ilmoitti osastolla että tappaa itsensä jos joutuu kanssani juttelemaan. Hän ilmoitti että hänelle on juotettu meillä viinaa. (On saanut alkoholitonta olutta, inkivääriolutta, alkoholitonta viiniä ja alkoholitonta kuoharia kyllä maistaa.) Kertoi että hänellä on meillä piilopullo viiniä mistä hän naukkailee vessassa käydessään. Ja että meillä harrastetaan seksiä joka yö niin kovaan ääneen ettei hän saa nukuttua. (Oma unirytminihän oli että nukkumaan klo 21, herätys 04. Kipuni, edelleen, estävät kovin virkeän seksielämän.) Lisäksi hän pelkää jatkuvasti että toinen miehistä kilahtaa päästään ja ampuu meidät. (Miehet eivät koskaan riitele, minä olen se joka täällä riitelee jos joku.) Ja että hänen mielestään olemme pettäneet Peikon ottamalla tähän toisenkin miehen.

Muitakin valheita ilmeisesti on tullut. Hän ei kuitenkaan kokenut meillä olevansa enää turvassa. Myönsi osan valheista kuitenkin äidilleen valheiksi. Kieltäytyi sosiaalitoimelle, osastohenkilökunnalle, vanhemmilleen ja lääkäreille kertomasta että miksi ei halua puhua kanssamme.

Koska 12-vuotiasta kuunnellaan, (ei jää kuunteluksi vaan tosiaan 12-vuotias saa nykyään ihan itse päättää tapaako huoltajaansa ja missä asuu.. meneekö kouluun yms.) niin tosiaan pojan siirtoa muualle alettiin miettiä. Suosittelin massiivisten psyykkisten ongelmien sekä sisarusten turvaamisen, sekä biologisen äitinsä jaksamisen turvaamisen vuoksi sijoitusta lastensuojelulaitokseen josta sitten kävisi niillä kotilomilla hallitusti, enkä katsonut että siirto samantien paikkaan jossa on vuosia sitten jo ongelmia ilmennyt ja uudet ongelmat päälle... Kouvolassa asuessaan poika sai dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, joka hänen äitinsä mielestä oli väärä. Äitinsä ilmoitti että pakko olla asperger, sillä sitä on epäilty jo vuosia ja vahvisteltu jollain fyysisillä testeillä, ja että hoitohenkilökunta on väärässä, dissosiatiiviseen persoonallisuushäiriöön ei ole viitteitä. Lääkäri selitti sitten minun kuulteni Pojan äidille että aspergeria ei voi olla, koska blaablaa. Joten käsittääkseni dissosiatiivinen häiriö on se, mikä hoidettavaksi nyt sitten jää.

Poika muutti takaisin biologisille vanhemmilleen eilen. Keskustelimme sisareni kanssa tilanteesta, ja sanoin mitä olen sanonut aiemminkin: Poika valehtelee, ja olisi tärkeintä saada hänelle ymmärrys että näin vakavista asioista ei voi valehdella. Että valehtelu on oikeasti väärin, viis motiiveista. Ja että syy-seuraus-suhde olisi tärkeää saada ymmärretyksi.
Mutta hänet nyt palkittiin valehtelusta, sillä hän pääsi kotiin, meitä ei tarvinnut enää kohdata ja setviä niitä valheita joiden seurauksia me sitten kannamme niskoissamme. Puhelimet ja pleikkarit on näppien ulottivilla täysin vapaasti ja yhtään ainoaa seuraamusta ei negatiivisessa mielessä asiasta seurannut, jos ei lasketa sitä että poika ei meille enää ole tervetullut. Minä suojelen nyt omaa perhettäni, tänne ei lisää valheita tarvitse tulla keksimään lastensuojelulle kerrottavaksi.
Poikahan päätti tosiaan että me emme voi mennä jouluna, kuten oli suunniteltu, heille käymään. Hänhän tappaa itsensä jos joutuu minun kanssani tekemisiin. Eli minusta kun siinä asiassa ei pitäisi lapselta kysyä, vaan lapsen olisi asiat aina kohdattava, selvitettävä..
Äitinsä kuitenkin ilmeisesti uskoo jossain määrin pojan puheita, koska ei ole antanut enää näiden episodien aikana muiden pojan sisarusten käydä meillä kylässä. Vanhin sai tulla kun oli Mummonsa seurana. Muutoin on kieltänyt vierailut. Kun kysyin miksi, hän vastasi että "en muista".
Kerroin että se antaa meille kuvan että kun poika selvisi seuraamuksetta, sisarukset eivät saa tulla käymään, niin kertoohan se meille mitä siellä perheessä todellisuudessa sitten ajatellaan.

Hän sitten kirjoitti fb-päivityksen että poika on kotona ja saa nyt viimein apua jota tarvitsee. Päivitys loukkasi minua, ja se loukkasi Peikkoa. Se loukkasi myös Pörröä; täällä on tehty Pojan eteen melko uskomattomia järjestelyjä.. Jotta häntä on saatu kuskattua arviointijaksolla useita kuukausia viikottain, on mm. työvuoroja muutettu, asiakkaiden siivousaikoja siirrelty ja omia menoja uudelleenjärjestelty viime keväästä tähän syksyyn. Jokainen on tehnyt kaikkensa, että saimme sen dissosiatiivisen persoonallisuushäiriön diagnoosin, pääsimme jonoon terapiaan yms. Ja tuo sisareni päivitys vesitti kaiken, että täällä ei ole mitään apua annettu.
Kommentoin päivitykseen että ihan niin ei mielestäni asia ole, ja Peikko ja Pörrökin kertoivat omaa kantaansa asiaan. Siskoni väitti minun kommentoineen vittumaisesti ja että hän ei jaksa asiasta jauhaa. Ilmoitin että olkoon tilanne näin, peikkokin ilmoitti että olkoon näin.
Pari tuntia myöhemmin siskoltani tuli viesti että hän on poistanut meidän porukan facebookista koska ei jaksa asiaa setviä siellä.

No mutta. Kun siskollani tai hänen lapsillaan on ollut leikkauksia, terveydellisiä ongelmia jne, olen aina saanut niistä tiedon facebookin kautta. Pörrön kummipoika, siskoni nuorin poika, on sellainen jolla on fyysisiä terveydellisiä ongelmia ollut paljonkin. Pörrö mietti samaa kuin minä: "Nythän mie en näe facest ollenkaan niiden kuulumisia. Ku sieltähän mie oon saanut tähänki mennes ne tietää vaikka oon pyytäny soittaa tai laittaa viestiä et miten on menny esim. leikkaukset ja sit on facest saanu kuitenkin lukee niinku kaikki muutkin.. Kuiteen aina ressannu ja nukkunu huonost ku ollut jotain yllättävää tai leikkauksia. Et kylhän se toi vaikuttaa siihenki tuo siskos tempaus. Ja mie oon kuiteen yrittäny tehä parhaani täs kummisetän roolis vaikka aika kaukana asunkin."
Ehdotin hänelle että kertoo tämän siskolleni ääneen, josko siskolle vaikka tulisi järkeä päähän.
"No sille on kyl ihan turha mitään sanoa, Se nyt kokee tuonki vaan jonain hyökkäyksenä."

Valitettavasti Sisareni ei tosiaan näe oman toimintansa vaikutuksia muihin. Kun pyysin häntä avaamaan asian suhteen silmänsä, hän ilmoitti ettei facebook ole koko elämä ja että minun on turha Pojan kautta turha kostaa yhtään mitään ja että sillä ei ole mitään väliä mitä ulkopuoliset ajattelevat.
Kysyin että mitä tässä ollaan kostamassa, mutta hän ei vastannut enää.

Ikävää, että hän ei tosiaan näe oman toimintansa vaikutuksia, ei lastensa elämään, mutta ei myöskään oman ydinperheensä ulkopuolisten elämään. Vaikka hänen mukaansa ulkopuolisten mielipiteillä ei ole väliä, niin kun asun itse täällä 180km päässä heistä, niin minä koen että sillä on väliä, mitä esim. asiakkaat joiden luona työskentelen, kuulevat ja näkevät asiasta. Se, että en pojan ongelmista kertonut juurikaan hänen täällä ollessaan, ei vie sitä faktaa pois että juorut kulkevat, ja en tällä hetkellä kykene edes hahmottamaan että kenelle kaikille poika on puhunut valheitaan. Rajottuvatko ne hoitohenkilökuntaan vai onko kenties puhunut kavereilleenkin? Uskovatko kaverien vanhemmat sellaisia asioita meistä? Tietääkö kukaan heistä että pojalla on psykiatrian hoitosuhde ollut koko ajan? Tietävätkö he, että meillä elettiin normaalia arkea eikä pidetty orgioita joissa lapselle juotetaan viinaa? En kertonut edes koskaan, miksi poika meille siirtyi. Lähimmät tietävät, kauemmaisille kerrottiin vain että hänellä oli sisarustensa kanssa ongelmia. En tiedä ajatteliko kukaan loppuun asti, että jos kuusilapsisesta perheestä otetaan yksi ja siirretään muualle vanhempien päätöksellä (lastensuojelun asiakkuutta ei ollut missään vaiheessa) niin tilanne on vähän jotain muuta kuin pientä riitaa..  Siellä kotioloissa on ollut ongelmia joiden takia mm. toinen vanhemmista on käynyt läpi raskaan oikeusprosessin pojan kertomien valheiden seurauksena. Silti, SILTI sen valehtelun annettiin taas kerran mennä seuraamuksetta läpi.

Asiasta en halua keskustelua, ellei se liity lastensuojelun / lastenpsykiatrian puolen yleisiin käytäntöihin ja ongelmakohtiin. Sisareni perhe-elämää en ole halunnut aiemmin avata, en hänen kolarinsa enkä muiden asioiden tiimoilta, olen sitä mieltä että halukkaat voivat häneltä itseltään kysyä. Näin ollen en halua sitä vieläkään tämän enempää käsitellä. Lähellä olleet tietävät kyllä tilanteista. En myöskään tule tämän enempää ruotimaan Pojan tilannetta. Jos joku kokee että haluaa tietää enemmän oirehdinnasta, suosittelen vierailemaan osoitteessa Disso.fi. Sivut ovat olleet auki vasta vähän aikaa, mutta ovat mielestäni erittäin hyödylliset ja kattavat.