Jätin torstain punnituksen väliin, kun minua on viime aikoina masentanut, mikä on johtanut siihen että olen syönyt mm. suklaata. Yllätys oli kova, kun suklaansyömisen jälkeen jäi kuitenkin vielä vajetta, vaikka herkkupallo kirkuukin polla punaisena. Tänään löntystelin vastahakoisesti vaa'alle.. 125kg. Silmät meinasivat tippua, ja alan epäillä vaa'an olevan rikki.
Torstain punnitukseni siirtyy muutenkin lauantaille, sillä aloitan viikon päästä terveyskeskuksen painonhallintaryhmässä. Kokoonnumme 10 kertaa, ja toivon, että saan sieltä lisää vinkkejä.
Kuuluisiko minun tuntea oloni nyt jotenkin kevyemmäksi ja vapaammaksi?
Miksi minä tunnen itseni lihavammaksi kuin koskaan, turvonneeksi möhkäleeksi suorastaan?
Vai johtuuko se siitä, että minä olen omaksi yllätyksekseni avannut silmäni ja nähnyt millainen minä olen? Itseinhollani ei ole koskaan ollut mitään tekemistä painoni kanssa, olen aina inhonnut itseäni.. Eli myös normaalipainoisena. Nyt jotenkin tuntuu että haluan tosiaan näyttää hyvältä ja kyetä tekemään asioita joita en ole vuosiin kyennyt tekemään. Miksi? Ehkä osasyy on Tomi.. Haluan näyttää Tomin silmissä hyvältä ja kiinnipitämisen arvoiselta. Ehkä siksi, että hän loppujen lopuksi on kuitenkin hyväksynyt minut tosiaan tämmöisenä, eikä oikeastaan edes kannusta minua tiputtamaan painoani. Kertaakaan hän ei ole vielä lähtenyt lenkille kanssani, harvakseltaan on jaksanut / voinut lähteä marjaan mukaan.. Ja hedelmävouhotusta hän ei ymmärrä.
Vaikka tuntuu että esim. makaroonissa ja riisissä on kaloreita tolkuttomasti, niin loppujen lopuksi kun ajattelee niitä ruoka-annoksia... Ei niissä nyt niin hirveästi ole. Jos koko aterialla saa kuitenkin about samanverran kaloreita kun mitä mäkin yhdestä hampurilaisesta, niin ei siinä voi todeta kuin että kaikki on suhteellista. Ja itsetehtynä terveellisempää.
Epäusko on hiipinyt kuitenkin mieleeni; mitä jos tuo vaaka on tosiaan väsähtänyt, ja näyttää vähemmän kuin painoni on todellisuudessa? Ei tämä ole voinut tippua näin nopeasti. Eikä se oikein näykään, vatsanympärykseni on edelleen 151. Se pieneni aluksi vähän, mutta sitten se jäi tuohon.
Optimistipuoleni, joka on hyvin hiljainen, sanoo että on sitä läskiä muuallakin poltettavaksi; reidet, rinnat, kasvot, käsivarret.. Ne minulla viimeiseksi läskistyivätkin silloin aikanaan, lähes muka huomaamatta. Niitähän minä en ole mitannut. Ja estän itseäni mittaamasta jatkossakaan. Tämä liikuntatouhukin on karannut käsistä sen verran, että yritän hillitä syömistä ja mittailua lähtemästä myöskin. Minun oli tarkoitus parantaa hyvinvointiani, ei kehittää itselleni uutta persoonallisuuteen liittyvää häiriötä. Saan pian jonkun bulimian ja mitä lie kaveriksi.
Mutta näillä evästyksillä nyt mennään, painonhallinta alkaa siis viikonpäästä lauantaina ryhmämuodossa. Minulla on aika kovat odotukset ryhmältä.. Toivon että saan enemmän asiallista tietoa, tukea ja lisäksi toivoisin saavani ainakin yhden kaverin, joka lähtisi kanssani lenkille ja muutenkin liikkumaan.
Maanantaina alkaa lukio. Mietin, josko polkisin sinne joka toinen päivä pyörällä. Kävellen matka on vähän turhan pitkä, ja työn kanssa yhtäaikaa vähän liian haastava, sitten jos ja kun sellaisen saan. Mutta pyörällä voisi aluksi olla ihan kiva mennä, ennenkuin syyssateet tulevat niskaan. Ja mikä ettei senkin jälkeen sadeviitan kera.. Täytyy katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti