Tiistai.
Olen aina, siis ihan aina, inhonnut lihakeittoa. Äitini todistaa tämän.
Minulla ei ole mitään traumoja tai mitään, minä vaan en kertakaikkiaan ole pitänyt lihakeitosta. En ole useinkaan voinut edes sietää sitä, ja yksikin kokolihapala suuhun, niin oksennus tulee. Yäks.
Voitte vaan kuvitella hämmästystäni, kun silmäni osui karjalanpaistilihoihin k-marketissa, ja mieleeni tuli: "soveltuvatkohan nämä lihakeittoon, näyttävät niin hyviltä?".
No, ei siinä mitään, ostin pois, tuijottelin päivän ja himo vain kasvoi. Ihmeellinen mieliteko? No, sitten ei auttanut muuta kuin ottaa ja väsätä lihakeitto.
Poltin sen sitten pohjaan, tietysti. Hauduttelin ehkä liian kauan.. Tai jotain.
Jännitti kun haukkasin ensimmäistä lihapalaa. Mutta ei.. Ei käynyt kuten taannoin tonnikalapastan kanssa, joka alkoi tökkimään heti kun sain valmiiksi, vaikka ensin olin himoinnut. Näin ollen söin onnistuneesti hyvällä ruokahalulla elämäni ensimmäistä lihakeittoa. Pohjaanpalanutta sellaista.
Lisäksi tämän päivän aikana suusta on valunut alas raejuustoa, nakkeja, mariannekarkkeja ja näkkäreitä oivariinillä ja juustolla.
Lihakeittoon tuli siis:
Kuorittuja ja pieneksi pilkottuja perunoita,
kasvissuikalesekoitusta
Karjalanpaistilihaa
lihaliemikuutioita
vettä
Lohkottuja sipuleita.
Siinä sitten hellalla kiehahtivat kattilassa tovin jos toisen. Ei kannata polttaa pohjaan, oikeasti. Muuten ihan namia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti