31.

Perjantai.

Kaksi pulloa hyvää päivää -kevyttä sitrusjuomaa. Töissä, kun kuitenkin oli tänään "täysi päivä".
Aamulla kävin syömässä rahkapullan ja sämpylän, ja join kupin teetä.
Kotiinpäästyäni söin pari näkkäriä margariinilla ja juustolla, muutaman oliivin ja pari nakkia. Ah, ja viinirypäleitä.

Nyt illalla tein bnitasalaatin (siinä on kinkkua ja makaroonia ja kaikkea herkkuja. Ex-anoppi tätä teki, ja silloin ihastuin.. Siitä nimi.) ja sitten tietysti kaveriksi valkosipulipatonkia, vadelmasiideriä ja tummaa suklaata.
Saunassa hörppäsin Bon aquan villivadelmaa.

Liikuntaakin sain jonkun verran: poljin tuulessa ja tuiskussa nuo siivouskohteiden välit, ja tietysti sitten vielä viimeisestä kohteesta kotiin.. Eli tunti siinä meni polkiessa. Ihan tolkuton myräkkä tuolla.

Hassua, miten ihmiset ajattelevat niin kovin, että minun pitäisi nyt pudottaa sitä painoa äkkiä. Kyllä minä tiedän tuhat ja yksi tapaa tiputtaa painoani, oikeasti. Kyllä minä voisin tästä ottaa ja tempaista.. Ja ehkä tekisinkin, jos nyt olisin "laihiksella". Vaan kun en ole.
Onko se oikeasti niin hassua ajatella, että vaikka minä aloitin tämän ruokapäiväkirjalla, niin tämä on paljon muuta? Minä yritän muuttaa itseäni: minä yritän muuttaa suhtautumistani itseeni, ympäristööni.. Minä yritän muuttaa käyttäytymistäni. Ajatteluani. Sen lisäksi toki haluan tiputtaa painoani, mutta ei vielä ole aika sille. Jos minä nyt alan tässä täyspäiväisesti riehumaan painoni pudottamiseksi, se henkinen kehitys jää aivan varmasti väliin. Minulle puhkeaa ties mikä bulimia..
Miksi ihmisille kehittyy bulimia tai anoreksia tms? He haluavat kontrolloida. He kokevat, että heidän tarvitsee kontrolloida jotakin, edes omaa painoaan.
Minulla on mieletön tarve kontrolloida.. Työtä, kotia, kaikkea. Mutta jotta siitä pääsee eroon, ja ennenkaikkea siitä, että on kotona nalkuttava ja kyttäävä akka, niin pitää oppia suhtautumaan terveesti asioihin. Ja jos minä kaiken tämän tarpeeni kontrolloida kanavoin laihduttamiseen, niin ei sen paremmin minulla kuin läheisilläni ole hyvä olla enää.

Miksi sitten ruokapäiväkirja?
Koska se luo rutiinia. Yritän päästä kirjoittamaan joka ilta, viimeistään seuraavana päivänä ylös, mitä olen syönyt. Yritän kirjoittaa kerran päivässä ylös jotain. Ja joka päivä ei voi tapahtua kehitystä. Joka päivä ei voi oivaltaa asioita. Joka päivä ei vaan jaksa..
Minä olin siinä pisteessä, että sängystä ylöspääseminen tuotti tuskaa. Ei siksi, että läskini olisivat estäneet minua vyörymästä alas sängyltä.. Vaan siksi, että minulla ei ollut mitään, minkä vuoksi nousta. Minä käytin koiran lenkillä.. Siivosin rottahäkin. Tein eväitä. Sen jälkeen päivissäni ei ollut mitään, minkä vuoksi minun olisi pitänyt tehdä jotain.
Näin ollen minä otin itselleni jotain, mistä teen rutiinin. Minkä ajaksi joudun keskittymään hetken itseeni..
Jalkojen rasvaaminen? Ehkä. Mutta kukaan ei valvo, teenkö vai en. Kukaan ei kitise jos en. Kukaan ei huomaa yhtä päivää.. Huomaako kahtakaan, jos jätän väliin..
Sen sijaan blogin huomaa. Minä huomaan. Muut huomaavat.
Näin ollen minulla on "pakko" päivittää.

Olisin minä voinut pakottaa itseni kirjoittamaan omaan, normaaliblogiini jotain paskaa. Mutta miksi tehdä niin..? Mielummin perustin oman blogin sille, miten minun rutiinini sujuvat. Ja kun ei tältä kukaan mitään odota, niin näin ollen riittää, että minä laiskoina päivinä todellakin kirjoitan vain sen, mitä olen syönyt. Muu on toissijaista.. Lähden siis aivan perusteista: minä luon itselleni tässä rutiinia. Myöhemmin tuo rinnalle muita rutiineja. Mutta nyt, tällä jaksamisella, tällä elämällä... Tämä on parasta mihin pystyn.