Lapset.

Puhuimme eilen taas pikaisesti lapsista. Lähinnä se oli vain tarkastuskierros että olemme edelleen samoilla linjoilla; kumpikaan ei haluaa omaa lasta. Emme me silti mitään lapsenvihaajia ole, päinvastoin. Oli mahtavaa kun ystävättären yksivuotias metrinpätkä kävi meillä penkomassa lelulaatikkoa, joka onkin ollut avaamatta "liian pitkään", eli vuoden. Otin kuvia, lähinnä omaksi muistoksi, mutta myös näyttääkseni miehekkeelle että meillä oli täällä elämää hänen ollessaan reissussa. Ja tarkasti niitä kuvia sitten katseltiinkin.

Puhuimme eilen siitä, että kaverit, joilla on lapsia, eivät käy kylässä. Okei, onhan siinä vähän katsomista lapsen perään, mutta.. Ei meillä odoteta lapsen istuvan pyhäpuvussa hiljaa paikallaan, vaan siksihän meillä on leluarkku, että meillä saa leikkiä. Ja  kyllä meillä saa olla tahmaiset sormet ja niillä saa koskea asioita. Eikä meillä ole mitään mittaamattoman arvokasta lasten ulottuvilla. Ei mitään kristallivaaseja ja ming-maljakoita pitkin pöytiä jotka voi hujauksessa kiskaista liinan kanssa alas.

Kyllä meillä ihan oikeasti lapsista tykätään. Meillä on lapsille astiatkin, eivät tosin esillä koko ajan. Mutta joka tapauksessa on neljän lapsen astiasto ja irtoastioita tietysti myös. On tuttipulloa ja nokkamukia, vessassa on potta. Meillä on myös lasten peitto ja lakanoita sekä siihen, että lasten lakanoita ihan "oikean kokoiseen" peittoon. Laatikollinen lasten vaihtovaatteitakin löytyy, eri kokoisia. Ja lasten crocseja ja sen sellaista, mitä on tullut kirpparilta haalittua. Osa on, toki suureksi osaksikin itseasiassa, hankittu siskoni 5 lapsen kyläilyn varalta. Mutta ne ovat kaikki yhtä lailla käytössä kaikille muillekin lapsivieraille.

Jonain päivänä kun meillä on se oma maalaistalo, siellä on tietysti yksi lasten huone. Lastenhuoneessa on tietysti parille mukulalle sänky, pehmoleluja, legoja ja vaikka mitä muuta mukavaa.

Silti: me emme halua omia lapsia. Meillä ei ole kaipuuta siihen, että täällä olisi 24/7 pienet töppöset tassuttelemassa. Meillä ei ole tarvetta kuluttaa öitämme siihen että ihmisenalku huutaa sängyssä. Meillä ei ole tarvetta "täydentää" parisuhdettamme lapsella, meidän suhteemme on ihan hyvä näin, ja laatuaika on laatuaikaa. Koiria voi hoivata jos äkillinen hoivausvietti iskee.

Joten: miksi minä kuulen jatkuvasti marmatusta siitä että "kyllä sunkin olis aika" ja "kyllä se vauvakuume sieltä vielä tulee". Entä jos ei tule? Entä jos olen nuorempana vauvakuumeillut kuumeeni, ja se meni ohi? Entä jos minä en vain halua olla äiti-tyyppiä, vaan olen enemmän täti-tyyppiä? Entä jos minä haluan suunnata lapsirakkauteni siskoni ja ystävieni lapsia kohtaan? Entä jos minä en vaan halua niitä omaksi?

Lapsia ei saa esineellistää eikä verrata esineisiin, tiedän. Mutta katsotaan silti ihan esimerkin takia tämmöistä tilannetta: Näet ystävättärelläsi ihanan sinisen löhösohvan. Oikein pehmeän, omaan persuuksiisi sopivan. Kysymys kuuluu: mikäli olohuoneesi on mustavalkoinen, haluatko välttämättä sinne samanlaisen sinisen sohvan? Ostatko sellaisen, vaikka se ei sovi sisustukseesi? Ostatko sen, ja vaihdat koko olohuoneen siniseksi? Vai ostatko saman sohvan eri värisenä..?
Minä olen tyytyväinen omaan sohvaani. Voin käydä sillä ihanalla sohvalla istumassa vieraillessani ystävättäreni luona. Sanovat että nykyään voi ostaa maitoa ilman että pitää lehmiä. Minä haluan tehdä lasten kanssa saman ratkaisun.