Vanha sanonta, tai liekö opetus, "tee muille siten kuin haluaisit tehtävän sinulle" ei oikeasti pidä paikkaansa. Tai siis, se ei toimi. Minun kohdallani ainakaan.
Erään eksän kohdalla: toivoisin että hän lopettaisi paskanpuhumisen ja kunnioittaisi minua. Siksi en jauha hänestä paskaa, pyrin auttamaan silloin kun hän apua tarvitsee, oli se gradun suhteen mielipiteiden anto, kuuntelu unettomina öinä tai pornofantasioiden kohteena oleminen. Mutta miksi se kuitenkin toimii niin, että hän suorastaan valehtelee näille tyttöystävilleen persoonallisuudestani..? Miksi hän ei voi vain jättää minusta puhumista kokonaan pois? Miksi hän on sellainen kuin on? Mutta tärkein kysymys: miksi minä en vain laita sitä luuria kiinni? Miksi minä en lopeta itseni loppuunkuluttamista tuollaisten ihmisten kohdalla?
Yritin treffata häntä tässä viimeisen vuoden aikana. Kysyin kahville, mutta koskaan hän ei kerennyt kun oli "muita suunnitelmia". Ja nyt sitten valitti että minun pitäisi viikko etukäteen ilmoittaa koska liikun sielläpäin. Miten voin ilmoittaa kun en edes tiedä itsekään viikkoa etukäteen.. Ja samaan syssyyn hän ilmoitti että hänellä oli viimeksi kun yritimme tavata, niin edellisenä iltana sovittua menoa. No, jos kerran muille riittää edellisenä iltana sovitut jutut, mutta minun pitää anoa audienssia viikko etukäteen, niin..
Vittuako minä oikeasti edes saan hänestä? En yhtään mitään. Paitsi ennenpitkää hermoromahduksen.
Ja niitä muitakin ihmisiä.. Kun minä en kerran ystävänä ole juuri monellekaan minkään arvoinen, niin miksi minä en vaan opi sanomaan "ei" kun joku tarvitsee tukea? Miksi minä en vaan siinä vaiheessa sano, että tämä kaatopaikka on nyt suljettu?
Huomaan että ärsyynnyn ja olen pahalla päällä yrittäessäni olla sosiaalinen. Se ei vaan toimi. Ihmiset ovat valmiita lainaamaan rahaa, yhden perhanan 20 euroa (Mulla jäi lompakko kotiin, ja tarvii ostaa pyyhe, voitko lainata jos maksan huomenna takaisin?) ja sitten odotellaan. Nyt on odoteltu kesäkuun alusta asti. Mennään laskujeni mukaan syyskuun alkua. Sinä aikana on mahdotonta maksaa 20 euron "pikavippi" takaisin. Joka oli koroton. Miksi? En tiedä. Alan kuitenkin hiljalleen ajatella että 20 euroa oli halpa hinta että pääsin tuollaisesta ihmisestä eroon, joka ei kunnioita minun ystävyyttäni paskan vertaa.
Esimerkkejä olisi loputtomiin. Minun tulisi joustaa. Minun tulisi ostaa joululahja lapselle, jota en ole kertaakaan nähnyt, koska tunnen vanhemmat. Ei, minun ei mielestäni tarvitse, koska vanhempia, jotka asuvat 500m päässä, ei ole huvittanut tulla näyttämään kersaa minulle kertaakaan.
Minun tulee aina olla se, joka matkustaa, milloin minnekin. Ja kuinka moni oikeasti tulee tänne moikkaamaan minua? Ei kukaan. Miksi? Koska tämä on niin kaukana. Kaukana mistä? Kaukana MISTÄ?? Kuinka se on mahdollista, että tämä on kauempana kaupungista A kuin mitä kaupunki A on Kouvolasta? Mutta kun se on niin kallista.. Miksi minulle on muka halvempaa matkustaa jonnekin muualle kuin mitä muualta on tänne? Todellisuudessa otan jokaisen syyn osoituksena siitä, että minä en ole minkäänlaisen rahallisen panostuksen arvoinen. Enkä tätä nykyä useimmille myöskään vaivannäön arvoinen. Oli sitten kyse velkojen maksusta, kävelystä, yhteydenpidosta..
