7.6.17

Naisille. Heille, joilla on mies.

Oon tässä muutamia kuukausia kuunnellut yhden jos toisen parisuhteen osapuolia, joistain vain sitä yhtä osapuolta, muutamista sitten molempiakin. Ongelmia on vitusti, mutta niitä ei haluta selvittää. Päinvastoin, vaietaan. Tai sitten huudetaan niin maan vitusti. Ja omaa virhettään ei nähdä, ei sitten kirveelläkään.

Ei ihme, ettei tässä maailmassa kukaan ota tosissaan kun huudan apua; minulla on oman parisuhteeni kanssa sellainen solmutilanne, että en osaa aukoa. Ei tässä auta keskustelut.. Ei auta mitkään. Ja viimeksi tänään kuulin sen, että minun pitäisi mennä puoleen väliin vastaan, yhteispeliä.

Mitä minä teen? Mitä minä olen?

Minulla on ranteet paskana, joten joka päivä törmään johonkin, mitä en kykene tekemään tänään. Ehkä huomenna, ehkä joskus. Ehkä en enää koskaan.
Selkä on paskana. Lonkka on paskana. Lihasvoimat katoavat. Pää leviää..

Mitä minä teen? Roikun sairaalassa ja ruikutan apua? Väitän että läskini johtuvat siitä että sattuu? Kerron että minun parisuhteeni seksitilanne on paska, koska sattuu?

No en.

Maksan laskut. Kaikki. Mieheni ei maksa yhden yhtä laskua koska se on liian stressaavaa. Hoidan koko helvetin taloudenhallinnan, ja ihan päin vittua, koska olen väsynyt ja rahat eivät riitä kaikkeen mihin pitäisi. Kiitos kelan jonka päätöksiä odotellaan, kiitos yhteiskunnan joka ei todellakaan kannusta tekemään töitä. Saisin sairaspäivärahalla takuuvarmasti maksupäivän mukaan jotain tililleni.. Mutta kun kykenen toisinaan tekemään töitä. EN halua sairaslomaa.
Hoidan kodin; siivoan. En joka päivä, mutta sen verran KonMarin avulla että sain tavaraa vähennettyä. Sen verran että saan pidettyä tämän puhtaana.

Ruokaa laitan. Jos kykenen pilkkomaan tai saan apua, teen lasagnen. Jauhelihakeiton. Pihvejä. Savustan tarvittaessa kalan. Jos en saa pilkottua hyvin, teen munakkaan. Wokkaan nuudeleita. Jos en kykene seisomaan, lämmitän mikroaterian. Yritän huolehtia siitä että meillä on ruoka-ajat. Joskus hemmottelen perhettäni tuoreella pullalla, joskus piiraalla.

Osaan vaihtaa autoon renkaan. Se, saanko pultteja auki, on sitten eri asia. Osaan lukea ohjekirjaa jos tulee jotain mystistä, ja kykenen teoriassa tekemään autolleni yhtä jos toista. Vaihtamaan ne tuulilasinpyyhkijän sulat jos saan ne irti. Kykenen täyttämään pissapojan, tarkastamaan öljyt, jäähdytinnesteen.. Tiedän mitä öljyä autoni syö. Ja että jäähdytinnesteitä on eri värisiä, eikä niitä saa sekoittaa. Pissapojan nesteitä saa.  Kykenen itse tankkaamaan auton. Olisihan se silti kiva, jos joku oikeasti joskus auttaisi. Hitsauksissa ja muissa.. Mutta yleensä vien sitten korjaamolle.
Opettelin kyllä hitsaamaankin, en vain ole hyvä siinä. Osaan myös jonkun verran kolvaushommia, ymmärrän jotain sähkötöistä.

