Kirjastoa siivotessani osui käsiini kirja "sokeripommi". Yllätyin kun selailin, lainasinkin. Nyt olen lukenut ehkä puoleen väliin satunnaisesti silloin tällöin, sillä kirja vaatii sulattelua ajoittain.
Kirja kertoo että osa ihmisistä on helpompia addiktoitumaan asioihin, joten tietyillä ihmisillä on sokeriyliherkkyys. Kun olen lukenut oireita, sekä fyysisiä että niitä "henkisiä", olen suht varma, että minulla saattaa tuo ollakin. Aluksi epäilin itselläni hiivasyndroomaa, mutta se ei oikein täysin oireiltaan iskenyt, mutta tuo kylläkin, ja kovasti tuntuukin omalta.
Tosin sen verran olen eri mieltä, että kokonaan ilman sokeria en tule koskaan olemaan, sen verran ehkä hallitsen kuitenkin mielihalujani. Mutta pääpiirteissään idea on se, että addikti on aina addikti.
Nyt olen pari päivää vähentänyt rankasti sokerin syömistä (en lisää sitä teehen tms, joten ylipäätään siis makean syöminen on pitänyt vähentää. En tiedä missä kohtaa se taas karkasi käsistä, kun hetken oli jo niin hyvin hallussa..) ja olo on.. Olo on..
No, oikeasti? Olo on ärsyyntynyt, ärtynyt, pahantuulinen ja känkkäränkkä. Ahdistaa, vituttaa ja ja.. Mutta on se helpottunut kolmen päivän takaisesta. Tuntuu kuin oikeasti olisi toipumasta jostain.. Hetkittäin, noin kymmeneksi minuutiksi, saattaa iskeä aivan mieletön suklaanhimo, ja kun hetken tappelee vastaan, ajatuskin suklaasta alkaa ällöttää. Sitten se taas iskee, ihan puun takaa.. Ajatus että hilpasenpa kauppaan, tekee mieli kääretorttua. No, enpä mene. Se on sitten eri asia, onko kyse rautaisesta itsekuristani vai rahanpuutteesta....
Mutta pääasia on, että olen nyt päättänyt olla tekemättä lettuja tai vanukasta toistaiseksi, ja jugurtti saa myös jäädä. Ja maustetut viilit. Puputan oikeaa ruokaa sen sijaan, ja kun välillä on taas olotila, että haluaisi syödä jotain, niin nappaampa vaan riisikakun, vaikkakin juustolla ja kurkulla. Kaloreista sinällään viis tällä hetkellä, pääasia olisi saada se sokerivieroitus vietyä nyt loppuun.. Sen jälkeen ei yksi, eikä kaksikaan pullaa maata kaada, mutta pellillinen kylläkin.
Sokeripommissa on kovasti juttua mm. alkoholista, miten se on jalostetuinta sokeria. Ja tässä tapauksessa tuo tieto mitä kirjassa on, on hyvin yksityiskohtaista tietoa mm. aivojen välittäjäaineista ja muusta sellaisesta. Rankkaa luettavaa, täytyy sanoa.
Nyt kun vielä saisi tämän ruuanajattelun pois; töistä saa taukoa vain kahvi- ja ruokatunneilla, kotiin tultua haluaa syödä, aamupalan avulla jaksaa nousta, illalla tarttis puputtaa jotain, ja monesti siihen väliinkin mahtuu ajatus ruuasta. Ei minulla koskaan ennen ole ollut tämmöistä, enkä ole mitenkään radikaalisti alkanut edes vähentää kaloreita tai muuta. En tiedä mistä tämä tulee.. Ehkä se menee poiskin, kun kerran tulikin.
Mutta niin, jos joku makeanhimoinen krominostaja tätä joskus lueskelee, niin kannattaa kokeilla tosiaan sitä sokerin vähentämistä radikaalisti: addikti tarvitsee aina enemmän ja enemmän sitä nautintoainettaan, joten ennenpitkää se hyvänolon suklaapatukka tarvitsee kaverikseen toisen aiheuttaakseen saman olon kuin ennen.
(Itse en tietoisesti syö saadakseni olotilaani suuntaan tai toiseen, paitsi nälän poistettua tai olon energisemmäksi.. Mutta kaiken ei tarvitse aina olla tietoista.)
Vaa'alla en ole käynyt, varmaan ollaan 130kg:n lähellä, ja vatsanympärys on sama kuin aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti