Cytotec

Nyt, lähes vuosi tapahtuneen jälkeen, ajattelin kirjoittaa lisää siitä keskeytyneestä keskenmenosta. Miksikö? Koska olin varma, ettei se voi sujua mitenkään hyvin.. Lueskelin nimittäin netistä että pillereitä on annettu ja lähetetty kotiin ja sitten sitä pusataan muksua johonkin vessanpönttöön ja viimein joudutaan kaapimaan ulos koska pillerit eivät vaan toimi.

No, minun kokemukseni oli myös huono, mutta vain informaation osalta. Ja sen, ettei minua uskottu..

Menin aamulla siis sairaalaan varustautuneena viipymään siellä sen päivän tai pari, millä olin itseni pelotellut nettilueskelun seurauksena. Kirjat pysyivät koskemattomana, sen voin sanoa.

Sain aluksi alapäähäni lääkkeen, cytotec-nimisen, itseasiassa kaksin kappalein. Kokemus ei ollut mitenkään miellyttävä, sillä vanhempi sairaanhoitaja oli suhteellisen kovakourainen. Meinasin sanoa että vaikka olen ylipainoinen, ei se emättimeni ole kuitenkaan mikään valtameriluola, eikä sinne tarvitse tunkea nyrkkiä. Mutta, menivätpä lääkkeet perille. Nuorempi mukana ollut hoitaja infosi onneksi että seuraavia ei työnnellä mihinkään muuhun kuin suuhun. Saisin säännöllisesti pari pilleriä, oliko nyt sitten tunnin vai kahden välein.
Lähes välittömästi kuitenkin alkoivat supistukset, ja aivan mieletön tunne että nyt on saatava jotain ulos minusta. En halunnut liata sänkyä jossa makasin, (takananihan oli työharjoittelu ja näytöt samaisessa sairaalassa laitoshuoltajana) joten kävin vessassa melko usein. Verta tuli jonkin verran, joten pyysin että saisin jonkun vaipan. Sain sitten vaipankaltaisen, ja silti ramppasin vessassa. Seuraavat pillerit tuotiin suun kautta, ja olin melko varma että sain sikiön pusattua vessanpönttöön. Kun sitten kivut alkoivat olla sellaisia etten saanut hengitettyä enää tasaisesti ja tuntui että kuolema tulee, pyysin kipulääkettä. En saanut. Sanottiin että kivut ovat siedettävät.
No, sietihän niitä, kun pakko oli! Toiset pillerit kun tuotiin tyrkylle, pyysin että saisin olla ottamatta niitä. En saanut. Kerroin että epäilen että sikiö tuli jo ulos, ja hoitaja kyseli että mihin sen laitoin. Kerroin tietysti että vessanpönttöön, mihinkä muuallekaan.. Hoitaja arvosteli suureen ääneen että eihän sitä sieltä voi tutkia, olisi pitänyt pusata se vaippaan. No minähän en sellaista tiennyt, enkä todellakaan olisi sitä tehnytkään. Käski kuitenkin nyt sitten heittää housut pois, asetti pedille alustan ja sitten oltiin reva levällään ja taas se hoitajatar tunki käsiään sisääni. Olo oli hyvin kuumeinen ja pyysin lisäpeittoakin, tuntui että jäädyn pystyyn villasukista huolimatta. Hoitajatar tunnusteltuaan kaksin käsin kertoi että jotain siellä vielä tuntuu. No, hoitaja poistui ja pusasin sitten ulos sen "Jonkin", joka oli sitten möykky luoja ties mitä. Supistelut helpottivat, ja hoitaja tarjosi lisää nappeja. Ilmoitin että en ota, kun en kerran särkylääkettäkään saa, siellä on nyt kaikki mitä sisältäni tällä erää irtoaa, ja piste. Hoitaja tutki möykyn ja ilmoitti että sikiö on sisällä edelleen, ei se noin nopeasti ole tullut ulos. Sanoin että ei ole sisällä yhtään mitään, ja vaadin lääkäriä. Siinä välissä sain sitten särkylääkettä, joka teki olon suorastaan autuaaksi. Osastonlääkäri oli kiireinen, ja minä halusin kotiin. Oma gynegologini oli paikalla, se, joka oli todennut että kyseessä oli keskeytynyt keskenmeno. Hän suostui katsomaan minua vastaanottohuoneessaan, joten raahauduin vaippojeni kanssa sinne. Kiitos sille nuorelle sairaanhoitajalle, joka oli ottanut asiakseen minua uskoa ja selvittää että k.o mies oli paikalla ja kerkesi minut potilaiden välissä sorkkia. Siihen taas sitten tutkimus"pöydälle" levälleen, ja lekuri ultraamaan ja tutkimaan. Siististi oli tullut kaikki pois, ja kello oli vähän yli puolen päivän. Kotiutuslupa tuli, vuodosta varoiteltiin, ja pääsin soittamaan Peikolle että valmista tuli, äkkiä kotiin täältä. Ja miksikö Peikko ei ollut mukana? Siksi että oli ollut töissä yön ja heittänyt minut aamulla kahdeksaksi osastolle. Sanoin että "tässä menee aikaa, mene kotiin nukkumaan, äitisi tulee töidensä jälkeen katsomaan koiria niin tulet sitten illaksi seuraksi". Hoitajatar ja lääkäri kävivät vielä oven suussa pällistelemässä ennen lähtöä ja tuumasivat että ei tämä yleensä näin helpolla selviä, ja vähän ennen lähtöä sain vielä kipulääkettäkin, että supistelut lakkaisivat. Niitä kesti muuten vielä kolmisen päivää, ennenkuin rauhottuivat... Itse vuoto kesti viikon verran, ja seuraavat kuukautisetkin olivat jo normaalit.

Eli ne kauhukertomukset netissä olivat kuitenkin niitä harvinaisia.. Mutta kun ei kukaan kerro niistä hyvistä kokemuksistaan, kaikkihan on hyvin kun homma menee hyvin.. Päätin jo sairaalasta päästyäni että kerron aiheesta blogissani, josko joku joskus oikeasti on samassa tilanteessa ja etukäteen surffailee tietoa aiheesta. Tosiaan; jos olisin vielä tiennyt että sitä sikiötä EI ponnata sinne pönttöön vaan sängylle, niin eiköhän tuo kaikki olisi ollut miellyttävämpää. Hoitajat olivat oikeasti nopeasta toiminnasta ihmeissään, ja olivat odottaneet painoni takia lääkkeiden vaikuttavan hitaammin, joten eivät siksi olleet tuoneet esim. niitä imualustoja sänkyyn jne että olisin voinut ponnata suoraan niihin.

Oli miten oli, kokemus oli tosiaan kaikenkaikkiaan helppo, siisti ja jälkituntemuksetkaan eivät olleet fyysisesti ylitsepääsemättömiä. Kertaakaan ei tarjottu henkistä tukea, ei mitään ryhmiä aiheesta tms. Ja oikeasti vaikeinta oli käsitellä Peikon tunteita tapahtuneen jälkeen. Nyt niistä on selvitty, ja olemme molemmat tyytyväisiä että saimme vähän jatkoaikaa kaksinolemiselle, eikä tässä tosiaan ainakaan omalta osaltani olisi mitään hätää vaikka kaksin olisimmekin aina. Lainalapset ja tuo karvaisten kakaroiden lauma tarjoaa kyllä haastetta ihan riittämiin!