Tammikuu on vegaanihaasteen aikaa. Huomasin jo syksyllä facebookissa mainostettavan tapahtumaa, ja klikkasin kiinnostuneeni. Nyt sitten varmistin muutamia päiviä sitten että otan osaa. Täyttä vegaania minusta ei tule tämänkään ansiosta, ja toisaalta, kasvissyöjäksi olisi suhteellisen helppo ryhtyä.. Mutta ne maitotuotteet ja munat, niiden kanssa tässä vielä ongelmissa ollaan! Ainakin mies manasi jo kahvimaidon kanssa että tuo lidlin makeuttamaton soya ei sovi hänen hienostuneille nystyröillensä, seuraavaksi siis jotain muuta.
Eilen kävin kaupassa ja olin siellä suorastaan hukassa. Löysin linssejä, mutta en tiennyt pitääkö niitä ostaa kuivattuna vai säilöttynä, ja vegaanituutoriani ajattelin asialla riivata vasta myöhemmin, joten ostin molempia. Kai tässä kerkeää kuukaudessa kokeilla molempia. Soijajugurtit ja vanukkaat ovat entuudestaan tuttuja, ja kasviksia käytetään meillä paljon, joskaan ei tarpeeksi. Eli sinällään kasvisruoka ei ole tosiaan uusi juttu, mutta vegaaninen ruoka sitten onkin. Joskus tein jollekin vegaanibändille jotain sapuskaa, muttamutta.. Siitä on vuosia.
Poitsu lähti kouluun ensimmäistä kertaa meiltä, ihan hyvillä mielin. Kuskasin sen tuolla jääkaapilla jota autoksikin on tituleerattu. Sisätilalämmitin olisi poikaa, mutta unohdin selvittää että löytyykö töpselille paikka. Jos ei, niin enemmän vain vaatetta niskaan.
Uuden vuoden lupauksia pitäisi tehdä. Minä en osaa oikein tehdä, tai pukea sanoiksi ainakaan. Yritän toki sitä ja tätä ja tuota, mutta yritetty on aina. Ehkä oman kropan haasteet ovat saaneet luopumaan lupauksista; niillä mennään mitä kyetään. On turha luvata lisäävänsä liikuntaa, kun nyt jo liikutaan se mitä pystytään. Paljoa se ei ole, mutta jotain. On turha luvata syövänsä säännöllisemmin, sillä niillä mennään mitä kyetään. Syödään kun pystytään. Sen olen luvannut toki jossain määrin että säännöllisesti sitä ruokaa tehdään, kun kerran poitsu nyt meillä asuu. Ongelmana on sitten se, että kun itse pitäisi sitä ruokaa suuhun laittaa, niin.. Huokaus. Parempi olla lupaamatta.
En lupaa myöskään kohdella läheisiäni paremmin. Minua on kohdeltu aika paskasti viime vuosina, joten en näe oikeastaan syytä miksi omaa käytöstäni muuttaisin. Jos jotain, niin vielä itsekkäämpään suuntaan.
Ah! Itseasiassa teinkin jonkunasteisien lupauksen; päätin tuossa taannoin erään tamperelaisystävättäreni vieraillessa joulun alla, että en aio kuunnella enää kritiikkiä elämästäni. En aio toki työntää päätäni pensaaseen, mutta se, kenen kanssa vietän aikaa, määrittää kuitenkin aika pitkälti sen ajan, miten se kuluu. Eli vietän tästä eteenpäin enemmän aikaa niiden seurassa joiden kanssa viihdyn, ja joiden kanssa on mukavaa, ja vähemmän niiden henkilöiden kanssa jotka toistuvasti saavat minut tuntemaan oloni alempiarvoiseksi, kyseenalaistavat mielenterveyteni, kykyni toimia sijaisvanhempana, musiikkimakuni ja käytökseni. Heille perseilen tulevaisuudessakin, ja tulen järkyttämään varmasti käytökselläni. Erona on kuitenkin se, etten enää jaksa selittää itsestäänselviä asioita ennenkuin pakon edessä.
Mutta nyt sitten sen vegaanihaasteen kimppuun. Tämän päivän menussa oli joku tomaatti-cashew-pasta..
Vegaanihaasteeseen osallistuva saa siis uutiskirjeen päivittäin. Ja halutessaan siis oman tutorin. Joka viikolle tulee ostoslista ja siihen pohjautuvat reseptit kolahtavat mailiin päivittäin. Jälkiruokineen. Eli valmiiksi mietitty konsepti ilmaiseksi, kyllä kiitos. Suosittelen.
Jos joku lukijoista muuten osallistuu myös, kuulisin mielelläni kokemuksia...
Niinjuu. Ja tammikuu on toki myös sokerivieroituksen aikaa. Eli lisättyä sokeria ei nautita (no, ei kyllä nautita yleensäkään.....) eikä karkkia, leivonnaisia jne juurikaan. Kumpi lienee käy vaikeammaksi, vegaanius vai sokerittomuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti