"Polyamoria on sellainen standardista poikkeava järjestely joka voidaan räätälöidä jokaiselle sopivaksi."
Tämän sanoi kolmas kumppanini tänään kun kyselin vähän hänen ajatuksiaan näistä kaikenlaisista asioista. Olen kuullut paljon kysymyksiä viime aikoina aiheesta "Miten sulla riittää aika??" Ja vastaus on aina se sama: jos kysyjällä on useampi lapsi, miten hänellä riittää aikaa vaikka kahdelle tai kolmelle lapselle. Saan vastaukseksi että "se on ihan eri asia". Niin se on. Lapsi tarvitsee kasvatusta, apua vaatetuksessa, siivouksessa, ruokailuissa. Vastuunoton lisääntymisessä, elämään opettelussa. Karkeasti voi väittää että niinhän useat miehetkin, mutta jos unohdetaan femakointi niin fakta on että mies on kuitenkin sellainen eläinlaji että se osaa paljon asioita, ja on sitäkin kyvykkäämpi suoriutumaan useista asioista. Mies ei tarvitse taaperon tavoin jatkuvaa valvontaa. Mies ei tarvitse leikki-ikäisen tavoin myöskään jatkuvaa seuraa ja opetusta. Eikä koululaisen tavoin kaikkeen opetteluunkaan..
Mä olen aika perhe-keskeinen ihminen, ja vahvasti uskon siihen että toisen voi oppia tuntemaan myös porukassa. Kaiken "laatuajan" ei tarvitse olla aina kahdenkeskistä kuhertelua jossain; suurin osa pariskunnista ei kommunikoi siinä illalla voileipä kädessä netflixistä sarjoja vahdatessaan tai meemejä toisilleen jakaessaan. Kuten peikko tuumasi aikoinaan mattopyykillä "tää on sitä erilaista laatuaikaa". Kyllä, parhautta on tehdä yhdessä jotain, oli se kahdenkesken tai neljän voimin. Pääasia että on hauskaa.
Mua on onnistanut uskomattoman isosti kun olen löytänyt nuo kolme; kolme miestä jotka kykenevät jakamaan, haluavat viettää aikaa porukalla, joilla on about samanlaiset arvot. Yhteistä tekemistä, yhteisiä mielenkiinnonaiheita (myös muita kun minä!) mutta tosiaan se arvomaailma on iso tekijä. Ja siksi minulla on aikaa heille: koska kahdenkeskiset hetket eivät ole niitä ainoita hetkiä mitkä ovat neljänkympin ylittäneelle haahkalle merkityksellisiä.
Mitä tulee näihin miehiin.. Mä en päästäis yhdestäkään irti just tänään. Mä en vaihtaisi ketään, mä en haluaisi enempää ihmisiäkään kyllä kuvioon just nyt. Mä haluan vaan totutella siihen että saan sisäisesti kehrätä, eikä mun tarvii pohtia asioita joita naistenhuoneella on käsitelty viime aikoina: "mulla on hyvä mies mutta kaipaan jotain muuta" tai "mä en ole onnellinen tässä suhteessa, mut onko se kuitenkaan hyvä syy erota?"
En osaa sanoa muiden kohdalla, mut tiedän, että mä en haluais päästää irti Peikosta. Se on mun peruskallio, ärsyttävä add-otus joka pyörii päämäärättömästi, haahuilee naulat toisessa ja vispilä toisessa kädessä. Höpöttää elokuvista, politiikasta ja tekee salaa mun ristikot. Ratkoo sudokuja ja herkuttelee juustoilla. Lähtee mun kans metallikeikoille ja vie lapsen harrastuksiin.
Pantteri? Se on se erityisherkkä otus joka lähtee fiiniin kahvilaan, laskee kännykän kädestään ja höpöttää mun kans ruokalistaa suunnitellen, selvittää mulle googlaillen pieniä hassuja asioita ja uutisotsikoita keskustelunaiheiksi. Lähtee kesäteatteriin, lähtee teemabileisiin ja ei epäröi ottaa kupillista teetä kahvin sijaan jos olo tuntuu siltä.
Mr.M? Add /asperger. Se tekee mulle iltapalaa leffan kans ja vastailee mulle kaikenlaisiin hassuihin höpötteisiin tavalla että saa mut kikattamaan. Tarkkailee ympäristöä ihan uskomattomalla intensiteetillä, analysoi salamannopeasti tilanteen kun tilanteen ja on kartalla sellasella valonnopeudella että olen sanaton. Tän kans mennään ei-niin-julkisille paikoille hengailemaan ja höpötellään kaikki asiat maan ja taivaan välillä.
Yhteisiä asioita kaikille?
Nää tarkkailee jokainen ympäristöään ja ihmisiään. Kiinnittää jokainen huomiota erilaisiin asioihin, mutta yhtäkaikki huomioi samankaltaisuuksiakin. Rakentelevat kaikki jotain käsillään, kuuntelevat Sabatonia ja tuntuvat jumaloivan sitä mulle tärkeintä asiaa, eli minu... No ei. Tytärtäni. Se on asia jota ei voi ohittaa. M on vienyt neidin elokuviin, ja ominut "sedän" roolissa ison osan tyttäreni elämästä.
Tottakai sitten pitää mainita, koska siksihän täällä kaikki tätä lukevat, että nää miehet on tietysti täydellisiä sängyssä, kaikilla on iso muna (vaikka koolla ei väliä olekaan ja se, miten sitä käyttää, on tärkeintä) ja kestävät vaikka 56 tuntia putkeen. Vai miten se menikään... Ja juu, kyllä, ne on tinderissä, niillä on lupa satunnaiseen seksiin muiden kanssa yhtälailla kun vakaviin rinnakkaissuhteisiin jos sieltä niitä sopivia ihmisiä löytyy.
Mutta siis pointti: polyamoria on mun kohdalla oikeasti normaalia perhe-elämää. Se ei ole orgioita päivästä toiseen, se ei ole pervoilua. Se on rakkautta, se on yhdessäoloa, yhdessä tekemistä. Se on ystävyyttä, sitoutumista ja sitä, että on löytänyt oman lauman jonka kanssa haluaa olla. Sellaisen lauman jossa jokainen voi olla oma itsensä, jossa jokaisella on oma osasensa. Ei se vaadi ylimääräistä aikaa vaan se vaatii sen tietyn kemian, yhteenhitsautumisen ja sen, että jaksaa keskustella ja ymmärtää, antaa tilaa. Jokaisen persoonalle.
Tänään tuttavani kanssa / kautta pohdin laajemmaltikin sitä, kuinka paljon yhteiskuntamme normit meitä oikeasti sitovat, meitä ja meidän ajatusmaailmaamme. En näe itseäni asumassa Pantterin kanssa, enkä M:n kanssa yhdessä. En halua lisää lapsia. En halua tavoitteellista elämää, vaan just nyt riittää tämä mitä on, että säilytän tunteen että minä olen viimeinkin minä, ja minulla on siihen kaikki oikeus. Liian moni ihminen pohtii tälläkin hetkellä elämältään epäoleellisia asioita jotka yhteiskunta on määritellyt olemaan tietyllä tavalla. Kenen etu se on, jos ihminen jatkuvasti pyrkii asioihin jotka "pitäisi" toteuttaa tietyllä tavalla, oli se sitten parisuhde, työelämä tai lapsenkasvatus?
Emmekö viimein voisi elää yhteiskunnassa jossa saisimme olla ihan sellaisia kuin haluamme, satuttamatta muita? Emmekö viimein ole tarpeeksi sivistyneitä jotta emme tuomitsisi enää muiden tapaa elää ja jotta emme pakottaisi keinotekoisten "moraalisten" rajojen sisään ihmisiä jotka eivät siellä halua olla?
Harvat asiat lopulta kuitenkaan uhkaavat omaa elämäämme, mitä muut tekevät ja ovat. Todellisuudessa se naapurin Pera saa heilastella Helunaa siinä missä Makeakin. Ei se ole pois Pirkolta eikä Sepolta. Ei se uhkaa Pirkon ja Sepon elämää yhtään millään tasolla. Eikä sekään, jos Pirkon tytär tapailee tyttöjä. Tai Sepon serkku haaveilee naivansa kaappikellonsa. Ei se tarkoita, että kaikkien olisi kohta naitava kaappikelloja. Heidän tapansa ei uhkaa meitä, miksi meidän pitää uhata heidän tapaansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti