Haja-ajatuksia

Jos julkisivurempan aikana jotain on tapahtunut, niin todellakin sitä henkistä siistiytymistä. Blogi ei mene niin syvälle mitä Tearcandy's life meni, ja toisaalta, sinne ei ole tullut kirjoiteltua. Kipuilu on suureksi osaksi kätketty sisään, ei suinkaan lopetettu. Ehkä jonkinlaisen suojamuurin olen kehitellyt ympärilleni, olen ollut väsynyt. En ole jaksanut blogata kun kaikki ovat olleet kimpussani, minua on revitty ja riepoteltu ja syyllistetty ja väärinkäsitetty. Ja olen sitten ollut tosiaan väsynyt, välillä vain istunut ja maannut sängyssä ja sohvalla vuorotellen, ja ihmetellyt että olenko minä todella näin paska ihminen.. Ja aina kun koen olevani jossain oikeassa, tulee jotain, joka tiputtaa ja kovaa. Ja sitten saan taas ihmetellä ja pohtia että kuka minä oikeasti olen, mitä minä ajattelen, mitä minä olen tekemässä.

Taannoin kävin tuossa Pilkanmaan Salessa. Pennut heittelivät roskia maahan, enkä jaksanut kivahtaa heille. Noukin roskat ylös ja vein sitten siihen oven vierellä olevaan roskikseen. Pennut huusivat sitten että "vitun köyhä, ei niistä saa panttia". Tätä oli edeltänyt tilanne, että olin kaupassa, tietenkin. Edelläni oli lapsi, jolla oli pari makeista, ja sitten kassa kertoi summan. Lapsi antoi rahat. 20 senttiä puuttui. Molemmat tuijottivat minua sitten kysyvästi. Kohautin olkiani välinpitämättömästi. Olisin voinut ostaa hyvän mielen auttamalla 20 sentillä, varsinkin kun olen lukenut nyt sosiaalisesta mediasta, miten sellaisesta hyvä mieli kuuluu tulla. Olen kuitenkin sitä mieltä että lasten on hyvä oppia matematiikkaa ja nykyisessä taloustilanteessa oppia että jos ei rahaa ole, makeisia ei osteta. Että oikeasti lasketaan mihin on varaa ja mihin ei. Ja toisekseen, alan uskoa että lapset ovat kyllä älykkäitä, ja tuo rahastus alkaa olla systemaattista. Ollaan ja käytetään hyväkseen sitä aikuisten auttamistahtoa ja sääliä. Joten tosiaan, jätin auttamatta. Eli : Vitun köyhä. Ei niistä saa panttia.

 Olen toisaalta halunnut ehkä vähän suojatakin läheisiäni. Olla blogaamatta kipeistä aiheista, koska minä en ole enää vain minä. Toisaalta, Minä ja peikko emme ole vain me. Meillä on toki koiria ja kissoja, mutta perhe on vähän laajempi käsite, siihen kuuluu sisaruksiamme ja vanhempiamme. Ja heitä pitäisi suojata vähintäänkin. Mutta ellei heitä, niin siskoni lapsia. He ovat sitä sukupolvea jotka tulevat elämään netin keskellä ja törmäämään kaikkeen. Niihin trolleihin ja vittupäihin siinä missä kaikkeen siihenkin mitä kirjoitan, ennenpitkää. Toki he näkevät kaiken kirjoittamani erilaisin silmin koska tuntevat minut, ja erilaisin silmin, koska eivät tiedä kaikkea tapahtunutta kaiken takana.. Mutta se on silti rajoittanut kovasti.





Olen silti harkinnut että laittaisin blogini, sen toisenkin, kuitenkin julkiseksi. Siellä on paljon enemmän sitä syvälle luotaavaa tekstiä. Ei niinkään siksi, että jotakuta kiinnostaisi lukea minusta, vaan siksi, että joku saattaisi löytää sieltä jotain, mihin samaistua, jotain, mistä saada apua. Kirjoittaminen selvittää paitsi omaa päätäni, ehkä joskus jonkun muunkin päätä..? En tiedä. Ehkä niin, ehkä ei. Mietin vielä.

Facebook ja twitterit, tekstiviestit ja kaikki muu lyhytsanainen viestintä verottaa bloggaamista. On helppo kirjoittaa fb:hen että nyt vituttaa, kun että kirjoittaa blogiinsa että ottaa päähän asiat x ja y. Koska blogissa ei kukaan auta, ei kukaan kysy että mikä on. Blogatessa pitää olla itsensä kanssa ja käydä keskustelut päässään ja kirjoittaa auki yleisölle niin, ettei tulkinnanvaraa hirveästi jää. Niin, että voi herättää keskustelua niissä, jotka vielä blogauksia jaksavat lukea. Itseasiassa en tiedä, jaksaako kukaan enää. Olenko minä kuitenkin joku muinaisjäänne...? En tiedä tosiaan..

Mutta nyt töihin. Tämän päivän myötä päätin että pyrin kirjoittamaan joka viikko jotain. Jos en elämästäni, niin ajatuksistani, kokemuksistani, töistä, kirjoista.. Mistä vain. Ei voi olla niin vaikeaa antaa itsestään jotain ulkopuolelle. Sitäpaitsi, facebookista näkee statuspäivityksensä. Omat sivunikin kun ovat julkisia. Ehkä siis voin luntata miten kaaottiselta viikkoni näyttää.. Jos .. vaikka.. Katsotaan!