Vihaan stressiä. Ihan oikeasti, se on pienissä määrin tervetullut kannustin, silloin kun siitä voi selvitä vähän enemmän panostamalla. Mutta vihaan sitä kun on useita asioita stressaamassa ja maha on sekaisin ja mikään ei tunnu korjaantuvan millään. Se on niin lamaannuttavaa että sitä menee lähes toimintakyvyttömäksi, eikä vaan stressaavien asioiden suhteen vaan kaiken. Aivan kaiken.

Tänään joudun menemään, tunnin päästä about, työkkäriin antamaan selvityksen että miksi minä olen ollut koulusta sairaslomalla niin paljon, ja että miten minä aion selviytyä loppuvuodesta, vai aionko. Osaanko olla tarpeeksi vakuuttava työhistoriani kanssa, että saan oikeasti mahdollisuuden viedä näytöt loppuun, sillä nehän minulta enää puuttuu. Kaksi viikkoa teoriaa ateriapalvelusta ja näytöt. Ei ole paljosta kiinni, ei. Sain opettajalta jo vinkkejä mihin vedota ja mitä sanoa, mutta... Silti. Stressaa.

Painonpudotus ei ota onnistuakseen, sillä en tosiaan ole kyennyt luomaan säännöllistä ateriarytmiä. Tänään söin kiltisti aamupalaksi pari leipää juustolla ja munalla ja yhden jugurtin. Nyt oksettaa. Stressin takia, tiedän, mutta kun stressaa, ei oikein maistu ruoka. Ja sitten syö jotain epämääräistä kun huono olo stressauksen takia muuttuu huonoksi oloksi verensokerin takia.. Ja sitten vedetään joku irtokarkkiällötysmöllötys lärviin tai jotain. Tai puolikas suklaapatukka remontin keskellä. Inhotus maksimus.

Nyt, tästä päivästä eteenpäin päätin etten käy edes kaupassa, ja hävitin jo kaikki muut paitsi chilinallekarkit tästä talosta. Enkä hävittänyt edes syömällä, niih. Mutta tosiaan, nyt välttelen jokaista tilaisuutta missä joutuu lärviinsä jotain epäharkittua tunkemaan. Ensi viikolla yritän sitä kiloklubeilua, ruokalista etukäteen ja sitten katsotaan miten menee.

Jos tänään saisi edes taas jotain siivoiltua ettei tuo jalka kipuilisi niin paljoa kuin kahtena edellisenä päivänä. Vitutuksen multihuipentuma kun olo on niin avuton ettei kykene altaallista tiskiä tiskaamaan ilman itkua ja hampaiden kiristystä!