Omaa kipuilua hankalan tilanteen keskellä. On vaikea katsoa miten toinen joutuu kärsimään, mutta samalla vaakakupissa painaa kuitenkin oman itsen hyvinvointi.
Inhottaa olla olemassa toisen elämässä tietäen, että aiheuttaa tuskaa ja painolastia kun todelliauudessa kuuluisi elää onnellisuuden ja rakkauden keskellä.
Ja kuinka paljon voin itse ottaa kantaakseni siitä että M:n ystävätär on päättänyt olla mikä on ja vielä oikutella olemassaolostani niin selkeästi? Eikö oikeudenmukaisessa maailmassa tunnontuskat kuuluisi olla ystävättären puolella kun tekee oman ystävänsä elämästä hankalaa, eikä minun puolellani?
Ja kuitenkin minä olen se joka miettii että voiko M olla onnellinen tässä tilanteessa lainkaan. Eikä tilanne oliai alkuunkaan niin hanakala ellei siellä olisi takana jo yhtä katkennutta ystävyyssuhdetta, joskin kieroutunutta ja väsynyttä, seksuaalisaävytteistä sellaista. Mutta yhtäkaikki se on minun vikani että se katkesi, kun ei eksä hyväksynyt sitä että M:n elämässä on joku joka näkee hänen arvonsa ja ihmisyytensä. En vain kestä sitä että olen katkomassa kaikki hänen ystävyyssuhteensa. Se ei toimi siihen kuvaan minkä olen itsestäni itselleni antanut, eikä millään tavoin omaan arvomaailmaani kuulu sanella kenenkään ystävyyksistä.
En silti pääse yli tilanteesta josaa saan itaeni kiinni ajattelemasta että ehkä M haluaisi kuitenkin minun olevan tämä ystävätär. Todellisuudessahan kyseessä on kaunis, hoikahko tanssijanainen. Minä taas.. Niin. Eiköhän naamani ja kroppani olemus ole jokaiselle lukijalle jo tässä kohtaa hyvinkin tuttu.
Tilannehan on se etten ole oikeastaan juurikaan kokenut mitään alemmuuskomplekseja suhteessa keneenkään. Olen aina ollut itseeni tyytyväinen just tällaisena. Mutta nyt kun alusta asti mulle on tehty selväksi miten tämä ystävätär on se päiväunien kohde ja kaipauksien ruumiillistuma, olen hiljalleen oivaltanut että itsetuntoni ei kestä sitä. Minä en _tiedä_ että minut on valittu. Minuun on todennäköisesti tyydytty.
Sen sijaan esim. Peikko teki selvän valinnan, kuten Pantterikin. Minä en ollut ainoa vaihtoehto, joten minun ei koskaan tarvinnut pohtia asiaa sen enempää. Kelpasin näin.
Sen sijaan koko ajan takaraivossani jäytää ajatus että jos kyseinen ystävätär huolisi M:n, hän voisi tulla ja poimia tämän kun voikukan: saa helposti mukaansa jos on välittämättä aiitä että kädet tahmaantuvat näkyvästi toviksi aikaa..
Ja kun olen sanonut pelkoni ääneen, M on sanonut että tilanne on epätodennäköinen koska ystävätär ei tule häntä huolimaan.
Ei siis koskaan niinpäin että minä olisin se jonka luokse hän valitsisi jäädä.
Kuinka minä neuvoisin ystävääni samassa asemassa kuin itse olen?
Sanoisin että nyt on korkea aika lähteä menemään ennenkuin itseen sattuu enempää.
4 kommenttia:
Eikö sinun kumppaneillasi sitten saisi olla lisäksesi muita kumppaneita? Ainoastaan sinulla?
Vai miksi teidän suhteen M:n kanssa pitäisi päättyä jos hänellä olisi lisäksesi tämä toinenkin nainen elämässään?
Peikolla saa, se on avoin suhde. Sen sijaan M:n kanssa on suljettu suhde joten hänellä ei saa. Se on yhdessä sovittu, ei minun "päätökseni". Ja tässä on kyse siis ystävättärestä joka on äärimmäisen toksinen ihminen, hän putää ystävyytenä sitä että itse ottaa mutta jos toinen kaipaa tukea, hän ilmoittaa kirjaimellisesti että "mulla on isompia ongelmia" tai jos hänrn kanssaan haluaa keskustella jostai
menneessä tapahtuneesta selvittämättömästä asiasta niin vastaus on "ei taas tätä samaa vanhaa paskaa". Myös hän kieltäytyy tulemasta Tännr, kun ei halua, mutta M:n pitäisi aina mennä sinne. Luulisi että tunnin ajomatka on tunnin ajomatka kummalle tahansa... tasapuolisuus olisi kiva. Eli ei kysymya ole naisista yleensä vaan ihan tästä kyseisen ihmisen käaityksestä miten ystäviä kohdellaan.
Avaatte suhteen ja lopetat murehtimasta mitä tässä toisessa suhteessa tapahtuu?
Miksi avaisimme? En usko että kummallakaan on siihen halua.
Lähetä kommentti