S-sana ja alkuvuoden kuulumisia

Olin sitä mieltä että 2018 oli yksi rankimmista vuosista elämässäni, ellei peräti rankin. Sitten tuli 2019 ja tuntui että mattoa hivutetaan jalkojen alta ihan urakalla. Voimavarani olivat taloudellisen tilanteen kanssa täysin lopussa ja henkisesti tuli roppakaupalla paskaa niskaan monelta suunnalta. Itsestäni riippumattomista asioista pääsääntöisesti.

2020 näyttää... Entistä pahemmalta. Pantterin kanssa on kipuiltu toki niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sain aika ryöpytystä alkuvuodesta anonyymeiltä kommentoijilta, joilla oli hieman eri käsitys tilanteesta mitä itselläni. En kommenttivyöryä julkaissut vaan kyselin sitten versioita Pantterilta että mikä on tilanne, mikä on ollut tilanne ja missä mennään. Oliko tilanteessa sitten väärintulkintaa jostain kohtaa, varomattomia sanoja vai mitä, sitä en koskaan saa tietää. Tiedän vain että olin hetken aikaa tilanteesta enemmän rikki kuin pitkiin aikoihin. Minun peruspilareitani huojutettiin todella pahasti, ja minusta tehtiin muiden sanoissa ihminen jonka kaltaisia halveksun eniten maailmassa. Se satutti, ja kun niiden sanojen alkulähteeksi annettiin ymmärtää että olisivat olleet Pantterin suusta lähtöisin niin... Niin.
Sen tilanteen käsittely on jossain määrin kesken, mutta käsissä on jotain jonka vuoksi oman paskan oloni työntelin nurkkaan odottamaan parempia päiviä.

Sain jonkun miesflunssan, joka kaatoi minut viikko sitten sohvan pohjalle. Kirjaimellisesti. Onneksi Peikko on ottanut hyvin kopin viikonlopun askareista ja lapsiarjesta, ja nyt sitten itse on saman taudin ikeessä. Omalla kohdalla elämä alkaa hiljalleen voittaa. Jalat eivät vielä pitkiä aikoja kanna mutta kantavat kuitenkin. Siivotessa sunnuntaina töissä siivosin huoneen kerrallaan ja väliajat istuin, lääkäri kun oli sairaslomapyyntööni 39 asteen kuumeen suhteen sitä mieltä että "et sinä tarvitse". Onnea on näissä asioissa ymmärtäväinen Pomo.
Prinsessa oli myös lenssussa, joten meno on ollut aika rauhallista. Nyt sitten korvatulehdus tietenkin jälkitautina, ja siihen haettiin maanantaina osaavammalta lääkäriltä lääkkeet, kuten minullekin.
Olen niin ylpeä tyttärestäni kyllä. Maanantaina kun kävimme sairaanhoitajalla ennen lääkäriä että otimme tulehdusarvoja jne, oli sekä Peikko että hoitaja vähän varuillaan että josko pistäminen ja verenotto saa prinsessan tolaltaan. Ei saanut; ylpeänä katsoi kun sormeen tehtiin reikä ja verta otettiin. Sitten tuli se kaikkein kamalin ja kauhein vaihe: kammottava laastari! Hoitaja antoi mokoman tekeleen tarttua neidin sormeen kiinni! Saatiin onneksi irroitettua ja vapautettua sormi siitä hornanlaitteesta...

Meidän prinsessalle syntyi alkuvuodesta muuten serkku. Ei olla vielä päästy katsomaan, kun on ollut jatkuvaa lenssua sen lisäksi että yksi viikonloppu meni puoluepäivillä (no, senkin olin kyllä kipeänä) ja ehkä jo ensi kuussa sitten kun selviää tästä ihmeellisestä taudista. Odotan kovasti että näkisin neidin reaktion ihan oikeaan vauvaan. Nuket kun ovat tärkeitä nyt, niitä syötetään ja nukutetaan ja välillä sahataan muovisahalla kaulasta poikki.  Tulee vähän mietittyä noita omia kasvatusmetodeja kun katselee miten neiti ottaa nuken ja huutaen työntää nuken suuhun ja kurkkuun popcornia apinan raivolla malliin "sinähän syöt, tai itket perkele ja syöt!".

Pantteri julkaisi tänään somessa diagnoosin, jonka uskallan nyt itsekin sen myötä sanoa ääneen; hänellä on paksusuolessa syöpäkasvain.
Olen ollut mukana tutkimuksissa ja ajattelin olla jatkossakin jos hän kaipaa tukea niihin. En voi edes kuvitella mitä kaikkia ajatuksia hän läpi käy, mutta olen sanonut että ovet kotiin ovat auki. Tietenkin.  Ei täällä tarvitse asioita setviä ja niistä keskustella, senkun tulee hengaamaan tytön kanssa tai leffailemaan sohvalle ihan oman voinnin mukaan. Ja näillä on mentykin tässä hiljalleen. On kokattu yhdessä, on saunottu, on vietetty öitä yhdessä.
Pantterin tilanne nyt sinällään estää oman tilanteeni ruotimisen, mutta jostain kumman syystä tällä hetkellä itsestäni tuntuu että joudumme ruotimaan näitä erilaisia fiiliksiä vielä loppuvuoden aikana niin monelta kantilta että kerkeän jo kyllästyä purkamaan osiin ainottakaan tunnetilaa. Yleensä asioiden välttely ei ole ollut kovin toimiva ratkaisukeino kohdallani, mutta nyt olen ajatellut kokeilla vähän enemmältikin sitä että asiat joutavat odottamaan kunnes ne hautautuvat sitten sinne jonnekin. Tai tulee otollisempi aika käsitellä niitä.

Mitä itse syöpä-ajatukseen tulee; olen saattanut ihmisiä pois tästä elämästä syövän kautta. Äitini äiti ja isäpuoli lähtivät sitä kautta. Isäni puolelta on selvitty sitten paremmin takaisin elävien kirjoihin. Parhaillaan tätini on selviämässä rintasyövästä sytostaateilla. Ennuste näyttää ihan hyvältä, mutta onhan se rankkaa seurattavaa, vaikka välimatkaa meillä pari tuntia ajona onkin. En ole kertonut isänäidille diagnoosista, sillä hänellä on aika paljon selviämistä arjessa. Tätinikään joko ei ole kertonut, tai isoäitini muistihäiriö on blokannut tapahtuman. Niin tai näin, olen äärimmäisen tyytyväinen tilanteeseen. En tiedä oikeasti miten hänen suruaan kykenisin käsittelemään!

Mutta niin. Sen verran ajoissa löydettiin Pantterin kohdalla, että ennusteet näyttävät hyvältä siinä määrin kun niitä voi näin alkuvaiheessa vielä antaa. Eli perjantaina jo menemme selvittelemään lisää asioita ja tämä etenee joka tapauksessa aika nopealla aikataululla. Pian olemme jo leikkauspöydällä ja hoidoissa.
Myönnän ääneen etten osannut odottaa tätä, ja uskoin että löydöksenä olisi ennemmin ollut joku ärtyneen suolen oireyhtymä tms, joka olisi selittänyt laihtumisen, veriarvot, kipuilut. Mutta toisaalta, kun lääkäri näytti kasvaimen ja selitti mistä on kyse, asiat todellakin loksahtivat paikoilleen.
En tiedä, miten osaan tukea ja auttaa. En tiedä mistä sellaiseen saa edes neuvoja. Onneksi olen kuitenkin huomannut että Pantteri ei ole niitä miehiä jotka olisivat kyvyttömiä puhumaan, joten ehkä se kuunteleva korva ja kädestä kiinni tarttuminen ovat niitä ainoita asioita mitä voin tässä tilanteessa tarjota. Kodin lämmön lisäksi.

Vanhimmalta koiralta leikattiin myös nisäkasvaimia loppuvuodesta ja tehtiin kohdunpoisto. Nyt pitäisi säästää rahaa (jos olisi mistä säästää) toisen puolen kasvainten poistoon. Soimaan itseäni jatkuvasti taloudellisen tilanteen romahtamisesta ja siitä, etten pääse tästä ylös. Oma terveyteni huomioiden en kuitenkaan pysty tämän enempään mitenkään. Ja toisaalta, olen siivooja, en ura-ohjus. Ja haluan asian olevan niin. Pidän siivoustyöstä ja haluan sitä tehdä. Haluan myös olla lapseni kanssa kotona osan viikkoa ja .. No, haluaisin vaikka käydä pulkkamäessä. Mutta tämä talvi ei oikein näytä suosivan sen paremmin pulkkaa kuin potkuria. En kuitenkaan valita, sillä sääolot mahdollistavat taas Peikon työn; ei isoja seisahduksia ja lomautuksia kun maa on melkoisen sulana.

No. Katsotaan mihin tämä kaikki johtaa. Stressinpoisto tuskin on mahdollista näissä tilanteissa mutta jos jotain stressinkäsittelyvinkkejä joku haluaa lähettää, se olisi enemmän kuin suotavaa.

ps. Facebookista sain 30 päivän bannin julkaistuani ystävänpäivätervehdyksenä pinkin Hitlerin Pörrön seinällä. Samasta kuvasta muut ovat saaneet vain ilmoituksen että poistettiin yhteisönormien vastaisena. Tasan ei käy onnenlahjat ei.
Hassua tuossa bannissa on, että toisinaan voin käyttää yksityisviestejä, n. 2 reaktioa (tykkäyksiä jne) voin laittaa vuorokaudessa, mutta en voi julkaista omassa profiilissani enkä ylläpitäjänä, mutta voin kommentoida muiden julkaisuja kuvin, vaikka en sanoin. Melko sekavaa.