Suhteen alkuvaiheessa mies lupaa naiselle kuun taivaalta. Konkreettisesti se tarkoittaa sitä että "jos mulla olis rahaa, mä...". Ostaisi sen auton jonka nainen haluaa. Veisi naisen hienoon ravintolaan joka viikonloppu. Palkkaisi naiselle siivoojan, jotta nainen voisi vain olla ja nauttia olostaan. Ostaisi kukkia joka päivä. Rakastaisi ruttuun monin tavoin.
Todellisuudessa omissa suhteissani olen kuullut lupauksia maan ja taivaan väliltä. Mutta oikeasti, en minä halua enkä odota että toinen ostaa minulle auton. Minä toivon että hän pitää huolta siitä, että autossani on öljyä. Rengaspaineet kohdallaan. Ruosteiset reiät hitsattu, siitä vanhasta nissanistani. Silti se on usein ollut mahdotonta, jos jotain autolle on tehtykin, niin helvetillisen kitinän kanssa, kun "pitää näitä vanhoja paskoja"... Jep. Ja jos minä saisin lottovoiton, minä en ostaisi sitä uusinta uutta, vaan maksaisin jollekin parisuhteideni ulkopuoliselle, että laittaisi sen vanhan nissanini kuntoon. Ehkä voisin kaivata vaikka jotain sporttisempaa tuning-paskakikkaretta brassailun vuoksi, mutta oikeasti haluaisin ajaa sillä vanhalla. Pitää sen käyttöautona, koska osaan sille tehdä itsekin jotain, ja koska se on mukava ajaa. Se on oikeasti sellainen minkä haluan.
En minä halua hienoihin ravintoloihin. En viikottain, en kuukausittain. Olisi ihan kiva jos kerran vuoteen, vaikka vuosipäivänä joku veisikin. En ole toistaiseksi koskaan käynyt, en minä tiedä miten siellä edes käyttäydytään. Mutta näin arjessa olisi ihan kiva jos toinen tekisi ruuan, pyytämättä, ja kiikuttaisi sen eteen.. Joko yllättäin, vaikka kun tulen töistä tai jostain, tai sitten sanoisi että "Kulta, ajattelin tehdä tänään kanakastiketta ja riisiä, se on valmista n. klo se ja se".
En minä halua siivoojaa. Minulle kävisi se, että toinen oma-alotteisesti pesisi vessan. Imuroisi. Tekisi jotain yhteisen kodin eteen..
Eikä niitä kukkia tarvitse ostaa joka päivä. Joka viikko. Joka kuukausi. Mutta miten ihanaa olisi saada keväällä pajunkissoja, leskenlehtiä, omenapuunkukkia.. Kesällä luonnonkukkakimppu poimittuna.. Syksyisiä suopursuja, vaahteranlehtiä.. Mutta ei. Kun ei mitään voi poimia. Koska ei ole rahaa ostaa.
Mummollani on hieno, vanha tuohesta tehty kori. Eräs hänen ihailijansa teki sen hänelle kun hän oli nuorempi.. Nyt isoäitini on 89-vuotias. Kori on hänellä muistona kyseisestä ihmisestä. Kun se Erkki niin häntä katseli silloin.. Silloin. Silloin kun isoäitini oli alle 40. Yli 50 vuotta sitten. Nyt se oma rakas ostaa sinulle.. Iphonen. Pleikkarin? Se on se suurin hellyydenosoitus. Mutta mitä hän teki itse? Tekeekö kukaan enää mitään itse?
Eräs päivä kyselin, yli puoli vuotta sitten, että miksi minä en koskaan ollut eksälleni sen arvoinen että minun eteeni olisi nähty vaivaa. Miksi koskaan minua ei viety sinne ravintolaan, miksi minulle ei tehty mitään.. Nimittäin silloiselle naiselleen hän teki. Katseli leffoja yhdessä leffavuokraamosta haettuna.. Minulle huudettiin prismassa että onko minun pakko saada kuvioituja makarooneja, kun ne ovat 6 senttiä kalliimpia kun tavallinen makarooni, eivät ne niin erilaisilta maistu. Itku kurkussa väitin maistuvan.
Ja vain yksi eksäni on tehnyt minulle jotain konkreettista.. Eräs otus jaksoi kaikenlaista, valoi tinasta sydämen, teki pieniä puteleita jauheita joka värjäsi kukkaveden maljakossa jonkun tietynlaisen väriseksi.. Ja ne asiat minulla on tallessa. Toi eräältä reissultaan puunpalasen, kun oli nähnyt hienon ukkosen hajottaman puun ja tiesi minun pitävän sellaisesta. Paljonko se tinasydän tuli maksamaan? Vaadittiinko puunpalan tuomiseen lottovoitto? Arpajaisvoitto? Isotkin tulot?
Se on viitseliäisyydestä kiinni, miten toista voit ilahduttaa arjessa. Jos kaikki tarvitsee saada nyt heti, voi ottaa ja keittää rakkaalleen kahvit. Tehdä munakokkelin. Siivota hiukan. Tuoda kirjastosta kirjan, jota toinen haluaa ehkä lukea. Ja jos se on ostettava, niin ostakoon sitten vaikka lehden lehtipisteestä ja vieköön sellaisen toiselle. Kerätköön kauniita varpuja maljakkoon. Pyyhkiköön pölyt kirjahyllystä.. Loputon lista on asioita, joita toisen eteen voi tehdä hyvin pienellä rahalla ja ihan ilmaiseksi, sillä että viitsii.
Jos on pitkäjänteisyyttä, voi tehdä vielä enemmän. Nykyään maailma vaan on niin hektinen..
Mitä minä teen, minä kun ulkopuolisen silmissä aina vain vaadin. Vaadin tuomaan lasillisen vettä, vaadin keittämään vieraille kahvin...
Paljastan taas jotain; peikkopoika tykkää stay-up sukista, verkkosukista.. Kuten monetkin miehet tekevät. Sen lisäksi että olen niitä ostanut ja toisinaan ehkä jopa käytänkin, olen alkanut pitämään huolta jaloistani. Se ei tarkoita sitä että pelkästään ajan säärikarvat kun muistan, vaan lisäksi yritän pitää kantapäät ja jalkapohjat sileänä ja hyväkuntoisena, jotteivat repisi ja riipisi sukkia, ja jotta niistä olisi iloa. Voin kertoa, ettei ole ylipainoiselle siivoojalle kovin helppo nakki. On rasvaa jos jonkinlaista, kaikenmaailman raspia ja härveliä. Aikaa kuluu. Ja hampaat pitää pestä, että pusu maistuu paremmalta. Pitää yrittää pitää kädet pehmeinä, että voi silitellä toista. Pitää tiputtaa painoa, yrittää pitää tukka päässä ja rinnatkin vähemmän patalappuina tässä iässä.. Joskus pitää muistaa katsoa, ettei näytä aina tarhapöllöltä ja petolinnun perseeltä kun lähtee ulos toisen seurassa..
Mutta mikä vaikeus sillä toisella osapuolella on käyttää edes murto-osa siitä ajasta siihen, että ajaisi vaikka pyytämättä naamakarvansa? Harjaisi iltaisin hampaansa. Pukeutuisi muuhunkin kuin reikäiseen t-paitaan.. Minut on jo hurmattu, joten olen ja pysyn?
Nykyään en näe enää huoliteltua miestä muuta kuin hautajaisissa, häissä.. Muiden juhlissa. Tai sitten kun hän lähtee tapaamaan ystäviään, vaikkapa Nettimiittiin.. Silloin voidaan laittaa päälle kivat kuteet, ajaa pää ja parta ja näyttää hyvältä. Näen sen komean tyypin sen hetken kun minua halataan ja rutistetaan lähtiessä ja iloisilla mielin.. Ja siihen on tyytyminen. Kotiin saan krapulaisen miehen, joka vaihtaa siihen rikkinäiseen t-paitaan ja kertoo että ikävä oli, olisinpa tullut mukaan. Jep. Katsomaan sitä kännäystä?
Mutta niin, minä en ole kuitenkaan sen arvoinen, että ihan arjen keskellä voisi laittaa itsensä kuosiin ja miellyttää hetken silmää. Miehet hyvät; ei yksin naisen tarvitse itsestään huolehtia. Eikä se itsestä huolehtiminen ole pelkästään sitä että pitää hygieniastaan huolta. Se on muutakin. Eikä siihen tarvita lottovoittoa..
En tiedä muista, olenko ainoa näiden asioiden pohtija.. Eikä kyse ole siitä ettei Peikko tekisi. Tekee se. Aina kun pyydän. Käsken. Anelen. Vaadin.. Mutta kun ei ikinä mitään yllämainituista ihan vain.. siksi että haluaisi ilahduttaa. Ihan itse. Oma-alotteisesti. Siksi että tietää, että minä ilahtuisin. Arvostaisin. Pakahtuisin ylpeydestä ja rakkaudesta.. Olisin onnellinen.
2 kommenttia:
No et ole tietenkään ainoa pohtija. Kai nämä pidemmät parisuhteet muuttuvat lähestulkoon aina tämmöisiksi. Meillä on talvivaatteet ja kesävaatteet erikseen, talvivaatteet on nyt säilössä varastossa niin korkealla etten niitä sieltä saa ilman jotain jakkaraviritystä (ja tiedät sinäkin, että nyt ei ole mun sopiva aika tasapainoilla jakkaroilla). Talvivaatteiden kanssa on myös mammavaatteet joita tarvitsen ehdottomasti kun ei enää omat mahdu päälle. Oon jo monta viikkoa sitten pyytänyt häntä hakemaan laatikot ja todennäköisesti ehkä tammikuussa saan ne sitten vihdoin käyttööni just ennen kun taas mahdun normivaatteisiin. Tämmöistä se on päiväistä toiseen. Mä olen myös vaativa, mutta pikkuhiljaa on vuosien mittaan alkanut vaatimusten taso laskemaan. Toki sulla ja mulla silleen vähän eri ajatusmaailma että mä oon paljon femakompi eli vaadin muutakin kun renkaiden vaihtoa (sen teettäminen muualla ei ole ongelma) ja perinteiset roolit ärsyttää mua:)
Tommoiset pienet muistamiset on jääneet vuosia sitten jo taakse. En tiedä, paranisiko vaihtamalla? Sitä lopulta ei itseäkään enää huvita muistaa toista kun se on aina yksipuolista. Samoin on hellyyden kohdalla, jos vastakaikua ei koskaan saa niin lopulta itse väsyy.. Tulipas pitkä vastaus:)
Iiris.. Mä en usko että vaihtamalla paranee. Joka kertahan se päätyy samoin, hiljalleen unohtuu aivan kaikki huomiointi.
Ja joo, kyllä mä tosiaan itsekin osaan ne renkaat vaihtaa, öljyt katsoa ja ostaa, rengaspaineet katsoa ja pienet remontitkin luonnistuu kun ohjekirjasta lukee. Mutta se on, kuten sanottua, se ajatus. Se huomiointi..
Vai onko niitä pyyntöjä liikaa jo, että mies voi antaa niiden mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos? Joku eksäni tätä kysellessäni sanoi että "jos et aina pyytäisi, niin ehkä jotain tekisin pyytämättä". Jep, ehkä. Mutta toisaalta, sitten joutuisin odottamaan sen vuoden, että edes yksi asia tapahtuisi, koska en usko että miehillä on kykyä nähdä, milloin joitain asioita tarvitsee tehdä..
Lähetä kommentti