Onnellisuus

Ystävättäreni kysyi minulta tänään, että mistä minä olen onnellinen tänään.
Vastasin että Peikosta, Pörröstä, Eläimistäni, Ystävistäni ja siitä että olen Hengissä.

Vastaus oli: Kuka helvetti jaksaa aina olla onnellinen siitä että on jonkun kanssa tai jotain vastaavaa?

Minä. Minä jaksan. Ja moni muukin, jos vaan lopettaisi sen purnaamisen ja hetkeksi pysähtyisi ajattelemaan. Minä olen onnellinen näistä asioista, koska ne ovat osa arkeani. Se, olenko minä tyytyväinen tiettyjen asioiden tolaan, on sitten eri asia. En ole tyytyväinen arkeen, siihen ettei se suju. En ole tyytyväinen siihen ja tähän ja tuohon, olen melko tyytymätön. Poliittisesti toivon muutoksia aika reilulla kädellä. Mutta se, että olen tyytymätön, ei tarkoita, ettenkö olisi onnellinen.
Olen myös kiitollinen. Olen kiitollinen monista asioista, kuten siitä, että että asiat eivät ole huonommin. Siitä, että äiti on puhelinsoiton päässä. Siitä että on olemassa tämä asia nimeltä elämä. Kiitollisuus ja onnellisuus kulkevat monesti käsi kädessä, mutta kumpikaan ei ole toisen edellytys.

Ja sitten se, mikä sekoitetaan ehkä eniten onnellisuuteen; ilahtuminen. Minä ilahdun siitä että näen ensilumen. Siitä että näen ensimmäisen leskenlehden. Saan joulukortin. Siitä että kynttilä palaa kauniisti. Ja ilahtumiset johtavat onnellisuuteen, mutta eivät ole onnellisuus yksinomaan.

Onnellisuus on mielestäni kokonaisvaltainen tila, sellainen, että se on taustalla. Mutta ei kiukku, viha, turhautuminen ja tyytymättömyys vie mitenkään pois perusonnellisuutta. Saattaa estää onnellisuutta näkymästä, ajoittain. Eli peittää jossain määrin onnellisuuden taustalle, mutta ei vie sitä pois. Ei minun kohdallani. Ehkä jos päästää turhautumisen pääasialliseksi tunteeksi ja miettii vain paskoja fiiliksiä, negatiivisia ajatuksia, sitten kai siitä voi tulla jotain, mikä estää onnellisuuden. Vai onko se niin, että onnellisuuden puute aiheuttaa niitä negatiivisia asioita mieleen..? Muna vai kana, tiedä siitä sitten. On tunteita ja on mielentiloja, on kaikkea. Kyllä se asenne paljon ratkaisee, vaikkei kaikkea.

Mutta toisaalta, minä olenkin sellainen mistä elonkerjuu laulaa toisinaan radiossa: "kun on tunnetta paljon eikä älyä yhtään". Ei näitä sanomisia kannata niin kirjaimellisesti ottaa, minä elän lopulta omaa elämääni fiilispohjalta.