Vielä kun keksisi, että miten sitä oppisi sanomaan "EI!" kovaa ja kuuluvasti kun joku apua tarvitsee.
3 kommenttia:
Voi ei! Ei sinun tietenkään tarvitse ostaa lapselle mitään lahjaa, ei kait nyt semmoista kukaan voi vaatiakaan?
Sen verran voin sanoa kyllä, äitini kanssa asiasta kiistelleenä, että lapsen kanssa reissaaminen on tosi paljon hankalampaa. Äitee kehtas väittää ihan silmät sinisenä että hänen on 55 vuotiaana vaikeampi tulla junalla tänne meille kun meidän koko perheellä lähteä sinne.
Olet kiltti ja empaattinen. Siks sua käytetään hyväksi! Ite olen joutunut noita rajoja rakentamaan pikkuhiljaa ja rahan lainaaminen nyt voisi olla ihan hyvä alku että ei vaan lainaa. Ite teen monesti niin, että lupaan vaikkapa harkita asiaa. Eli ei mitään nopeita päätöksiä.
Samoin tässä on huomannut ystävien kanssa kun elämänpolut ovat lähteneet erilleen, että jos useamman yrityksen jälkeen jonkun kanssa ei vaan saa treffejä sovittua niin sitten annan koko asian olla. Ei sitten väkisillä.
Pojan yks kummi on semmoinen, että aikanaan kun netissä tapasimme niin molemmilla oli tarve ystävälle. Vuodet vierivät ja hän osoittautuikin tämmöiseksi "tavataan 1-2 kertaa vuodessa vaikka asuttiin 10 km päässä toisistamme". Pidän hänestä hirveästi ja yhteiset mielenkiinnon kohteet on, mutta silti hän vaan on valinnut ne ystävät, joiden kanssa toteuttaa asioita, jostain muualta. Pyysin häntä vielä kummiks, kun ajattelin että toi 10 km välimatka vois jotenkin "lyhentyä", mutta eipä siitä ole mitään iloa ollut. On kiva nähdä kummia kun lähtiessään toivottaa "hyvää kevättä/kesää" eli ei ole tarkoituskaan tavata useammmin kun pari kertaa vuodessa:(
Noi kummijutut tuntuu olevan kyl tosi vaikeita.. En käsitä miks ihmiset ryhtyy kummiksi kun eivät halua sitä kummilastaan sitten kuitenkaan nähdä jne.
Kyllä tässä tosiaan pitää rajoja laittaa. Oon tolle tolvanallekin jättänyt nyt vastaamatta mailiinsa, kun ahdistaa yksinkertaisesti liikaa. Pitää varmaan ottaa ihan kynä ja paperia nessun eteen ja alkaa miettimään että keitä ihmisiä kaipaisi elämäänsä ja keitä ei.
Toi kummijuttu on ihan mun omaa syytäni. Ei olis pitänyt pyytää, mut jotenkin vaan kuvittelin että ne välit vois lähentyä:(
Minusta kummiudessa ylipäätänsäkin on se ongelma, että on hyvin vähän niin "tärkeitä" ystäviä, jotka kelpuuttaisi. Miehen perheessä on perinteisesti kummit aina ollut sukulaisia, tätejä, setiä jne. Minusta siinä ei ole taas järkeä, kun ne sukulaiset siinä nyt muutenkin pörrää...
Mutta niin se vaan on, että munkin ympärillä on paljon kivoja tuttuja ja mukavia ystäviä mut tosi harvan kelpuuttaisin kummiksi. Ja kun ne tärkeimmät asuu kaukana niin sillä perusteella en ole edes pyytänyt.
Paperi ja kynä voi olla ihan hyvä, jos se ei sulta luonnostaan synny se rajanveto. Varmasti tiedät, ketkä on ne tärkeimmät ja sitten niistä muista voi lähteä miettimään. Hyvänpäiväntutut nyt ei varmaan edes ansaitse semmosta pohdintaa kun ne voi muutenkin vaihtua!
Aurinkoista viikonloppua Paula!
Lähetä kommentti