Minulla ei mene sormi suuhun koneeni kanssa. Vitutuksesta saattaa kyllä ääni nousta muutaman oktaavin kun joudun toimimaan windowsin kanssa. Minun koneenkäyttötaitoni ei rajoitu sosiaaliseen mediaan ja nettipeleihin. Kykenen asentamaan käyttöjärjestelmäni, ylläpitämään sen. Kykenen ymmärtämään perusasiat Linuxista, Debianista lähinnä. Tiedän, että on olemassa muitakin käyttöjärjestelmiä kuin windows ja linux. Tiedän mikä on selain. En kerro somessa että internet on rikki kun en pääse sivustolle x. 
En silti pahastu, jos joku joskus neuvoo. En pahastu, jos joku tekee ne asiat, joiden opetteluun minulla menee aikaa ja hermot. En pahastu, vaikka joudun joskus maksamaan jollekulle ongelman setvimisestä.
Oli aika jolloin kasasin itse koneeni ja elin käytännössä koneella. Nyt minua ei saisi siihen maailmaan enää kirveelläkään. Silloin muinoin toki nautin siitä. Vieläkin olen etäisesti kärryillä asioista, se ei vaan ole enää koko elämäni.

En rajoita seksiä pelkästään yhdyntään. En jaksa maata lahnana sängyssä toistuvasti. Sitäkin tapahtuu, toki. Ymmärrän miehen tarpeen saada pillua, persettä ja suuta, käytän käsiäni joinain päivinä ihan sujuvasti. En vetoa päänsärkyyn enkä menkkoihin. Sen sijaan saatan vedota siihen että seksi ei nappaa jos se on tylsää. Olen helvetin kummallinen paska eliö ja pidän pornofilmimäisestä seksistä, en mistään tuntikausia kestävästä lääppimistä ja rakastelusta ja suutelusta. Teen sitä pakon edessä, mutta en saa siitä juuri mitään irti. Saatan vaikka nukahtaa. Seksi on parhaimmillaan kestäessään esileikkeineen max. 20 minuuttia.

Käyn töissä. En kykene tekemään täyttä päivää. Mutta teen silti töitä. Aina kun kykenen. Teen myös vapaaehtoishommia. Jeesin kavereita. Hoidan sujuvasti järkkärihommia, asiakaspalvelua, tarjoilujuttuja.. Siinä määrin kun ranteeni kestävät. Mutta kotona en kykene jumittamaan.

Liikunta olisi ihana asia jos siihen kykenisi. Sanon etten kykene, koska en pääse enää salille toviin. En pääse tekemään mitään painoilla, saan tehdä vaan omaa kroppaani vastuksena käyttäen. En pysty kävelemään pitkiä matkoja, mutta kävelen aina kun voin.

Jos lupaan asian, pidän sen. Oli kyseessä työpaikka, ystävä, parisuhde.

En halua biologisia lapsia. Minulle riittää se, että voin auttaa muita lastensa kanssa.


Mikä minussa sitten on vikana?

Olen seurannut tosiaan muiden parisuhteita, ja miehet valittavat usein siitä etteivät naiset tee asioita x. En tiedä, sanotaanko näille naisille koskaan suoraan että hei, voisit kokeilla itsekin... Varsinkin kun vastineeksi ei tule sitten mitään kuulema takaisinpäin. Minä olen tarjonnut omalle suhteelleni sitä mahdollisuutta että minä pidän kodin kunnossa, jos hän hoitaa pihan ja autot. Ei toimi ei. Olen tarjonnut lukuisia muitakin asioita.. Mutta ei.

Meillä on puhtaita vaatteita. Meillä on ruokaa. Meillä on tekemistä. Huolehdin kaikesta muumimamman lailla. Meille mahtuu ruokavieraita. Meille voi tulla leikkimään. Meille voi tulla kahville. En osaa neuvoa useinkaan, mutta kuuntelen / kerron omasta tilanteestani esimerkkejä.

