Tarkoitus?

Olen päättänyt muuttua. Fyysisesti.
En uudenvuodenlupauksen takia. En nimittäin tehnyt mitään sellaista..
Enkä siksi, että muut niin haluavat. Enkä pelkästään siksi, että minun "täytyy". Minulla ei ole pakkoa, vaan minulla on halua. Ennemmin minulle hoettiin, että minun täytyy, vaikka minulla ei ole halua.
Olen sairaalloisen ylipainoinen ja väsynyt. Olen vaarassa sairastua kuulema diabetekseen ja ties mihin sydän- ja verisuonitauteihin. Ja joka kerta lääkärit kuitenkin hämmästelevät, että veriarvot ovat muuten kohdallaan, paitsi että hemoglobiinini on alhainen.

Minulla on allergioita: olen allerginen sitruksille jossain määrin, metalleille jossain määrin, ja minulla on astma. Toisin kuin voisi luulla, astma ei ole rasitusastma, ja se on puhjennut ennen tätä ylipainoani.

Miksi minusta tuli tämmöinen?
Siksi, että minä en enää välittänyt itsestäni? Tai sitten siksi, että minä välitin.
Minä olin lapsi, kun miehet viehättyivät minusta. Sain naisen vartalon hyvin nuorena. Minulla oli ensimmäisenä luokaltani rinnat, kuukautiset ja kaikki muu mukava. Minä olin hyvin nuorena jo täysi nainen, mitä tulee fyysiseen ulkomuotoon. Ja minua laiminlyötiin: minulla ei ollut kunnollisia rintaliivejä, joten hyppiminen kävi epämukavaksi, ja näin ollen mm. lentopallo jäi pois. Ja kaikenlainen juokseminen ylipäätään. Ja samaan aikaan minä aloin tuntea miesten huomion epämiellyttävänä. Näin ollen jonkinlainen johtoajatus oli, että jos minä olisin ruma ja vastenmielinen, minun ei tarvitsisi enää koskaan tulla raiskatuksi.

Parantuminen on sana, mitä minä en voi oikeastaan käyttää. Jos käyttäisin, minun pitäisi "myöntää" että olen ollut sairas. Mutta voinko minä sanoa olleeni sairas, jos kuitenkin valintani ovat olleet tietoisia, joskin sitten olen valahtanut jo toivon tuollepuolen tahtomattani..?
Jos käytän sanaa toipuminen sen sijaan. Toivun tästä kaikesta, toivun ylipainostani pikkuhiljaa, toivottavasti? Tai yritän toipua.

Kipinän tähän kaikkeen sain D:ltä. Minä haluan olla jotain, mitä hän voi pitää ylpeänä rinnallaan.
Sillä, olenko sairas, ei ole mitään merkitystä: minulle ei ole tapahtunut mitään sitä, mitä lääkärit sanoivat 10 vuotta sitten, että minulle tapahtuu, ellen saa painoani laskuun. Polveni eivät ole pettäneet, niitä lueteltuja sairauksia ei ilmestynyt. Paljon muita sairauksia kylläkin, joita jotkut lääkärit ovat sanoneet johtuvaksi ylipainostani, kuten mm. masennus (niin, tähänhän eivät ne raiskaukset ja muut lapsuuden yms traumat mitenkään vaikuta..) ja virtsatietulehdus (tunnetusti hoikilla ihmisillähän ei sellaista vaivaa koskaan ole..) sekä allerginen nuha.

Tavoitetta minulla ei ole mitenkään tarkasti päässäni. En aio aktiivisesti tähdätä mihinkään tiettyyn painoon, vaan yritän saada kulutukseni siihen tasoon, että ylipaino tippuu ja normaalipaino saavutetaan. Sitten joskus kun olen sellaisissa lukemissa vuosien kuluttua, niin sitten katsotaan, pitääkö asialle mitään tehdä, vai jatkanko vain samalla mallilla.
Tarkoitukseni ei ole oikeastaan pelkästään painonpudotus, vaan lähinnä se, että saisin oloani fyysisesti paremmaksi. Eli enemmän hedelmiä ja kuituja, enemmän raitista ulkoilmaa. Vähemmän koneellaistumista. Enemmän unta. Vähemmän energiajuomia. Enemmän vitamiineja..

Jokatapauksessa: yritän päivittää vähintään kerran päivässä kirjoittaakseni kaksi asiaa ylös: päivittäisen ruokapäiväkirjani, sekä sen, kuinka paljon olen jaksanut liikkua päivän aikana.
Ruokapäiväkirja-osioon en laske kaloreita. Enkä mittaa annoksia. Tarkoitus on vain katsella, mitä sitä suuhunsa pistää. Jos minä alkaisin mittaamaan ja laskemaan, niin kävisi jommalla kummalla kahdesta vaihtoehdosta: joko minä kyllästyisin koko projektiin kun se alkaisi tympimään, ja lopettaisin, sillä kaikki energian hukkaaminen sellaiseen jonninjoutavaan laskentaan olisi mielestäni typerää.. Tai sitten minä alkaisin hysteeriseksi. Minä en voisi laittaa suuhuni mitään, mikä ei olisi tarkkaan laskettua. Ja sille tielle jos lähtisin, minun olisi kontrolloitava kaikkea, mikä taas tarkoittaa, että olisin ennenpitkää bulimian ja lopulta todennäköisesti anoreksian partaalla. Joten itseni tuntien: pidetään tämä ihan simppelinä "mitä natustelin tänään" -päiväkirjana.
Liikkumiseen en käytä askelmittaria, koska minulla ei sellaista ole. Olisi mahtavaa jos olisi, mutta en "uskalla" tuhlata rahaa sellaiseen, kun en ole varma, ovatko ne luotettavia, ja toimivatko ne muutenkaan.. Ja niitä ei ole enää aikoihin saanut minkään murosatsin ostavana kaupanpäällisiksi. Harmi.
Enkä laske kilometrejäkään, kun ei mittaria satu olemaan siihenkään.
Enkä laske mukaan työtunteja; pitää kuitenkin huomioida, että minun työni on aina liikunnallista. Hyvin vähän siivouksesta on oikeasti istumista: ne harvat koneajot mitä minulla on, toki ovat, mutta enimmäkseen se on moppaamista ja hinkkaamista. Kaloreita varmasti kuluu ihan kivasti kun juoksee ja moppaa, ja vessanpesussa kyykistellessä ainakin sitä notkeutta tulee lisää. Joskin fysioterapeutti kertoi minulle, että minulla on ylitaipuvat nivelet. Ja hän hämmästeli muutenkin, että miten tämmöinen pallero taipuu laittamaan kämmenet lattiaan.. Ja fysioterapiassa minä kävin muutaman kerran siksi, että niskanikamani vähän meni vinksalleen. Ilmeisesti kaaduin jotenkin, en tiedä tarkalleen.
Ja tosiaan: koiran kanssa normaalilenkkeilyä en tänne kirjoita, enkä laske yhteen niitä hetkiä mitä olemme olleet ulkona. Ainoastaan ne extra-lenkit, normaalista poikkeavat, kirjoittelen ylös. En askeleiden tai matkan mukaan, vaan ajan mukaan. Aika koostuu kävelystä, seisomisesta ja riehumisesta, milloin mistäkin, joten kaloreiden kulumista todennäköisesti ei kamalasti tapahdu, mutta happea tulee aivoihin, jotta sitä jaksaa ajatella ja olla.. Pitää muistaa, että tässä yritetään painonpudotuksen lisäksi oikeasti hyvää oloa muutenkin.

Vaakaa minulla ei ole. Enkä sitäkään tule ostamaan. Käyn terveydenhoitajalta kyselemässä tällä viikolla, josko se punnitsisi minut. Tulen kauhistumaan lukua, olen varma. Se on reilusti kolminumeroinen luku, tuo lähtöpainoni. Ja sitten yritän käydä tarkastuttamassa kuukausittain sen painoni. Jos kävisin useammin, se lipsuisi taas hirveään kytistelyyn ja vaa'an kanssa elämiseen. Monesti päivässä, ja miettisin kaikenlaista. Parempi, ettei senkään anna kontrolloida elämää sen kummemmin, kerran kuukaudessa lienee ihan hyvä tahti, ainakin aluksi. Eikö?
Ja juu, julkaisen lähtöpainoni sitten kun sen tiedän. Pitkään olen tehnyt niin, että kun lääkäri on halunut punnita, hän on kertonut minulle muutoksista jos ne ovat olleet radikaaleja, mutta en ole halunnut kuulla lukua ääneen, joten minä en sitä tiedä. Todennäköisesti olen kuitenkin flipperiä reilusti painavampi. Katsotaan myöhemmin viikolla, miten käy.

Kipinän blogaamiseen sain eräältä ystävältäni. Kai häntä voi ystäväksi sanoa? Tuttavaksi, hyväksi sellaiseksi ainakin. Hän on onnistunut tiputtamaan painoaan 30 kiloa, mikä on mieletön saavutus. Hän kuitenkin työskentelee aktiivisemmin kuin minä tulen tekemään, joten minun kohdallani on aika turha odottaa mitään mullistavaa aikoihin. Otan paljon rauhallisemmin, ja vähemmän kontrolloidusti, jotten siis ampuisi yli.

Mutta niin. Tavoitteenani on blogata joka ilta hampaidenpesun jälkeen, tai viimeistään seuraavana aamuna.
Päivän aikana yritän muistaa kirjoittaa pieneen vihkoseeni, jota kannan mukana, että mitä minä olen napostellut, ja illalla sitten tiivistellä kaiken tänne kauhisteltavakseni.
Tämä tulee olemaan tylsää luettavaa, varsinainen blogini on edelleen muualla. Täällä on tarkoitus vain kiteyttää, mitä olen tehnyt sen ainaisen kitinän lisäksi, jotta minusta tulisi taas Nainen.