Vilkaisin peiliin ja tajusin näyttäväni pulloposkihanhelta. Mistä se johtuu, että iso on aina iso? Että jos painaa yli 100kg, niin sitä ei vaan kertakaikkiaan sitä painonpudotusta näe mitenkään, paitsi siinä vaiheessa kun esim. laskeudutaan vaikka 93 kilon kieppeille. Luulisi pudotuksen vaikka 140 kg:sta 110 kg paikkeille olevan suurempi ja "näyttävämpi" kuin sitten 100 kg:sta siihen 93 kg:aan.
(Katselin muiden laihduttajien edistymiskuvia, en siis omiani. Minä en ole painanut alle sadan vissiin vuosiin. Tai vuosikymmeneen.)
Entä jos minä vaan en laihdukaan? Entä jos liikun mitä liikun (en osaa käyttää sanaa "urheilen", en edes tiedä mitä urheilu on) ja kalorit jäävät "vajaiksi", mutta en vaan laihdu siltikään? Huijaanko minä jotenkin itseäni jossain asiassa? Yritän välttää niitä "ei tässä ole kuin kaksi desiä"-tilanteita, jos oikeasti mätän lautaselleni kolme desiä tai puoli litraa. Varmistelen usein miehekkeeltä, ja joskus huomaan että olen arvioinut alakanttiin puolella desillä jonkun määrän, mutta yleensä kai osun lähelle. Jos olen epävarma, otan mitan käteen. Ehkä se grammavaaka olisi kätevä, mutta mistä niitä saa, sellaisia mitkä toimisivat "töpseli seinään"-virralla eivätkä pattereilla? Ja pienikin sen pitäsi olla...
Ostin tänään Nutrilettin hot/cold-mocca-jauhetta. Jotenkin se maku on kuin vohvelissa, sellainen aito vohveli, jäätelötötteröissä, ilman siis jäätelöä. Hassu mielleyhtymä.
Mutta niin, minä siis tietysti kilttinä tyttönä luin niitä ohjeita mitä paketin mukana tuli tähän painonpudotukseen. Ja mitenkäs sitten kävikään? Siellä käskettiin laihduttaa ja liikkua ystävän kanssa. Ja syödä lämmin ateria perheen kanssa.
Olen purnannut siitä ystävän puutteesta sen verran, että mielestäni olisi Ihan Jees että Nutrilett laittaisi jokaiseen pirtelö/keitto/whatever ylihinnoiteltuun tuotepakkaukseensa ystäväkupongin, jolla voi sitten tilata sellaisen kotiinsa tai lunastaa jostain henkilöstövuokrauspalvelusta. Ja sitten niitä lihavia, yksinäisiä ihmisiä varten pitäisi olla perheenvuokrauskuponki, että olisi sitten joku jonka kanssa syödä sitä lämmintä litkua. Aistinko markkinaraon? Saako yritykselle kuinka helposti sitä paljon puhuttua eu-tukea....?
Ällistyttävän hidas tahti tällä painonpudotusprojektilla kyllä on. Oikeasti. Ehkä minä tulen ikuisuuden käyttämään mummokalsareita. Tiedättehän, ne isot slogit ja mukavat, syväkuppiset rintsikat jotka ovat tämän blogin taustan värisiä? Eikä mitään violetteja, syntisen vietteleviä alusvaatesettejä.. Toisaalta, kun kaikki on puuterinväristä ja / tai mustaa, niin sopiipa kaikki yhteen eikä tartte stressata että alushousut on nyt kuluneemmat kun rintaliivit tai toisinpäin.
Puhuin äitini kanssa tänään valmistujaisista. Minulla ei ole koskaan ollut sellaisia, ja nyt sitten pelottaa että vuoden päästä sellaiset sitten olisivatkin. Mitä sitten tapahtuu? Sittenkö minä olen virallisesti päässyt yli teini-iästä? Mutta herrajumala, minä rakastan uusia hellokittyballerinacrocsejani, hellokittypehmoa, hellokittyriisikakkuja, pinkkiä hametta, ja ja ... Minä olen ihan teini vielä. Yhtä hölmökin. Suorastaan pissis. Mulla ei vaan oo ketään joka lähtis ottamaan pussisidukkaa harjun portaille. Eiku missä ne teinit täällä Kouvostoliitossa hengailee..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti