Sairasloma. Ensin oli sylkirauhasessa kiviä, on siis itseasiassa edelleen. Elokuuhun asti.
Sitten lähdin, yritin ainakin, työharjoitteluun ja kaaduin portaikossa, joten nyt sitten on joku pitkä selkälihas krampissa ja ei oikein tahdo rentoutua. Ei kestä kumartelua eikä kurkottelua juuri yhtään.

Ja siitä taas päästään ikuiseen valitusvirteen; paino on about sama kuin aina. Koska ei kertakaikkiaan tule liikuttua kuin minimimäärä, käveltyä edestakaisin kun ei selkä tykkää istua. Ja samasta syystä sitten tulee oltua poissa koneen äärestä. Mikä ei tietysti ole pelkästään huono asia...

Siskonmuksuja on ollut kylässä 2 vkoa. Tai kolmas meillä taitaa olla menossa. Mieli ainakin pysyy virkeänä, ja yritämme tehdä aina jotain kivaa joka päivä. Osansa muksuista on saanut puoli sukua. Erityisesti pörrö ja pörrön äiti ovat olleet tärkeitä, pojat ovat halunneet vierailla yökylässäkin.

Tiukkaa kyselyä on ollut, mm. tampooneista; "mihin näitä käytetään?" ja muuta yllättävää.

Tässä voisi vaikka olla kohta rantakunnossa. Tosin vain rantapallona, mutta silti. Jos tänään ei vaikka sataisi.. Lämpöhoitoa auringossa.

Olen taas hiukan varuillani; missä kohtaa menee liiallisuuden raja..? Millaisia asioita ihmiset haluavat lukea? Millaisia asioita on soveliasta kirjoittaa? Joskus muutamia blogeja lukiessani on tullut vastaan sellaista tekstiä että myötähäpeä on suorastaan suunnaton. Ehkä sen laihtumisen ja omankuvan muuttumisen myötä ei kuitenkaan kannata muuttaa omaa persoonallisuuttaan.

Haha, viikonloppuna oli päässä hassu ajatus: kävin suihkussa ja lähdin autolle sitten pelkässä hameessa. Kyllä, pelkässä hameessa: vedin pitkän hameen kainaloihin ja ajattelin etten jaksa laittaa enempää kuteita niskaan kun oli sen verran kuuma. Pihassa istuskeli teinilauma ja käkätteli perääni. Oikein oli horokuteita niskassa, ja oli meikkiäkin per henkilö enemmän kuin sokoksen kemikaalio-osastolla konsanaan. Ja tosiaaan, hirveä hirnunta ja ivailu meikäläisestä kun vyöryin autolle päin.
Loin silmäyksen ja mietin mielessäni vain yhtä asiaa; "onneksi en ole koskaan ollut tuollainen". Autoon päästyäni oli ihan mukava suudella peikkoa ja ihmetellä että se on jännä; en ole koskaan ollut ulkonäköni suhteen tarkka. Hygienian kylläkin, mutta en ole jaksanut juuri meikata, panostaa mihinkään parturikäynteihin tai muuhun.. Ja silti aina on vierellä ollut joku. Aina.
Kenen vuoksi naiset laittavat itseään? Sanovat että itsensä.. Mutta.. En minä ainakaan tuijottele sitä peilikuvaani juuri koskaan. Joten en minä itseni vuoksi laita itseäni, todellakaan. Laihdutan kyllä, ja yritän pitää itseni ihmisen näköisenä. Mutta jossain kohtaa se vaan tuntuu ihmisillä menevän överiksi kun salille tullaan meikattuina ja laitettuina, ja kauppakäynti jää väliin kun "en jaksa laittaa silmämeikkiä".