Kuuntelen musiikkia kuin musiikkia. En jaksa nirpistellä juuri millekään. Jos tähän hetkeen sopiikin akustinen soittolista, sen tilalla voi huomenna olla punk. Sen tilalla voi olla klassinen. Rock. Soul. Ihan mitä tahansa, mikä sattuu sopimaan fiilikseen. 
Lähden keikalle kuin keikalle.
Lähden kuskiksi jos kykenen ajamaan.



Miksi minä olen sellaisen miehen kanssa, joka ei arvosta minua? Miksi millään, mitä teen, ei ole arvoa, eikä väliä? Koska minä uskon, minun on pakko uskoa, että kyse on siitä että hän ei vaan osaa sitä näyttää... Todellisuudessa en usko. Olen lakannut uskomasta, vaikka olen hokenut sitä jatkuvasti. Oikeasti tiedän, ettei minusta vaan enää ole lähtemään. Etten pysty huolehtimaan itsestäni.. Minä toivon ja rukoilen, että kun minä putoan, sokeudun, olen pyörätuolissa.. Silloin hän ei käännä minulle selkäänsä. Silloin hän oivaltaa että minä yritin. Ja hän taluttaa minua asunnon läpi, kertoo että kiinanruusu kukkii taas.. Kertoo että omenapuussa on pörriäisiä. Kertoo että asfaltti on sateesta märkä.. Ja että lattialla on nyt oranssikeltainen matto, kun on syksy. Ja pöydällä on keväisin vihreä liina..

En minä siihen usko. En... Mutta toivon. Koska ilman toivoa minulla ei ole mitään.

En minä odota lahjoja. Olen pyytänyt postikortteja tai leikkokukkia. Olen pyytänyt omenapuun oksaa, leskenlehtiä. En minä niitä saa. Postikortteja rakastan. Harvoin silti rakastettuni niitä laittaa, vaikka minne menisi. Ystävätkin tuhahtelevat.. Muutamat muistavat ja ymmärtävät. Postikortit ovat sellaisia, mitä voin kaivaa esiin sittenkin kun ystävyys on tuhottu. Kun rakkaat ovat kyllästyneet ja jättäneet, minä voin lukea että on ollut hetki, jolloin minut on muistettu. Jolloin minusta on välitetty. Minun olemassaoloni on noteerattu.

Kun synnytin kuolleen lapsen, synnytin yksin. Mieheni oli ollut töissä yövuorossa. Valehtelin hänelle, sanoin että hän kerkeää kyllä myöhemminkin paikalle. Halusin hänen nukkuvan. Minun tehtäväni oli suojella häntä sillä hetkellä näkemästä kipujani.
Toki on miehiä, jotka menevät paikalle naistensa tueksi kerta toisensa jälkeen, oli sitten kyse mistä tahansa sairaudesta. Eksäni tuumasi minulle sairaalaan viedessään että "aina sua saa olla viemässä vittu jonnekin". Sellaista ei pitäisi kenenkään joutua kuuntelemaan. Itkin hiljaa tuolloin, itken vieläkin muistaessani tilanteen. En ymmärrä, miten se oli minun vikani.. Vaan olihan se jotenkin.

Tuolla on liuta naisia, joiden miehet tekevät kaikkensa. Oikeasti.

Ja naiset eivät jaksa tehdä kaikkeansa. He jättävät siivoamatta. Laittamatta ruokaa. Yrittämättä. He narisevat ystävättärilleen kuinka Martti jättää sukkansa lojumaan. Kertoiko kuitenkaan, miten Martti hoitaa kaikki laskuasiat? Jukka on ihan paska, se ei vaan tartu imuriin. Imurointi ei ole Jukan asia, mutta Jukka tankkaa aina autot ja pitää täydellistä huoltokirjaa. Vaimonsa ei koskaan tarvitse pelätä että auto ei olisi ajokunnossa. Joka kerran lähtiessään Jukka tarkastaa jopa lasinpesunesteen tilanteen, jottei vaimolle tule ikäviä tilanteita. Kalle ei koskaan tuo yllättäin kotiin kukkia eikä osta koruja. Paska jätkä. Niin helvetin paska jätkä, että rakensi perheelleen talon omin käsin. Niilo ei koskaan pyydä anteeksi tekojaan, eikä ymmärrä, miten vaikeaa on olla Niilon kaltaisen ihmisen vaimo. Vaimo ei vaan ymmärrä, miten vaikeaa on olla Niilo, kun seksiä käytetään kiristysvälineenä. Kerran Niilo erehtyi kertomaan että olisi kiva panna kakkoseen. Sen jälkeen onkin kuullut vain olevansa saastainen pervo, ja seksiä saa sitten keskiviikkona "jos et sitten ehdottele pervoja".
Ville on kans paska jätkä. Se vaan koko ajan on koneella. Viis siitä että se mahdollistaa talouden toimeentulon, ville kun on koodari. Ja pitää yllä kotiverkon, joten vaimo voi kuluttaa päivänsä netflixin ja muun paskan kanssa.

Esimerkkejä on niin helvetisti.

Ja minä olen kateellinen jokaiselle vaimolle: teillä on niin helvetin upeita miehiä, että miksi vitussa te oikeasti valitatte? Saatte ostella vaatteita. Miehenne huomaa että kävitte kampaajalla. Autonne ovat kuosissa. Raha-asiat hoidetaan puolestanne. Taloa rempataan. Lapsia viedään puistoon. Teitä kuskataan. Teitä lähestytään seksissä. Teihin luotetaan. Ja te annatte oikeasti sangollisen paskaa.
Te epäilette, syytätte, aliarvioitte ja jätätte huomioimatta arjen rakkauden osoituksia.

Tiedättekö, miten toivon, että joutuisitte elämään hetkeksi elämääni? Sitä, jossa kaikki tehdään itse. Ei kontrollin halusta vaan siitä pakosta että asiat jäävät muuten hoitamatta. Sitä, jossa langat on oltava koko ajan käsissä, tai muuten koko pakka levähtää käsiin.
Sitä, jossa kärsit kivuista yksin. Sitä, jossa yrität hokea vuoden miehelle että jätä limpparipullon korkki vähän löysemmälle että saan otettua lasillisen... Huomataksesi, että se on taas niin tiukassa että cola jää korkkaamatta. Ostat sitten siitä eteenpäin vain niitä tölkkejä jotka saa vähän paremmin auki, ei tarvitse vääntää..

Silti.. Teidän ei tarvitse tehdä juuri mitään, ja teitä rakastetaan, autetaan, kunnioitetaan. Ja vaikkei sitä teille hoeta joka päivä, se näytetään arjessa. Joka vitun päivä jollain tasolla.


Enkä minä syytä miestäni. Ei se edellinenkään tehnyt.
Minä en vaan, edelleenkään, ole tarpeeksi avuton. Ei minua kukaan pyytämättä auta. Ei kukaan halua keventää taakkaani. Ei kukaan halua kietoa käsiäni pumpuliin kun niihin sattuu. Ei kukaan vie koiriani ulos kun jalkani eivät kanna.. Ei ketään kiinnosta, olenko ottanut lääkkeeni aamuna jolloin kaikki asiat ovat kaatuneet päälleni.. Ei ketään kiinnosta, tulenko illalla viereen vai itkenkö itseni kipujen keskellä uneen sohvalla..

Minua autetaan sitten kun pyydän ja anon. Sitten kun itken turhautumistani kun en saa porkkanasta otetta. Kun pudotan päivän kolmannen lasillisen teetä lattialle. Sitten kun koirani pääsee minulta irti ja lyhistyn maahan itkemään..

Ja sillä aikaa sinun miehesi kertoo kotielämästänne minulle. Ehkä netissä, ehkä puhelimessa.. Ehkä kahvikupin ääressä. Kertoo että sinä et taaskaan muuta kuin tiuskit siitä että mies jäi ylitöihin kun olit päättänyt haluta prismaan ostoksille. Kertoo että seksi-ilta on peruttu, koska toit pirkan maitoa kun käskettiin käydä s-marketissa. Kertoo että hänet haukuttiin mitättömäksi paskaksi kun kerta toisensa jälkeen hammastahnatuubia on puristettu väärästä kohdasta ja kahvikupista jää ympyrä pöydälle..

Lähettäkää ne vitun miehenne tänne. Minä pyyhin kahvikupin reunukset ja hymyilen kun hän tuo minulle leskenlehden pihalta. Minä kerään jokaisen helvetin sukan ja roikkuvan kalsarin sillä aikaa kun hän tsekkaa autostani nesteet. Minä teen ruokaa ilomielin sillä aikaa kun hän käy töissä ja kantaa kortensa kekoon. Huuda sinä hänelle vanhoista asioista joista et osaa päästää irti. Minä en huutaisi. En huuda omallenikaan eilisestä. En muistuta että hän unohti ruokkia lapset. En muistuta että autosta meni leima vanhaksi. En muistuta että hän unohti käyttää koirat. Tai unohti koiran ulos. En muistuta kerrasta jolloin hän unohti hakea minut.. En siitä että hän sammui hääyönä vessaan. En muistuta jos ei elämäni ole katastrofaalista. En muistuta niistä asioista arjessa. En kaiva niitä esiin toistamiseen.

...mutta en ole unohtanutkaan. Ei kaikkea tarvitse silti kantaa näkyvillä. Voi antaa anteeksi. Voi antaa uuden mahdollisuuden. Niin minäkin teen, tai tein tähän asti. Joskus vaan se mittari sitten täyttyy. Sinulla tai hänellä. Ja sillä hetkellä se ei ole toinen nainen, joka astuu väliin. Se olet sinä, menneisyyden haamu ja aliarvostus.

Ja koska sinulla on upea mies, joka kaipaa arvostusta, joka jaksaa kaiken paskan keskellä välittää sinun lisäksesi muusta maailmasta, siksi minä ihailen häntä. Siksi minä kerron hänelle että ihailen. Että hän tietäisi, että joku näkee kaiken sen.

Ja kyllä, olen myös ihastunut joskus ihmisiin. Kuten nyt.
Enkä voi kuolemaksenikaan ymmärtää, miksi hänen vaimonsa on lakannut näkemästä täydellisen miehen edessään... Mihin se kaikki on kadonnut?

Jos minun mieheni yrittää päivän, minä annan anteeksi kaksi päivää. Yritän ja yritän, joka vitun kerran minä yritän. Ja tiedän, ettei se koskaan korjaannu.. Minä en koskaan tule olemaan hänen silmissään niin upea ihminen, että minun eteeni voisi tehdä asioita. Minun eteeni ei tehdä oikeasti murto-osaa siitä, mitä sinun eteesi tehdään.. Ja silti.. Silti minä yritän. Minä yritän niin helvetin perkeleesti löytää jotain mistä pitää kiinni. Yrittäisit sinäkin. 


The Fray - How to save a life 

Step one you say, "We need to talk," he walks
You say, "Sit down, it's just a talk"
He smiles politely back at you
You stare politely right on through

Some sort of window to your right
As he goes left and you stay right
Between the lines, of fear and blame
You begin to wonder why you came

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

Let him know that you know best
'Cause after all you do know best
Try to slip past his defense
Without granting innocence

Lay down a list of what is wrong
The things you've told him all along
Pray to God he hears you
And I pray to God he hears you and

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

As he begins to raise his voice
You lower yours, grant him one last choice
Drive until you lose the road
Or break with the ones you've followed

He will do one of two things
He will admit to everything
Or he'll say he's just not the same
And you'll begin to wonder why you came

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

How to save a life
How to save a life

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

Where did I go wrong? I lost a friend
Somewhere along in the bitterness and I
Would have stayed up, with you all night
Had I known, how to save a life

How to save a life
How to save a life...

No comments: