Joskus ajoittain pälkähtää päähän pöljiä ajatuksia. Kuten että lähtisi hölkkäämään.
Pariskunta hölkkäsi ohitsemme kun ajoimme auringonlaskun sävyttämässä maisemassa kotiin tässä taannoin, ja kysäsin sitten tuolta peikonpoikaselta että "koska me mennään kanssa noin söpösti hölkäten?" Vastaus oli ihan hyvä; "Sitten kun meistä tuntuu siltä että hölkätyttää. Yleensä kyllä varmaan kävellään ja jos tuntuu ettei keretä niin mennään sitten autolla". Hymyilytti, kovasti. Ja näin se menee varmasti, kävellään kun kerran on aikaa.
Jalka kipuilee ja entistä kovemmin tekee mieli kävellä. Ja tehdä vaikka mitä.
Kiukututtaa ja kivistää, syy ja seuraus vai seuraus ja syy. Eilen tuo ilmoitti että "joo, huomaa kyllä että sattuu jalkaan", sen verran tuli kiukuttua. Ja aamusta heti se kärttyisyys ja kaikki, kun ei voi itse tehdä mitään ja sen vähän mitä tekee niin S A T T U U .Mutta niin. Hiljaa hyvä tulee, kyllä se siitä korjaantuu vielä.

Tänään taas oli sokeririippuvuuksia mielessä. Ei pitäisi syödä yhden yhtä karkkia.
Paitsi ne polly rocks! Ne ne ovat vasta jotain, salmiakkisuklaasitruunamaitosuklaatäydellisyyspussi! Suosittelen lämpimästi. Mutta tänään vain vähän enkkulakuja otin.
Huomenna en enää mitään. Omenaa ja banaania ja terveellisiä ihmeellisyyksiä vain. Ja ensi viikolla sitten viikon ajan tiukkaa kiloklubeilua, kurinpalautusta ja ties mitä. Ja jospa sen liikunnan saa sitten mukaan kuvioihin vaikka jo kahden viikon päästä jossain muodossa...

Kipu ei muuten ole sama asia kuin olla kipeä. Kipu on sellaista mikä tuntuu, sisällä tai ulkona, fyysinen tai psyykkinen. Mutta tosiaan, kun sitä on "vain" kipeä, niin kehtaakohan sitä enää sanoa edes että on kipuja tämän episodin ohimentyä..